Limbo

Jos kuolema -aihetta lähestytään klassisen teologian kielenkäytöllä, nousee näinä moderneina(kin) aikoina usein esille "pro-life" -teema. Siinä elämä ja kuolema niputetaan yhteen ja käsitellään hyvin suureen kimppuun asioita. Näin kanta eutanasiaan ja itsemurhaan ja aborttiin kietoutuvat yhteen. (Ainoastaan kuolemanrangaistus eroaa tässä kohden, mikä vaikuttaa kaksinaismoralismilta.) Jos sen sijaan katsotaan aihetta tämän kentän ulkopuolelta, voidaan huomata eri luokkien kesken mielenkiintoisia epäanalogioita joiden kautta voidaan muuttaa tilannetta (ja kuolemanrangaistuskin lakkaa olemasta kaksinaismoraalisuutta). ~ Onhan kysymys siitä missä vaiheessa elämää tapahtuma tapahtuu, alussa, keskellä ja lopussa. Nämä asiat tuntuvat monille vähintään jossain määrin oleellisilta.

Tämä huomio voi johtaa mietteitä hieman uudelle uralle ; Perinteinen näkemys itsemurhasta ja eutanasiasta on nimenomaan eskapismiteemainen. Pro life määrittää intentionaalisen kuoleman tässä kohden "elämänpakona". ; Sen maailmassa oli tavallista että elämässä sinniteltiin. Jos ei muuten niin sitten sauna, terva tai viimeistään viina auttoivat sinnittelyssä ja näin nämä välineet olivat eskapisminvälttämisvälineitä.

Modernin elämän kuolemassa ei oikeastaan puhuta kuolemasta vaan kuolemisesta. Varsinainen kuolema on etäännytetty laitoksiin ja hoitolaitoksiin. Sen sijaan kulttuurimme käsitys astuu askeleen lähemmäs ja voidaan tavallaan puhua kuolemiskulttuurista; Ja siinä missä varsinainen kuolema on etäännytetty niin että kuolleita ihmisiä ei nähdä, kulttuurimme on nimenomaan kyllästynyt kuolemisteemalla. Tätä näkyy esimerkiksi viihteessä jossa kuolemisia näkyy paljon. Tämänlainen lähestymistapa ei tavallaan ole ongelmallinen tai perverssi, vaikka se saattaa siltä vaikuttaakin. Kuolema on aina ollut piilotettu ja kätketty.

Perinteinen kulttuuri vain loi myyttejä kuolemisesta ja loi paratiisielämän kaltaisia konsepteja. Silloin keinoina on ollut (a) mytologisoimalla kuolema luomalla eskapistinen fantasia (b) sysäämällä kuolema syrjään tekemällä denialistinen fantasia. Nykykulttuurissa ei ole oikein tilaa näille keinoille, koska jokainen benecolmainos korostaa että kolesteroli tulee ja tappaa. Joten sen keinoina on ollut (a)antimytologistaa kuolema ja korvata se kuolemisen myyteillä. Ja tärkein näistä myyteistä on medikalisoitu kuolema, jossa kuolema on pohjimmiltaan "lääkärien ja lääketieteen epäonnistuminen" - Tai se että syytetään ostotottumuksia ja valitellaan sitä että ei sitten tullut osteltua benecolia ihan hirveästi meillä, kun taas tupakkia ja viinaksia tuli lärväiltyä enempi kun oli kivompaa eikä maistunut ruoholta vaan palaneelta mädäntyneeltä nämä.

Eutanasiakeskustleun kaltaiset piirteet muuttuvat silloin oleelliseksi. Koska ne eivät koske kuolemaa itsessään, vaan kietoutuvat sellaisen käsitteen kuin "hyvä kuolema" ympärille. ; Näin modernissa maailmassa esimerkiksi eutanasiakeskustelussa nousee esiin kaksi asiaa ; Kuolemanpelko ja kärsimyksenpelko. Siinä missä eutanasia nähtiin "silloin ennen siinä pro life -maailmassa" jonain jossa kärsivä ihminen hylätään ja jätetään yksin ja ilman hoitoa mutta "nykyisessä pro active -maailmassa" kysymys on siitä että eutanasia näyttäytyy enemmän eikuolevien kuolemanpelkona joka siirretään kärsivään ihmiseen jonka subjektiivinen kärsimys unohdetaan ja tätä kautta tulee tehtyä helposti väärä tulos.

Tämä kokonaisuus määrittääkin eskapismin uusiksi ; Kuolema itsemurhan tai eutanasian kautta ei enää ole passiivista eskapismia, vaan itsetoteutuksen ja oman päätäntävallan akti. Eskapismia löytyy sen sijaan tässä tulkinnassa muualta. Esimerkiksi Sörnäisten aseman liepeillä pyörivät narkomaanit elävät selvästi eskapistisessa tilassa jossa he eivät ole noudattaneet kuolemanviettiä ja tehneet itsemurhaa, mutta he eivät selvästi oikein kykene kestämään elämääkään. He ovat tässä "limbossa" yhdessä esimerkiksi juoppojen ja muiden vastaavien kanssa. ; Destruktiivinen elämäntapa on siksi nykymaailman vaihtoehto eskapismille.

Toki myös muut fantasiat voivat olla helpottavia. Luohan jo mainittu benecolmainoskin ensin pelon kuolemasta, mutta tarjoaa tähän parannukseksi elämän eliksiiriä. Tämä strategia on ennen ollut "maksimaalista pro lifeä" teologiarintamalla, mutta uudessa maailmassa tämä näyttäytyy lähinnä mielikuvituksellisena eskapismina jossa ei vain ole huumeiden ja viinan kauheita riippuvuusoireita. Samaa sarjaa on tietysti myös sellaiset hahmot kuin "Rambo" jonka mesoamista katsoin viehättyneenä tänään televisiosta. Elokuvan kuolemankylvämisen teemana oli elämänpitkittäminen sotilasoperaatioksi ; Rambo kykenee elämään helvetissä koska Rambomyytissä hän ei itse ole eskapisti, vaan hänellä on kivääri. Hän on eräänlainen nykymaailman Jeesushahmo. ; Rambon maailmassa kuolema on "vain muita varten", "syntisiä" tai ainakin väärällä puolella sotivia varten. Rambon maailmassa ei oikeastaan ole mitään muuta vikaa, kuin se, että Rambolla ei oikein ole mitään roolia Helvetinportinvartijanroolinsa ulkopuolella.