"Debates aren't really about evidence, sound logic, and intellectual honesty. They're about bullshitting your way through, having good stage presence, and being tricky."Nyky-yhteiskunnassa julistusta ja käännyttäistä pidetään lähtökohtaisesti pahana. Myös minä pidän niitä lähtökohtaisesti pahana. Siksi ainakaan minun ei ole juurikaan tullut kiinnitettyä huomiota siihen tosiasiaan, että valtaosa ihmisistä pitää julistusta ja käännyttämistä lähtökohtaisesti pahoina asioina aivan eri syin kuin mitä itse teen.
Tähän liittyen löytyy kuitenkin hyä teksti "Käännyttämisen hyveestä" jossa nostetaan esille se, että valtaosa vastustaa julistusta ja käännyttämistä siksi että nykymaailma on postmoderni ja kulttuurirelativistinen. Itse taas vastustan näitä ilmiöitä siksi että käytännössä ne ovat nimenomaan kulttuurirelativistisia ilmiöitä. "Käännyttämisen hyveestä" esittää että "Melkein kaikki ihmiset näyttävät ajattelevan, että käännyttäminen, oikeassa olemisen pakko ja tuomitseminen ovat pahoja asioita. Julkisessa keskustelussa asia on selvä: ketään ei saa tuomita, vielä vähemmän käännyttää missään nimessä, ja jos jollakin on oikeassa olemisen pakko, tätä tyyppiä pitää välttää." Kuitenkin teksti nojaa siihen että "käännyttäminen, oikeassa olemisen pakko ja tuomitseminen ovat mielestäni hyviä asioita. Eikä pelkästään hyviä asioita, vaan tekisi mieleni sanoa, että jos emme yritä käännyttää muita, emme usko kykyymme tavoittaa totuus, ja jos emme tuomitse pahoja tekoja, niin meissä on jotain vikaa." Artikkeli muistuttaa esimerkiksi (a) moraalista, että "Jos tuomitseminen tarkoittaa moraalisten arvostelmien tekemistä, jokainen ihminen, jolla on moraalisia näkemyksiä, tuomitsee." ja (b) totuudesta, että "On hyvää ja oikein, että ihmiset uskovat asioita, jotka ovat tosia, ja eivät usko asioita, jotka eivät ole tosia."
Olenkin tekstin kanssa juuri samaa mieltä siinä, että kulttuurirelativismi ja postmodernismi ovat totaalisesti etääntyneet totuuden ja etiikan käsitteistä. Ja vaikka alkuperäisessä kulttuurirelativismissa erimielisyyskin oli sallittua, koska tulkinta oli aina sidoksissa lähtökohtiin, on tästä kuitenkin syntynyt yhteiskuntatasolla vieläpä hyvin eriskummallinen väännös jossa tämä tuomitaan ja kielletään. Vaikka kulttuurirelativismi ei välttämättä tarkoita mitään "suvaitsemattomuuden suvaitsemista", on nykykulttuurin postmodernistinen ja kulttuurirelativistinen henki degeneroitunut nimenomaan tämänlaiseksi passiiviseksi nysväämiseksi. Totuus muuttuu tällöin ponnettomaksi "näkökulmaksi" ja etiikka latistuu "henkilökohtaiseksi mieltymykseksi."
Näin ollen voidaankin nostaa esille filosofian historian aamuhämäristä klassinen vastakkainasettelu. Sokrates vs. sofistit. Sofistit olivat poliittisia puhemiehiä joiden taito oli retoriikassa. Heidän keskustelunsa koko henki oli siinä että heillä oli asiakas jolla oli mielipide. Puhuminen taas oli vaikuttamisen keino jolla mahdollisimman moni yritettiin suostutella kannattamaan tätä tiettyä asiaa. Tämän tavoitteen vuoksi kaunopuheiset sofistit yrittivätkin liehakoida ja manipuloida. Ihmisistä tämä silosanaisuus ja kaikkien mahdollisten kantojen tukeminen ja puolustaminen oli kenties miellyttävää, mutta siinä etäännyttiin totuudesta. Sofisti tarjosi näkökulmaa. Sofistit tarjosivat sosiaalista tukea, joka oli itsetuntoa lietsovaa ja suoraan yhteiskunnalliseen valtapeliin linkkiytyvää. Sokrates taas oli ärsyttävä, sillä hän otti asioiden punnitsemisen ytimeen. Sokrates ei hakenut sosiaalista hyväksyntää eikä hänen näkemyksensä viehättänyt vallanpitäjiä koska asenteena jo pelkkä Sokrateen tapa lähestyä asioita oli aina riski.
Sokrateen asenne on tietysti hyvä. Sillä tosiasiassa harkinnalla ja logiikalla on vain yksi arvo. Se kulkee kohti totuutta ja/tai etiikkaa. Siinä missä sofistejen ongelmana on se, että 50% ajasta puolustetaan väärässolevaa, on filosofin harkinta jotain joka punnitsee asiat uusiksi. Koska toinen ei ota opikseen ja toinen ottaa, käy silloin helposti niin että debattia ei synny niistä asioista joista ollaan yksimielisiä. Tämän jälkeenkin debatissa ollaan 50% ajasta väärässä. Mutta se, joka on valmiimpi punnitsemaan ja vaihtamaan mielipiteitään on oikeassa yli 50% ajasta, ja hänen vastapulensa rooli on roikkua alun perin arvotuissa väärässäoloissa, joten debattihetkellä hän on sitten "tasapuolisuuden vuoksi" useammin väärässä. Näin ollen sofisti joka kohtaa filosofin on erimielisyystilanteessa varsin heikoilla.
Tästä minulla on tämänlaiseen liittyvästä solipsismista hupaisa esimerkki. Keskustelin erään ihmisen kanssa, jonka mukaan koko universumi oli tietoinen viimeistä atomia myöten. Hän itse asiassa esitti että kvanttitason ilmiöillä on esitietoisuus koska ne "reagoivat" maailman kanssa esimerkiksi kaksoisrakokokeessa. Hän tulkitsi myös säieteorian ytimen tällä valolla. Kun selitin että eikö hän tässä lähinnä katso mitä maailmassa on, ja määrittele tätä sitten tietoisuudeksi, hän sanoi että oikein muutakaan ei voida tehdä. Minä muistutin, että voi. Voin esimerkiksi ennaltamääritellä että tietoisuus liittyy neuronien toimintaan. Näin kissat olisivat tietoisia mutta pöytä ei. Kriitikosta tämä oli nuiva ja lokeroiva näkemys jossa valmiiksi tiedetään että mitä tietoisuus on. Selitin, että niinhän tuossa toisessakin vaihtoehdossa on määritelty mitä tietoisuus on ja että ennalta tiedetään että maailma myös on tietoinen. ~ Ja että tämä tiivistyy määrittelykysymykseksi. Itse ratkaisin ongelmat "trivialisoimalla" ne. Kaikki ovat yksimielisiä ihmisten tietoisuudesta ja että oikeastaan edes kissan tietoisuudesta ei ole erimielisyyksiä. Muualla onkin sitten kysymys "rajanvetokysymyksistä" jotka perustuvat siihen miten tietoisuus määrittyy. Ja muistutin että jos säieteoriakin muuttuu tietoisuuden ilmentymäksi, muuttuu määritelmänvaihdoksen mukana oikeastaan kaikki ne intentiot ja motiivit joiden vuoksi ajatus tietoisesta universumista olisivat viehättäviä ; Merkitys muuttuu sisällön muuttuessa ja siksi ei voida ajatella että "säieteoriatietoisuudella" maailman tulkitseva ihminen ajattelisi siihen taakse minkäänlaisia "kissatietoisuudelle" ominaisia piirteitä.
Tässä mielessä "käännyttämisen hyve" onkin ongelmissa. Se nimittäin puolustaa enemmänkin erimielisyyden ääneen esittämistä, eli puolustaa suullista argumentatiivista kommunikaatiota. Valitettavasti tämä tarkoittaa sitä että se ei tosiasiassa puolusta ollenkaan sitä minkä esimerkiksi minä käännyttämiseksi tai julistamiseksi määrittelen. ; Tämän huomion jälkeen teksti näyttää peräti omituiselta. Onhan klassinen "fundamentalistitemppu" väittää että julistus ja käännytys on keskustelua. Tässä tukena käytetään joitain analogioita joita julistuksella on esimerkiksi ns. "asiallisen ja tärkeän ja järkevän" argumentaation kanssa. Ja ohittaa tärkeät epäanalogiat. Näin se, mikä erottaa julistuksen argumentaatiosta jää syrjään. Koska eroa ei tehdä, on selvää että julistuksen kriteeriattribuutteja ei tuoda riittävässä määrin esiin. Ja tämä taas tarkoittaa sitä että oikeasti puolustuspuhe ei käsittele ollenkaan julistamista ja käännyttämistä, vaan nimenomaan keskustelua.
Analogiasaivartelulla tämä konseptien kanssa sekoilu vain hämärretään. Argumentaatiota puolustettaessa julistuksen nimellä rakennetaan julistusta kritisoivien näkemyksestä olkiukko sekä rakennetaan keskustelu sivuraiteille vievä red herring. Ja kun strategiaan alkaa nippuuntumaan tällä tavalla argumentaatiovirheitä, on selvää että ei olla kovin laadukkaalla pohjalla.
Toki se, että ero voidaan rakentaa ei vielä tarkoita paljoakaan. Sillä kenties uskonnolliset toimijat harjoittavatkin oikeasti keskustelua. Tällöin olisi leimaavaa kutsua heidän toimintaansa ollenkaan julistukseksi. Aihehan ei itsessään tee keskustelusta julistamista, vaan väärä asenne.
Tämän selventäväksi on hyvä pompahtaa "Filosofian puutarhoihin" jossa käsitellään tällä viikolla Helsingissä tapahtunutta Enqvistin ja Craigin välistä debattia. Kirjoittaja kokee myötähäpeää Craigin argumentaatiosta. Arvio viittaa Enqvistin suuntaan ; "...miten jaksat väsymättä piikitellä meitä filosofeja ja tuoda esiin näkemyksesi siitä että rakas tieteenalani on olennaisilta osin selkeää ajattelua häiritsevää viheliäistä sananvääntelyä. Tänään osallistuin Veritas foorumin järjestämään väittelytilaisuuteen jossa kohtasit professori William Lane Craigin keskustelussa "Can Universe Exist Without a God?". Enkä enää ihmettele asennettasi ollenkaan. Seuraavan kerran teokseesi tarttuessani yritän muistaa, että synkkä käsityksesi filosofeista ja filosofiasta saattaa hyvinkin johtua siitä että olet joutunut enimmäkseen tekemisiin professori Craigin kaltaisten
Kuitenkin on selvää että debattimaailma ei noudata mitään "Ottopojan lakeja";
1: Itse asiassa filosofiassa positivismin murskautumiseen johtavalla tiellä voidaan nostaa esille eräs debatti jossa oli mukana Popper. Wittgenstein oli esittänyt hänelle kutsun jossa oli mukana tehtävänanto. Vierailijan oli esitettävä jonkinlainen filosofinen pulma (puzzle). Popper huomasi tämän, saapui silti paikalle ja esittelikin filosofisen ongelman (problem). Tämä ei tietysti ollenkaan täyttänyt Wittgensteinin tehtävänantoa. Se suorastaan iski kovasti ytimeen ;Wittgensteinin mukaan koko filosofia oli sitä että tartuttiin pulmiin ja vältettiin viimeiseen asti ongelmia. Popper onnistui kuitenkin nostamaan esiin sen, että ongelmia ei voitu välttää ja että filosofia ilman ongelmia ei ollut edes mahdollista.
2: Paul Davies kuvaa "Kultakutrin arvoitus" kirjansa sivulla 199 tapauksen jossa hän oli kehittänyt uuden kulman debattiin matkalla ollessaan taksissa. Koska debatit ateismista ja uskonosta muuttuivat helposti itseääntoistaviksi, Davies näki arvokkaaksi hämmentää keitosta uusilla ideoilla. Hän nostikin esille sen, miten multiversumimaailma sisältää virtuaalimaailmojen riskin. Hän iloitsi siitä että ateistit olivatkin säikähtämisen sijaan ottaneet asian vakavasti ja ottaneet sen osaksi omia mietintöjään. Davies muistuttaakin siitä että oikesti debattien suurin anti on yllättävyydessä. Siinä missä luennointi on sitä että asia esitetään sellaisena kuin sen itse näkee ja muut ovat sidottuja tähän, on debatissa aina yllätysriski. Ja jos osaa jo tilaisuudessa ottaa toisen heittämät ideat vastaan, syntyy kokemus siitä että toinen kokee keskustelun arvokkaana ja on kiinnostunut muustakin kuin omasta navastaan. Ja on se näyte ammattitaidostakin. Vähemmän hyvä, mutta silti ansiokas on myös se, että kohtaamansa asiat käyttää myöhemmin hyväkseen. Esimerkiksi Puolimatkan kanssa debatoineet ovat kieltäytyneet jatkosta huomattuaan että Puolimatka ei muuta esityksiään saamansa kritiikin pohjalta ja tätä kautta syntyy vain junnausta. Sellaiseen on tylsää osallistua koska keskustelukumppanin rooli on vain antaa sulka hattuun. "Tuonkin kanssa on debatoitu, asia on siis vakavasti otettava ja tämäkin on "voitettu"" -hengessä.
Kun kyseessä ei ole väitöskirjanesitystilaisuus tai luentosarja jossa esitetään tietyn kirjan tiettyä argumenttia tietystä kulmasta, vaan käsitellään laajempia alueita ja aiheita (kuten "Voiko Universumi olla olemassa ilman Jumalaa?") on selvää että debatissa ei olla sitouduttu mihinkään tämänlaiseen tiettyyn näkökulmaan. Siksi oli aivan oikein että Enqvist nosti esiin oman näkökulmansa. Itse asiassa jos Craig on niin joustamaton että ei kykene sopeutumaan siihen jos keskustelu etenee yhtään hänen ennaltamääräämiltään raiteilta, on selvää että hänen "ymmärryksensä kosmologiasta" ei ole niin hyvin reflektoitua kuin mitä hänen faninsa mielellään väittävät. Ammattitaito näyttäytyy etenkin näissä livedebateissa nimenomaan niin että luennoijan osaamisesta käytetään vain jäävuorenhuippu. Se, että Craig valittaa että hänen harjoittelustaan jää valtaosa piiloon pitäisi siis olla suorastaan ilmiselviö eikä mikään valittamisen paikka.
1: Asia on tietysti oleellinen, sillä Craig on oikeati tunnettu siitä että hän vaatii vastapuoleltaan "naturalistista tieteen todistamaa selitystä" kun hän itse saa vain leikkiä-saivarrella pelkän logiikan tasolla. Kristityt, myös Craig, käyttää myös mielellään aikaa naturalismin rajoitusten ruotimiseen ja pitää näitä todisteena siitä että luonto ei voi olla naturalistinen. Kun Enqvist nostaa esiin sen että tiede on ihmismielellistä prosessointia, ja rajoitteet ihmismielessä eivät ole todellisuuden rajoitteita, ei voi oikeasti sanoa muuta kuin että "Ihan oikeasti, jotkut filosofit ymmärtävät että logiikka kuvaa myös ihmismielen rakennetta ja on siten yhteismitaton luonnon, kuten kvanttimaailman kanssa." ... "Tunnen itseni suorastaan fiksuksi kun ymmärrän, että ilmiö ja sen tulkinta ovat eri asioita ja että Sinä olet kiinnostunut niistä ilmiöistä." Tosin uskonen että Enqvistin argumentaation takana on myös kokemukset ja tutustumiset Tapio Puolimatkan ajatteluun. Enqvistin argumentaatio iskee "todista, todista tai aukkojen jumala iskee koska mysteeri on oikein peittää nimeämällä sen taakse Jumala jonka ominaisuuksia emme tietysti tutki koska Jumala ei ole sillai naturalistinen" -asennevammojen ytimeen.
2: Itse asiassa Otto, jolla lieneekin takanaan erityisen pitkä historia siitä miten keskustelujärjestelmiä rakennetaan ja arvioidaan väärin viittaakin kahvihuonekeskusteluihin. Kuitenkin juuri siellä on otettava huomioon toisen osaamisen. Argumentit on silloin sitoutettava kommentoijan omaan osaamistasoon, käytettävä pohjaa jonka tämä ymmärtää. Craigia päinvastoin myydään Auktoriteettina isolla A:lla. Tyyppinä joka reflektoi astronomian ja kaikki alat ainakin "sata kertaa paremmin kuin Enqvist". (Väitelause ei ole omani, mutta Otto on nähnyt tämän lauselman eikä kritisoinut sitä eli on varsin perusteltua väittää että hän kannattaa sitä itse täysin sydäminsä.) Kun kerran osaa, ei vaihteleminen voi olla ongelma. Korjausvaatimus kertookin siitä että Craig on nimenomaan inkompetentti, jolta puuttuu osaaminen ja hallinta alueelta jolla hän kivasti PR -kiertueillaan kommentoi suvereenilla auktoriteetilla ja karismallaan.
Itse asiassa Oton vaatimus on huolestuttavampi kuin voisi ensivilkaisulla kenties luulla. Sillä kun esille nostetaan Kraussin debatti Craigin kanssa, nousee esille se, että olennaista oli juuri näkökulmaero Krauss itse kuvaa argumentaation ratkaisemista seuraavalla tavalla "As I stressed at the time, I did not come to debate the existence of God, but rather to debate about evidence for the existence of God. I also wanted to demonstrate the need for nuance, to explain how these issues are far more complex than Craig, in his simplistic view of the world, makes them out to be."
Tämän muistuttaminen oli itse asiassa oleellisen tärkeää. Craighan esimerkiksi käytti Bayesin kaavaa tavalla jolla sitä ei voi perustellusti käyttää ; Craig oli rationalisti ja piilo-oletti todennäköisyydet (=ennaltapäätti että Jumala on todennäköisempi tietyin ehdoin jotka hän tiesi jo ennen laskelman alkua pitävän paikkansa tai jotka hän peräti oletti pitävän paikkaansa). Bayesin kaavaa ei kuitenkaan voi valitettavasti käyttää näin "Craig began with an attempt to demonstrate his scientific and mathematical credentials by writing a rather meaningless equation on this first slide, which he then argued would be the basis for his 'evidence'. The equation, in words said that if the probability, given the data, gave one a greater than 50% likelihood for God's existence, then this was evidence. He even presented this as a pseudo- Bayesian Argument. The problem is that using mathematical probabilities in this fashion ONLY makes sense if you have a well defined probability measure, and if one can check that the conclusions one draws are not sensitive to one's priors. He did not explain this at all, nor do I think he understood it when I tried to explain it to him."
Craigia kuitenkin puolustetaan selittämällä, että jos evidentialistinen lähtökohta otetaan käyttöön, on voitto suoraan seurausta näistä peruslähtökohdista. Craigin lähtökohtien kerrotaan olevan toisenlaiset. Ja esitetään suorastaan, että kun tilanne on tämä, niin miksi ihmeessä Craig pitäisi pakottaa ottamaan tämä lähtökohta huomioon! "I know, just as you do, that it is impossible to prove by scientific means alone, therefore, if the only tools you will allow me to use are the tools of science, then I have lost before starting. Like you, I win all the arguments where I get to chose the parameters." Että asiaa olisi lähestyttäävä sisäisen koherenssin kautta ; Toki argumentti on itse asiassa Kraussin sisäisen logiikankin kannalta oleellinen. Sillä jos puhutaan evidentialistisesta lähestymistavasta, koko pointti on siinä että "Yes there is a possibility that there is a God, he just doesn't believe it so." Craig määrittelee jumalaa ja argumentoi tämän puolesta tavalla joka tekee siitä lähinnä yhden mahdollisuuden. Koko pointti on kuitenkin siinä, onko Jumala todella tieteen valossa uskottava hypoteesi vai ei.
Se, mitä tässä Craigin puolustuksessa tulee kuitenkin esiin on se, että jopa tiukan linjan kreationistit ovat nykyään "näkökulmaihmisiä". Kun varhainen kreationismi oli nimenomaan sitä että evoluutio oli objektiivisesti ja luonnontieteellisesti väärin ja kreationismi luonnontieteellisesti ja objektiivisesti oikein, on keskustelu muuttunut - osittain toki Intelligent Designin vaikutuksesta - siihen suuntaan että se esittää että kysymys on "samat havainnot, eri tulkinnat" -tilanteesta. Tämä taas palauttaa meidät takaisin siihen mikä oli julistuksellisuudessa huomattavaa. Kreationismi oli alkujaan "uskovainen joka uskoi olevansa Sokrates". Nykyään he "tunnustavat ääneen olevansa sofisteja." Tämä tarkoittaa sitä että totuus ja etiikka ovat muuttuneet presuppositionistiseksi.
Kreationistit haluavat ja vaativat että keskustelua lähestytään heidän premisseidensä kautta eikä muutoin. Itse asiassa esimerkiksi "Oton" vaatimukset Enqvistin sanomisia ja lähestymistapoja kohtaan olivat suoranaisesti todisteita siitä että tämänlaista asennetta löytyy uskovaisten parista. He siis tunnustavat että kysymys on näkemyksistä ja maailmankuvista ja vaativat että kun heidän kanssaan keskustellaan, ei saa olla "erimielinen premisseistä" koska se on tyhjää. Ja että päin vastoin kun puhuu Craigin kaltaisen henkilön kanssa, olisi pakko lähestyä asioita vain ja ainoastaan Craigin määritelmien kautta. Ja että tämä on debattien henki. Tämän vaatimuksen totteleminen valitettavasti muuttaa keskustelun yksisuuntaiseksi sofistiseksi julistamiseksi. Enqvistin pitää siis alistua Craigin määritelmiin ja muut näkökulmat täytyy kieltää. Niitä ei voi ottaa esille kun aiheena on universumin syntyä muistuttava aihe. Tämä on hyvin valaisevaa, kun muistetaan se puhe vainosta ja näkökulmien kunnioittamisesta jota "Otto" itse onkin hyvin usein jaksanut tuoda esiin ja josta hän on puhunut.
1: Valitettavasti samalla logiikalla pöytä muuttuu ehdottomasti tietoiseksi olennoksi. Ja valitettavasti voimme muistuttaa että jos on totuuskriteeri, kieltää jotain asioita epätosina. Näin ollen käännyttämisen hyvyys -artikkeli kertookin itse asiassa sen, että Otto on vihainen siitä että "naturalisteilla" on laatuvaatimuksia!
Tästä saa tietysti hyvän esimerkin kun muistelee että Craigin perustelu Pahan ongelmaan on ilmiselvästi sellainen, että esimekriksi "Raamatun" Jumalan komentamien kansanmurhien oletetaan olevan "valkoisia" ja sitten yritetään selittää miksi se on valkoista. Näin kysymys ei enää ole siitä onko maailma "musta" vai "valkoinen" vaan yksinkertaisesti keskustelu on muuttunut sosiaaliseksi valtapeliksi ja politikoinniksi. Craig yksinkertaisesti on yhtä luottava Jumalan kuin koirien olemassaoloon ; Craigin ongelmana on se, että koirailmiö voidaan selkeästi määrittää, havaita ja mitata. Toisin kuin Jumalakonsepti. Tämä epäanalogia tekee hänen argumentaatiostaan huonompaa kuin haluamme oikein missään tunnustaa.
Oma argumentaationi rakentuu nimenomaan sen varaan että Jumalan olemassaolotodistukset ovat maailmankuvariippuvaisia. Näin niitä ei ole yleispätevästi todistettu. Jumalan olemassaolo on siksi hieman kuin pöydän tietoisuus ; Joku voi argumentoida silmät korvat päästään määrittelemällä että näin on. Minua ei kiinnosta pätkääkään, koska tämänlainen lähestymistapa trivialisoi koko ongelman ; Kissan tietoisuus on silti järkevämpi ja rationaalisempi, koska se on relevanttien ja koeteltavien tietoisuusmääritelmien mukaan "joka tapauksessa tietoista" (myös sen mukaan jolla pöytäkin on tietoinen.). Minä rakastan totuutta. Siksi fundamentalistien harjoittama maailmankuvallisuuden tunnustaminen on tunnustus siitä että agnostismi on ainut järkevä ratkaisu Jumalakysymykseen. Ja se, että he muuttavat "todistamistasolta/tietämistasoilta" "näkökulma/mahdollisuustasolle" on tunnustus siitä että he eivät kestä emotionaalis-sosiaalista iskua joka tästä tunnustuksesta seuraa.
Maailmankuvallisuus tunnustaa että uskovaiset eivät nomenomaan keskustele, vaan tarjoavat presuppositionismia, vilahtavaa solipsismia. He ovat sofisteja joilla on enemmän oikeudessa sosiaalista kannattajien puolelleen voittamista koskeva case, kuin totuutta tavoitteleva ote. He julistavat. Ja kyllä. Tässä julistamisessa ja käänyttämisessä ei ole mitään niitä positiviisia piirteitä joita alkuun laittamani linkki ansiokkaasti toi esiin. ~ Sen sijaan paljastuukin nimenomaan se, että nykyajan teologia on jopa fundamentalistisimmillaan postmodernia totuudesta ja etiikasta etääntymistä. Jotain jossa ennalta päätetään että jokin on eettistä tai ei ole ja sitten pelataan sen mukaan. Jokin jossa totuus on lähtökohtakysymys ja loppu on sitä että "hyvällä itsetunnolla" (~lue narsistisella egolla) kierretään ihmisille huutamassa tätä omaa näkökulmaa välittämättä pätkääkään näistä muista.
Koska olen debatoinut uskovaisten kanssa vain "aivan helvetin paljon" onkin oloni tältä osin itse asiassa sellainen että en ota lähestyvää uskonmiestä "filosofian puutarhan" tapaan minään "potentiaalisena hyväntekijänä". Sen sijaan asenteeni on hieman kuin sillä Zenmestarilla joka löi uppiniskaista ja oppimatonta oppilastaan kepillä päähän. Oppilas valitti sitä että hän ei ollut vielä tehnyt mitään väärin. Zenmestari kysyi että miksi hänen tarvitsisi odottaa.
Kun on käynyt riittävän määrän debatteja, tajuaa (a) Sen minkä Paul Davieskin on huomannut. Eli että keskustelu junnautuu kliseisille radoille jotka eivät opeta yhtään mitään uutta. Näin ollen syntyvät keskustelut ovat sisällöltään sellaisia kuin olisit jo käynyt ne. Kun uutta ei tule, ei voi tapahtua oppimista ja näkemysten punninnan kautta tapahtuvaa mielipiteenmuuttumistakaan. (b) Sen mikä herätti "filosofian puutarhoissa", eli että nuiva suhtautuminen selittyy sillä että kokemusmaailma filosofeista/teologeista koostuu Craigin kaltaisella asenteella liikkuvista uskonmiehistä. (Onko olemassa muunlaisia, en ole tavannut. Palaa tässä kohden kohtaan a ~ Todellakin. Miksi minun tarvitsisi odottaa?
Kirjoittaja olisi muutoin tullut kuuntelemaan Craig vs. Enqvist -debattia, mutta hänellä oli tärkeämpää ja järkevämpää tekemistä. Hänen täytyi valitettavasti juuri samanaikaisesti harjoittaa obsessiivista masturbointia kotonaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti