Tästä muistuttaakin filosofinen ajatusleikki yhteiskunnasta, jossa olisi palautelaatikkojärjestelmä. Siinä kuvitteellinen valtio olisi diktatuuri, joka ajaisi äärimmäistä harmonisuutta jossa riitely olisi kielletty ihmisien suojelemiseksi. Valtio kuitenkin antaisi jokaisen ihmisen olla mitä mieltä on, ja antaisi heidän täyttää palautelappuja kerran vuodessa aivan vapaasti. Mitään seuraamuksia tästä mielipiteenvapaudesta ei olisi, koska ihmiset olisi velvoitettu tottelemaan valtion lakeja ja kärsimään niistä rangaistukset. Ja valtio ei voisi sortaa ihmisiä koska palautelaatikon tekstit poltettaisiin lukematta. Harva ajattelisi että tämänlainen valtio oikeasti välittäisi tai kuuntelisi. Itse asiassa sen sisällä mielipiteenvapaus ja ilmaisunvapaus joihin se yrittää vedota tekee sen hyvin omituisesti, tavalla jota ei voi pitää kovinkaan relevanttina.
Ongelmana on se, että yleisesti ottaen se, että "Kirkko välittää" tarkoittaa sitä että se ei tuomitse juuri mitään uskonnollista näkemystä harhaoppiseksi itsessään. Kirkko ei esimerkiksi vastusta niitä uskovaisia joiden mielestä homoseksuaalien naimisiinmeno kirkossa olisi oikein. Kirkko ei estä näiden näkemysten ääneensanomistakaan. Kirkko ei vain tee mitään tällä mielipiteellä josta se on tietoinen. Toki kirkko yrittää korostaa että sen jäsenistössä on monenlaisia ihmisiä, mutta se ei valitettavasti merkitse mitään koska valtaosa tästä moniäänisyydestä jätetään impotentiksi abstraktiksi mielipiteeksi joka ei vaikuta toimintaan mitenkään mihinkään suuntaan.
Toki kirkko yrittää vakuuttaa siitä että näin ei olisi. Tämä oli helppo huomata nyt jo "esihistoriaksi ja unohdetuksi mesoamiseksi" jääneen "homoiltaa" seuranneen kohuilun jälkeen. Silloin korostettiin että ei pidä erota kirkosta koska sitä voi esimerkiksi äänestää kirkkovaaleissa. Tämä on kuitenkin melko kosmeettista, koska jos sanotaan nyt että minä haluaisin ottaa yhteen asiaan kantaa ja muutoksen ja haluaisin antaa oman kirkollisvaaliääneni tähän tiettyyn asiaan, olisi minulla kenties mahdollisuus jos kysymys nousisi esille in first place. Mutta kun kysymys ei nouse. Valtaosa kirkon pysyvyydestä kun perustuu nimenomaan siihen että kirkollisvaaliäänet ja muut vastaavat ohittavat tyystin juuri ne kysymykset ja äänestykset jotka voisivat muuttaa tilannetta jotenkin. - Nyt, kun kohusta on mennyt aikaa hyvinkin runsaasti aikaa, ei ole vaikeaa huomata että kohun jälkeen ei ole tosiasiassa tapahtunut yhtään mitään. Kirkko onkin ohittanut "sekä fundamentalistisiiven että liberaalisiiven". Tämä on toki tasapuolista, mutta se on myös hyvin kaukana niistä mielikuvista joita "välittäminen" ja "kuunteleminen" pitävät sisällään. Kirkon pitäisikin muuttaa sloganeitaan rehellisemmäksi osuvammaksi, kuten esimerkiksi muotoon "Kirkko ignoroi Sinuakin!"
Tässä mielessä kirkko taatusti yrittää olla diplomaattinen. Ongelmana on vain se, että tämä diplomaattisuus on samantapaista kuin uskovaisten anteeksipyynnöt joita "Skeptic's Play" -blogi toi esiin. "If you look at the people behind these particular signs, you'll see that they explicitly don't take a stance on the question, "Is homosexuality a sin?" I believe they're trying to be a "bridge" between people who would answer that question in different ways. Perhaps that is a useful role to play, but it makes me feel that the apologies are dishonest. They may be sorry, but they're not really trying to be unequivocal LGBT supporters. It's like they're there just to score points without really deserving those points." Kirkon kohdalla ongelmana näyttää olevan nimenomaan tämä.
Kirkon piiristä löytyy toki "leppoiston puolelta" ihmisiä jotka viittaavat siihen että he eivät kampanjoi vaan harjoittavat ns. passiivista vastarintaa. Tämä on mielenkiintoinen terminvalinta, koska se viittaa Gandhin tapaan vastustaa väkivaltaista vastustamista. Kun he kertovat tämän, on mukana ainakin implisiittinen viesti siitä että aktiivinen vastakkaisen mielipiteen esittäminen olisi luonteeltaan militanttia. Tämä on melko lähellä syytöstä. Tämän syytöksen tekee omituiseksi se, että itse asiassa mitään passiivisen vastarinnan keinoja ei sovelleta "leppoistossa". Kykenen esimerkiksi lyömään päällä olevat kalsarini vetoa siitä että nämä passiivisen vastarinnan ystävät eivät esimerkiksi aloita syömälakkoja kirkon vanhoillisen siiven toppuuttelemiseksi. "Leppoisto" unohtaakin, että passiivisessa vastarinnassa on se "vastarinta" -osa. Ja huomattavaa on että aktiivisesti kantaa ottavien puolella erimielisyyksiä ei ole hoidettu itse asiassa militantisti vaan se itse asiassa muistuttaa juurikin sitä passiivista vastarintaa. "Leppoisto" on vain passiivista. He noudattavat ajatusta jossa "aika on kypsä" joskus tulevaisuudessa. Eli että ihmisten kannanotot lientyvät ja asiat suttaantuvat kuntoon ilman konfliktin tarvetta. Eli mitään työtä ei tarvitse tehdä kun asiat vain taianomaisesti korjautuvat itsestään ja ilman vaivannäköä kun toinen mielipide vain kuihtuu ja unohtuu muotivirtausten sammuessa ja syttyessä.
Maailmassa on monia ihmisiä (kuten esimerkiksi homoillan kohina puolin ja toisin näytti konkreettisesti) jotka haluaisivat muutosta asioihin (suuntaan tai toiseen). Kohun ollessa lehdissä ja näkyvissä kirkko korosti sitä että muutokset ja vaikuttaminen olisivat mahdollisia. Ja että kirkko ei ole ollenkaan sillälailla tuomitseva vaan on avoin eri vaihtoehdoille. Nyt kun pöly on laskeutunut, on kirkolle selvästi annettu erittäin runsaasti aikaa näyttää toteen nämä lupaukset/väitteet. Valitettavasti ainakaan minä en kykene näkemään mitä kirkko on saanut aikaan tämän asian parantamisessa näiden vuosien aikana. Näyttääkin siltä että kirkkoon kuuluminen ja äänestäminen kirkollisvaaleissa eivät ole mitään vaikutuskeinoja. Ainut hetki kun valtionkirkkomme välittää aidosti ja lähestyy ihmistä aktiivisesti ollen kiinnostunut ihmsien päätöksen syistä ja taustoista, on kirkosta eroamisensa hetki. Tämä asenne sisältää kaksi erittäin huonoa implisiittistä viestiä. (a) Kirkko ei välitä ja kuuntele jäseniään, jäsenilleen kirkko kohdistaa vain ignoroivaa hymistelyä jossa näkemyksen ohittaminen piilotetaan hymyilyllä. Ja mikä kauheinta, tämä tehdään suvaitsevaisuuden nimessä tavalla jossa ignoraatio muutetaan hyveeksi retorisella uudelleenmäärittelyllä. (b) Kirkosta eroaminen ja kirkkoboikotit ovat ainut mahdollinen keino vaikuttaa kirkon asioihin. Ne ovat peräti ainut keino saada äänensä kuuluviin.
Toki joku voisi sanoa että Kirkon ei tarvitse hyväksyä mitään naispappeuden ja muiden verevien aiheiden kiistakapuloita koska uskonnollinen dogmatiikka kieltää. Tämä on minusta itse asiassa ihan OK kannanotto. Sen hyväksyminen tosin tarkoittaa sitä että ohitetaan koko "kuunteleminen" ja "välittäminen" ja siihen liittyvä retoriikka vääräoppisuutena ja sanotaan että kirkon tehtävä on olla moraalinen kompassi joka ohjaa ihmisiä. Eikä vain jokin instanssi jota ihmiset ohjaavat. Tässä todellisuudessa kirkko tuomitsee vääräoppiseksi. Mutta toisaalta se myös kuuntelee joitakuita.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti