tiistai 10. huhtikuuta 2012

Challenged

Päätin omalakisuudessani ottaa osaa nettimeemiin. (Koska lasken kuuluvani joukkoon " ja muut myös".) Teen näin siitä huolimatta että kyseessä on "randomlistameemi" jotka edustavat yleisesti ottaen mitäänsanomattominta meemistön luonnetta. "Seitsemän kohtaa" -tyyppiset listat ovat tavallisesti jotain joiden pohja ei salli oikeastaan muuta kuin mielivaltaisuuden, pinnallisuuden ja numerologian sekametelisoppaa. Kaikesta huolimatta tämän meemin optimistisuus raivostuttaa kaltaistani kyynikkoa sydänveriin asti. Otankin tämän siksi äärimmäisenä "Niezscheläisenä haasteena" ; Toivon että panostamani kärsimys tuottaa siihen nuoralla sidottua tyytyväisyyttä.

Luettelo alkaa "lemppareilla".

lempiväri: Mielestäni väreillä on konteksti ; Esimerkiksi mädänvihreä vieraileville Jehovan todistajille tarjotussa pullassa on varsin miellyttävä ja hykerryttävä. Mielivärini noin yleisesti ottaen on mikä tahansa, kunhan se on musta. Ja etenkin jos tausta on musta ja teksti vaaleammalla. Se näyttää todellisuuden sellaisena kuin se on. Onni on kätkettynä pieneen tekstiosaan ja siihen on syytä kiinnittää huomio elämässä. Suuri pimeä on kaikenkattavaa mutta samalla sitä irrelevanttia ja epäkiinnostavaa. Kuitenkin sitä mustaa on samalla ihan helvetisti.

lempieläin: oravat. Oravat ovat täydellisiä eläimiä, koska ne ovat söpöjä mutta kammottavia olentoja. Ne ovat siis hieman kuten koaloja, jotka ovat luonteeltaan aivan hirvittäviä vaikka näyttävätkin suloisilta. Oravat ovat kuitenkin koaloita kovempi juttu, koska niitä on kaikkialla. Niillä ei ole harvinaisuutta tai eksoottisuutta tekosyinään. Lisäksi aina kun viikonloppuna lapset metelöivät rukoilen shamanistista oravatoteemia hoitamaan ongelman puolestani. (Mutta jostain syystä en tee samaa koirille, vaikka tämä toimisi niidenkin kanssa.) Teen näin siitä huolimatta, että en usko henkiolentoihin sillä minulle on kerrottu että se toimii siitä huolimatta. Asia on toki valitettavasti vähän sama kuin sen kristinuskon rukoilun kanssa ; Kokeilujen pohjalta voi sanoa että "Ei toimi", joten teen siis luultavasti jotain väärin. - Ja voi olla että molemmissa tapauksissa se "väärin" tarkoittaa sitä että edes yrittää!

lempijuoma: Kahvi. En maista juuri mitään, mutta käytännössä ainut mikä pitää heiveröisen sydämeni lyömässä on kofeiini. Sitä paitsi ilman kahvia olen järkyttävän pahalla tuulella. Kun miettii miten pahalla tuulella olen usein vaikka juon kahvia, voi ymmärtää että kyseessä on kamala asia.

antaa vai saada lahjoja: saada. Suurin osa ihmisistä on irrelevantteja. Ja niillä jotka eivät ole, ovat siitä hankalia että heillä on pahanta tapana joko pettää tai kuolla. Omaisuus sen sijaan pysyy. Ja vaikka voisin periaatteessa olla kranttu lahjojen suhteen ja pettyä saamisiini, muistan kuitenkin aina "jälleenmyyntiarvo" -sanan merkityksen.

lempikukka: Tässä kohden minun on pakko myöntää esteettiset taipumukseni. Pidän likimain kaikista kukista, koska ne ovat kauniita ja hauraita. - Kuitenkin pidän myös niistä kukista jotka ovat läpikuultavia, kiteisiä, kauniita ja harvinaisia mineraaleja.

lempikuvio: Esteetikkona olen herkkä muotojen symmetrialle. Siksi esimerkiksi saatananpalvojien käyttämä pentagrammi on varsin esteettinen. Samoin mieltäni viehättää palavien ristien muotokieli. Ja taalanmerkki.

intohimo: Kaikki mikä turmelee.

lempinumero: Mikä tahansa sellainen jossa on taalanmerkki perässä.

"seitsemän satunnaista faktaa itsestäni"

1: En usko että ihminen osaa kovinkaan hyvin tuottaa satunnaisuutta. Ja samalla ihminen on kuitenkin erittäin hyvä keksimään mielivaltaisiakin selityksiä. Tässä mielessä hän ei voi koskaan onnistua siinä että hän tuottaisi vaikka kasan satunnaisia faktoja. Faktat heijastuvat aina jostain ja yllättävän usein jokin tietoinen tai esitietoinen (ja yllättävän usein ilmiselvä) yhdistävä teema muokkaa niitä. Näin ollen jos tuottaa satunnaisia faktoja, tuottaakin jotain jolla muut voivat profiloida sinua. Suurin osa näistä profiileista on kuitenkin sepitelmiä koska ihminen keksii yhteyksiä myös sinne missä niitä ei ole.

2: Mikään ei ole niin kaunista kuin se, että sadistia lyödään.

3: Paitsi se, että masokisti lyö.

4: Vaikka olenkin roskaruoka-nakkikioskiruuan suurkuluttaja, osaan arvostaa hyvin tehtyä kasvisruokalan menua.

5: Hyvin tehty kasvisruokavalio ei pidä sisällään tofua tai soijaa. Ne eivät ole tarkoitettu ihmisravinnoksi. En ymmärrä miten Jumalan hyvistä aineksista voidaankin aikaansaada tämänlaista sotkua!

6: Uskon, että ihmiset unohtavat kunnioittaa riittävästi unohdettuja polkuja, halveksittuja tietoja ja keskeytettyjä teknologioita.

7: Elämäni ei oikeasti koostu kaikesta destruktiivisesta, rumasta ja irvokkaasta. Kuitenkin nykykulttuuri pitää tämänlaista jostain syystä mielenkiintoisempana. Ilman tämänlaista kyynisyyttä esimerkiksi "seitsemän satunnaista asiaa itsestä" muuttuu pinnallisuudeksi. Mutta jos valehtelee olevansa pahempi kuin on, tätä pidetään nöyränä ja rehellisenä eikä ollenkaan valheellisena psykopatismina. Ja tätä pidetään originellina vaikka näin toimiikin vain likimain kaikki!

"vähintään kymmenen hyvää mieltä tuovaa asiaa:"

1: Se, että tänään, kaljuksi itseni ajelemisen kanssa ensimmäistä kertaa ulkona ollessani osallistuin sosiologiseen ulkonäköä koskevaan kokeeseen ; En joutunut väistelemään ihmisiä, vaan ihmiset väistelivät minua. Sitten sanotaan että sisäinen kauneus ja kohteliaisuus ratkaisevat.

2: Se, että nykyään yleisesti pahalla silmällä katsomani postmodernismi on vapauttanut filsofiaa sen verran, että on yhtä perusteltua kuvata teoriaansa siteeraamalla Shakespearen tuotantoa kuin "South Parkia".

3: Maailmassa on ihmisiä jotka kilvoittelevat itseään päähän potkimisen jalossa taidossa. Siinä on jopa maailmanennätyskilpailua ; Nämä ensinnäkin näyttävät että ihminen voi kilvoitella ja harjoitella mitä erikoisempia asioita ja saada tästä iloa ja riemua elämäänsä. Lisäksi he näyttävät että maailmassa on jotain asioita joihin voin itsekin petrata ja joissa voin kehittyä - ja näin elämälläni tulee olemaan sisältöä myös niinä päivinä kun aamumasennuksissani mietin että onko elämässä mitään enää tarjottavaa. Ja ennen kaikkea he antavat minulle ihmisryhmän joita kohtaan voin kokea ylemmyyttä ; Tätä puolta ei osata yleensä arvostaa esimerkiksi tositv -tähdissä ja muissa "turhissa julkkiksissa". Samalla muistuu mieleen, että on aina eettistä olla päähänpotkittujen puolella.

4: Oletteko koskaan nähneet vuohta? Ne pureksivat ruohoa niin että niiden parta heiluu. Lisäksi etenkin aikuisilla pukeilla (miesvuohi) on tapa haista erittäin omituiselta, mikä lisää niihin huvittavia piirteitä. Erityisen mukavaa isoissa vähän vajaat 50 kiloa painavissa pukeissa on se, että ne tykkäävät puskea. Vietin erään iltapäivän siten, että tarjosin käsisyötössä isolle pukille ruohoa ja rapsutin sitä päälaelta. Se pukki sitten aina välistä nousi puskemaan leikkimielisesti sitä kättä joka sitä rapsutti. Silloin oli kiva napauttaa nyrkillä sitä vuohta - siihen vahvaan puskuriin joka niillä on, siihen sarvienjuureen niiden sarvien välistä - juuri sen verran että se pukki juuri ja juuri pysähtyi mutta ei kaatunut. Sitten sitä vuohta piti taas rapsuttaa. Me molemmat olisimme voineet jatkaa tätä vaikka ikuisesti. Tämänlaisen muiston voimalla jaksaa pitkään.

5: Miekkailu tuo elämään aina iloa. Se on parasta mitä ihminen voi tehdä housut jalassa ja toiseksi parasta mitä voi tehdä siten että pitää käsillä jostain kiinni.

6: "Roope Setä" (5/09) on kohta jossa mustakaapu kuvastaa Hessua, Simo Sisua ja Mikki Hiirtä sanoilla "Jaha! Äänestä päätellen sieltä tulevat paksukainen, ohukainen ja lyhytikäinen." ... "Ups! Anteeksi, piti sanomani "lyhykäinen"." Tämä on ensivilkaisulla alluusio ja sinällään huvittava. Lisäksi siihen tiivistyy valtavan paljon syvällistä ymmärrystä hahmojen perimmäisestä luonteesta ja niiden suhteesta Mustakaapuun itseensä. Tämä on vähän kuin tunnustettu vanhojen kaverusten tapaaminen, tosin sillä erolla että kukaan ei ole vanha eikä kyseessä ole kaveruus. Tämänlaisia reflektoituja letkautuksia olisi mukavaa lausua omille vihamiehilleen. Mutta ne tulevat oikeasti mieleen "vasta portaikossa". On lohdullista että epäonnisuudestaan huolimatta Mustakaapu onnistuu edes jossain, jota jokainen haluaisi osata.

7: Kun on jonossa, on odottaminen inhottavaa ja tylsää. Tylsyys ja inhotus unohtuvat, kun valikoitte satunnaisen kohteen, josta sitten kuvittelette vaikkapa että hän saisi satunnaisia sähköiskuja ahteriinsa tai että hän yht'äkkiä alkaisi pullanhimon vallassa tunkemaan pullaa suuhunsa ja miltä tämä näyttäisi sitten. Tämän johdosta ihminen hyvin helposti huvittuu itse. Ja kun tuijotuksen tekee vaivihkaisesti, toinen kuitenkin huomaa sen ja sitten on syytä katsoa muualle. Pian tunnet olosi pahaksi kun mielessäni teet pahaa toiselle ja sitten tajuat että toisella on vaikkapa unelma saada se jonotusasia koska sillä on suuri muutos. Ehkä liput elokuviin pelastavat tämän parisuhteen. Ehkä kauppaostoksilla ruokitaan sairas koira niin että tämä pelastuu ja toipuu. Samalla tunnet olosi hyväksi ja pahaksi kun se irvokaskin asia huvittaa sinua vielä - ja samalla kun se toinen ihan satunnainen ihmettelee että mitä helvettiä päässäsi liikkuu ja mikä hullu oikein olet. Näin se, että nöyryytät toista nöyrryttää itseäsi ja osaat nauraa paitsi muille, myös itsellesikin joskus vähän. Teen tätä aivan liian harvoin (en koskaan) mutta kannattaisi!

8: Timo Soinin anagrammeja ovat esimerkiksi "osin toimi", "nimi sitoo" ja "sotiin, moi". Tässä voi nähdä jotain syvempää merkitystä. (Vähän kuin siinä että "kukka -asetelman" sananmuunnos on "akka kusetelma".) Tälläisten huomioiden ja niistä huvittumisen tiedostaminen ei kenties ole tiedettä, mutta kuitenkin arvokasta reflektiota joka muokkaa ja ilmituo puoliviattomalla tavalla omia huomioita ja asennevammoja.

9: On aina mukavaa ajatella itseään realistisesti. Koska tarvitsemme samalla kokemuksia ylivoipaisuudesta, on hyvä kuitenkin rakentaa itsestään realistinen supersankarihahmo. Esimerkiksi jos pitää itseään ripeänä, voisi ottaa itselleen ideaaliksi pikanopean "Flash Gordonin - maailman nopeimman miehen". Koska pitää kuitenkin olla realisti, tulee ottaa realistisempi supersankarinimike. Esimerkiksi sellaisen kuin "melkein maailman nopein K-kaupan kassa." Kun tämän ottaa itselleen supersankariroolina ja keksii itselleen salaisen identiteetin ja kuvittelee sen kaupan puvun olevan salainen univormu joka kätkee todellisen minän, huomaa pian että suuri voima tuo suunnattoman vastuun. Eivätkä ne voimatkaan ole niin kuviteltuja.

10: On aina ilahduttavaa ottaa asia, miltei mikä tahansa asia. Ja sitten yrittää liittää se toiseen asiaan, miltei mihinkään asiaan. Koska ihminen on huono sattumassa ja hyvä keksimään tekosyitä, saat aina mielenpuuhaa. Tämä on yllättävän antoisaa ja tekee hyvälle tuulelle.

11: Oikeasti oikeita ilonaiheitakin olisi. Mutta ne olisivat tylsiä. Minulla on perhe, johon en pidä yhteyttä. Minulla on ystäviä joiden kanssa en käy missään. Minulla on vaikka mitä konkreettisia asioita, joita sitten laiminlyön. Tässä suhteessa ongelmana on vain se, että tämänlaiset eivät ole kiinnostavia, koska yllättävän monet näyttävät tekevän juuri samalla tavalla. Eli listaavan epäoleellisia hyvän mielen aiheita "kiinnostavina" ja laiminlyövän niitä oikeita asioita arkielämässään koska pitää olla "kiinnostava" eikä "onnellinen". Tämän vuoksi ihmiset myös kyynistelevät enemmän kuin oikeasti uskovat. - Ja tätä tekevät etenkin ne jotka kyynistelevät aivan helvetisti ja valehtelevat päin naamaa väittäen esimerkiksi että lahjan saaminen on ihanampaa kuin lahjan antaminen.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

tuomo

uskomatonta ja kuitenkin totta. tiedä, kun minä sanon, että olet ihana, se ei tarkoita sitä, etten keksi parempaa sanaa. se tarkoittaa, että olet ihana.

tämän lukemisen jälkeen päätin, että tästä eteenpäin hyväksyn surkean syntymäkarmani. päätin myös, että painomusteisten sormien takana ei aina piilottele jotakin rumaa ja kamalaa. ja että toteutuneet ja peruuntuneet suunnitelmat ovat yhtä hyviä. senkin päätin, että aion vastedeskin inhota keski-ikäisten äijien huumoria. syy on tietysti siinä, että minulla ei ole y-kromosomia, sotilaspassia tai korillista kaljaa.

ps. sanavahvistuksena on buthells

Ripsa kirjoitti...

Hieno vastaus Merin haasteeseen.

Miks niitä joskus kutsutaan meemeiksi?

Juuri kirjoitin omani.