perjantai 13. huhtikuuta 2012

Mutanttikonservatiivin paluu

Kauhuelokuvissa on hyvin usein mukana jonkinlainen maailmankuvallinen mindset ; Tätä voi valaista ottamalla esille esimerkiksi "Exorcist" -elokuvasarjan. Siinä ajetaan konservatiivisia arvoja ja uhkakuvat ovat konservatiivien uhkakuvia. "Omen" ajaa samantapaista linjaa kenties vielä korostetummin ; Saatanallisuus adoptoidaan liberaaliin elitistiseen taloon jossa se piilottelee. Ja vaikka kaikki vampyyrielokuvat eivät ole "arvomaailmaltaan konservatiiveja", on olemassa konservatiivinen tapa tehdä vampyyrielokuvia jolloin korostuu vampyyrien individualismi yhteisön ylitse.

Konservatiivisen kauhun tunnistaminen ei tietysti ole yhdestä piirteestä kiinni, mutta vahvoja vinkkejä saa kun katsoo ja miettii. ; Esimerkiksi "Omenissa" uhka on itse saatana, joka on konservativismiin linkkiytyvä hengellis-uskonnollinen uhka. Lisäksi elokuvassa liberaali eliitti ei itsessään ole paha, mutta pahuus kytee liberaalissa elitismissä piilossa sen suojaamana. Tämä on vain symboli siitä, minkälainen nähdään uhaksi konservativismissa noin yleensä ottaen liberalismia kohtaan.

Ja tietysti myös liberaalit kykenevät tuottamaan leimakirveenomaisia stereotypioita.

Jos katsoo sellaisia elokuvasarjoja kuin "Hills have eyes" tai "Wrong turn" ei ole vaikeaa huomata että niissä on liberaalin maailman pelkäämiä uhkakuvia. Ja on selvää että hirviö on konservativismin uhan värittämä. ; "Hills have eyesissä" hirviöt ovat amerikoissa tehtyjen ydinkokeiden seurauksena syntyneitä eläimellisiä hillbillyjä. "Wrong turnissa" taas hillbillyt saastuvat sellutehtaan tuotoksista. Näiden ihmislähtöisyys on peräti alleviivattua. ; Hirviöiden kerrotaan aivan suoraan olevan ihmisiä, mutanttikonservatiiveja. (Josta voi huomiona vetää vähintään sanaleikin uuskonservatiivien pelkoon...)

Näissä elokuvasarjoissa hirviöiden jonkinlaista ihmisyyttä korostetaan. Esimerkiksi "Hills have eyes" -elokuvissa hirviöt suuttuvat kostonhimoon, eli tuntevat tunteita toisiaan kohtaan. "Wrong turn 2" mutanttikonservatiivit näytetään ennen ateriaa rukoilemassa. Näin korostuu se, että he ovat miltei ihmisiä. Syntytarina taas osoittaa yhteiskunnallista huolta ihmisten kohtelusta. Näin ollen konservatiivi ei itsessään ole paha, mutta esimerkiksi konservatiivinen asenne välttää poismuuttamista koska aina on eletty altistaa säteilylle tai saasteille, joka taas on yhteiskunnallinen (ei luonteeltaan esimerkiksi hengellinen) uhka.
1: Oikeistolaisessa maailmankuvassa ydinkokeet kun ovat helpommin tiedettä ja sellutehtaat työpaikkoja. Siksi olisi helpohkoa kuvitella että tehtäisiin elokuva palosahurista joka puolustaa elämäntapaansa lintuinfluenssan mutatoimien liberaalien maahanmuuttajazombien hyökkäyksiltä ja hakee tähän apua renegadehenkisiltä moottoripyöräjengiläisiltä.

Vaikka ideologinen sisältö elokuvissa onkin yleisesti ottaen erilainen, on mielenkiintoista että kaikissa niissä tämä poliittinen juoni on usein vain tekosyy sille pääasialle, eli verenlennättelylle. Kenties jo tämä muistuttaa siitä että ideologisen kuoren alla olemme kaikki ihmisiä. (Valitettavasti tämä ihmiskuva näyttää hieman likaiselta.)
Kauhuelokuvien yleisen päälogiikan mukaan "hirviö" ei koskaan tuhoudu lopullisesti.

Ei kommentteja: