Hankalāmpi homma

Klassinen teologia miettii jotakuinkin samaan tapaan kuin Daniel Craig, jonka mukaan universumin alkusyytä on käsiteltävä seuraavalla kolmikannalla ;
1: "Whatever begins to exist has a cause." Eli kaikella mikä alkaa on jokin syy.
2: "The universe began to exist." Universumin olemassaolo alkoi.
-> "Therefore, the universe has a cause." : Universumilla täytyy olla syy, alkusyy.

Tämä vastaa hyvin arkijärjen tapaa konseptoida maailmaa ; Esimerkiksi kun tänään kuolasin antiikkikaupan valikoimaa (josta sain jopa kikkailla valaistusten kanssa ylläolevan kuvan) tiesin että miekat olivat ajallisia kappaleita, ja että minun ei tarvitse suoraan nähdä niiden rakentamista jotta voisin tehdä erilaisia päätelmiä, esimerkiksi siitä että ne ovat syntyneet ja että tähän syntymiseen on syy. Ja että tämä syy on kiistatta intentionaalinen ja teleologinen. Ongelmia ei siis tässä mielessä ole aivan hirvittävästi.

Tilanne muuttuu hieman jos otetaan avuksi Paul Daviesin kirja "Kultakutrin arvoitus". Siinä hän käsittelee kosmologiaa, ja universumin alkamiskysymyskin on tässä tärkeässä osassa ; On hyvä huomata, että Craig on argumentissa ottant avukseen Augustinuksen nerokaan ajatuksen siitä että Jumala ei ole ajallinen olento. Tällä määrittelyllä selvitään muun muassa siitä ongelmasta, että miksi Jumala loi universumin juuri sillä hetkellä kuin teki, eikä jonain muuna. Kun ei ole mitään aikaisempaa tai muuta hetkeä, on luontevaa että ongelma ikään kuin määrittyy pois.

Davies viittaa mainitsemaani Augustinukseen ja korostaa sivulla että tämän soveltaminen on kätevää fyysikollekin ; "Jos maailmankaikkeus syntyi 'ajan kuluessa' sitä ei synnyttänyt mikään fysikaalinen prosessi, jolla on äärellinen todennäköisyys, sillä jos niin olisi ollut, se olisi syntynyt tapahtuma olisi jo tapahtunut, äärettömän kauan sitten. Toisaalta jos maailmankaikkeus syntyi yhdessä 'ajan kanssa', ongelma katoaa." Tämä logiikka on valtavan merkityksellistä, jos syyseuraussuhteet määritellään (a) ajallisiksi vuorovaikutussuhteiksi tai lievemmin (b) ajallisiksi suhteiksi.

Davies nimittäin kirjoittaa sivulta 83 alkaen. Hän lähtee mielenkiintoisella tavalla liikkeelle; Hän kuvaa ensin väärinkäsityksen ja sitten kumoaa sen "Kun kelaa eteenpäin, singulariteetti on ollut olemassa - ajattele vaikka äärimmäisen tiheää pistettä, rakenteeltaan kosmista munaa vailla kokoa - ikuisuuksien ajan, kunnes se yht'äkkiä sanoo "pam!" Siinä tapauksessa alkuräjähdystä edeltävä tila ei olisi enää ollut 'ei mitään' vaan singulariteetti. Jotkut yleistajuiset kuvaukset maailmankaikkeuden alusta julistavat tätä epäilyttävää ajatusta. Se ei kuitenkaan toimi. Suhteellisuusteoria liittää avaruuden ja ajan yhteen yhtenäiseksi aika-avaruudeksi. Aikaa ei voi olla ilman avaruutta eikä avaruutta ilman aikaa, joten jos avaruutta ei voida jatkaa taaksepäin alkuräjähdyksen singulariteetin läpi, ei voi aikaakaan." Tämä taas on fysikaalisesti tutkittava ajan luonne. Suhteellisuusteorian mukaan aika tuhoutuukin singulariteetissa. "Tällä päätelmällä on tärkeä seuraus. Jos menneisyyden singulariteetti rajoittaa maailmankaikkeutta, alkuräjähdys ei ollut vain avaruuden alku, vaan myös ajan alku." Kun syy-seuraussuhde itsessään on ajallinen käsite, jossa on relaatio asioiden välillä, käykin niin että itse asiassa singulariteetti on jotain jota edelle ei voi kuvitella mitään. "Näin päästään nätisti eroon ikävästä kysymyksestä, mitä tapahtui ennen alkuräjähdystä. Ellei aikaa ollut ennen alkuräjähdystä, kysymys on mieletön. Samaan tapaan spekulointi siitä, mikä aiheutti alkuräjähdyksen on niin ikään asiaan kuulumaton, koska syyt normaalisti edeltävät seurauksia." Tästä seuraakin se omituinen tilanne, että jos verrataan tilaa jossa on pelkkä Jumala ja tila jossa on Jumala ja universumi, on luomistilanne event jossa on syyseuraussuhde ; Kun syyseuraussuhde on ajallinen konsepti, on selvä että jos ei ole aikaa, ei ole syyseuraussuhdettakaan. Tämä johtaakin siihen omituisuuteen että alkusyy-Jumala on määritetty muuttumattomaksi, kun universumin synty taas on muutos jossa esimerkiksi aika alkaa. Craigilla onkin siksi argumentissaan "eräänlainen piiloaika" jossa syyseuraussuhde ylittää ajan ja universumin.

Universumin alku ei siis ollut ajallinen, joten on hupsua vaatia sille syy-seurausselitystä. Tämä voi tuntua epäintuitiiviselta, mutta tämä ei rehellisesti sanoen ole tieteen ongelma, vaan ihmisintuition rajoittuneisuuden ongelma.

Craig on toki puolustautunut tätä Daviesin argumentaatiotapaa vastaan selittämällä että universumi on alkanut, joten universumille tarvitaan syy-yhteys. Tämäntapainen puolustautuminen onkin ongelmallita, koska Daviesin tavassa käsitellä aikaa ja syyseurausta itse asiassa esitetään että koko tämänlainen kysymistapa on irrelevantti. Craigin tapa rajata syyseuraussuhteen käyttäminen "alkaneisiin asioihin" tuntuukin suoraan sanoen varsin keinotekoiselta tavalla joka muistuttaa vahvasti tekofysikaalisuutta jossa fysiikan maailmassa tapahtuvat tottumukset levitetään alueille joissa ne eivät fysiikan mukaan enää toimi ; Olemmehan oppineet että universumissa on tilaakin, silti emme oleta että kaikella "ajallisella" jonka olemassaolo on alkanut olisi oltava edeltävää tilaa. (Kysymys onkin itse asiassa samemmasta asiasta kuin vertailusta kuten lainaukseni näytti.) Syyseuraussuhde on luontevaa laittaa alkuun, jolloin kysymys "edeltävistä tiloista" katoaa ; Kysymys irrelevantisoituu.

Ja kun se tapahtuu tällä tavalla, on selvää että Craigin argumentti ei ole mitään sellaista jota "nykykosmologia tukisi". Se päinvastoin olettaa nykyfysiikalle tuntemattoman ja paradoksaalisen (perusluonteeltaan ajattoman) syy-seuraussuhteen.

Toisaalta Daviesilta voidaan löytää toinenkin ongelma. Se on luonteeltaan episteeminen. Davies käsittelee tätä sivulla 76 sivulle 80. Hän liittää inflaatioteorian kvanttifluktuaatioihin. Fluktuaatiot tuottavat epämääräisyyttä jotka vaikuttavat erityisen voimakkaasti. Syntyy kvanttikentän luoma tila, jossa syyseuraussuhde edeltävästä katoaa. Näin ollen singulariteetin ja alun jälkeen on tila jota edeltävästä ei oikein saada tietoa. Tämä ei ole vain ad hoc -selitys, vaan perustuu tietoihimme. Näin alkutilan muoto jää arvoitukseksi. Sivulla 80-81 Davies lopettaa johdantonsa aloittamalla kysymyksen "Voiko inflaatioteoria auttaa meitä ymmärtämään alkuräjähdyksen syytä? Kyllä ja ei. Luonteensa mukaisesti inflaatio pyyhkii pois tiedot siitä, mitä tapahtui sitä ennen." ... "se näyttää sijoittavan perimmäisen alkuperän tavoittamattomiin. Toisaalta sama teoria joka kuvaa inflaatiota voi antaa meille vihjeitä, miten inflaatio käynnistyi alun alkujaan ja voi tarjota viitteitä edeltäneeseen fysikaaliseen tilaan."

Ja itse asiassa Craigin argumentaatiota on ihmetelty tässä kohden. ~ Näyttää nimittäin siltä että hän vaatii kriitikoiltaan ex nihilo -luomista ainoana mahdollisena kritiikkinä hänen mallilleen ja selittää että kvanttitilan takana on syyseuraussuhdetta : Tämä on mielenkiintoista, koska Craig on esimerkiksi vedonnut siihen että kvanttifluktuaatiot eivät ilmaannu olemaan ilman mitään fyysisiä ennakkoehtoja, vaan ne edellyttävät kvanttityhjiön olemassaolon. Craigin argumentin mukaan mikään ei ala olemaan täysin riippumattomasti edeltävistä olosuhteista.

Tämä toki kohtaa samoja vaikeuksia aikakäsityksensä vuoksi, mutta tämäkin ongelma on oikeastaan pieni kun huomaa oleellisen ; Hänen Kālam -argumenttinsta pitää sisällään alkuun luettelemani oletukset. Argumenttia vastaan käydään kyseenalaistamalla nämä premissit. Daviesin ei siksi edes tarvitse selittää universumin syytä, riittää että hän näyttää että premissejen noudattaminen ei ole nykykosmologian mukaista. Ja koska kyseessä on asia joka kietoutuu aika -nimisen konseptin ympärille, on selvää että kysymys on fyysikon eikä teologin vaikutusalueesta. Davies onkin tässä kohden vahvoilla. - Tämän huomion jälkeen ei olekaan vaikeaa huomata, että Craig itse asiassa asettaa kriitikoilleen huonolla asenteella mahdottomia vaatimuksia ("impossible expectations") ja koska hänen argumenttinsa sitoutuu premisseihin ja hän ohittaa niihin kohdistuvan kritiikin vaatimalla jotain muuta kritiikiksi, hän myös ns. siirtää maalitolppia (~moving the goalposts -virhepäätelmä).

Spekulaatioon.

Jos Daviesin harjoittama (ja minun suosima) varovainen lähestymistapa ei miellytä, vaan vaaditaan "ex nihilo" -todistus, on siirryttävä Hawkinsin suosimaan säieteoriaan. (Josta voi alkuun päästäkseen lukea vaikka kevennetyn "for dummies" -version). Hawkingin säieteoria on teoria jolla on piirteitä joihin Davies viittasi kun hän viittasi siihen että tutkimuksen kautta voidaan saada vilauksia "kvanttiverhon taakse". Koska tiedämme tiedonrajoitteet ja pakotteet, tulee mukaan tietysti metafyysistä taakkaa. (Säieteoriaan onkin moitittu spekulatiiviseksi.)

Tässä kvanttifluktuaatiot nähdään feynmanin polkuintegraalin kautta ; hiukkaset kulkevat kaikkia mahdollisia reittejä pitkin ja tätä kautta esimerkiksi multiversumi syntyy automaattisena lopputuloksena. Polkuintegraalien kuvakulmasta "tyhjästä fluktuoivat" virtuaalihiukkaset näyttävät olevan yksi ja sama hiukkanen, joka kiertää polkuintegraalissa ympyrää ajan suhteen. Aika ja syyseuraussuhteet saavat tätä kautta varsin erikoisen uuden luonteen ; Esimerkiksi antrooppinen periaate selviää sillä että kaikki mahdolliset universumit toteutuvat "jossain" joten on selvää että jossain voi syntyä elämää ja luonnollisesti näemme vain sen.

Hawkingin maailman synnyssä ytimessä on se, että kvanttiepävarmuus pakottaa luopumaan Einsteinin fysiikasta; Fysiikan laeille tunnetaan rajoitteita (toisin kuin Craigin käyttämälle klassiselle logiikalle joka olettaa toimivansa aina ja kaikkialla - jopa universumin ulkopuolella). Jarruja ovat Planckin aika ja Planckin etäisyys. Siksi universumin alusta puhuessa on aiheena pikkiriikkinen tila jossa on käytettävä kvanttimekaniikan lakeja. Hartlen-Hawkingin maailmassa tämä on oleellinen. Sillä avaruuden ja ajan olemassaolo toisistaan riippumatta muuttuu mahdolliseksi. Arkielämän "joko-tai" -maailma muuttuu kvanttitilassa "sekä-että" maailmaksi jossa aika latistuu yhdeksi tilaulottuvuudeksi joka ajan alussa muuntuu ajaksi. Aikavälit käyttäytyvät Hawking-Hartingin tilassa kuin tilaulottuvuudet ja toisinpäin. Kvanttiepävarmuus tässä maailmassa tekee omituisen asian ; Se johtaa siihen että singulariteetti itsessään muuttuu mielettömäksi käsitteeksi ; Avaruus pulpahtaa "ei mistään" itsekäynnistyen; Singulariteetti korvautuu pehmeällä alulla joka noudattaa kaikkia fysiikan lakeja. Ajatus tuntuu omituiselta jos ja vain jos ei huomaa, että kvanttimaailmassa on mahdollista juuri sen tyyppinen "sekä-että" -ajattelu johon universumin alkusyytä pohtivat teologit ovat laittaneet "joko-tai" -tilan. Kysymys on siksi siitä että fysiikka osoittaa ihmislogiikan olevan liiaksi "Einsteinin maailmaan evoluution kautta sopeutuneen ja sen parissa arkikokemuksensa hankkineen" ihmisen logiikkaa. Kvanttimaailma on meidän arkijärjellemme ja arkijärjen intuitioita aksoomiinsa laittaneiden logiikkojen valossa omituisia. Ne ovat kuitenkin todellisia ja ongelma ei ole kvanttimekaniikan vaan ihmisen ongelma. (Hartlen-Hawkingin tilan logiikka noudattaa pitkälle menevää matematiikkaa, joten sen ymmärtäminen arkikielellä voi olla hyvinkin mutkikasta. Pahoittelut tästä.)

Craig on suhtautunut erityisen negatiivisesti Hawkingiin. Kiistaa on synnyttänyt esimerkiksi ns. virtuaalinen aika. Hawking kuvaa "Brief history of time" -kirjassaan ("Ajan lyhyt historia") ~ "In real time, the universe has a beginning and an end at singularities that form a boundary to space-time and at which the laws of science break down. But in imaginary time, there are no singularities or boundaries. So maybe what we call imaginary time is really more basic, and what we call real is just an idea that we invent to help us describe what we think the universe is like." Tämä on ongelmallista Craigin näkemykselle. Craig on kuitenkin moittinut tätä "naiviksi ontologioinniksi" (~naive ontologising).

Kenties vielä suurempi skisma on siinä että Craig huomauttaa Hawkingin käyttävän kvanttifysiikan joiden pohjalta universumi vääntäytyy esiin. Hän ajattelee tällöin selkeästi niin että tämä pohja olisi säännöstö joka olisi olemassa ennen olemassaoloa. Tästä pääsee ulos kun tajuaa että Craigin argumentaatio on platonismin sävyttämä. Matemaattisia luonnonlakeja voi käsitellä kuitenkin myös muulla tavalla, eikä Craig siksi oikeastaan tässä kohden esitä kritiikkiä vaan vetoaa. Esimerkiksi Rolf Landauer on huomauttanut että matematiikka ja laki ei olekaan platonista vaan yhteenkietoutunutta ; Landauer huomauttaa että laskenta on fysikalistinen prosessi. Lait määräävät mitä voidaan laskea ja laskettavuus määrää lait. Tämänlaiset sisäisesti koherentit silmukat johtavat siihen että matematiikan alkuperä kuuluu yhteen, eikä universumin ulkopuoliseen Platoniseen ideamaailmaan. ; Craig voi toki helposti koherentisoida tässä kohden argumenttinsa olettamalla platonisen maailman. Mutta tässä on ongelma. Craig näin tehdessään olettaa että on universumin ulkopuolinen maailma jotta voisi osoittaa universumin ulkopuolisen maailman. On vaikeaa nähdä tämänlaista kehäistä ajattelutapaa muuna kuin halutun johtopäätöksen väkisin vääntämisenä keinoilla millä hyvänsä, tosiasioista tai edes logiikan osuvuudesta välittämättä.

Craigin suhde ontologisointiin onkin erikoinen. Hän kuvastaa luonnontieteen epistemologisia tutkimusrajoja naturalismiksi. Craigin argumentointi viittaa siihen että Hawking spekuloi. Kuitenkin hänen oma mallinsa törmää täsmälleen samoihin ongelmiin kuin naturalistinen argumentointi. Craigin kannattajista tämä katsotaan olevan vain naturalismifilosofian ongelma ; Craigin annetaan pitää oma teoriansa kun taas Hawkingin ei koska "supranaturalismi ole naturalismia". Kuitenkin asiaa voidaan nähdä niin että argumentaatiossa perustelun rakenne, ei aihe, ratkaisevat. Eli toisin sanoen jos sama argumentaatiorakenne tai samat vahvuudet ja heikkoudet tulevat vastaan, on ne tulkittava samalla asenteella ja samalla tavalla.

Tämän muistamisen jälkeen ei ole mitään syytä antaa eriarvoa Jumalalle. Singulariteetti kun voi olla minkälainen tahansa luonne. Jos asiaa ei voi ratkaista, olisi syytä ottaa agnostinen kanta sen sijaan että määrittelee apriorisesti voittajan, ja vain päättää esimerkiksi että singulariteetin olisi pakko olla Jumala. Craig onkin erikoinen koska hän tässä kohden nojaa objektiivisuuden sijasta "kätköoletusten kautta" kulttuurirelativismiin joka korostaa sitä että eri maailmankuvia on tulkittava eri tavoin. ~ Toki tässäkin kulmassa ongelmana on se, että Craig määrittelee naturalismin tavalla jota naturalistit itse eivät kannata, joten itse asiassa Craig määrittelee oman maailmankatsomuksensa ja tuomitsee erimieliset tiettyyn lokeroon antamalla heidän suuhunsa premissit joita he eivät itse oikeasti kannata. Tämä ei ole enää edes kulttuurirelativismin mukaista, ja tätä kutsutaan klassisemmassa argumentaatiotavassa "olkiukottamiseksi".

Tämäkin voidaan nähdä "impossible expectations" -virheluokan ympärille ; Tosiasiassa Jumala on spekulatiivinen konsepti kuten Hawkingin konseptitkin. Ontologisointi on "ilman tietoa tehtyä arvaamista". Tämänlaisen metafysioinnin kutsuminen "supernaturalismiksi" on omituista kikkailua jossa toiselle annetaan oikeus tehdä huonoa päättelyä ja toiselle ei. Jos tilanne kuvataan neutraaleilla termeillä joilla on sisällöllisesti sama sisältö, huomataan että "spekuloiva ontologia" ei ole suora kannanotto yliluonnolliseen vaan suora kannanotto mittaamiseen ; Harva ihminen pitää esimerkiksi kvanttien superpositiotilaa "yliluonnollisena" tai "supernaturalistisena" vain siksi että sitä ei voida havaita suoraan. Samoin, vaikka esimerkiksi Popper osoitti, että induktio pitää sisällään metafyysistä taakkaa, harva sanoo että mekanistinen luonnonlakipohjainen selittäminen olisi luonteeltaan yliluonnollista. Näitä puolustuksia käyttäjät "eivät vaan osaa".

Craig tietää mitkä ovat episteemisen tutkimuksen rajat ja pitää tätä "ihmisen tietämän ja empiirisesti selvitettävissä oelvan naturalismin" rajaa samana kuin "koko luonnonilmiöiden skaalaa". Hän kieltää ontologian naturalismilta, joka kertoo siitä että Craig kannattaa vanhaa naivin realismin ja positivismin näkökulmaa tieteeseen, jossa tiede nähdään metafysiikasta vapaana. Tämänlaiset näkemykset ovat hylätty, ja voidaankin sanoa aivan suoraan että viitteet ovat mahdollisia. Metafyysisen taakan poistuminen ei ole tavoite, vaan sen minimoiminen. Sitä tehdään esimerkiksi hylkäämällä Craigin ontologisen moraalin ja "ajattoman syyseurauksen" kaltaiset eksoottiset konseptit.

Rehellisesti sanoen voi jopa olla että Craig vaatii mahdottomia tahallaan. Hänen argumentaationsa nojaa aksioomiin joiden mukaan tietyt asiat ovat mahdottomia (ajallinen selitys universumille on pakollinen koska hän kieltää että millekään jolla on alku ei voi olla itsesyntymistä). Hawkins ja muut spekuloijat tuottavat tilanteita jotka ovat "mahdollisia maailmoja". Ne eivät välttämättä ole kokeellisesti todistettuja tai edes tosia, mutta mahdollisuus iskee "ei mitenkään voi olla" -argumenttiin. Tämä taas johtaa siihen että spekulaatiokin kumoaa Craigin antamat rajoitteet ja kiellot. On kätevää siirtää keskustelu "todista että mahdollinen on totta" jotta ei huomata että itse asia kyseenalaistaa logiikan premissit. ; On kätevää vaatia täydellistä fysikaalista teoriaa ja sen vaihtoehtona totaalista teisminkannatusta jos tilanne on se, että perustelu on argumentti jonka premissi on osoittautunut puutteelliseksi. Kun logiikassa premissin vääräksi näyttäminen tuhoaa johtopäätöksen ja johtopäätöstä halutaan silti suojella, on kätevää kikkailla sen sijaan että rehdisti tunnustaisi että argumentissa on puutteita.

Kun kaavat kielellistetään mutta kieltä ei kaavallisteta.

Syynä tähän ei ole välttämättä se, että Craig olisi tarkoituksella tai typeryyttään väärässä. Sen sijaan yhtenä syynä voikin olla Daviesin "Kultakutrin arvoitus" -kirjan sivulla 36 eteenpäin käsitelty ongelma joka koskee fyysikoiden kielenkäyttöä. Fysiikka on kaavoja. Argumentaatiossa sen sijaan käytetään usein ihmiskielellisiä vertauksia. Näistä syntyy väärinkäsityksiä. Esimerkkinä Daviesilla on se, miten ihmiset usein ajattelevat että alkuräjähdyksellä olisi jokin keskikohta josta universumi laajenee. Hän yrittää lähestyä tätä muistuttamalla että "Maailmankaikkeus ei ole avaruudessa vaan avaruus maailmankaikkeudessa. Alkuräjähdys tapahtui kaikkialla, ei yhdessä avaruuden pisteessä."

Daviesin kirja käsitteleekin huolella myös universumin laakeutta ja muita geometrisia ominaisuuksia ja on pahoillaan siitä, että jos universumia esimerkiksi kuvataan ilmapallolla, ihminen kuvittelee avaruuden sisälle jonkin todellisuuden. Syynä on tietysti se, että ihminen ajattelee puhallettavaa palloa kokonaisuutena. Kuitenkin universumin topologia (muoto) on vain pallon kalvo, joka ei itse asiassa taivu yhtään minkään olemassaolevan ympärille, vaan on pelkästään kalvomainen venyvä muoto. Siksi vertaukset voivat olla, paitsi välttämättömiä että teoriaa ymmärretään arkielämässä ollenkaan, myös suurien virhekäsitysten lähde.

Tässä onkin lainattava tieteen popularisoijana ja elävänä ja hyvien kuvauksien käyttäjänä tunnettua Feynmania. Hän sanoi aivan suoraan, "People" -lehden haastattelussa, että "If I could explain it to the average person, I wouldn't have been worth the Nobel Prize." Siksi esimerkiksi Hawkingin käsityksiä puhuessa vastassa on eri oppialojen kielimuuri ; Hawking ei argumentoi suoraan sanoilla, vaan hän viittaa säieteorian matemaattisiin konsepteihin arkikielisin vertauskuvin. Craig taas käsittelee näitä niin kuin ne olisivat ... sanoja.

Siksi ei olekaan ihme, että Craig moittii Hawkingin näkemystä käyttämättä alkuun liittyviä matemaattisia malleja. Säieteorian ulottuvuuslaskut toki menevät minunkin hilseeni yli, mutta on selvää että jos otetaan kantaa esimerkiksi siihen onko säieteorian itsestäänsynty ristiriitainen vai ei, on käsiteltävä juuri näitä laskelmatapoja.