Kylmän sodan aikana sosialistinen kiina ja kapitalistinen USA erosivat toisistaan syvästi. USA oli vahvasti skientistinen maa, siellä kannatettiin tiedettä ja teknologiaa. Kiinassa tiede nähtiin taas kapitalistisena. He esittivät jopa että he tulevat mainiosti toimeen ilman.
Kiinan asenteet johtivat sitten siihen mistä voi lukea vaikkapa Jared Diamondin "Romahdus" -kirjasta (s. 394) : "Kiinan johtajat uskoivat aikaisemmin, että ihminen voi ja hänen tulee valloittaa luonto, että ympäristövauriot ilmenivät vain kapitalistisissa yhteiskunnissa ja että sosialistiset yhteiskunnat olivat niille immuuneja. Nyt he ovat kohdanneet vakuuttavia esimerkkejä Kiinan omista vakavista ympäristöongelmista ja he tietävät aikaisemman ajattelun virheellisyyden." Toisin sanoen Kiinalaiset sovelsivat sosialistisille maille tyypillistä tapaa nähdä tiede kapitalistisen maailmankuvan ilmenemisenä. Ja samalla he joutuivat omakohtaisesti huomaamaan, että vaikka tietyt maailmankuvat kenties tuottavat tietynlaisia odotuksia todellisuudelta, todellisuus ei tottele välttämättä näitä tiloja ja näin toiset (ja kenties jopa kaikki) maailmankuvat paljastuvat virheellisiksi.
Tämä on hyvin tärkeä asia moneltakin kannalta. Tämä muistuttaa siitä mitä tieteenfilosofian maailmankuvariippumattomuus tarkoittaa ; Monestihan tässä korostetaan nimenomaan sitä että testin tulos ei saa riippua siitä kuka tekee tutkimuksen. Pelkkä tutkimusmekaniikka johtaa tiettyyn tulokseen. Kiinan asenne sen sijaan on sosialismille hyvin tyypillinen tapa lukea sana "maailmankuvariippumattomuus" eri tavalla. Heille koko tiede ja sen tulokset on aina yhdistettävissä tekijöihin. Tämäntapaisen asenteen huipentuma on tietysti postmodernismi jossa totuusväitteiden olemassaolo syvänä totuutena kielletään ja kaikki on vain näkökulmaa ja tulkintaa.
Postmoderni lähestymistapa eroaa klassisesta tieteentekotavasta ennen kaikkea siten että näkökulma siirtyy tieteenfilosofiasta tieteensosiologiaan. Tällä taas on useita vaikutuksia:
1: Konfliktikeskeiset ajatukset nousevat maailmankuvien ja intressien kautta keskiöön. Tällöin huomio helposti kiinnittyy tieteen vallankumousvaiheeseen, paradigmojen murrokseen. Tämän seurauksena perustutkimusvaihetta vähätellään vaikka silloin tehdään tietoja tarkentava ja tietoja soveltava puoli. Konfliktit ja murrokset värittävät tutkimuksellisesti hedelmällisen perustutkimusvaiheen siten että iskulauseeksi voisi muodostaa lausuman "vallitseva paradigma on tylsä".
2: Huomio ohittaa helposti tutkimusvaiheen ja keskittyy näkemysten taustaoletuksiin sekä siihen miten keksijän maailmankuva on auttanut hypoteesinmuodostuksessa. Tällöin näkemyksen totuusarvon testaamisen vaikutus helposti unohdetaan ja esille nousevat vain yksilöiden ideat ja oletukset.
3: Tiede nähdään helposti pelkkänä arvona ja välineenä. Eli jos jokin kulttuuri arvostaa tiedettä, on tiede itsessään tämänlaisen maailmankuvan heijastuma.
4: Postmodernin ajattelun soveltaminen itseensä johtaa esittämään kysymyksen jossa huomataan se, että jos keskittää huomionsa vain maailmankuviin, on luonnollista että saa vain tämänlaisia vastauksia. Näin ollen maailmankuvallisuuden korostaminen ytimeksi - peräti "ainoaksi asiaksi" jota voidaan sanoa kun "suuret kertomukset" on latistettu pelkiksi näkökulmiksi - johtaa siihen että tiede nähdään pelkästään maailmankuvana ja valtapelinä siitä huolimatta että siinä on ns. väitteitä siitä miten maailma toimii. Tämä ei oel kaukana sen sanomisesta että maailma toimii siten miten ihmiset sen haluavat toimivan. Tai ainakin se saa keskustelun näyttämään sellaiselta että se toimii säännöillä joissa se ilmenee ihmisille niin kuin näin todella olisi.
+: Kaikissa näissä yhdistyy se, että vaikka idean keksiminen onkin taatusti yksilöllinen luova aktio joka ei ole riippumaton maailmankuvista, niin tosiasiassa myös totuusarvon varmistumisella on arvokas puoli. Esimerkiksi ei ole vaikeaa nähdä että Kiinassa sosialistinen maailmankuva johti kapitalistien arvotaminen asioiden vähättelyyn, ja että tällä oli vaikutus empiirisen tieteen hyljeksimiseen. Idean synty ei kuitenkaan riitä kun huomataan Kiinan ympäristön tila. Idean täytyy paitsi syntyä, myös olla todellisuudenmukainen. Kiinassakin sosialistinen maailmankuva antoi teorian siitä mitä maailmassa konkreettisella tasolla tapahtuu, joten kysymys siitä mitä tapahtuu riippuu paitsi siitä onko tälläinen teoria, myös siitä toimiiko ympäristö tämän teorian pohjalta.
Suurin huvitus syntyy tietysti siitä jos ketju palautetaan "kapitalistiseen USA:an" ja nykyaikaan. USAn konservatiivit ovat edelleen erittäin oikeistolaisia ja tätä kautta kapitalisteja. He katsovat sosialismia ja kommunismia usein pahasti edelleen. Kuitenkin jos halutaan löytää postmodernia "tiede on maailmankuva" -henkistä keskustelua sitä joutuu hakemaan joko "punaviinivasemmiston kahvilaistujaisista" tai "oikeistolaisten konservatiivikristittyjen uskonmekastajaisista". On nimittäin merkillepantavaa miten denialismi on minun elämäni aikana valloittanut konservatiivien puolen. Esimerkiksi ilmastonmuutoksenvastustaminen ja kreationismi - etenkin Intelligent Design -kreationismi - nojaavat siihen että tieteenfilosofian sijasta on keskityttävä tieteensosiologiaan ja maailmankuvaan.
Siinä missä kreationistien linja vielä 1980 -luvun alussa oli nimenomaan skientistinen ja argumentoi että "evoluutio oli objektiivisesti paskaa" joka ilmeni esimerkiksi kirjan otsikoissa kuten "Luonnontieteet eivät tunne evoluutiota" ja joissa korostettiin että Jumala oli luonnontieteellinen hypoteesi. Nykyään tätä ohitetaan ja valtaosa puheesta korostuu siihen miten empirianvaatimus jota noissa aiemmissa kirjoissa ihasteltiin ja kannatettiin on nykyisin "naturalismia" ja vastustettava asia. "Samat havainnot eri tulkinnat" korostaa uusi linjama.
Toki muutos kreationistien linjamassa on ollut omituinen. Kenties siksi että muutos on ollut nopea kun "sosialistis-kommunistinen" ajatustapa on ollut halveksuttava vielä melko vähän aikaa sitten. Kenties siksi että tähän maailmankuvallisuuteen ei oikeasti usko oikein kukaan oikeistolainen ja että heille tämä on vain strateginen valinta joka tehdään koska yhteiskunta on "sosialisti-kommunistien" vallassa ja keskustelukenttä miinoitettu niin että tässä katsotaan käytettävän "heidän omia maailmankuvallisuus -aseitaan heidän omalla maaperällään" enemmän kuin tämä otettaisiin todesta ja vakavasti todellisena asiana. Muutoksen omituisuus on kuitenkin sitä että tällä hetkellä etenkin ID -keskustelun maailmankuvallisuuskannanotot ovat kummallisen domeenispesifejä. (Mallia "ID ei ole ollenkaan uskontoa mutta ID:n vastustaminen on automaattisesti uskonnonvastaisuutta.") Eli maailmankuvallisuusargumentteja käytetään hyvin tietyllä tavalla ja tietyissä tilanteissa ja yleensä ne ovat hyvinkin poissaolevia ja argumentit ovat asenteina jopa maailmankuvallisuusnäkemystä vastaan. Maailmankuvallisuudella lähinnä joskus suojataan ID:tä kritiikiltä ja siihen vedoten syytetään evolutionisteja vainoamisesta. Valtaosa teksteistä on sellaisia kuin esimerkiksi Behe olisi objektiivisesti oikeassa siitä että RC ei voi kehittyä evolutiivisesti. Eli opin sisällä esitetään että erimielisyys ei ole eri maailmankuvia ja eri oletuksia, vaan sitä että toinen maailmankuva on yksinkertaisesti objektiivisesti ja tieteellisesti väärässä. Tässä "objektiivisuus vs. maailmankuvallisuus" -kikkailussa tietysti ratsastetaan kahdella hevosella jotka kulkevat eri suuntiin.
Ja vastaavasti ilmastonmuutoksen kiistämisessä korostetaan sitä miten "liberaali tiede" rakentaa esimerkiksi luonnonsuojeluaatteen pohjalta liberaalejen intressien värittämiä pyrintöjä jotka sitten uhkaavat "Aitoa Amerikkalaista Elämäntapaa" kuten yksityisautoilua.
Ja toki tätä ajattelutapaa löytyy muualtakin. Jared Diamond kuvaakin "Romahdus" -kirjassaan myös Australialaisia. Siellä on konservatiiveja maanviljelijöitä joilla on käytössä englantilainen viljelyperinne jota on harjoitettu useassa sukupolvessa. Sen ongelmana on vain se, että Australian maasto ja olosuhteet ovat oleellisesti erilaisia. Näillä ihmisillä on henkenä samantapainen asia joka ilmeni Kiinalaisilla. (Ja niillä suomenkin anti-intellektuelleilla joista "asioita X ei voi oppia kirjoista" on perusasenteena.) He eivät pidä kaupunkilaisia hyvänä. Diamond kuvaakin asennetta (s 415) "Australian kansanperinteessä maaseudun ihmisiä pidetään rehellisinä jopa selvemmin kuin Euroopassa ja Yhdysvalloissa, ja kaupunkilaisia pidetään epärehellisinä. Jos viljelijä tekee vararikon, oletetaan että hyvä ihminen on epäonnekseen joutunut hallitsemattomien tapahtumien uhriksi (esimerkiksi kuivuuden), mutta jos kaupunkilainen tekee vararikon, sen oletetaan johtuvan hänen epärehellisyydestään." Tämä muistuttaa siitä että postmoderni maailmankuvakeskeinen oletuksia ei testaamista ja onnistumista korostava näkökulma on itse asiassa käytännössä aina ad hominem -argumentaatiota. Ei yksinkertaisesti puhuta asiasta, vaan ihmisistä. Korostamalla perusoletuksia yritetään itse asiassa yleensä ottaen rakentaa keskustelukenttä jossa rationaalinen ja tieteellä asian ratkaiseminen olisi mahdotonta. Perusoletukset nähdään "maailmankuvallisina lähtökohtina" joista voi olla vain erimielinen joten ainut joka jätetään jäljelle on se, että ollaan sosiologeja ja puhutaan ihmisistä ja heidän habituksestaan.
1: Maailmankuvakeskustelussa yleisin virhe on ad hominem -argumentaation alatyyppi nimeltä jukstapositio, eli virheellinen rinnastus. Tässä asia A ja instanssi B, jonka attribuutti A on yhdistetään samaksi asiaksi. Esimerkiksi jos vaikka joka ikinen maailman ateisti uskoo evoluutioteoriaan, se ei vielä tarkoita että evoluutio olisi ateistinen. Saati että kyseisen teorian suosio tiedemaailmassa tarkoittaisi ateistejen masinoimaa vainoamista. Tämänlaisessa kyseessä on yhdistelmä herjaamista ja kategoriavirhettä. Sen kaiken sorttinen huonous ei kuitenkaan estä sen tavallisuutta argumentaatiossa.
Näissä asenteissa tehdään tietysti käsitesekaannus. Ja se on täsmälleen sama sekaannus kuin mitä on tehty esimerkiksi Kiinassa. (Ihan sen takia että kyseessä on täsmälleen sama ajattelutapa.) Intresseihin keskittyessä on helppoa sekoittaa maailmankuvan todenmukaisuus ja maailmankuvallisuus yhteen. Ilmastonmuutoksen kohdalla asia on tietysti selvin ; Jos tiede näyttää oikeuttavan "liberaalien goddamit hippien" mesoamista, niin syynä ei välttämättä tai yleensä ottaen ole se, että tiedemaailma olisi liberaalien intressien saastaama, vaan ihan yksinkertaisesti sitä että liberaalien hippien maailmankuvassa on tässä tietyssä kohden todellisuudenmukaisia kannanottoja. Jos tässä tietyssä kohdassa on sitten erimielinen, niin kyseessä on pelkkä maailmankuvallinen kannanotto joka toki nojautuu maailmankuvallisiin perusoletuksiin. Mutta tämä itsereflektiotaso ja sen esilletuominen ja siitä muiden syyttäminen ei merkitse kovin paljoa, koska tämä maailmankuva on tältä tietyltä osin selvästi väärässä. Sosiologian rooliksi jää tällöin sen huomaaminen että kenties liberaalien on maailmankuvallisten perusoletustensa vuoksi helpompi niellä totuus tältäosin ja että erilainen maailmankuva estää monia hyväksymästä totuutta. Tämä johtaa oikeastaan siihen että joskus voidaan sanoa "jos tässä on ongelma, sen pahempi maailmankuvalle".
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti