(Unkuri, "Kolkosti kiva")
Sanonta "löytää villakoiran ydin" tarkoittaa asian ytimen ja todellisen luonteen selvittämistä. Tämän idean esitti Goethe, joka laittoi "Faust" -teoksensa 1 osassa Mefiston (eli itse sielunvihollisen) lähestymään Faustia mustan villakoiran muodossa. Kun Mefisto sitten muuntautuu muotoon jossa hänen demonisuutensa on selvää, Faust lausuu "Kas, villakoiraan ydin piili moinen." Itselleni ajatus "villakoiran ytimestä" ei ole kuitenkaan mielikuvana ollut eläinmaailmaan vaan sanitaatiopuolelle. Eli sanonta on ainakin omalla kohdallani etääntynyt käsittelemään pölypalleroita. (Villakoirat ovatkin tässä muodossa tutumpi aihe - jos pölypallo olisi eläin, minun sänkyni alla olisi vähintään kyseenalainen pentutehdas.)
Niiden ydin tuntuu sekin mahdollisesti selvitettävältä asialta. Kimmo Pietiläisen "Mikä on villakoiran ydin?: 50 tieteen mysteeriä" kertoo että pölypallot kasautuvat. Niissä ei siis ole yhtä ja ainuta alkulähtökohtaa joka olisi koko pölypalleron tukirakenteena. Kuitenkin usein kasautumisen käynnistää esimerkiksi hieman pidempi kuitu, kuten hius. Tähän liittyneet osasetkin voivat sitten tarttua toisiin asioihin, jotka ovat kiinni tässä kuidussa vain mutkan takaa. Ja erilliset keskittymät voivat jopa yhtyä, jolloin useampi irrallinen yksikkö "kokoontuu yhteen".
Filosofian kannalta tämänlaiset vertaukset ovat tietysti tärkeitä. Onhan tieto, totuus ja joskus jopa Perimmäinen Totuus kaiken takana. Melko klassisesti filosofia on nähty jonain joka toimii siten että villakoiran ydin muistuttaa juurikin eläinmaailmasta tuttua tilannetta. Eli tosioleva paljastuu kun osataan nähdä yksityiskohtien taakse. Tämä korostaa yleensä analyyttistä otetta jossa jokin yksi tietty kokoava periaate yhdistää aivan kaiken. Tällöin syntyy massiivisia "kaiken selityksiä" hakevia kokoonpanoja. Esimerkiksi Platonin ideamaailma voidaan ajatuksena ja asenteena ottaa ensimmäiseksi tämänlaiseksi "vakavaksi yhteen asiaan liittyvän kaikenvaltaisuudenpaljastamisen" ytimeksi. Vertaukseeni nähden Platonista villakoiran (eläin) ydin on ideamaailma. Tämä asenne näkyy sitten laajasti ja hyvinkin erilaisissa ajatteluperinteissä ; Esimerkiksi dogmaattisessa uskonnollisuudessa ja reduktionismissa perusasenne on juuri yhteen ytimeen sitomisessa.
Itse olen taas aina ollut ajattelutyypoltäni holistinen. (Henkilökohtainen tragediani onkin se, että luonteva ajattelutapani on kammottavasti ristiriidassa sen ajattelutavan kanssa jota pidän ihanteellisena.) Pidän eri asioiden yhdistelystä ja olen tässä hyvä. Analyysi ei tuo minulle samanlaista riemukkuutta, eikä minua voi pitää tässä edes kovin lahjakkaanta tai kiinnostavana. Analyysin "viihdearvo" on siinä että sen avulla syntyy käteviä pienempiä palasia joilla "voi sitten leikkiä". Lahjakkuuteni ei ole niinkään analyysissä kuin synteesissä. (Analyysitaitojen käyttö ei tunnu minulle luontevalta, mutta korvaan tämän puutteen sitten lukemisella, pedanttisuudella ja työnteolla.)
Näin ollen ei ole ihmeellistä että koenkin suurta viehätystä Quinen tieteenfilosofiaan. Hänestähän asiat enemmänkin liittyvät yhteen kuin olisivat yhteen asiaan reduktionistisia. Quinelaisen tieteenfilosofian ytimessä onkin tiedeverkko ; On kasa teorioita jotka liittyvät toisiinsa, sen sijaan että olisi yksi periaate joka väistämättä nivoisi joukon yhteen. (Tämä on mahdollista, mutta se on vain yksi ja hyvin tietynlainen vaihtoehto.) Tässä mielessä Quine edustaakin näkemystä jossa villakoira (pölypallo) on toki itsessään tietynlainen kokonaisuus jota voidaan tutkia, ymmärtää ja selventää, mutta jota ei tule ymmärtää yhden asian massiivisena variointina, totuus ei ole sitä että sama asia ilmentyy eri muodoissaan.
Yhtä ihmistä kiinnostava media - yhä ihmisiä kiinnostava uusmedia.
"If you don't have time to read, you don't have the time (or the tools) to write. Simple as that."
(Stephen King, "On Writing")
Näkemys viisaudesta on hyvä ottaa huomioon muutenkin. Ihmisten ajattelutavan ytimessä kun on usein maailmankuva jossa on nimenomaan yksi tiukka ja ehdoton ydin. Tämä näkyy esimerkiksi siinä miten suosittuja blogeja kirjoitetaan. Ohjeistus tässä on se, että valitsee aiheen ja teeman jossa pitäytyy. Jos blogia luetaan vähän enemmän kuin mitä tahansa se käy siten että (a) joko valitaan hyvin suosittu aihe tai (b) valitaan rajatumpi aihe, jonka "kohderyhmä" tavoitetaan sitten erittäin hyvin. Kaikista suosituimmat blogit onnistuvat yleensä molemmissa vaatimuksissa.
Tämä muistuttaa sitä, mikä opitaan markkinatalouden oppitunneilla. Tuijotetaan segmenttejä ja markkinaosuuksia ja hankitaan lukijoita. Lukijat jotka palaavat lukemaan toisenkin blogauksen ovat tärkeitä jos ajatellaan blogien lukijamääriä, joten sisältö olisi sidottava jonkinnäköiseen ytimeen. Toimiva tapa saada asiakkaita tai blogille lukijoita ei yksinkertaiseti ole se, että puuhataan satunnaisia itseä viehättäviä juttuja spontaanisti. "Throw lots and lots of random stuff and hope something sticks" -asenne ei ole lukijakalastuskeino. Toisin sanoen menestynyt blogi harjoittaa "villakoira(eläin)" -strategiaa. Tämä koskee myös filosofiablogeja.
Tämä heijastuu tietysti esimerkiksi minun blogini sisältöön. Koska olen "Villakoira(sanitaatio)" -strategikko, blogini on vain kohtuullisen suosittu. - Toki minulla on kiistämättä joitakin hyvin luettuja artikkeleja. Esimerkiksi blogini luetuin artikkeli "Roolit: Pari suhteissa" on kiistämättä iskenyt aiheeltaan ja sisällöltään ihmisten ytimiin sen verran että tällä on useita tuhansia lukijoita. - Itse asiassa tämä yksittäinen blogaus on tuonut muutamaa prosenttia vajaan 10% kaikista lukukerroista joita tälle blogille on tullut yhteensä. Tämä lukijamäärä ei kuitenkaan ole sinällään merkittävä koska he eivät ole jääneet toistuviksi lukijoiksi ; Yleensä lukijoita lasketaan kuitenkin siten että sormet eivät ihan riitä, mutta varpaat avuksi ottaen selviää lukijalaskennasta varsin mukavasti. Tosin variaatoita on aivan käsittämättömän paljon ja aivan käsittämättömän lyhytjänteisesti ; Tällä viikolla olen tuottanut tekstejä joilla on ollut 1 päivän jälkeen vasta 3 lukijaa, kun taas yli sadankin lukijan blogauslukukerran yli ollaan menty päivässä.
Bloginkirjoittaminen taas kirjallisena aktiona on jotain joka liittyy aina jollain tavalla siihen esillelaittamaani Stephen Kingin lausuntoon. On luettava voidakseen kirjoittaa. Kun normaali ja menestynyt blogisti keskittyy tiettyyn asiaan ja aihepiiriin, hänestä tulee spesialisti. Blogejen keskuuteen tuppaa rakentumaan samanmielisten verkosto. Näin jopa ensivilkaisulla hyvin ei-tieteellinen asia kuin käsityö ja sisustus muuttuvat joksikin jossa tutustutaan toisten ideoihin josta sitten otetaan kimmokkeita omiin aiheisiin. Tämäkin korostaa sitä että blogi vahvistaa omaa villakoira(eläin) muotoaan ja keskittyy yleensä yhteen tai kahteen pääaiheeseen.
Jos näkemys on se kuin minulla, ei oikeastaan voi muuta kuin lukea paljon. Ja lukea likimain satunnaisia asioita. Tämä toki johtaa siihen että yhdistelemisestä syntyy "omituisuutta". Aihepiirit jotka ovat muuten irrallaan laitetaan yhteen. Valitettavasti tämä tekee lopputuloksesta vähintään yhtä epämääräisen kuin mitä nurkissa pyörivissä villakoirissakin(pölypallo). Mitä enemmän esimerkiksi minun blogiani lukee, sitä selvemmin nousee se, että oikein mitään suurta punaista lankaa ei ole. Toki esimerkiksi uskonnonvastaisuuden kaltaiset teemat saattavat olla hyvinkin yleisiä, ja harvemmalla lukemisella voi vaikuttaa että tämä yhdistäisi blogin. Mutta tarkemmalla selailulla huomaa, että asia ei oikeastaan ole näinkään. ; Valitettavasti tämä ei mielestäni tarkoita sitä että blogi olisi epäfilosofinen tai viisauden vastainen tai epätosi. Uskon että todellisuus on oikeastikin tämänlainen. Kirjoitan siis onnistunutta blogia, mutta olen ajatukseni kanssa varsin yksin. Blogini ei siis tarjoakaan tavallaan kaikille jotain, vaan se tarjoaa ihan mitä tahansa niille ihmisille jotka ovat hyvin tietynlaisia.
Ärsytyskerroin
"Pohjimmiltaan hän oli lempeä, miellyttävä ja jopa älykäs / Taitavasti hän sen kätki hän kaikilta meiltä / Häntä muistakaamme ruumiinlämmöllä"
("Eläkeläiset", "Miksei Täällä Humppa Soi?")
Moni nykyfilosofi ja perinteisemmänin ajattelun edustaja voisi huomauttaa että Faustisen hybriksen vastustaminen on ihanteellista. Tässä on taustalla se kulttuuriimme liittyvä "faustisen hybriksen pelko" joka sitten ilmenee kahdella hyvin vastakkaisella tavalla.
1: Postmoderni maailma näkee hybriksen suurena kertomuksena. Tällöin siinä on kysymys aina jonkinlaisesta valheellisuudesta, jossa omat ennakkoasenteet ja taustaoletukset ovat jääneet piileviksi ja ihmisen reflektio on siksi jäänyt huonoksi, joka taas nähdään jonkinlaisena hybristä kannattavan ihmisen heikkoutena.
2: Vanhakantainen maailma näkee eri asioiden yhdistelyssä vääroppisuuden riskin ; Uusi tieto nähdään uhkana, koska se kyseenalaistaa oman maailmankuvan ytimen. Tämä uhka toki selitetään yleensä ihmisen erehtyväisyydellä joka kontrastoituu Jumalalliseen täydelliseen viisauteen, ollen tätä huonompi. Eli tilanne selittyy sillä että ihminen voi harhaanjohtaa itsensä. Itse asiassa jopa Goethen Faustissa koko tarina perustuu siihen että Faust haluaa tietää, ja näin tehdessään hän tuhoutuu koska myy sielunsa Saatanalle. Tämä täsmälleen sama asenne heijastuu esimerkiksi denialismiin keskittyneissä ja intellektuellisminvastaisissa kreationismin suuntauksissa. (Kaikki kreationistit eivät ole tämänlaisia, siksi nuo ovat tarkentavia lisämäärittteitä eivätkä kreationismin yleispäteviä adjektiiveja.)
Tässä hybrisvastustuksessa on kuitenkin hieman omituinen piirre. Jokainen kannattaa kriittisyyttä, eri näkökantoja ja muita asioita, mutta tosiasiassa jokainen meistä kestää niitä vain yllättävän rajallisen määrän. (En ole tässä poikkeus, pikemminkin päinvastoin. Olen vain kiinnostukseltani monialainen ja ajatusprosesseineni vapausasteinen, joka on hieman eri asia.) Näin ollen tilanne onkin hieman kuten "ole oma itsesi" -asenteiden kanssa. Kaikki ihmiset kannattavat periaatteessa sitä että ihminen on oma itsensä. Mutta heti jos he kohtaavat jonkun tämänlaisen ihmisen, he yleensä raivostuvat. Sillä ollakseen hyväksytty, ihmisen "oman itsen" täytyisi olla hyvin tietynlainen. Jos ei ole, aletaan vaatimaan poliittista korrektiutta, hyviä tapoja, uskonnonvakaumuksen kritisoinnin rajoittamista... Jokainen meistä kärsii samasta sisäisestä katastrofista kuin kristillinen teologia aikanaan koki ; Se kannusti ihmisiä ajattelemaan "Sapere Aude" ja oli sitten kovasti pettynyt kun kaikki eivät sitten ajatelleetkaan kirkon dogmien mukaisesti ja uskonnon ydinkysymyksiä myötäillen. (Kompromissiksi on yllättävän monille jämähtänyt varsin kammottava "Jokaisella on vapaus palaa Helvetissä" -asenne.)
Sama pätee tietysti omassakin elämässäni. Olen pidemmän päälle aivan käsittämättömän ärsyttävä ja jo ennen tätä olen ns. rasittava. Tosin olen yllättynyt että hyvin moni on minulle avomielisesti kertoillut näkemyksistään vaikka tietää blogistani ja tietää että koska aiheekseni ja lähtökohdakseni kelpaa likimain mikä tahansa ja missä tahansa - aineksista huolimatta kaiken voi liittää onnistuneesti kokonaisuuteen ; laadukkaaksi rakentaminen vaatii vain kontekstointia, prosessointia ja työtä ja joskus niihin tuleekin vastustava ja irtautuva kanta - on jokainen minulle lausuttu sana jotain jonka potentiaalinen seuraus on blogauksen päätyminen. Ihmiset ovat silti olleet yllättävän avoimia ja olen tätä kautta saanut kuulla hyvinkin omituisia asioita. (Minulla on toki maine siitä että tunnen omituisia ihmisiä. Itse asiassa en usko tuntevani omituista porukkaa, uskon vain että jokaisella on yksi tai kaksi omituista piirrettä ja ihmiset haluavat jostain syystä kertoa juuri tämän minulle vaikka muille he näistä vaikenevatkin.) Ilmeisesti tässä auttaa se, että he tietävät että riski ei ole suuri kun blogini lähtökohdasta ei saa työlläkään suosittua.
Tämä tosiaan oli 3100 artikkelini. Ja se todellakin käsitteli blogaamista. Tämän täytyy olla omituista yhteensattumaa koska näin on käynyt ennenkin...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti