maanantai 2. huhtikuuta 2012

Muutos

Näkymä miekkakoulumme ikkunasta; Jos on sisällä, on pimeässä ja ristin kautta tulee valoa. Jos on ulkona valossa, ristin takana paistaa vain pimeys.Uskontojen parissa ollaan hyvin innoissaan muutoskertomuksista. Ei ole sattumaa että osa Lewisin saamasta painoarvosta perustuu juuri siihen että hän on ennen ollut ateisti ja sitten valinnut kristinuskon. Ei ole sattumaa että "Mahdollisuus Muutokseen" -kampanja pyörii menneisyyden pyyhkimisteeman tiimoilla, mestaroiden elämässä epäonnistuneiden ja uskonratkaisun tilanteen parantamisen ymoärillä. Tätä pidetään jossain mielessö "arvokkaampana". Kristinusko kun on korostetusti valintauskonto. Jopa kalvinismin ennaltamääräämiseen perustuva predestinaatio-oppi pitää sisällään sen, että Jumala on ennaltapäättänyt kuka valitsee pelastumisen ja kuka ei.

Tämä on helposti ymmärrettävissä identiteetin kautta. Kristillisyys on ikään kuin identiteetti joka otetaan käyttöön. Valitaan että "tämä on minun identiteettini". Identitetti on jotain pysyvää ja se luo ihmisen sisäisen koherentin minäkuvan. Identiteetti on siksi rooli jota ihminen esittää paitsi itselleen, myös muille. Eräässä mielessä se on myös "epänäyttelemisen" eli omana itsenä olemisen polttoainetta. On tärkeää huomata että identiteetti on tässä mielessä pysyvä.

Virtaava vesi on muutoksessa.Tämä näkymä muuttuu omituiseksi jos ytimeen otetaan luterilainen ehtoollinen tai katolisten rippi. Ne kun perustuvat katumiseen ja tätä kautta tekojen pyyhkimiseen armon kautta. Tämänlainen poispyyhkiminen on ongelmallista, koska eräässä mielessä tunnustus poistaa teon vaikutukset. Tämä eräässä mielessä irrottaa ihmisen identiteetistään.

Siinä missä uudelleensyntyminen on kertavalinta ja kertoo selvän tarinan "Olin ennen pakana ja nyt olen kristitty" on ongelmana se, että kun armoa pyydetään vaikka iltarukouksessa kolmen, neljän...tuhannennen... kerran. Kun menneisyyttä pyyhitään ja teot ja identiteetti irrotetaan toisistaan näyttäytyy tämä vakavana uhkana koherentille identiteetille. Tämä herättää kysymyksiä kuten "Jos ihminen uudelleensyntyy uudestaan, onko ensimmäinen kääntyminen valheellinen."

Tämä korostuu kun muistetaan että etenkin fundamentalistiset linjat esittävät että jos luovut kristinuskosta et ole koskaan kristitty ollutkaan ; Heille apostasia on mahdotonta, ei siksi että ihminen olisi vangittu instituutioon vaan koska ihminen joka irtoaa instituutiosta ja Jumalasta ei ole siihen kunnolla koskaan kuulunutkaan vaan on ollut "valheellisesti" mukana.

Jää voi ottaa saman muodon kuin virta, mutta se ei muutu.Tietyssä mielessä armonanto onkin nähtävissä siten että kristinuskossa ihminen elää koko ajan epäonnistuen. Siksi hänen katumuksensakin on kokoaikaista. Näin ollen katumusidentiteetti on pysyvä ja rakentaa sen koherentin pohjan. Tämä on se pysyvä tila, jonka päälle onnelliset armonsaantikokemukset liimataan. Armonanto onkin siksi jotain jossa arki ja pyhä kohtaavat ja jossa sellaiset asiat kuin "ennen" ja "jälkeen" ovat epäonnistumisia tavoitteessa, ja tämä tavoiteltu ihanne taas on se joka kommunikoi iäisyyden kanssa. Tavoitetila on pysyvä ja epäonnistuminen on pysyvä. Identiteettikriisiä ei voi tulla, synnintunto sen sijaan voi.

Tämä johtaa siihen että kristinusko ei ole pohjimmiltaan kevyt vaan raskas uskonto. Hyvin raskas.

Sitä kuitenkin myydään onnellisuuspillerin kaltaisena superterapiana argumenteilla kuten "Nuorten mielenterveys on tärkeä asia. Ennen kouluissa oli aamunavaukset, rukoiltiin ja pyydettiin siunausta. Arvotyhjiö täyttyy aina jollakin. Jos siunausta ei pyydä, niin sitten elämä täyttyy tällaisilla huonoilla asioilla, kuten masennuksella." Kun armokonsepti ja identiteetti otetaan pohjaksi, ei olekaan vaikeaa huomata että sen seurauksena tuonlaiset arvotyhjiöt ovat itse kristityn omakohtainen kokemus. Tämä on se "synnintunto" joka kolkuttaa ja ahdistaa.

Kristinuskon kannalta valitettavasti "arvotyhjiö" ei tarkoita sitä että ihminen kokisi olevansa perisynnin alainen. Kristityt tietävät tämän kun puhuvat häpeämättömyydestä. Heille hirvitys on esimerkiksi homoseksuaali joka ei edes ymmärrä katua pahuuttaan eikä ymmärrä että hänen tekonsa on synti ja iljetys. Synnintunnon puuttuminen on heillä selityksenä. Tämä on olennainen ymmärrettävä asia myös katumusteemassa. Perisynti tarjoaa ihmiselle peruskokemukseksi katumuksen, syyllisyyden erilaisista teoista. Näin armo voi tuoda lohtua tähän. Mutta ulkopuolinen ei koe tätä ahdistusta koska he eivät kannata niitä dogmia jotka rakentavat sen ahdistuksen alun alkaen. ; Terapianaminamina kristinuskoa kauppaavat ovatkin siksi juuri kuten huumediilerit ; He ensin aikaansaavat vaivan jonka parantamiseksi he sitten tarjoavat itseään ratkaisuksi.
Kirjoittaja kykenee näkemään ansioita siinä että valitsee raskaan ja vaikean maailmankuvan ja elämäntavan elettäväksi. Hän hyväksyy myös ajatuksen epäonnistumisen hyväksymisestä, joka asenteena ylikorostuu jos maailmankuvan perusta ei ole varmistettu vaan mahdollisesti epätosi. Hänen negatiivinen peruskokemuksensa ei kuitenkaan ole synnintuntoahdistus vaan vitutus.

Ei kommentteja: