Mehta ihmettelee "Friendy atheist" -blogissaan sitä, että valmistujaisjuhlissa moni usein kiittää Jumalaakin tämän vaikutuksesta todistuksen saamiseen. Tai oikeastaan hän ei ihmettele tätä, vaan enemmänkin sitä että ateistit eivät samalla tavalla kiitä ideologiaansa. Jos valmistunut uskova joka kokee ideologiansa liittävän hänet rationaalisuuteen on jonkinlainen syy sanoa uskomus ääneen, voisi ateisti Mehtan mukaan tehdä saman. Vaikkapa sanomalla että "For your own safety's sake, we have tried to help you learn to distinguish between logic and fallacy; between science and superstition; between real and pretend; between the wonder of discovery and magical thinking. We want you to know the difference between doing and dogma; between imagination and mythology. And we want you to understand that learning never ends. We want you to know, as many do not, that life does not stop with High School graduation." Nämä arvot toki kuuluvatkin ateistiseen liikehdintään hyvin voimakkaasti ja voidaan nähdä että niiden korostaminen on intellektuellia sellaisella tavalla joka auttaa tiedepohjaisessa koulutuksessa.
Itse en kuitenkaan ihmettele miksi tätä ei korosteta. Ensinnäkin teistin on luontevaa kiittää Jumalaa koska hän uskoo tämän olemassaolevaksi. Jos jotain uskoo olemattomaksi, sen kiittäminen voisi tuntua hyvin oudolta. Näin ollen valmistujaispuheissa voidaan kiittää äitiä, mutta ei erikseen korosteta jos tilanne onkin sellainen että vaikkapa setä on ollut etäinen eikä tukenut koulutuksessa. Puheissa korostetaan sitä, että "Kiitos äiti", mutta ei kerrota että "Thank's for nothing, setä!"
Toisekseen on huomattava, että tässä kohden on uskontokeskustleun ytimessä oleva valtapeli. Puheenpidossa mainittu ideologia on valtapeliä. Siksi jokainen uskovainen on hieman kuten Raamattu jokaisessa hotellihuoneessa. ; Se on muistutuksena ideologian vallasta jopa niille jotka eivät kannata kyseistä uskontoa. Tässä mielessä se, että uskovainen mainitsee oman vakaumuksensa ja uskonnottomat eivät on tila joka johtaa yleisesti tunnettuun, luonteeltaan psykologisesti luontevaan mutta tieteellisesti tai loogisesti ajatellen aivan roskaiseen ajatteluharhaan. Ääneen sanottu nähdään mutta hiljainen ei. - Siksi pelisaleissa ollessa näyttää että koko ajan voitetaan. Koska pelikoneet ovat sellaisia että ne päästävät ääntä kun jotain voitetaan. Jos voitto olisi hiljainen ja häviö äänekäs, näyttäisi että koko ajan hävitään. Koska jälkimmäinen latistaisi pelaamista, ei sitä tietysti käytetä. Pelitilanne voiton odotusarvoineen ei muutu, mutta ihmisen reagointi ja kokemus muuttuu oleellisesti.
Ongelmalliseksi tämän valtapelitilanteen tekee sekin että uskonnollinen retoriikka tuntee hyvän tavan käsitellä ateistia joka kertoisi omasta vakaumuksestaan. He korostaisivat että tämä tarkoittaa että uskonto on yleisinhimillistä. Esimerkiksi itse olen jatkuvasti tilanteessa jossa joudun reagoimaan "ei vastaa tai sano mitään, on siis samaa mieltä tai on erimielinen mutta vastaansanomista ei ole". Josta päätellään uskonnon ylivertaisuus. Ja jos reagoin siitä päätellään että "uskonkysymykset ovat tärkeitä ja yleisinhimillisiä kun tuokin pitää niitä niin tärkeinä että tuossa reagoi sen sijaan että olisi hiljaa". Tässä sekoitetaan asian tärkeys siihen että siitä tehdään valtapelin kautta tärkeä ; Oman päsmäröinnin tuoma sosiaalinen aktivoitumispakotteita joka seuraa turhan ja mielenkiinnottoman asian esilletuomiseen jossa hiljaisuus tarkoittaa yksimielisyyttä on sosiaalinen tila, joka ei oikeasti kerro että uskontokysymykset olisivat tärkeitä tai edes mielenkiintoisia. (Karkeasti ottaen joskus voivat olla kiinnostavia. Yllättävän harvoin ovat. Tämä on julkinen salaisuus.) - Olen yksinkertaisesti päättänyt halveksia tätä asennevammaisuutta enkä anna sille mitään arvoa ja kerron mielelläni kaikille että miksi näin on. (Kuten tein yllä.)
Tämä johtaakin siihen miten tämä pitäisi ottaa huomioon. Itse olen alkanut taipumaan sellaiseen suuntaan että uskonto on nähtävä riippuvuuskäsitteistön kautta. Uskonto on ihmisellä siksi tupakointiin liittyvä addiktiivinen aktio. Riippuvuusnäkökulma korostaa että se ei ehkä ole kammottavan huono asia, enemmän henkilökohtainen outous (quirk) kuin vakava ongelma. ~ Ja minä en ole pitämässä tässä kohden raitistumistpuhetta (vaikka en itse tupakoikaan). Sillä joskus olen ajatellut että voisi olla hyvä aloittaa tupakointi ihan sen takia että ei olisi sellainen kuin ne jotkut pakkoraitistajat ovat. Tässä kohden näen tarvetta viitata stand-up -koomikko Hicksiin ; Hän korosti että elämä on käytännössä outouksien ja epäterveellisyyksien vaihtokauppaa. Kukaan ei ole viaton. Joku juo viinaa, toinen voi jopa polttaa tupakkaa. Ja tässä moni voi muistuttaa siitä että tupakka synnyttää passiivisen tupakoinnin kaltaista toisia häiritsevää toimintaa. Mutta silti tupakan kanssa voi sentään ajaa autolla, toisin kuin kännissä. Hicks jopa muistutti että ihmiset osaavat väistää autoa jopa silloin kun auto ajaa pimeässä ilman valoja koska tupakan hehku paljastaa kuskin.
Uskonnon maininta puheessa on vain oman riippuvuuden tunnustamista. Lausunto malliin "Hei, minun nimeni on Masa ja olen Alkoholisti!" Saman asian ajaa puheen jälkeen vapisevin sormin poltettu tupakka. Uskonnonharjoittaminen on riippuvuuteen liittyvää toimintaa. On selvää että riippuvuus vaikuttaa vain addiktejen elämään ja muut elävät ilman. Näin vahvistusharhaan osataan suhtautua oikein. Kenties tupakkavertaus auttaa suhtautumaan tähän asiaan myös hieman suvaitsevaisemmin. Ja jos eläisimme ideaalimaailmassa, se kenties vähentäisi "tarjoamisia".
Ja tästä päästään siihen asiaan joka näkyy jo blogauksen otsikosta. Nimittäin segregaatioon. Mehtalta löytyy nimittäin toinen teksti joka käsittelee Kanadassa tapahtunutta. Kanadassa on nimittäin monesti tunnustuksellisia aamunavauksia. Uskonnottomien osallistuttaminen on nähty Kanadassa asiattomana, asiasta on riidelty oikeusasteissa asti ja saatu tulos jonka mukaan Kanadan lait eivät pidä tätä osallistuttamista asiallisena. Ja ratkaisuksi on otettu se, että uskonnottomat menevät eri luokkaan. "They will then be segregated into praying and non-praying groups. The Christian students will have regular morning prayers, and stay with their Christian cohort for the singing of the anthem and morning announcements. The non-praying students will be segregated in a non-Christian area. Then, when prayer time is over, the kids will file to their regular classrooms." Ratkaisu on tuttu esimerkiksi jokaisella vuosituhannen vaihteen jälkeen Suomen Armeijassa käyneelle. ; Tilanne menee niin että kirkkoon kuulumattomat menevät erikseen toiseen paikkaan ja sitten kirkkoon kuuluvat pääsevät kuuntelemaan kun sotilaspappi kertoo että Jeesus sallii tappamisen sodassa.
Segregaatio on tässä kohden sanana ovela. Siinä on nimittäin "rasismin taakka" ; Moni muistaa miten USA:ssa oli eri koulut mustille ja valkoisille. Ja miten busseissakin oli istumapaikat määritelty siten että mustat istuivat bussien takaosassa. Tämä purettiin koska se nähtiin rasistisena. Segregaatio on rotukysymyksessä ollut jotain joka on suosittu esimerkiksi Ku Klux Klanin toiminnassa. ; Heistä vain harvat kannattavat ristienpolttelua mustien takapihoilla. He näkevät sen sijaan kulttuurin ja ihmisrodut sateenkaarena jonka värejä ei saa sekoittaa. Heille eniten tuskaa tuottavat esimerkiksi seka-avioliitot. (Nämä ovat USA:ssa yllättävän yleisesti kauhistus.) Segregaatio tuntuu julmalta.
Tässä kohden esityksessä onkin se, mikä uskonnon julkisessa toiminnassa on. Painiskelua käydään yleensä juuri osallistuttamis-segregaatio -valintana ; Valitaanko esimerkiksi uskonnottomien pakottaminen toimintaan joka aikaansaa eripuraa pakotetuissa. vai erotetaanko ihmiset kahteen ryhmään ja pidetään heille sitten erillistettyjä toimintoja ja joka sitten rakentaa erilliset identiteetit ja rikkoo yhteisöllisyyttä.
Helpoin ratkaisu olisi tietysti sekularismin rakentamista; Häivytetään uskonto kouluta ja työpaikasta ja tehdään siitä vapaa-ajan aktiviteetti. Tässä selitetään usein että yhteiskunnassa eri paikkojen ei tarvitse olla funktionaalisesti identtisiä. Että koulu on opiskelua, kirkko rukoilua ja työpaikka työntekoa varten. Ja että näiden sotkeminen ja hössääminen häiritsee tätä funktiota. Uskovaiset ovat kuitenkin nähneet että tämä on huono ratkaisu. Heistä on tärkeää että uskonto on osa koko elämää, eikä jotain jolle eriytetään aikaa elämästä "muiden asioiden jaloista". Tämä on ymmärrettävää kun muistetaan tämän blogiviestin metafora ; Uskonto on addiktio.
Segregaatiokäytänteessä on kuitenki ongelma. Armeijassakaan ei kysytty onko ihmisille tärkeää osallistua sotilaspapin kuunteluun. Uskonnottomat eristettiin ja he joutuivat tekemään extraa, jotain joka eriytti heidät porukasta ja joka pakotti heidät näkemään erillisvaivan muualle menemiseen. Tämä olisi purettavissa jos tehtäisiin niin kuin kaikkien addiktioiden kanssa tehdään. Koska uskonvakaumus on aktiivista (muistakaa se puhe jossa Jumalaa oli järkevää kiittää mutta ateismi olisi ollut omituinen.) Uskonto on addiktio johon liittyy toimintaa kuten rukoilua ja muuta vastaavaa. Siksi asian pitäisikin olla niin että kouluissa olisi tila jonne uskovaiset menisivät erikseen rukoilemaan. Tämä ei olisi pakotettua kenellekään, eikä ihmisiä siksi tarvitsisi ollenkaan erotella vakaumuksen mukaan. Tämä ei ole ongelmallista, koska sitä ei ole nähty ongelmalliseksi tupakkapaikkojenkaan suhteen. Eriytynyt tila on nähty ratkaisuksi eikä syrjinnäksi. Onhan siinä tarjottu paikka johon jotakuta mahdollisesti häiritsevä asia (tupakansavu, uskonrituaalit) on eriytetty ja jonne ihmiset voivat mennä aktiivisesti halutessaan on nähty tapana jolla vapautta (kuten tupakointi) on voitu harjoittaa vaikka se onkin ollut muutoin kontroversiaalia. (Sen sijaan tupakoimattomuuskopit olisivat absurdi ajatus.)
1: Tässä kohden on hyvä huomata, että uskovaiset voivat olla loukkaantuneita siitä että häiriö rinnastetaan syöpäsavuihin. He voivat selittää että ei uskontohorina ketään häiritse. Valitettavasti näissä asioissa tilanne on se, että esimerkiksi tupakoija ei voi selittää että tupakka on niin hauskaa ja riskit niin marginaalisia että se ei voi häiritä passiivista henkosta välttävää. Uskovainen ei ole se, jolla on pätkääkään sananvaltaa tai itsereflektiota siihen onko hänen toimintansa muita häiritsevää vai ei. Muut ihmiset ovat ne jotka joko kokevat tai eivät koe häiriönä. Ja uskonnottomat ovat esimerkiksi Kanadassa halukkaita menemään oikeuteen asti (ja voittamaan siellä) joten häiriökysymyksestä ei tarvitse edes neuvotella tai keskustella.
Tämän tilanteen ongelmana on tietysti se, että se oikeasti näyttäisi uskovaisille aktiiviaddikteille sen tosiasian jonka jokainen Suomen armeijassakin tietää olevan. Jos rukoustilaisuus olisi jokin jonne pitäisi mennä vapaaehtoisesti, sinne menisi vain hyvin harva. Kun sotilaspapin kuuntelemisesta tehdään odotusarvo ja siitä poikkeaminen vaatii erillistä aktiota ja silmiinpistävää irtautumista, on selvää että moni seuraa passiivisesti laumaa. Tämä taas antaa kuvan siitä että uskominen olisi hyvinkin yleistä. Sillä uskonrituaaliin osallistuttaminen tässä muodossaan on valtapeliä, ideoligista pullistelua.
1: Tämän huomion tekeminen vie mehut "käytännölliseltä argumentaatiolta" jossa uskonnottomia siirretään koska heitä on vähän. Koska aamurukous on kritikaalin tärkeä riippuvuus vain hyvin harvalle, siirtyvät määrät olisivat tässä määrin hyvin pieniä. Valtaosa ihmisisille aamurukoukset ovat toistuvina tunteita herättämättömiä, irrelevantteja. (He eivät ole "addikteja" vaan kenties "polttavat tupakkaa" vain juhlissa pari kertaa vuodessa.) Tässä mielessä he ovat käytännön tasolla katsoen ateisteja. (Aivan kuten se, että juo kerran vuodessa tekee ihmisetä käytännössä raittiin.) Eräässä mielessä juuri tämän "passiivisen" ihmisryhmän hallinta on se valta jota kautta uskonto saa kovimmat vaikutuksensa. Eräässä mielessä aamurukous onkin ensisijassa juuri näiden ihmisten kontrollia, osallistuttamisen pääkohde ei olekaan ateistit vaan nämä passiiviset ihmiset. Erottautuva muualle menemisen aktio jotta vapautuisi rukouksesta on sosiaalinen esilletuleminen ja tätä kautta se on jarru joka kohdistuu eritoten näihin ihmisiin. Uskonnolla on tässä kohden isot panokset, koska ilman näitä ihmisiä sillä ei olisi yhteiskunnan tasolla mitään merkitystä ja valtaa. Uskonnon ulkoinen merkitys syntyykin paradoksaalisesti sisäisen merkityksen puutetta ; Uskonto hallitsee massoja juuri siksi että suurin osa ihmisiä koko juttu ei jaksa suuremmin kiinnostaa (edes vastustamisen tasolle).
Silti nykytila jossa uskonoton joutuu valitsemaan osallistuttamisen ja segregaation välistä on aika ongelmallinen. Ja on selvää että kun uskonnottomuuden trendi on ollut nouseva, niin asia on syytä nostaa esille melkoisen pian. (En usko että uskonnottomusu korvaa uskonnollisuuden ja valloittaa maailman, puhun pelkästään siitä että tässä on kasvava vähemmistö jonka mielipiteet on otettava huomioon siinä missä vaikka poliittisten mielipiteiden kirjossa on otettava huomioon yleisestä kokoomuslaisesta linjasta poikkeavia kantoja, esimerkiksi perussuomalaisia ja jopa tilastomarginaalisia kristillisdemokraatteja on kuunneltava.)
Kirjoittaja on kahvista ja hirttoköydestä riippuvaista sorttia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti