Ihmisillä on menneisyys. Olen ihminen. Siis minullakin on menneisyys. Esimerkiksi armeijamenneisyys. Menneisyys ei ole pelkästään metafyysinen olemattomaksi muuttunut tila, vaan merkit siitä säilyvät maailmassa. Kysymys on esimerkiksi muistamisesta ja tallentumisesta. ~ Tämän johdosta menneisyyteni oli läsnä myös töissä. Siellä minua ylempänä hierarkiassa oleva toimitusjohtajamme ihmetteli kyseistä asiaa. Tarkemmin ottaen, hän kertoi että hän oli keskustellut kyseisestä aiheesta myös työajan ulkopuolella.Taustallahan on se, että tempaus oli tavallaan melkoisen räväkkä. Sellaiset jäävät mieleen. Myös niiden tekijät jäävät mieleen.
Ihmetystä herätti eritoten se, että tempauksessa oli selvästi auktoriteetin ohittaminen monellakin tasolla. Luutnantin moittiminen varsin verevän "päästä asti kusemisneuvon" kanssa on yksinkertaisesti jotain joka rikkoo auktoriteettiverkostoa ; "Sama kun jos ison firman pomo saisi komentoja ja huutia kesäpojulta!" Ihmiset olivat "epävirallisesti" kuitenkin suhtautuneet melko myötämielisesti siihen että moittimani tilanne oli oikesti vakava ja ylilyönti.
Virallisesti täytyisi kuitenkin noudattaa virallista porrasta, mutta liian käytännöllisenä ja liikaa byrokratiaa vihaavana ohitin tämän ketjun, koska sitä kautta muutos olisi tullut vasta leirin jälkeen. Ja sekin olisi ollut lähinnä rankaisu väärästä toiminnasta. Ongelma sen sijaan oli käsillä ja se oli ratkaistavissa - ja rehellisesti sanoen ainut este tälle oli liiallinen ureapitoisuus päässä. Sellainen joka sokaisi silmät niin että näki vain vallan, eikä tilannetta. Sellaiselle joka ei toimillaan ja asenteillaan ansaitse valtaa ei pidä kunnioitusta tai valtaa antaa, ei tippaakaan.
Eniten he kuitenkin ihmettelivät sitä, että kun sen jälkeen minut nakitettiin joka ikiselle leirille (joita muuten on todella paljon) en yrittänyt luistaa asioista. Kävin jokaisen leirin. Ja vaikka sain laihtumissyistä pysyvän NKV:n (Nosto Kanto Vapautus) kannoin silti monesti enemmän kuin olisi tarvinnut, kuten esimerkiksi telamiinoja joista yksi kappale painoi kolme kertaa sen, minkä NKV määräsi ylimmäismääräksi.
Ihmiset olivat kokeneet että tämä oli ollut samaa uhmamielisyyttä, millä tämä koko kyseinen tapaus oli tullut. Että halusin näyttää että minua ei lannista mikään määrä metsää koskaan missään ikinä. Tämä oli tietysti samanaikaisesti epävirallisesti ihailtavaa että virallisesti aivan kauheaa tumpulointia.
Olin ihmeissäni että tämä tulkittiin uhmamielisyyden kannalta. Minusta kysymys ei vain koskaan ollut "minusta" ; Koko skenaario alkoi siitä että toista ihmistä kohdeltiin väärin. Ja minulla on tässä kohden hyvin aggressiivinen ja vihainen etiikka joka komentaa korjaamaan asian tai murskaamaan kyseisen kuvottavan väärintekijäihmisen. Komennukset metsälle taas olivat jotain josta "tiesin mistä se tulee". Ei minulla ole ongelmaa siinä että asiat hoidetaan oikein ; Tiesin tasan tarkkaan mistä sääntöjen kiertämisestä reaktio oli, joten kysymys ei ollut mielivallasta. Ei sellaisesta voi suuttua.
Olin siksi "rangaistusleireillä" vittuuntunut ja väsynyt mutta en vihainen. Miinoja kannoin ihan sen takia että pidin rajoitetta hengeltään hyvänä, mutta että yksityiskohdissa nyylääminen sen kanssa olisi turhanpäiväistä kiemurointia jossa byrokratia valjastetaan ajamaan omia kieroutuneita tarkoitusperiä. En luonnollisesti voinut kuvitellakaan hyppääväni sellaiseen virallisen byrokratian tottelemisen ketjuun. Sen, minkä armeija oli siinä vaiheessa jo opettanut oli se, että esimerkiksi leireillä tapahtuvat rikkeet ratkeavat liian myöhään ja että ilman byrokratiaa ongelmat voi ratkaista paikan päällä ja heti.
Lisäksi on syytä muistaa että vuonna 2002 olin vielä hieman toipumassa erinäisistä asioista ja niiden aikaansaamista "suisidaalisista ajatuksista" ; Uhrautuva ja uhmakas toiminta, jossa tehdään riskaabeleja asioita ja jossa itseen kohdistuvia seurauksia vähätellään on luontevaa ja ymmärrettävää, kun tajuaa että peruskonsepti on se, että pysyy monena hetkenä hengissä ihan vittuuksissaan ja että oikeasti ei välitä ns. paskaakaan siitä mitä seurauksia tästä kaikesta on. ; Tämänlainen omien tilanteiden kuseminen on destruktiivista tavalla jota voisi kutsua jopa "laimennetusti itsetuhoiseksi käyttäytymiseksi".
Tosin minua samalla ihmetyttää se, että minut tulkitaan hyvin usein uhmamielisyysteeman kautta. Tätä on tapahtunut jo lapsesta asti. Tämä herättää sen kysymyksen, että tulkitsevatko muut minut väärin vai olenko oikeasti uhmamielinen mutta en kykene tunnistamaan näitä tunteita itsessäni ollenkaan. Oikeasti koen olevani vain moraaliltani tiukka ja kostossani armoton kusipää, jolle varsinainen uhma on vierasta ; Uhmassa on liiaksi autoritäärisyyttä jotta kokisin sen omimmaksi itsekseni.
Jostain syystä pomo otti tämän tempaukseni hyvällä, piti sitä jonkinlaisena hyveellisyytenä. Omituista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti