Vellovassa eutanasiakeskustelussa silmiini on pistänyt ihmetyttävä näkemys, jossa eutanasian salliminen nähdään suorana tienä eläkeläisten ja vanhojen massatappamisiin. Että eutanasia olisi sallimisen jälkeen jotenkin erityisen yleistä ja että sitä väärinkäytettäisiin automaattisesti hyvin paljon. Sen sijaan että tämä tarkoittaisi tiukempaa valvontaa ja sallitun eutanasian reunaehtojen tarkkaa määrittelyä on koko ilmiö päätetty vain kieltää totaalisesti.
Vaikka eutanasiasta voi tietysti olla montaa mieltä, olisi hyvä jos sitä omaa kantaa puolustettaisiin edes välttävillä argumentaatioilla. Tässä kohden eutanasiaa puolustetaan paremmin ja vastustetaan hyvin huonoin argumentein. Syynä lienee se, että oikea syy jolla eutanasiaa vastustetaan on pääasiassa uskonnollinen. Ja tämä argumenttitapa ei vain yksinkertaisesti vetoa enää totaalikiellon lähteenä nyky-yhteiskunnassa. Näin eutanasian vastustaminen voi olla uskonnollisesti sisäisesti koherentti, mutta se nojautuu (nyky -yhteiskunnassa) poliittisesti irrelevanttiin perustaan joten he joutuvat ikään kuin esittämään puolustuksensa "vieraalla maaperällä". Tämä herättää luonnollisesti helposti huonolaatuisia argumentteja. (Mikä muistuttaa niitä perusteluja joilla nuori haluaa ostaa itselleen tietyn merkkiset mutta kalliit farkut. Vanhempien debatointityö on turhaa koska ne eivät kumoa sitä oikeaa syytä joka teinillä on mielessä. Hän vain yrittää vakuuttaa vanhemmat vanhempien omalla kielellä.)
Tosin mukana on myös eutanasiaa vastustavia argumentteja joiden perusta on selkeästi ilmituotu, ja jotka ovat silti huonoja. Ja ne yleisesti ottaen liittyvät juuri tähän kohtaan.
Esimerkiksi usein selitetään että eutanasiaa ei tarvita koska kivunlievitys on hyvinkin laadukasta ja että nykyinen saattohoito on erinomaista. Tässä on pohjalla hyvin omituinen perusta. Ensinnäkin kivunlievitys ja eutanasia eivät ole toisilleen vaihtoehtoisia. Se, että sallitaan eutanasia ei tarkoita että särkylääkkeet tehdään laittomiksi. Ja ennen kaikkea tämä argumentaatio on teknokratiainnostusta joka ohittaa täysin inhimillisen kokemuksen ; Ei katsota mitä tiede tekee vaan ollaan tiedeoptimistisia ja ajatellaan että tiede on niin hienoa että voittaa kivun täysin. Kuitenkin eutanasialle on tilausta, sitä nimenomaan halutaan ja toivotaan useidenkin potilaiden taholta, joten on selvää että tämä kivunlievitys ei ole eutanasian kannalta oleellisten potilaiden kannalta miellyttävällä tasolla. Tämä kokemuksen ohitus selitetään usein vetoamalla siihen että "ihmisarvoinen hoito" ei pätisikään. Tämä on omituista koska eutanasiaahan vastustettiin juuri siksi että ihmisarvoinen hoito esitettiin vallitsevaksi tilaksi jota ei tarvitse korjata. Ja ennen kaikkea tämä ohittaa potilaan oman selitysken kivusta ja kertoo että "kyllä minä tiedän sattuuko sinuun vai ei, paremmin kuin sinä. Raamatusta ihan itse luin, sieltä luin vaikka koko kirja ei mitään eutanasiasta, itsemurhasta ja sinun tuskasta kerrokaan." Rehellisesti sanoen näiden ihmisten kohdalla syy lienee se, että he eivät ole kokeneet sellaista tuskaa mitä eutanasian kannalta olennaiset ihmiset ovat. Heidän suhteensa tuskaan on etäinen, ideologinen.
Ja toinen ryhmä rakentuu "omakohtaisen elämänkokemuksen" tasolle. Näissä korostuu usein jopa se, että eutanasiaa tapahtuu usein ja että tästä ei puhuta.
Ja vaikka tämänlaisen tarinoinnin voisi luulla tarkoittavan sitä että lääkärit ovat työssään konkreettisesti kokeneet ja nähneet tuskaa ja omin silmin ja lääkärin koulutuksen harjaannuttamin silminsä ovat nähneet kivunhoidon rajoitteet niin konkreettisesti että ovat päätyneet siihen että eutanasia on inhimillisin vaihtoehto. Ja vaikka tämän voisi luulla tarkoittavan että lääkärit ovat eutanasiointiin massoittain valmiita tekemään näin vaikka paljastumisesta seuraisi ammatinharjoittamisen loppuminen. Ja vaikka tarinan voisi luulla tarkoittavan että lääkärit näkevät eutanasian niin hyväksyttävänä että olisivat hiljaa aiheesta kun muutkin tekevät ja antaisivat armon käydä oikeuden eikä oikeuden armosta. Ja vaikka voisi luulla että tämä tarkoittaisi sitä että eutanasialaki on vain juridista pintasilausta jossa nykykäytänne ei muuttuisi toimintatasolla, ja hoito olisi muutoksen jälkeen vain avoimempaa ja rehellisempää, eli käytännön taso ja juridis-tekninen tapahtumaselitys olisivat yhdenmukaiset. Niin tätä eivät tarinat tarkoita. Niiden katsotaan tarkoittavan sitä että eutanasialaki tarkoittaa jonkinlaista tilaa jossa lääkäreillä naksahtaa ruuvi päässä ja että tämän lopputuloksena olisi jonkinlainen tohtoreiden killing streak.
Tästä tarinoinnista saa hienon esimerkin tämän päivän "Metro" -lehden tekstiviestipalstalta. Kommentoija selittää "Pro Life: Olet oikeassa. Oman äitini sydän pysähtyi rauhoittavien lääkkeiden antamisen jälkeen, ja hän joutui elvytykseen ja sitten kytketyksi hengityskoneeseen. Tuskin hänet oli irrotettu koneesta, kun hänet siirrettiin tavalliselle osastolle, jossa hän kitui kuukauden ja jossa hän kuoli kuin koira vain tunti sen jälkeen kun hänelle oli annettu rauhoittavaa lääkettä." Tämä on tarinana mielenkiintoinen, koska se on pullollaan jotain jota voisi kutsua "pseudoelämänkokemukseksi" ; Anekdootin nähdään todistavan että lausujalla on arvovaltaa koska hänen oma elämänkokemuksensa näyttää asian todeksi. Valitettavasti jo vähäisempikin ns. järjen käyttäminen näyttää että perustelu on pullollaan kaikenlaista sellaista jota ei oikein voi kutsua millään hyvällä;
1: Koko argumentti nivoutuu post hoc ergo propter hoc -argumenttivirheen ympärille. Eli kun on ensin annettu lääkettä ja sen jälkeen on tullut ongelmia, syy olisi lääkkeessä. Kuitenkin on varsin ymmärrettävää että tapahtuma on selitettävissä ilman eutanasiaa. Kun se kuuluisa kivunhoito on hyvällä mallilla, se tarkoittaa nimenomaan sitä että niitä lääkkeitä annetaan varsin säännöllisesti. Näin ollen jos potilaalle sitten tulee jokin tilanne, on ymmärrettävää että se tapahtuu melkoisen varmasti "melko pian lääkkeen saamisen jälkeen". Koska muunlaisia ajankohtia ei olisikaan, jos kivunlievitys on kohdallaan. Toisaalta on ymmärrettävää että potilasta ei pidetä tehohoidossa yli tarpeellisen ajan, tilaa varmasti tarvitaan muillekin. Normaali priorisointi hoidon urgenttiuden tarpeen on luonteva syy siirtää normaaliosastolle. (Hengityskonetta ei tarvita joten miksi pitää siinä kauemmin -tyylisellä logiikalla.)
2: Tarinassa korostetaan pitkäaikaista kitumista, joka on tietysti haluttu antaa moitteeksi siitä että hoito ei ole hyvää. Tämä kuitenkin korostaa sitä että se kivunhoito ja saattohoito ei olekaan sillä erinomaisella tasolla jolla eutanasian vastustajat sen kivenkovaan väittävät olevan.
3: Tarinaa vaivaa anekdoottien kaikki ongelmat. Se jättää auki kaiken oleellisen mutta esittää samalla melkoisen vakavia syytöksiä jotka kuitenkin kohdistuvat epämääräisesti. Näin tarina voi olla keksitty mutta et voi tietysti mitenkään kritisoida sitä koska ei ole mitään tosiasiaa josta lähteä kerimään tapahtumia. Oma kantani näihin tarinoihin onkin se, että tarinankertoja on pakosti ja väistämättä eettisesti ryönäinen ääliö ilman mitään vaihtoehtoa millekään muulle. Sillä olipa tilanne miten tahansa, hän tekee hyvin väärin. Tilanne kun on se, että (a) Lääkäri on rikkonut lakia ja kertoja tietää tästä. Hänen tarvitsee tällöin esittää todisteet ja syyttää konkreettisesti tiettyä ihmistä. Lopputulemana on oikeudenistunto jotsa saadaan uutisia ja iltapäivälehtilööppejä jotka sitten hoitavat sen asian eutanasiakeskusteluun liittyen olennaisesti ja vastaanpanemattomasti. Syyttämättä jättäminen on väärin jos asian on todistanut riittävällä varmuudella. Kommentoija ei silloin ole antanut oikeudelle tilaa vaan on antanut "munattomuuksissaan" laittomuduen tapahtua. (b) Jos syyttää murhasta ja virkavirheestä ja muusta vakavasta ihmistä, ei voi lähteä luulosta, mututuntumasta ilman todisteita heittelemään epämääräisyyksiä. Tämänlainen herjaava syyttely on aina erittäin vakava asia ja sen, että sen tekee yksilöimättä on selkeä osoitus halusta asennevammaiseen loanheittoon. Tämä kertoo että pelkkä argumentaatiovirhetaso anekdoottien käsittelyssä ei yleensä näytä kaikkea. Lausuma voi olla myös eettisesti heikolla pohjalla. Tämä esitetty tarina siis epäonnistuu sekä perustelujensa että yleisen hyvän eettisen keskustelukäytännön periaatteissa. (Mistä jälkimmäinen ei olisi välttämättä niin kauheaa jos se ensimmäinen taso olisi sitten sitäkin priimampaa tavaraa.)
Siksi toivoisinkin että arvokeskustelussa vaadittaisiin asiallista argumentointia tai että asiat käsiteltäisiin argumenttien onnistumisten kautta. Huonolla argumentilla itseään puolustava on huono. Syitä tähän huonouteen voi olla kaksi (a) asialle ei ole keksitty perusteluja joten sen kannattamiselle ei ole kunnon syitä. Näin ollen yhteiskunnallisella tasollakaan ei ole mitään hyviä syitä. (b) Asialle on oikeasti olemassa hyviä ja koherentteja argumentteja mutta ne ovat ideologisia ja yhteiskunnallisesti katsoen ne vetoavat vain harvaan ja siksi on käytettävä niitä ryönäargumentteja kun muutakaan ihmisiin vetoavaa ja täten yhteiskunnallisesti vaikuttavaa ja vakuuttavaa ja merkittävää ei ole. Demokratiassa tämänlaiselle näkemykselle koko yhteiskunnan komentajana voi näyttää ovea.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti