Murrosikä ja siihen liittyvä seksuaalisuus on vaikea aihe monille vanhemmille. Arkuus ja siihen liittyvä tabu johtaa helposti kompasteluihin. Lukuisat perhekomediasarjat saavatkin hupia siitä miten lapsille pitää selittää seksistä ja miten murrosiän muutoksista pitää jotenkin kertoa ja asiat hoitaa. ~ Omassa lapsuudenperheessäni nämä keskustelut itse asiassa jäivät tekemättä. On luonnollista että äidin on vaikeaa kertoa asiaan liittyvistä puolista, ja että jotenkin asiat jäisivät isien kontoille. Ja isien kontto jäi tässä kohden tyhjäksi koska hän oli enimmäkseen töissä. (Ja siitä kun ei on paras olla ihan hirveästi puhumatta tässä.) Perheemme oli sen verran häveliäs että asia oli pieni tabu. Uskoisin että en ole tässä kohden yksin. Kristillinen seksuaalietiikka kun on iskostaneet asiaan tietyn häveliäisyyden. Siksi käykin helposti niin että näissä asioissa jäädään täysin yksin ; Tyttären kohdalla isä delegoisi vastuun äidille joka olisi siveän häveliäs ja jättäisi asiat kertomatta koska ne nyt opitaan sitten avioliitossa.
Olinkin siksi enemmän kuin hieman hämmentynyt eräästä melko lyhytaikaisesta tyttöystävästä. Hänen perheessään aihe oli varsin mutkaton ja avoin. Tämä vaikutti tietysti siihen että asioista puhuttiin varsin mutkattomasti noin muutenkin. (Vaikka tämä suhde loppuikin omaan mahdottomuuteensa, opin sen aikana valtavasti, kenties jopa huolestuttavissa määrin, esimerkiksi naisten masturboinnista.) Häveliäisyys asioista ei ole siis ilmiselvä ja voidaankin sanoa että jos etäännytään kristillisestä seksuaalietiikasta, seurauksena voi hyvinkin olla sitä että äitikin voisi kertoa murrosikäiselle pojalle jotain. Tämä kokemus lisäksi opetti että kukaan ihminen ei elä missään "ydinperheessä". Tosiasiassa nämä asiat tulevat yhteisöltä. Se, mitä vanhempani eivät kertoneet ei tuottanut ongelmia koska maailmassa on muitakin naisia ja miehiä kuin omat vanhemmat.
Tämäntapaiseen soppaan iskee sitten sormensa Pasi Turunen, tuo uskoa varsin narsistisin sävyin aina ja kaikkialla puolustava mies. Hän tarjoaa omituisimman tietämäni homoseksuaalisuutta vastustavan argumentin. "Voitteko kuvitella kahta miestä opastamassa nuorta tyttöä, joka saa ensimmäiset kuukautisensa tai auttamassa häntä valikoimaan itselleen ensimmäiset rintaliivit?" Teksti näyttää sisältävän ns. retorisen kysymyksen jossa vastaukseksi ei odoteta sitä minkä minä sanon, eli että "kyllä".
Hän siis esittää että
1: Miehiä ei voi edes kuvitella hoitamaan näitä asioita tyttöjen kanssa, eli että kysymys on aina pakko sitoa omakohtaiseen 1:1 -samastumiskokemukseen eikä yleiseen avuliaisuuteen ja esimerkiksi kirjojen kautta hankittuun tietoisuuteen.
2: Hän olettaa myös että perhe on vain "ydinperhe" eli että kuukautisten kanssa apua ei ylipäätään koskaan haeta omilta vanhemmilta vaan esimerkiksi kavereilta ja kirjallisuudesta. Tai sukulaisilta ja muilta ihmisiltä.
3: Ja ennen kaikkea hän olettaa että kristillisen seksuaalisuuskuvan hylkääminen tarkoittaa sitä että sitä ei hylätäkään. Eli että homoseksuaalisuudessa hylätään vain sukupuolisuusnormi eikä siinä samalla myös tätä häveliäisyysnormia.
Turusen heitto ei siis oikeastaan ole oikein minkäänlainen perustelu. Se on itse asiassa pelkkä horse laugh -argumenttivirhe jossa asiaa väitetään naurettavaksi ja peitetään väite retoriseen kysymykseen ja tämän jälkeen sitä pidetään argumenttina jossa tämä asia todella olisi automaattisen naurettava ; Tämäntapainen asennevammailu on Turuselle suorastaan konetuliaseen kaltainen harraste, jossa vain miehen tavarameriksi muodostunut narsistinen egohymy peittää arugmentaation puutteen.
Turusen heiton heikkous on itse asiassa syvempikin. Se nimittäin koskee myös kristittyjä. On nimittäin olemassa yksinhuoltajakristittyjä. Heitä on sekä miehiä että naisia. Osalla takana on ero, mutta myös puolison kuolema on mahdollinen. Esimerkiksi minulla oli lapsuudessani kaveri jonka isä oli kuollut talonrakentamiseen liittyneessä onnettomuudessa. Hänen äitinsä oli tästä syystä yksinhuoltaja. Jolla oli poikalapsi. Turusen kohdalla hän tuomitsee nämä kristityt perheet katastrofiin. Tämä onkin yleinen ongelma aina ja kaikkialla kun kristitty nostaa esille "lapsen oikeuden isään JA äitiin". Esimerkiksi Päivi Räsänen on kiivaasti vastustanut sitä että hän moittisi yksinhuoltajia. Ongelmana on vain se, että kun hänen homoseksuaalisten kasvatusongelmiin kohdistetun argumentaationsa siirtää YH -tilanteisiin on selvää että katastrofia ja kieltoa on luvassa. Kristityillä näyttääkin tässä kohden olevan nykykulttuurissa hyvin syvä kaksoisstandardi jossa "jos on samat ja yhtäpitävät ja premissit ja samat argumentit ei lopputulos ole sama."
Itse asiassa Turusen retorinen horse laugh kuitenkin viittaa myös yleisempään ongelmaan. Se hakee osittain pontta eikristillisestä ilmiöstä. Ilmiöstä joka näyttää osuvan etenkin itseään liberaaleina pitävien "kukkahattutätien" kanssa toimimiseen. Isien suhde tyttäriin nähdään helposti "pedofilia-insesti" -linssin läpi. Tällöin isä joka auttaa tytärtään ensimmäisten rintaliivien ostamisessa nähdään jonkinlaisena pervertikkona. Ongelma ei ole kuitenkaan isän ja tyttären, vaan "kukkahattuilijoiden". Hieman vastaavia ongelmia tulee tietysti itselleni jos käyn pihalla treenaamassa ja lapset kiinnostuvat. (Kysymys tässä kohdassa kuuluukin retorisesti: Kiinnostuvatko lapset jos joku iso mies heiluu miekan kanssa?) Jos tästä seuraa lasten kanssa kommunikaatiota, vanhemmat helposti huolestuvat siitä minkälainen niljakas pedofiilipervertikko tuokin miekkamies on. Että onko Jammu -sedän koiranpennut ja namusetien karkit vain vaihdettu muodoltaan vähän fallisempaan versioon. Että minkälainen irstas setä tuokin on. (Tähän retorinen vastaus kuuluu englanniksi "You have no idea.." Mutta eri tavalla kuin luulette.)
Ja tämä asenne pilaa tietysti koko jutun. On asioita joita ei voi tehdä. Yksi niistä on näiden lasten kanssa puhuminen.
2 kommenttia:
Jaa että siitä ei voi kirjoittaa tai kertoa kun olin kotona. Naapureille ei tarvitse kertoa - naapureihin lukeutuivat kaikki n puolenkilometrin säteellä asuvat - he kuuluvat kuitenkin kaiken. Joten kerro pois, tottahan se vain on.
Enemmän se mainitsematta jättämispuoli oli kyllä siitä mitä oli silloin kun olit kotona. Hirvittävän iloista touhua ei kyllä ollut se.
Pitäisi rakentaa jokin uus-kristillisdemokraattinen lausunto "Jokaisella lapsella on oikeus isän ja äidin kohtaamattomuuteen." tjsp.
Erikseen vielä menetteli/vältti mutta se kohtaaminen. Siinä oli sitä urheilujuhlan tuntua jopa silloin kun mitään ei tapahtunut. (Koska aina saattoi. Hiihtokisojen sadasosasekuntipelit oli pientä jännitystä jossa oli isot tarkasteltavat yksiköt. teillä taas oli isoa jännitystä jossa tarkasteltavat yksilöt olivat niin pieniä että niiden mittaamiseen tarvittiin imaginäärisyyttä.)
Lähetä kommentti