Tässä on tietysti hyvin paljon perääkin;
1: Maakeskisessä todellisuusnäkemyksessä universumi oli pienempi kuin aurinkokeskisyydessä ja ihmisen rooli oli siinä asetettu keskelle merkitysasemaan. Aurinkokeskisuus teki maasta "vain planeetan" jolla ei ollut mitään spesiaalia paikkaa. Ja universumi myös kasvoi suunnattomasti, jolloin tämän planeetan pienuus ikään kuin poisti ihmisenkin spesiaaliarvoa.
2: Darwinin evoluutio teki ihmisestä eläimen muiden joukossa. Ihminen ei enää ollut muista eläimistä totaalisen erillinen olento, jokin luonteeltaan selkeästi "6 päivän erikoisluomus". Ei enää luomakunnan kruunu, pelkkiä elukoita suurempi vaan eläin.
3: Psykologiassa Freudista lähtien ihmisen herruus omassa mielessäkin on vähentynyt. Ihminen ei enää olekaan herra omassa mielessään, vaan on vaistojen, piilotajunnan tai muun vastaavan hallinnassa. Ja vaikka Freudin näkemyksiä ohitettaisiinkin, valtaosa psykologiasta - esimerkiksi juuri uskontomyönteisen Templeton Prizen saaneen Haidtin - näkemykset ovat sellaisia että ihminen ei esimerkiksi päättele etiikkaa vaan ihminen selittää etiikkansa jälkikäteen.
4: Turingin ajatukset tietoisuudesta ja tekoälystä johtivat aikakauteen jossa myös tietoisuuden erikois luonne on vahvasti kyseenalaistettu. Tietoisuutta ei enää nähdä jonkin sielun erikoisominaisuutena, jonain kosmismystisenä joka pelkällä olemassaolollaan todistaa Jumalan, tuonpuoleisen ja Hengen olemassaolon. Turingista lähtenyt ajatteluketju on johtanut tieteellisiin mullistuksiin joissa tietoisuus on "latistunut" neurokemiaan, laskennallisuuteen, kvanttireaktioihin ja muihin vastaaviin.
Eikä tämä tarina ole jotain jota pelkästään valistushenkiset ihmiset kertovat. Itse asiassa täsmälleen sama tarina on näkyvissä myös niillä jotka pitävät tätä trendiä huolestuttavana. Kannattajilla ja vastustajilla on siis yhteinen tarina tieteen modernin ajan historiasta, toiset vain pitävät sitä hyvänä ja huonona. Tästä voi antaa esimerkiksi Doverin oikeudenkäynnin loppupäätelmissä esitetään että "Both Defendants and many of the leading proponents of ID make an bedrock assumption which is utterly false. Their presupposition is that evolutionary theory is antiethical to a belief in existence of supreme being and to religion in general." Syyksi nähdään juuri yllä mainittuja piirteitä. Evoluutioteoria - kuten muutkin tieteet - ovat itse asiassa vastanneet kysymyksiin joihin jotkin uskonnolliset suuntaukset ovat antaneet vastauksia. Ja kun näiden tulokset eroavat radikaalisti "oikeaoppisuudesta", syntyy helposti esityksiä koko merkityksen loppumisesta jossa epämiellyttävistä tuloksista syytetään harhaoppista maailmankuvaa joka nähdään niiden synnyttäjäksi. Tähän liityvä näkemys on löydettävissä myös Kunderan "Olemisen sietämätön keveys" -teoksesta. Hänen maailmassaan esimoderni maailma oli velvollisuuksista raskas, mutta muutoin kevyt. Moderni maailma purki kahleet mutta samalla elämästä tuli "sietämättömän keveää" koska ihmisellä ei enää ollut ulkopuolelta annettua merkitystä.
Uskallan kuitenkin kyseenalaistaa nimenomaan tämän tarinan jalustojen romauttamisesta joka on liitetty merkityksen menettämiseen. Sillä tämä ei ole ainut asia joka on tapahtunut. Etiikassa ollaan siirrytty aina vain ihmiskeskeisempään todellisuuteen. ; Humanismi asettaa ihmisen kaiken mitaksi. Sen sijaan klassinen objektiivinen moraali asettaa Jumalan "moraalin mittatikuksi".
Toki klassinen teologiakin antaa arvoa vapaalle valinnalle ja omalletunnolle kuten moderni humanismikin. Mutta asenne ja suhtautuminen ovat oleellisesti erilaisia. ; Perinteisessä maailmassa vapaa tahto tarkoittaa vapaata tahtoa "päättää oikein tai väärin", jossa väärä valinta ei ole mikään samanarovinen oman harkinnan tulos. Ja tätä korostetaan sillä että omatuntoa on painotettu perisynnillä, joka värittää (a) paitsi ne teot jotka tekijä kokee vääriksi mutta joita hän haluaa tehdä esimerkiksi vihasta tai mustasukkaisuudesta, (b) myös ne teot joissa ihminen näkee tekevänsä oikein mutta tämä näkemys on "harhaoppinen". Jos esimerkiksi joku kertoo että hänestä homoseksuaalien oikeudet ovat hyvä ja eettinen asia, saa nykyäänkin kuulla klassiesti että hyvä ja paha päätetään Jumalan luona ja että ihmisen kannattaisi ehkä "harkita uudelleen" kantansa vaihtamista Jumalaa miellyttäväksi.
Näin ollen onkin selvästi huomattavissa että ihmisen rooli on muuttunut. Kun ihminen on otettu pois "maailman jalustalta", hänen välinearvonsa on vähentynyt tai minimissään kyseenalaistunut. Hän ei enää ole jokin jolle asetetaan automaattisesti ulkopuolelta rooli ja vaatimus. Sen sijaan hänen eettinen arvonsa on muuttunut itseisarvoksi jota ei ole yhtä ehdottomasti kahlittu alamaisuuteen. Näin ollen voidaan sanoa että ihmisen jalusta on poistunut siinä mielessä että universumissa hänellä ei ole isoa roolia ja paikkaa. Mutta samalla ihminen on jokin joka paitsi on merkityksellinen, myös jotain joka on saanut luvan määrittää merkityksellisyyden. Tämä on eettisen jalustan rakentaminen hyvin korkeaksi.
Näin ollen ihminen ei elä missään arvotyhjiössä vaan arvonluojana. Tämän tiedostavat myös uskovaiset. Heistä objektiivisen moraalin vastustaminen kun on usein juuri sitä että ihminen on niin ylpeä että haluaa asettaa itsensä Jumalan paikalle. He eivät huomaa että jos tämä on totta, niin tässä ei taatusti eletä missään nihilistisessä todellisuudessa tai arvotyhjiössä, vaan päin vastoin ihminen kokee elämälleen ja itselleen erittäin voimakkaan merkityksen ja että tämä merkitys on peräti niin suuri että ihminen ei oikein haluaisi luopua siitä. Heille tämän seurauksen tunnustaminen on tietysti vaikeaa ellei mahdotonta, koska objektiivisen moraalin oikeutus nojaa siihen että tämänlaisten merkitysten mahdollisuuskin kielletään.
1: Tämä on sinänsä huvittavaa myös siksi, että Intelligent Design ja muut uskonnolliset liikehdinnät ovat viime aikoina korostaneet "maailmankuva" -sanan hokemista. Tässä objektiivinen moraali ammutaan haulikolla paskaksi. Maailmankuva -argumentaatio kun vaatii kulttuurirelativistisen otteen. Ja tässä otteessa tosiasiat ja etiikka nähdään jonain jossa ei nimenomaan "valita oikean ja väärän välillä" vaan että on samanarvoisia mutta erilaisia valintoja. Kulttuurirelativismissa maailmankuva värittää oikean ja väärän, ja erilainen maailmankuva on vain erilainen. Objektivistisessa maailmankuvassa asiat ovat ehdottomia, jolloin maailmankuvaan vetoaminen ei toimi perusteluna. Kun joku valitsee väärin, ei ole kiinnostavaa miettiä miksi hän on valinnut ne, vaan on vain katsottava että hän vaihtaa ne oman parhaansa vuoksi "valitsemalla uudestaan". Klassinen uskonto tarjoaa "vapaan valinnan palaa helvetissä", eikä selitä että väärällä maailmankuvalla olisi mitään oikeututsa sillä että valitsisi uudenlaisia premissejä. Sehän vain näyttäisi että he valitsevat väärät ja synnilliset premissit..
Toinen puoli tässä on tietysti se, että tosiasiassa valistus ei ole opettanut ihmisille nöyryyttä. Tosiasiassa maailmankuvakeskustelussa onkin huomattavissa se, että ihmiset eivät mieti mitä vastapuolen maailmankuvalla on tarjottavana, vaan miettivät lähinnä sitä että se toinen maailmankuva on iljettävä koska se kaataa sen huomataan kaatavan sen "oman maailmankuvan" ihmiselle asettamat jalustat joilla seisomisen varaan on sitten eläminen asetettu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti