Miten "kohtelias ateismi" otetaan vastaan?

Usein korostetaan sitä, että ateisteja kohdellaan kovalla kädellä koska he ovat "militantteja". Tässä korostetaan sitä, että kohtelias ateismi otettaisiin hyvin vastaan ja että se kuuluisi osaksi kulttuurista monimuotoisuutta. Asia on tietysti vaikeampi, koska uskontoon liittyy voimakkaita tunteita. On helppoa olla häijy ja sävystä tulee helposti "taikauskoinen vs. moraaliton eläin" -huutokenttä.

Esimerkiksi Hermant Mehta on nostanut esiin ateismin tunnustamiseen liittyviä vaikeuksia ; Hänestä tilanne on perhepiirissä vaikea, ja että aivan liian usein saa kuulla siitä että siinä missä uskovaisten muutoskertomukset ovat sitä miten heidän elämänsä on muuttunut paremmaksi, on ateistejen muutostarinat aivan liian helposti tarinoita siitä miten heidän elämänsä on muuttunut huonommaksi. Eikä siinä mitään, mutta kun kokonaisuus osoittaa sormea muualle kuin maailmankatsomukseen itseensä ; "In the letters I receive that deal with "coming out," usually the atheist is alone in a religious family, and must delicately weigh the possible consequences. These can include the possibility of shunning, abuse, loss of financial support, or even being kicked out of the home. Often he or she is also concerned about reducing the anxiety or hurt feelings that family members might suffer, not just the difficulties he or she might face." Mehta tosin korostaa yleistä kohteliaisuutta. Ateistin täytyisi osata varautua tähän ja olla siksi entistäkin kohteliaampi.

Ja jos kysymys on perhepiiristä ja omasta sosiaalisesta lähipiiristä, tämä on luultavasti aivan oikea vaihtoehto. Sen sijaan ajatus siitä että olisi "kohtelias ateisti" julkisesti "laajemmalle piirille" on huono ja suosittelen itsemurhaa tylsällä voiveitsellä ennemmin kuin tämälaisen vaihtoehdon vakavasti ottamista ; Sallikaa minun demonstroida provokatiivista lausuntoani.

Tämä mielessäni olin huvittunut, kun katsoin minkälaisia kommentteja vyöryi Daniel Radcliffen kommenttiin "I'm an atheist, but I'm very relaxed about it. I don't preach my atheism, but I have huge respect to people like Richard Dawkins who do. Anything he does on television, I will watch." Radcliffe edustaa siis kantaa jossa hän itse ei saarnaa mutta antaa muiden saarnata. Mielipide vertautuu suoraan uskovaiseen, joka selittää että ei itse saarnaa, mutta että kykenee kunnioittamaan uskovaisia joilla on niin kova vakaumus että näkevät tärkeäksi sitä että kertovat uskonnostaan muille. Tämänlaista ei vielä pidettäisi militanttina uskovaisuutena. ~ Kommentti sai kuitenkin omituisen vastaanoton. Lievimmillään omituisuudet olivat lausuntoja kuten "i dont preach either .. but all i can say is poor bastard, God loves the ignoent people to, hopefully a little faith comes in you someday." joissa on omituinen "en haluaisi loukata mutta loukkaan sitten heti perään" -henki. Osa kommentoi näkemyksen ilmituontia henkilökohtaisella surunilmaisulla kuten "Very Sad.." ja osa sääli lausuntoa muutoin tavalla jossa ilmaisivat surua ja sitä että ateisti ei vaan ollut ymmärtänyt perustosiasioita maailmasta ; "Daniel Radcliffe just hasn't realized it yet .... all his talents were given to him by God. God doesn't us to waste out talents. He said some of us will be healers, or teachers etc. We all have the power to become whatever we want to be. Daniel is using all the talents he was given. He will be thankful one day and realize that he didn't do it on his own. God's spirit and love within was with him all the way..." ja osa uskovaisista vastusti sitä että näkemysvapaus edes koskisi ateismia koska "Atheism aint a belief, its rather being lazy to beleive and practice your religious rituals." Ja tämänlaisia näkemyksiä puolustettiin suoraan viittaamalla sillä että tuonkaltaiset hyökkäykset eivät ole minkäänlaista militanttia uskovaisuutta koska (täsmälleen sama henkilö joka lausui ateismin mielipiteenä esitti että) "No one forced anyone to beleive, we are discussing the existance of God and athiesm. After all no one is bounded to follow. It all comes with conviction."

Tämä ei toki esitä tiukinta linjaa keskusteluista, mutta halusinkin näyttää minkälaista kohtelua "kohtelias ateismi" saa lievimmillään. Toki edes tämä lievempi linja ei edusta valtaosaa uskovaisten kantaa ; Suurin osa heistä on yksinkertaisesti riittävän älykäs ollakseen sanomatta tuollaisessa tilanteessa yhtään mitään. Ongelmana onkin nimenomaan se, että jos olet "kohtelias ateisti" joka missään muodossa yhtään missään koskaan ilmaisee mielipiteensä ja esimerkiksi jättää yhdenkään sosiaalisen uskonnollisen rituaalin osallistumatta vakaumukseensa viitaten, kommentit ovat tämänkaltaisia. ~ Ateisti kohtaa uskovaisuuden tälläisessä tilanteessa vain häijyytenä tai hiljaisuutena. Vastustus taas pakottaa itsesuojelullisiin reaktioihin. Sitten ihmetellään miten ateisti on "häijy".

Omakohtaisen kokemukseni kautta uskallankin kertoa että silloin kun olin itse ateisti, ei ateismi vielä ollut millään tavalla "muodikasta". Edustin myös äärimmäisen diplomaattista linjaa. Minulla oli sellainen käsitys, että uskovaiset olisivat sen verran leppoisaa sakkia, että osaisivat keskustella erimielisyyksistäkin asiallisesti. Moni uskovainen kehuikin "debattihenkeäni". Valitettavasti opin että "kohtelias ateismi" on myös ahdistavin mahdollinen elämäntapavalinta. Ei siksi että valtaosa uskovaisista ei olisi arvostanut. Vaan siinä että tämä valinta johtaa ongelmiin jotka ovat sellaisia että yksikään leppoisa uskovainen tai vastaava missään ikinä ei puolusta sinua vaikka mitä tapahtuisi.

Sillä mitä tarkoittaa "kohtelias ateismi" uskovaisten parissa? Hyvin useassa fundamentalistisessa suuntauksessa ateismi määritellään jumalavihaksi. Sainkin siksi jopa kuulla että "Minulle on kerrottu että sinunlaisiasi ei ole olemassakaan." Tämä ei kuitenkaan tarkoittanut sitä että ateismikonsepti olisi määritelty uudestaan. Se tarkoitti sitä, että en muka ollutkaan "kunnolla ateisti" ollenkaan. Tämän vuoksi kohteliaisuus tulkitaan siten, että kohtelias ateisti kärsii itse asiassa hervottomasta jumalannälästä ja pyörii vain tämän vuoksi aiheen parissa. Eikä esimerkiksi siksi että se on hupaisaa ajankulua tai luulisi että uskovaisuuden suvaitsevaisuuspuhe olisi totta ja aihe olisi leppoisampi juttelunaihe kuin moni muu. Tämä tulkinta johtaa siihen että ihmiset pyrkivät lähestymään mahdollisimman henkilökohtaisesti.

Asioista ei keskustella julkisesti, vaan yksityisviesteillä ja sähköposteilla. Niissä aivan ventovieras käyttää tuttavallista kieltä joka on tavallisesti varattu lähimmille perheenjäsenille. Niissä pengotaan henkilökohtaisuuksia. Utelua oikeutetaan kiinnostuksella. Näillä viesteillä on vielä yleensä sellainen tavoite että niillä saataisiin "kohtelias ateisti" vielä tiiviimmin mukaan henkilökohtaisuuteen. Tämä tarkoittaa lievimmillään kasvokkain kohtaamista, pahimmillaan sitä että yritetään maanitella uskovaisten keskuuteen ilman että on omien aatetoverien antamaa vertaistukea. Pahimmillaan halutaan kotiin asti.

Lisäksi yksityisemmässä maailmassa nousee esiin uusi "äärimmäisyyksien kirjo". Foorumien tekstit ovat kenties keskivertouskovaisten lausuntoihin verrattuna omituisia ja tiukkoja. Mutta jos katsotaan mitä yksityisviestien maailmassa tapahtuu, eletään aivan toisenlaisissa ulottuvuuksissa, jonka rinnalla kapisinkin foorumi näyttää yleensä tavanomaisuuden kehdolta. ; Yksityisviestimaailmassa on mahdollista käyttää kovimpia herjoja, sellaisia jotka voi sitten julkiseksi tultuaan kiistää suorasanaisesti koskaan sanoneensa. Myös toinen puoli, juuri se intiimiyden kaikki rajat murskaamaan yrittävä rakkauspommitus, on yksityisviesteissä tunkeilevimmillaan. ~ Ja "kohteliaan ateistin" ongelmana on se, että yksi "ei" ei riitä. Julistajat ovat sinnikkäitä (kärsivällisiä, sanovat itsestään) ja jatkavat yleensä vielä useammankin ein jälkeen. Ja yhden ajaminen ei suinkaan lopeta tilannetta koska yleensä nämä tyypit tulevat joukolla. Ja peräti sillä tavalla että pettymys yhden kanssa tulkitaan siten että tarvitaan joku toinen julistaja jonka kanssa "kemiat sitten pelaisi paremmin". Eli jos yhdestä päästään eroon, hän luultavasti hankkii toisen tilalle.

Toki tämänlaiselle käyttäytymiselle on helppo löytää puolustuspuheita ja lieventäviä asianhaaroja. Rehellisesti häijyys oli "anomaalista", eli pääsääntöisesti yhteysyrityksiä kuvaa pikemminkin hyvässä tarkoituksessa tehty liika innostuminen. Ja vihastumisissakin oli takana rehellinen pettymys, kun odotukset ja toiveet eivät toteutuneetkaan. Ilkeys ei siksi ole se oikea sana joka kuvaa sitä käyttäytymistä jota "kohtelias ateisti" kohtaa. Mutta ydinopetuksena olikin se, että hyvä tarkoitus on "totta mutta irrelevanttia". ; Relevanttia on sijaan se, että "kohtelias ateismi" on jotain joka vastustus-rakastetaan mahdottomaksi nimenomaan uskovaisten puolelta. Tämän jälkeen on rehellisesti sanoen aivan turhaa itkeä sitä että ateistit ovat "militantteja". Nähdäkseni ongelmana on nimenomaan se, että tämänlaista kannanottoa uskalletaan ylipäätään harjoittaa juuri siksi että mitään häijyyttä ei monesti edes tapahdu;
1: Häijyys uskovaisten puheissa määrittyy pohjimmiltaan ja käytännössä jo sellaiseksi mitä uskovaiset saavat tehdä ilman minkäänlaista vastareaktiota. Eli sitä että kertoo omasta näkemyksestä ääneen. Ateisti kohtaa kovan syytöksen typeryydestä ja vastavasta jo tässä vaiheessa. Saati että puhuttaisiin siitä tilanteesta joka poikkeuksetta sallitaan myös normaaliuskovaisille. Eli sitä että vastapuolta näkemykseltään typeryydeksi, harkitsemattomuudeksi, valheelliseksi, tieteenvastaiseksi. Tai sitä että kertoo että toisen näkemyksestä kertominen on jonkinlaista invasiivista pahuutta. Tähän asti meneminen johtaa siihen että uskovainen on "ihastuttavan vakavissaan ja näkee arvokkaana asiat" kun taas ateisti on yksinkertaisesti "militantti". Ateisti joka puolustaa itseään ja kantaansa on jostain syystä määrittynyt "pahaksi ja militantiksi".
2: Monesti tämänlaisista sekä uskovaisten että ateistejen puolella on kuitenkin enemmänkin siitä että eri näkemys koetaan loukkaavana. On tavallaan valittava "muodon ja substanssin" välillä. Valtaosa uskovaisten ja ateistejen välisestä kiistasta molemmin puolin johtuukin siitä, että kohteliaisuusperiaate joutuu joustamaan jos kinastellaan maailmankuvien totuusarvoista. (Loput näyttävät tulevan siitä että moni uskovainen on denialisti eikä ymmärrä mitä tiede tai argumentaatio tarkoittavat, joita ajaa argumenttien sijasta maailmankuvan oikeaksi osoittaminen. Ja uusateisteista löytyy useita pseudoskeptikoita joilla on sama ongelma.)

Rehellisesti sanoen uskonkin että nykyateismia vastustetaan siksi että se ei ole riittävän militanttia. Itselläni on kokemuksen opettama nyrkkisääntö joka sanoo sen, että keskimääräinen uskonnosta innostunut ja soveliaisuuden rajat ylittävä uskovainen tyyntyy vasta kun saa kolminkertaisen määrän samanlaista mitä itse tarjoaa. Eli uskovaiselle palautetaan hänen oma militanttiutensa pahempana. Kohteliaampi puhetapa johtaa edellämainitsemaani katastrofielämään. Samantasoinen puhetapa lähinnä innostaa. Kaksinkertainen nostaa volyymiä. Nelinkertaisena taas nousee aivan syystä puheet siitä että olet "frenzyävä psykopaatti". Paras tulos saadaan siksi kolminkertaisella häijyydellä. Tämä "militanttiustaso" tekee sen minkä haluaa. Eli saa rauhan julistukselta. (Valitettavasti erittäin monet ihmiset sekoittavat Jumalasta argumentoimisen ja julistamisen toisiinsa, puhuvat ensimmäisetä kun selvästi tekevät jälkimmäistä.)

---

Minulla on yksinkertainen kommentti joka ikiselle ihmiselle joka valittaa ateistien invasiivisuudesta tai häijyydestä. "Siivotkaa oma pesänne ensin". "Wappuhaasteeni" on yksinkertaisesti sen verran tyhjä, että näyttää siltä että jokainen joka vaatii ateisteja siivoamaan militanttiuttaan vaativat muita tekemään sellaista mihin itse eivät ole valmiita. (Koska muutoin sieltä löytyisi heidän omia uskovaisten suunsiivoamista vaativia ja ateisteja puolustavia kommentteja.) En pyydä että ihmiset ottaisivat tämän huomioon ennen kuin valittavat. Sillä tämä ei ole pyyntö. Tämä on vaatimus. Koska uskon että tämän vaatimuksen ohittajan ongelmana on se, että pitää uusateismia militanttina siksi että hänen militantin käsitteensä on epäkelpo, varmistan hyvyydessäni hänelle omakohtaisesti ja omin käsin-suineni sellaisen arvokkaan oppimiskokemuksen joka valottaa erittäin terävästi militanttiutta. Luottamuksenani on se, että hairahdukseen korjaamisen ja osoittamiseni jälkeen ei enää ole oikein mahdollisuutta saman virheen uusiutumiseen. (Ja pettymystapauksissa olen kärsivällinen opettaja ja yritän uudestaan.)