Kaikki me olemme liberaaleja/konservatiiveja?

Stephen Law on tunnettu modernin ajan liberaali filosofi. Hän on esimerkiksi käsitellyt koulutusta ja liberaaliutta kirjassaan "The War For Children's Minds". Siihen liittyen hänen sivuillaan on linkki äänitteeseen, joka on luonnonomainen tiviistelmä tästä kirjasta. Tämä kuvastanee varsin hyvin modernin liberalismin sisältöä. Ytimessä on allaoleva määrittely.

Law jakaa kasvatuksen ja yhteiskunnan autoritaarisiin ja liberaaleihin lähestymistapoihin. Autoritäärisissä yhteiskunnissa on eräänlaisia asiantuntija-auktoriteetteja moraalissa. He voivat esittää argumentaationkaltaista todistusaineistoa näkemykselleen mutta näiden hienous on vain sitä varten että ihmiset ottavat ne tosissaan. Yhteiskunnan jäsenten oletetaan kumartavan viisautta ja argumentaatio ja logiikkakin ovat tätä kautta enemmän retoriikan kuin todistamisen keino ; Argumentun ad technobabblellahan tarkoitetaan sitä että teksti on symbolien kautta mystistä, vaikeaa ja tätä kautta uskottavaa. - Tämä on vastakohtainen sen kanssa mitä liberaali maailma tekee. Eli jokaisen yksilön tulee saada luoda itse omat näkemyksensä ja moraalilauselmansa.

Myöhemmin videossaan Law muun muassa selittää että liberalismi ei tätä kautta tarkoitakaan esimerkiksi sitä että lapset pitäisi kasvattaa vapaasti. Hän korostaa että kasvatuksessa on joskus perusteltua käyttää kuria, nuhteluita ja muita rajoitteita. Liberaali ei siis tarkoita hänen maailmassaan samaa kuin postmoderni (jolle ei ole jätetty tilaa tässä kohden, koska Law keskittää huomionsa tiettyihin ongelmiin toisten ongelmien yli. Osa näkee tämän priorisointina, toiset taas sinä että Law on uskonnonvastustajana yksiniittinen, eli hän moittii vain yhtä tahoa maailmankuvallisista syistä. Nähdäkseni nämä syyt voidaan yhdistää, ne eivät ole toisiaan poissulkevia.)

Ylläoleva määritelmä on toki liberaaliutta kuvaava. Siinä on kuitenkin yksi ongelma ; Nykyajan konservatiivit, etenkin "oikeistolaiset denialistikonservatiivit" ovat tunnetusti anti-intellektuelleja individualisteja. He epäilevät instituutioita, kuten hallitusta ja tiedelaitosta. Nämä nähdään norsunluutornissa tehtävinä. He ovatkin tältä osin hyvinkin liberaaleja. Samoin konservatiivisuus noin laajemminin täyttää yleensä ottaen Lawin liberaaliuden määritelmän. Esimerkiksi Intelligent Designin perustaja - yleisesti ottaen konservatiiviudesta puhuttaessa jopa arkkikonservatiivina pidettävä - Phillip Johnson on näkemyksineen selvästi liberaali "Lawin määritelmässä".

Toisin sanoen Lawin määritelmän ongelma on siinä että se käsittelee uskontoa lähinnä objektiivisen moraalin teologian kautta. Tämä toki kuvaa yhtä piirrettä konservativismissa, mutta tosiasiassa konservatiiviuden individuaalit piirteet ovat sellaisia, että Lawin määritelmä ei sitten oikein osu heihin muualla. Law toki kiertää tätä puhumalla pelkästään moraaliarvoista. Näin denialistinen liberaalius on Lawin määritelmissä "vääränlaista liberaaliutta". ; Ja vaikka konservatiivit toki ovatkin objektiivisen moraalin kannattajia, niin heilläkin ongelmana on usein se, että vaikka moraali on objektiivinen, se ei ilmene ihmisille ilmsielvänä. Näin ollen moraalikysymyksistäkin debatoidaan usein. Jos abortti ja jotkut muut tietyt medianäkyvyyttä saavat mielipiteet karsitaan pois, niin itse asiassa hyvinkin monisäikeistä. ~ Esimerkiksi fantasiakirjallisuudesta ollaan hyvin erimielisiä. Toiset kannattavat sitä oikeaoppisuuden apuvälineenä ja toiset vastustavat sitä oikeaoppisuuden nimissä siitä että se lajityyppinä edustaa kerettiläisyyttä. Yksilö on siksi "lopullinen valitsija". Hänen on toki valittava mielipide, mutta näkemyserot takaavat sen, että hän voi valita miten päin tahansa, oman arviointinsa perusteella.

Vastaava ongelma löytyy toki konservatiivipuolelta. He haluavat esittää olevansa nimenomaan modernissa ajassa eläviä. Siksi he haluavat yleisesti ottaen etääntyä mielikuvasta jossa konservatiivius tarkoittaa muutosvastarintaa, perinteisiin vetoamista, auktoriteettiin vetoamista ja muuta vastaavaa. Siksi he mielellään puhuvatkin pragmaattisuudesta. He eivät omien sanojensa mukaan vastusta innovaatiota itsessään, vaan sitä että innovaatio olisi itseisarvo. Tämän vuoksi heidän muutosvastarintansa määritellään "poliittisesti korrektisti" vaikkapa iskulausemuotoon "jos se ei ole rikki, älä korjaa sitä".

Tämä on toki ansiokas määritelmä, mutta sen ongelmana on se, että eivät liberaalitkaan kannata innovaatioita innovaation vuoksi, vaan kannattavat hyödyllisiä innovaatioita ja haitallisista etääntymistä. Siksi konservatiivien "virallinen määritelmä" osuu myös heihin.

Kysymys onkin nimenomaan siitä että kaikki haluavat pitää mikä on hyödyllistä ja mukavaa, hylätä epätoimivan ja inhottavan. Ja ottaa käyttöön mikä on hyödyllistä ja mukavaa. Siitä mitä nämä sitten tarkoittavat ollaan erimielisiä. Ja karkeasti ero löytyy siitä että konservatiivi uskoo että perinteen pysyvyys on tae siitä että sen takana on jotain toimivaa ja mukavaa. Ja liberaali kannattaa yksilön omaa mieltä joka tarkoittaa sitä että peritneitä vastaankin voidaan olla ja että moni perinteistä on ylimääräisiä ja turhia jäänteitä joita kannatetaan perinteiden auktoriteetilla ja että innovointi tässä kohden olisi hyödyllistä. ;Ja näin piilosta löytyvätkin klassiset määritelmät joissa on kysymys siitä että liberaalit kannattavat valistushenkistä ajattelua, logiikkaa, tiedettä ja kannattavat utopioita eli sitä että tulevaisuus ensin kuvitellaan ja sitten sitä tavoitellaan. Ja konservatiivit ovat muutosvastarintaisia joista yhteiskunnan toiminnat eivät säily jos niistä ei ole hyötyä. (Konservatiivin maailmassa on niin että jos kysyntää ei ole, tarjonta lakkaa itsestään. Liberaalin maailmassa on niin että mainosmies luo utopian mieleen ja sitten tämä tarjonnan esilletuonti rakentaa itsessään kysynnän.)

Ongelmana onkin se, että liberaalien ja konservatiivien omaan itseen kohdistuvat määritelmät eivät ole "vain määritelmiä". Ne halutaan luoda muotoon jota mahdollisimman moni kannattaa sellaisessa muodossa. Tätä kautta saadaan itselle suosiota. Ja kun itsensä määritellään tätä kautta, implisiittisesti vastustajat saadaan siihen päinvastaiseen muottiin. Kuitenkin tosiasiassa juuri kaikkia miellyttävät määritelmät ovat sellaisia että oikeasti se määritelmä kuvaa myös sitä vihollista.

Nykyaikana liberaaliuden ja konservatiiviuden muotit ovatkin niin hämärät ja perverssit että käsitteet ovat pikkuhiljaa menettämässä kaikkea merkitystään. Ne ilmenevät vain tiettyinä yksittäisinä mielipidekomboina. Niitä vastustetaan ja puolustetaan samoilla argumenteilla. Kaikki pitävät vapaudesta ja kammoavat auktoriteetteja. Kaikki arvostavat teknologiaa ja tieteellisiä saavutuksia. Kukaan ei kannata muutosta muutoksen vuoksi. On vain ikävää jos filosofitkin muuttuvat poliitikoiksi. Kannattaisin mukavien määritelmien ja järjestelmänmuutospolitiikan sijasta sitä että kehitettäisiin osuvia ja kuvaavia määritelmiä jotka todella kohdistuisivat ns. kriteeriattribuutteihin. Eli joihin keskittymällä voitaisiin erottaa toisistaan ne käsiteltävät termit (sellaiset kuin tässä kohden termit "konservativismi" ja "liberalismi"). Nyt kuvataan vain attribuutteja jotka yleisinhimillisyydessään kuvaavat molempia. Tämä on toki suosionhankinnan kannalta kätevää. Mutta se muuttaa keskustelun merkityksettömyys-hevonpaskabingo-bullsshit -sekoiluksi. Ontoksi, sisällyksettömäksi, analyysikyvyttömäksi.