Tämä lähestymistapa on nykyään "muodikkaasti" presuppositionistinen, eli argumentti nähdään metaeettisenä, eli se lähinnä mainitsee, että jos hyväksyy premissin objektiivisesta moraalista olisi hyväksyttävä Jumala. (Jolloin sen kanssa erimielisenä oleminen on helppoa. Riittää että ei määrittele moraalia Jumalalliseksi objektiiviseksi asiaksi vaan inhimillisen lajityypillisen käyttäytymisen ja/tai kulttuurillisen konseptin kautta.) Ajatus tiivistyy tällöin kahteen pääargumenttiin:
1: Yleisempi ja "heikompi" teesi. Jos teismi on totta, meillä on luja ontologinen perusta moraalille.
2: Yleinen ja "vahvempi" teesi taas sanoo että jos teismi on epätotta, meillä ei ole ehdotonta perustaa moraalisuudelle.
Tämänlaisesta voidaan ottaa esimerkiksi Daniel Lane Craigin ajatus objektiivisesta moraalista. Hänen argumenttinsa on sinänsä hyvin mielenkiintoinen, että hän etäännyttää näkemyksiään klassisesta Platonin opista jossa moraali on ideamaailmassa. Craigin mukaan tämänlainen perinteinen näkemys on turhan kliininen ja etäinen. Hänen objektiivinen moraalinsa on hänestä ihmisläheisempi ja lämpimämpi. Craigin maailmassa todellisuus koostuu faktoista. Faktat ovat entiteettejä (entity) aktiviteettejä (activity) ja tapahtumisen konteksteja (state of affair). Craigin maailmassa näihin faktoihin liittyy moraalinen status. Craigin maailmassa moraalinen status on liitoksissa Jumalan konkreettisiin ominaisuuksiin. Koska Jumala on rakastava ja ystävällinen ja kiltti, on yhteys luontevaa. Näin Craigin maailmassa Jumalalla on objektiiviset ominaisuudet jotka taas heijastuvat Jumalan käskyihin. Jumala on siis vertailukohta, jota hän vertaa mielellään esimerkiksi standardimetrinmittaan jota käytetään pituuden määrittämisessä. Näin koherentisoituu se, että moraalinen velvollisuus = Mitä Jumala käskee.
Craig kiertääkin vaikeuksia joita klassisessa Euthyfronin dilemmassa on tarjolla; Onhan jo vanhastaan ihmetelty että jos Jumala on hyvä, niin emmekö voisi vain luottaa moraalilakeihin. Ja jos moraali määrittyy vain sen mukaan mitä Jumala komentaa, niin eikö hyvyys menetä merkitystään. Craig ei toki osoita että ominaisuudet olisivat välttämättä samat. Hän kuitenkin näyttää Jumalan attribuutteja koherentisointiin niin, että tässä ei ole väistämätöntä ristiriitaa. Hän ei siis osoita että Euthyfronin dilemma olisi ehdottomasti väärä, mutta ottaa sen huomioon tavalla jossa siitä ei välttämättä tarvitse välittää.
Craigin huomioihin voidaan toki soveltaa hieman modifioitua versiota Euthyfronin dilemmasta ; Kun Craig esittää että asiat ovat moraalisesti hyviä koska ne viittaavat umalan essentiaalisiin hahmoihin, hän väittää että hyvyys on Jumalankaltaisuutta. Mutta tässä kohden kysymys siirtyykin siihen, että miten päin kyseinen suhde menee;
1: Joko Jumalankaltaisuus on samaa kuin hyvyys koska Jumalan sellaiset ominaisuudet kuten ystävällisyys, rakkaudellisuus, oikeudenmukaisuus, ovat itsessään moraalisia. Jumala voisi siis olla paha, mutta hän vain sattuu olemaan hyvä.
2: Joko hyvyys on samaa kuin Jumalankaltaisuus koska Jumala on auktoriteetti. tällöin jos olisi olemassa murhanhimoinen Jumala hän vain määrittäisi moraalin uusiksi. Tämänlainen ajattelu johtaa siihen että jos Baal olisi olemassa, olisi moraalista uhrata lapsia koska se heijastelisi Jumalan ominaisuuksia. Tämä siirtää saman ongelman metatasolle. Craigin kohdalla onkin huomattavaa, että hän usein ratkaisee ongelmia juuri tällä tavalla. Hän ottaa klassisen ongelman ja peittää sen ongelmat. - Mutta ei vaadita kovin suurta huomiokykyä, kun huomaa että Craigin omalla ongelmankorjausmekaniikalla voidaan itse asiassa tarttua myös siihen alunperäiseen dilemmaan ja fiksailla tätä. Ja tällöin ongelma tavallisesti nousee uudestaan esiin. Craigin ajatteluprosessit näyttävät olevan sellaisia, että hän peittää ongelmia "metauttmalla ne". Looginen ristiriita peitetään tavalla jka rakentaa uuden loogisen ristiriidan metatasolle. Kun otetaan Euthyfronin dilemman uudelleenmuokkaus päästään seuraavaan:
1: Jos Jumala päättää että Jumalan attribuutit ovat itsessään objektiivista hyvyyttåä, ne ovat Jumalasta riippumattomia. Tällöin on selvää että on mahdollista olla objektiivisesti moraalinen ilman Jumalaa. Kun moraali on vapaa ja vapaasti leijuvia ominaisuuksia.
___1.1: Tässä kohden on hauskaa miettiä seuraavaa ; Jumala voidaan nähdä tarpeelliseksi jos ja vain jos Jumala on välttämätön maailman luomiselle. Eli Jumala ei luo moraalia vaan olemassaolon. Tämä voi tuntua uskovaisista lohdulliselta, mutta se tarkoittaa sitä että koko moraalisuuskeskustelu irrelevantisoituu.
2: Jos attribuutit määräytyvät hyviksi Jumalan kautta, on filosofiassa tavallista miettiä vaihtoehtoisia skenaarioita. Vaihtoehtoisten maailmojen tulkinta ja muut vastaavat ovatkin jopa teologeilla hyvin tavallisia työkaluja, joten niiden ohittaminen automaattisesti irrelevantteina ei ole oikein mitenkään hyväksyttävää edes teologian oppialan sisäisenä ratkaisuna. On siis pakko miettiä Baalia ja muita vastaavia.
Tämän dilemmanuudistamisen lisäksi on kiinnostavaa - ja kenties hyvin relevanttiakin - miettiä skenaariota jossa universumi on olemassa ilman Jumalaa. Craigin mukaan tälläisessä maailmassa ei olisi olemassa objektiivista moraalia. Jos tässä maailmassa joku toimisi rakkaudellisesti ja kiltisti, se ei Craigin maailmassa tietenkään sitoutuisi moraalisiin tiloihin. Moraalifakta, tekemisen konteksti, olisi oleellisesti erilainen. Näin ollen ystävällinen teko olisi amoraalinen (ei paha, vaan moraalin ulkopuolella). Koska mitään muuta ei olisi, ei olisi vertailukohtaa Jumalan ominaisuuksiin. Tämä on hyvin intuitionvastaista. Tämä taas on Craigin ajattelun kannalta oleellista, koska hänen ajattelussaan intuitioille annetaan valtava painoarvo.
1: Eräs uskovainen kertoi minulle tähän ongelmaan liittyen, että maailmassa voidaan kuitenkin ajatella että koko "kiltteys" värittyy vasta moraalisen faktan läsnäollessa, joten Jumalattomassa maailmassa ei voitaisi edes puhua kiltteydestä. Tässä kiltteys ei olisi mikään attribuutti. Tämä tosin muuttuu ongelmalliseksi kun muistetaan että ollakseen Jumalan ominaisuus sen olisi oltava attribuutti. Huomio on kuitenin riittävän kiinnostava tullakseen mainituksi tässä.
Eli oikeastaan näissä alkuun laittamissani kahdessa Jumala-moraalisuus -yhteenkietoutumiispremisseissä ei ole muuta vikaa kuin se, että ne molemmat ovat oikeastaan mielivaltaisia. ; Ne ovat oikeastaan vain väitteitä. Tarkalleen ottaen väite siitä että kaksi käsitettä ovat itse asiassa sama asia, eikä niitä siksi saa jakaa ollenkaan. Ei ole mitenkään ilmiselvää että Jumala olisi pakosti hyvä. Että paha Jumala olisi ehdottomasti mahdoton skenaario missään. Ei ole mitenkään selvää että maailmassa ei voisi mitenkään olla moraalia joka olisi ehdoton mutta ilman Jumalaa. - Voidaan ajatella esimerkiksi karman kaltaisia konsepteja joita sovelletaan buddhalaisuuden ateistisimmissa suutauksissakin.
1: Mitä tämä jakauttamattomuus tarkoittaa käytännössä? Esimerkiksi sitä, että väitetään että erilainen Jumala olisi mahdottomuus. Että ajatus Jumalasta joka ei olisi ystävällinen olisi samanlainen kuin ajatus ympyrästä jossa olisi neljä kulmaa. Tässä Jumala ei siis voisi olla erilainen. Kysymys siirtyy tällöin tietysti siihen, että miksi näin on pakko olla? Johtuuko se siitä että hyvyyden määritelmä on Jumalasta riippumaton? Vai siitä että Jumala on väistämätön olento joka on pakosti juuri tietynlainen ja että moraalisuus määrittyy tämän kautta jälkikäteen? On selvää että tämän jaottelemattomuuden perustelu metauttaa Euthyfronia uuden kierroksen. Joten jossain tulee vastaan se seinä joka sanoo "just because I say so".
Craigin tapa lähestyä Euthyfronin ongelmaan on siksi oikeastaan (a) joko ongelman metauttamista ad absurdum (b) tai sitten vain kieltää ehdottomasti termien Jumala ja hyvyys jakaminen ja osittamisen. Ne ovat sama asia eikä asiasta keskustella. Piste. ; Näistä ensimmäinen tapa on inhottava niille jotka arvostavat "kunnollista logiikkaa" ja jälkimmäinen ei ole miellyttävä niille jotka kannattavat "avointa keskustelua" ja joista analyys on erityisen arvokas työkalu ja vaihtoehto jonka käyttäminen vaihtoehtona olisi hyvä. ~ Ongelma ei kenties kuitenkaan ole "niin suuri kuin moni voisi luulla" : Craigin "jaottelukielto" tekee hänen argumentistaan sisäisesti kohertentin. Ainut ongelma tässä onkin oikeastaan vain se, että siinä on premissejä (kuten piilo-oletus analyysikiellosta) joiden kanssa on helppoa olla erimielinen. Näin häne argumenttinsa ei todista mitään, eikä esittele evidenssiä joka pakottaisi muuttamaan mieltä yhtään mihinkään. Argumentti siis vetoaa jos (a) olet jo valmiiksi kannattanut noita premissejä (b) tai jos olet presuppositionisti jonka mielestä älyllisyys tarkoittaa sitä, että harkitsemisen sijasta ensin päätetään johtopäätös jonka on oltava oikein ja sitten valitaan premissit jotka sopivat siihen jolloin haluamasi lopputulos saa sinut valitsemaan siihen sopivat premissit.
Nähdäkseni objektiiviseen moraaliin liittyvät kiemurtelut ovatkin yleisesti ottaen "enemmän kuin vääriä". Ne ovat turhia. Olen peräti huvittunut kun Craig korostaa että platoninen abstrakti moraali jää etäiseksi. Craigin näkemykset moraalisista arvoita jotka vain jostain syystä ovat pakosti ja erottamattomasti juuri sama kuin Jumalan essenssi, Jumalan luonnehdinta ja Jumalan attribuutit, on täsmälleen yhtä metafyysisesti ongelmallinen. Kun Craigin maailmassa tarvitaan metrinmittaa jotta voidaan arvioida pituuksia, voidaan sanoa että pituus on olemassa ilman mittaakin, tosin jotta voitaisiin tietää ja arvioida pituuksia tarvitaan jonkinlainen standardi. Ja on vaikeaa tietää onko metri yhtään oikeampi pituusmitta kuin vaikkapa jalanmitan käyttäminen. Ja tässä analogiassa perusongelmana onkin itse asiassa se, että vmeillä ei ole Jumalalle "mitään näyttelyä jossa etiikan standardimetrinmitta on ja johon voimme objektiivisesti verrata". Intuitio on toki jonkinlainen lähtökohta. Mutta kun huomaa, että maailmassa on uskontoja ja kulttuureita joissa ihmiset viittaavat intuitioihinsa ja tuntemuksiinsa, ja huomaamme miten erilaisia nämä ovat, on selvää että kristinuskon Jumalan valinta ainoaksi metrinmitaksi on ihmisen arvaus, valintana se ilmenee ihmiselle tiedollisena valintana joka on juuri yhtä mielivaltainen kuin se, että valitsee metrin jalanmitan sijasta. Siitä voi toki syntyä yleinen ja kansainvälinen standardi. Mutta jos kuviteltaisiin että ollakseen "objektiivista kulttuuriippumatonta pituutta" ongelmana on se, että toiset tuntuvat punnitsevan painon ja toiset mittaavan pituuden mukaan. Näin etiikka ei ole verrattavissa eri mittojen välillä. Uskonto on yhteismitattomuutta.
Ja jos tämä kaikki ylläoleva ei riitä, niin Craigin objektiivisen moraalin kohdalla huvitus alkaakin nousemaan kohtuulliseksi kun huomataan että se on täysin yhteensopimaton hänen muiden linjaustensa kanssa ; Objektiivisen moraalin puolustettavana näkemyksenä on se, että "jos teismi on epätotta ei meillä ole olemassa pohjaa moraalille". Tämä vaatii sitä, että mietitään todellisuutta Jumalan kanssa ja ilman. Ja näitä kahta verrataan. Tästä seuraa hyvin ikoislaatuinen tilanne. Objektiivisen moraalin ja jumalan olemassaolemattomuuden kohdalla esiinnousee counterpossible Craigin jumalatodistuksille ; Craig nimittäin kannattaa yleiseti näkemystä jossa Jumala on välttämätön olento. (Eli määritellyt Jumalan olennoksi jolla on sellainen piirre, että jos se on mahdollisesti olemassa, se on olemassa.) Tällöin ei ole olemassa vaihtoehtoa jossa Jumalaa ei ole olemassa ainakaan sellaisella tavalla jota voitaisiin verrata tilaan jossa Jumala on olemassa ja katsoa eroja. Kuitenkin Craig kuluttaa valtaisasti aikaa ja voimavaroja miettiessään Jumalatonta maailmaa ja sen suhdetta moraaliin jossa juuri tämänlainen vertailu on oleellista kun mietitään moraalin olemassaoloa ; Kun Craigin moraalimietintöjä käytetään hänen luomismallissaan toimitaan tilanteessa joka muistuttaa sitä vanhaa vitsiä jossa "2+2=5 hyvin suurilla kakkosen arvoilla".
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti