Kissanminttua, koiranunia

"Dispatches from Culture Wars" -blogissa tuotiin esille erittäin omituinen uskovaisten sähköpostiviesti. Sen perustana on klassinen kuvitteellinen dialogi jossa saivarrellaan ja tehdään omituisia tiedevirheitä; "Fundamentalist Christians love hypothetical, imaginary conversations where a Christian puts some smarty-pants professor in his place and proves him wrong. Kent Hovind and Ray Comfort routinely offer them." Ideana on ilmeisesti se, että kun tässä on kuvitteellinen auktoriteetti kritiikin kohteena, niin tekstin sisältö ei ole olkiukottamista ja vääristelyä vaan osuu myös siihen oikeaan keskustelukumppaniin. Tämä kyseinen teksti ei ole yllätys. Suosittelen pitkähermoista lukemaan koko tekstin jonka argumenttivirhemäärä on todellakin päätähuimaava. Otan siitä vain esille pari kohtaa joka näyttää tiedevääristelyn tason ja syvyyden.

Ensimmäinen esimerkki on fysikaalinen.

"Student : Professor, is there such a thing as heat?
Professor: Yes.
Student : And is there such a thing as cold?
Professor: Yes.
Student : No, sir. There isn’t.
(The lecture theater became very quiet with this turn of events.)
Student : Sir, you can have lots of heat, even more heat, superheat, mega heat, white heat, a little heat or no heat. But we don’t have anything called cold. We can hit 458 degrees below zero which is no heat, but we can't go any further after that. There is no such thing as cold. Cold is only a word we use to describe the absence of heat. We cannot measure cold. Heat is energy. Cold is not the opposite of heat, sir, just the absence of it."

Tämän kohdan kohdalla on pakko tarkastella kieltä ja määrittelemistä. Suhtautumistapoja on kaksi. Kun puhutaan kylmästä voidaan puhua rajanvetokysymyksenä tai sitten voidaan puhua lämpötilasta ja sen puutteesta. Oletettavasti professori käyttää jompaa kumpaa näistä termeistä:
1: Kun professori esittää että kylmä on olemassa, hän todennäköisesti esittää arkikielisen rajanvetona katsottavan kylmän. Tällöin esimerkiksi 30 pakkasastetta Celsiusta voi olla pirun kylmä. Siinä on toki lämpöliikettä, mutta kysymys onkin siitä että koko kylmä määritellään aivan muuta kautta. Lämpöliike toimii tässä "vähän" on kylmää ja "paljon" on kuumaa. Tällöin oppilas tekoviisastelee vaihtamalla määrittelytapaa lennosta.
2: Jos taas otetaan esille fysikaalinen lämpöliike ja sen taustat, on todellakin niin että mitään kylmää ei ole olemassakaan. Tällöin on kuitenkin huomattava, että se että professori tekisi tämänlaisen virheen tässä määritelmin kertoisi vähintään siitä että hän ei ole fyysikko ; Itse asiassa minun käydessäni Järvenpään lukiota, fysiikanopettajamme toi usein esiin sitä miten fysiikassa määrittelyt ja ajattelut eroavat arkijärkisestä ja intuitiopohjaisesta ajattelusta. Näin ollen olisi epäuskottavaa että professori joka olisi relevantilla tasolla tieteellisen osaamisen murskattava airut, ei tekisi tämänlaista virhettä. Päin vastoin tämä teksti halveksiikin tässä kohden luonnontieteen kannattajaa jo ennakkoasenteellisesti ja leikkii arkijärjenmurskaamisleikkiään tarjoamalla "fiksun olon". Pohjimmiltaan tässä määrittein viestissä snobbaillaan varsin omituisesti tiedettä vastaan. Skientismiä vastaan käydään ottamalla tiedenäkemys ja kumoamalla intuitionäkemys näyttämällä mitä tiede siitä sanoo ja väittämällä tätä arkijärkistä intuitiokäsitystä tieteen näkemykseksi. (Tieteellä kumotaan tiede joka ei ole tiedettä vaan tieteeksi olkiukotettua.)

Toinen esimerkki on filosofinen

"Student : Sir, you are working on the premise of duality. You argue there is life and then there is death, a good GOD and a bad GOD. You are viewing the concept of GOD as something finite, something we can measure. Sir, Science can't even explain a thought. It uses electricity and magnetism, but has never seen, much less fully understood either one. To view death as the opposite of life is to be ignorant of the fact that death cannot exist as a substantive thing. Death is not the opposite of life: just the absence of it."

Tämän tausta on toki pohjustettu esimerkiksi tuolla kylmäkohdalla. Hän korostaa että professori käyttää väärää määritelmää. Tämä on hyvin omituinen lähestymistapa.
1: Sillä kun professori on keskustellut dualismin premisseistä, hän on kuitenkin koherentisti oikeassa. Hän on rakentanut argumentin jota filosofit sanovat vahvaksi ("strong argument"). Sen loppupäätelmät johtuvat eri premisseistä. Oppilas itse asiassa vain väittää että premissit ovat erilaiset. Näistä eri lähtökohdista syntyy eri päätelmä. Ongelmana on tietysti se, että oppilas tarjoaa vain vaihtoehtoisen vahvan argumentin ("strong argument") Professori voisi samalla kikalla sanoa että ei tuo sinun todistus toimi kun on olemassa erilaisia premissejä. On selvää että tämä johtaisi vain inttämiseen. Asiaa ei suinkaan pelasta se, että opiskelija viittaa aukkojen Jumalaan ja vaatii täyttä todistamista - hänhän itsekin esittää että Jumala on nimenomaan jotain jota emme voi mitata ja arvioida. Hän vain korkeintaan pudottaa toisen samaan saivartelukuoppaan. Tässä ei suinkaan tuhota toisen argumenttia, vaan kehitetään sille vaihtoehto.
2: Toisaalta kukaan täysijärkinen uskova ei tosiasiassa tekisi tämänlaista hyppäystä kuolemaan. Sillä se todistaisi että kaikki uskovaisten vaatimukset tuonpuoleiselämän selittämisestä ovat outoja. Ateisteille kuolema on nimenomaan elämän poissaoloa. Uskovaiselle sen sijaan maailma on jotain olennaisesti muuta, elämä muuttaa muotoaan erilaiseksi. Näin ollen saivartelija itse asiassa kaivaa omaa kuoppaansa.

Tämänlaiset tekstit ovat argumentatiivisesti yksinkertaisesti niin läpeensä huonoja, että mikään "tämän sanoi EINSTEIN" viestin lopussa ei muuta sitä yhtään paremmaksi. Tätä huonoutta ja sen yleisyyttä kristillisissä sähköpostiviestiketjuissa on yritetty selittää siten että se on eräänlaista turruketta. Ihmiset jotka eivät osaa voittaa ainuttakaan argumenttia itse saavat näin kokemuksia voittamisesta. Hurraa mielikuvitus javaihtoehtoiset todellisuudet jossa professorit ja opettajat ovat ihan hemmetin erilaisia ja paljon typerämpiä kuin tosielämässä. "And the people who forward this utter bullshit lap it up. It's like catnip for idiots." Esimerkiksi kyseinen kiertoviesti on niin pullollaan virheitä, että niiden korjaaminen johtaisi useita kertoja alkuperäistä viestiä pidempään lopputulokseen. Tämänlaisilla viesteillä on vain yhdenlainen tieteellinen funktio ; Niillä testataan onko lukija Dunning-Kruger -efektin vaikutuksen alla. (Tutkimukset näyttävät että kun ihminen on riittävän inkompetentti hän ei enää edes tajua olevansa inkompetentti. Hän sekoittaa asenteellien ignoranssinsa ymmärrykseen ja tietoon)

Tämä "argumentti" on pällitty.

Ja valitettavasti vastaavantapainen huonous kattaa paljon myös eimielikuvituksellisista keskusteluista. Itse asiassa voidaan sanoa että valtava määrä jopa kohtuu internetissä kanssauskovien arvostamista "uskontokeskustelijoista" ovat juuri tämänlaisia. Niissä on vain hieman sofistikoituneempaa kieltä. Surullista on se, että ajattelun mekaniikka on hyvinkin samanlaista, joten korjaukset ovat itse asiassa kosmeettisia. Oppiminen on tapahtunut sanavaraston ja retoriikan hioutumiseen, ei siihen että virheistä päästäisiin eroon. Otan tästä tuoreen esimerkin. "Evolving Thoughtissa" kävi kommentoija. Hän esitti seuraavanlaisen tarinan jonka kautta hän selitti että "naturalismi" ei vain toimi edes hyvin arkisissa ja yksinkertaisissa tapauksissa.

"I'll give you an example: someone claims that has built a device that looks made with a technology of a factory nearby. And that someone, for some reason, disappears after making the claim. Now, most people would find it reasonable to think that somehow, that someone has stolen the device or the technology from the factory. They know the process, they can check. But, as you also say, it's possible that in reality the person really had the ability to create the device themselves."

Induktiot, Ajan pikku nakertajat.

Tämänlainen ajattelu rakentuu perspektiivien pluralismin varaan. Ja valitettavasti se käsittelee tätä tärkeää konseptia melkoisen huonosti. Kertoja korostaa että on olemassa monenlaisia erilaisia skenaarioita jotka selittävät käsillä olevan aineiston. Tässä kohden on kuitenkin monta sudenkuoppaa:

Ensinnäkin voidaan usein katsoa jatkotodisteita. Itse asiassa molemmat annetut esimerkit ovat siitä hyviä skenaarioita, että ne molemmat tarjoavat ennusteen, jolla asiaa voidaan lähestyä. (a)  Usein asiaan voidaan löytää ratkaisukeino jossa katsotaan esimerkiksi onko osia  todella kadonnut, onko sarjanumeroita tai sitä löytyykö laitteen rakentamiseen tarvittavaa tietotaitoa ja teknologiaa paikasta josta osa löydetään. Molemmat tarinat eivät siis ole mikään lopullinen este, vaan väliaikainen. (b) Ja vaikka mitään paremmuutta ei voitaisi testata, niin itse asiassa molemmat näistä vaihtoehtoisista malleista ovat "naturalistisia". Ne ovat yhtä hyviä vaihtoehtoisia teorioita, mutta naturalismi ei tarkoita vaihtoehdottomuutta. Argumentti ei siis tee sitä mitä sanoo tekevänsä.

Ylläolevan reflektoinnissa auttanee se, että muistuttaa siitä miten paradigmanmuutoksissa on ollut jopa tavallista että vanha naturalistinen teoria, kuten Newtonin mekaniikka, on korvautunut uudella naturalistisella teorialla kuten suhteellisuusteorialla. ; Toki näille selityksille voidaan ruveta keksimään selityksiä. Mutta tosiasiassa jos esimerkiksi sarjanumeroiden kaltainen kikka keksitään niin on selvää että jos koneessa on sama sarjanumero, voidaan ihmetellä että "ihan vahingossa tuli sama numero". Nämä korjaukset ovat kuitenkin usein ad hoc -korjauksia (ellei sitten ole kovaa dataa jolla voidaan viitata että oma sarjanumerointi on syystä tuottanut juuri tuon saman numeron.) Kun tarkatetaan kahta kilpailevaa perusennustetta saadaan peittävän lain malli, josta voidaan vetää modus tollens -tilanteita. Johon lisätyt ad hoc korjaukset ovat aivan erinäköisiä kuin korroboroituvat tilanteet. Esimerkiksi ennuskyvyn tarkentuminen ja heikentyminen ovat arvioitavissa. Teorian on paitsi sovittava havaintoihin, myös selitettävä mahdollisimman tarkasti että miksi on juuri näin eikä muutoin. Tämä analyysi jää yleisesti ottaen hyvin vähälle.

Näissä perspektiivien pluralismi -tilanteissa on aina käytetty yksinkertaisia tilanteita joissa on vain hyvin vähän dataa käytössä. Uskovaisten "maailmankuva-smaailmankuva" -saivartelutasolla (jossa kaikki ovat samanarvoisia mutta naturalistit väärässäolevia pahoja idiootteja) muistetaan usein kertoa että abduktiivisessa päättelyssä on usein tarjolla useita yhtä hyviä vaihtoehtoja ; Esimerkiksi jos isä tulee märkänä ulkoa voi olla että hän on joutunut super -soakervesipyssyn iskemäksi, tai ulkona sataa. Tai paloposti on särkynyt. Tämä on kuitenkin melkoisen usein "triviaalisti totta". Ennusteiden tarkkuus tuhoaa "vaihtoehtoiset tulkinnat" -ajattelun varsin helposti. ; Tieteenfilosofiassa korostetaan usein naivin "havaitse suoraan" -hengen sijasta sellaisia konsepteja kuin konsilienssi.

Tämän kaiken saa suhteutettua ottaen esiin sen omituisuuden joka yhdistää "Evolving Thoughtsin" sivistyssanamiehen lausumaa "Whatever caused our propensity for believing in a god happened in the past. The fact that you are able to check the plausibility of a process, doesn’t really certify that the process really happened in the past." ja aiemman naurettavansurkuhupaisan EINSTEIN kävi täällä" -viestin "Have you ever observed evolution with your own eyes, sir?" Nämä tämänlaiset tarinoinnit tarttuvatkin usein "historian kiistämiseen". Kuitenkin tieteenfilosofisesti aika on siinä missä mikä tahansa muukin muuttuja. Se, että tiedetystä vedetään eitiedettyyn on induktiivista päättelyä. Jostain syystä ihmiset eivät vain tunnu tajuavan että arkinenkin elämä vaatii paljon induktiivisia oletuksia ja menneisyys näyttäytyy heille ainoana mysteerinä joka sopii mukavasti heidän arki-intuitiontasolle jäävään "miltei ajatteluunsa".

Tieteenfilosofisesti on hyvä ja huono että induktio otetaan mukaan ; On nimittäin tosiasia, että induktio on olennainen osa luonnontieteellistä ajattelua. On myös totta, kuten Hume ja Popper aikanaan meille mukavasti muistutti, aina erehdykselle altista. Induktio ei anna absoluuttista totuutta. Induktion aivan varmaksi saamiseksi "pitäisi näyttää ääretön määrä dataa pöytään". Tässä mielessä kritiikki osuu tavallaan ; Skientismi ei tunnusta koskaan tietävänsä lopullista totuutta. Tästä seuraa kuitenkin mielenkiintoinen tieteenfilosofinen miete joka käsittelee hyvin sitä, mitä tämä oikeastaan tarkoittaa. Jos meillä on täysin todellisuudenmukainen teoriakokonaisuus, meillä on todenmukainen teoriasto ja olemme 100% totuudenkaltaisia. Ainut ongelma on vain siinä että emme tiedä tätä koska emme ole tehneet ääretöntä määrää testejä.

Kuitenkin tässä herää omituinen kysymys. Kun nimittäin katsotaan ketkä pitävät Humesta ja Popperista, niin vastaukseksi löytyy "naturalistit". Ja kun mietitään ketkä yleensä kritisoivat Humea ja Popperia rajoittuneiksi ja typeriksi, huomataan että nämä ovat usein uskovaisia. Tämän luulisi olevan omituista. Kunnes muistaa, että tosiasiassa kritiikillä on konteksti. Vain "kissanminttuidiootti" voi Dunning-Krugerpäissään sekoittaa kritiikin samaksi kuin totaalinen anhillaatio jossa ei jätetä mitään jäljelle. Hyvin usein kritiikki tuo argumenttiin ns. heikkouksia.

Usein tästä induktionpilkasta hypätään siihen että pitäisi saada ajatella apriorisesti koska se on erehtymätöntä. Deduktio ei tosiasiassa ratkaise ongelmaa mitenkään. Sillä vaikka deduktion kohdalla tilanne onkin niin että jos premissit ovat todet, on lopputuloskin varmasti totta, niin ongelmaksi jääkin juuri se että ovatko ne premissit todet vai eivät. Oletuksenvaraisuudet ovat täälläkin mukana. Kukaan naturalisti ei kuitenkaan ole ollut niin "simpleton" että olisi tietääkseni selittänyt että kun premissi voi aina erehtyä, niin kielletään deduktiivinen päättely ja että tämän deduktiivisen päättelyn ylitsepääsemättömyyden vuoksi a posteriorisen ajattelun täytyy olla ehdottoman varma ja ehdottoman totuudenmukainen. Virhe on täysin identtinen, mutta jostain syystä vain uskonystävämme tekevät tätä virhettä sarjatulivaihtella. (Tämä kertonee hyvin syvällisestä ongelmasta itse maailmankuvassa? Vain epätoivoinen käyttää "keinoja mitä hyvänsä". Jos siis käytät paskaa arugmentaatiota tunnustat että olet nurkkaa vaille hävinnyt ja vain epätoivoissasi heittelet juttujasi.)

Koko tieteellinen ajattelu perustuukin lopullisen varmuuden sijasta johonkin aivan muuhun. Nimittäin virheiden karsimiseen. Jos meillä on lähtötilana "a priorinen premissistä deduktioon" -systeemi ja sitä vastaan on "a posteriorinen induktiivinen jonkinlaista modus tollens -päättelyä soveltava" järjestelmä, ovat molemmat vajavaisia. Mutta "yhtä huonous" koskee kuitenkin vain lähtötilannetta. Sillä induktiivisessa järjestelmässä olennaista on se, että jotkin teoriat osoittautuvat vääriksi. Tällöin osa vaihtoehdoista karsiutuu pois. Tällöin ei enää puhuta "voi olla mitä vaan". Puhtaan informaatioteoriaan liittyvästä tilanteesta jossa todennäköisyydet ja rajaamiset johtavat siihen että vastauksia voi kenties olla monta. Mutta ne ovat kuitenkin hyvin rajattuja. Näin ollen tutkimus paljastaa usein erilaisia reunaehtoja. (Ja jos esimerkiksi täytät sanaristikkoa ja sinun täytyy arvata sanoja, voit keksiä useitakin sopivia sanoja. Mutta ei siihen mikä tahansa sana käy. Itse asiassa kielen syntaksi voi antaa jopa ennusteita siitä mitä kirjaimia ja millä todennäköisyydellä on vaikkapa sanan jossain kohdassa.) Empiria tarkentuu.

Itse asiassa  tämä onkin siitä mielenkiintoista että induktiivinen järjestelmä itse asiassa testaa myös itseään. Metodit eivät suinkaan leiju vain ilmassa. Tutkimusohjelmilla on nimittäin sellainen erikoinen piirre että ne voivat olla eri tavoilla tehokkaita. Toiset tuottavat paljon tutkimusta ja toiset näkökulmat ja metodistot eivät tuota ennusteita ja onnistumisia tai rakenna mitään selvitysrumbaa joka koettelisi (eli informaatiolisäisi) sitä miten asiat ovat ja eivät ole. Uskovaisetkin toki usein mielellään selittävät että "jos etsii vain naturalistisella metodilla, ei pidä ihmetellä jos saa vain naturalistisia vastauksia". Tämä vastaus on esimerkiksi Imre Lakatoksen ajatuksissa "triviaalisti tosi". Hän korostaa että etsintämenetelmät ja muut taatusti rajoittavat, niin rajoittaminen tarkoittaa juuri sitä että "etsi tuolta - ele huhki tuolla". On siis kriteeri ja etsintämenetelmä joka karsii toiset aiheet ja näkökulmat relevantimmaksi kuin toiset. On siis todellakin niin että saat vain sellaisia vastauksia kuin mitä etsit. Tilanne on triviaali ja sen huomaa heti kun nähdään miten Lakatos on nostanut erityisesti esiin tutkimuksen hedelmällisyyden. Tämä on mittari joka sanoo että  "joo, saadaan vain vastauksia tavalla jolla etsimme. Mutta tämä ei ole mikään ongelma kun niitä vastauksia saadaan aivan helvetin paljon." Tehokkuus on hyvin vahva vihje;  Perspektiivi antaa yrityksen. Ja totuudenvastainen tai huono perspektiivi tarjoaa erehdyksiä tai on liian epämääräinen jotta se voisi olla edes väärässä.

Itse asiassa "historiaa ei ole" -näkökulmalaisilla on se ongelma, että he joutuvat kuitenkin selittämään että miksi ihmeesä induktiopohjainen tieteenteko on ylipäätään toiminut niin hyvin. Usein tämä mysteeri annetaan tieteentekijöille ja naturalisteille "haasteeksi". Henkenä on se, että "kun voisi olla muutenkin" niin sitten jos naturalisti ei osa kaikkea tietää ja selittää saadaan soveltaa Aukkojen Jumala -argumenttivirhettä ja saadaan sitten mennä yhdessä nurkan taakse kissanminttupöllyille. Kuitenkin kun naturalismia vastustetaan pääosin sillä että induktiivinen ajattelu on puutteellista, rajoittunutta, epävarmaa ja siksi virheellistä, pitäisi nimenomaan uskovaisilla olla ehdoton vastaus siihen että miten induktio sitten toimii niin hyvin. Ja vastaukseksi ei käy se, että "Jumala on rationaalinen joten hän luo luonnonlait" -ajattelu. Koska sen takana on virheajatus siitä että induktiot olisivat varmoja ja että voisimme tietää tämän. -Tämä vastaus kun nojaisi samalle oletukselle induktioiden toimivuudesta jota pidetään hervottoman huonona, luokattoman surkeana, luvattomana ja epävakuuttavana oletuksena naturalisteille. Jos oletus taas on järkevä ja todella saamme ihmetellä sitä "miten hyvin matematiikka sopii luonnontieteen tutkimuksen työkaluksi", niin naturalismilla porskuttaa helvetin hyvin. Sillä induktio on juuri se väline joka yltää historiaan asti. (Kunpa nämä uskovaisten argumentitkin joskus menisivät sinne ja jäisivät sinne myös!)

---

Kissat mouruavat, joten kirjoittaja nukkuu huonosti ja toinen silmä auki. Metelin noustessa häiritsevälle tasolle täytyy sitten hieman haukkua. Sen lisäksi on mahdollista juoda vessasta.