Pääsiäisenä sain hetkellisen mielihalun ajaa pääni kaljuksi. Toteutinkin tämän impulssin. En tiedä kumpusiko tämä impulssi siitä että haluan ryhtyä skinheadiksi, liittyä johonkin kulttiin, olenko ennakoimassa syöpään sairastumista vai olenko ihan yksinkertaisesti kolmenkympin ikäkriisissä ja haluan ennakkoon välttää sen tunteen mikä tulee jos on päässä ns. "10 sentin jakaus" aka. keskikalju. Tai sitten kuulin sanonnasta jossa puhutan järjestä ja tukasta, ja tajutessani sen että minulla on toinen mutta ei toista, olen yrittänyt epätoivoisesti ratkaista ongelman sillä ainoalla tavalla mikä tulee mieleen kun lähtötila on se toinen mutta ei toista.
Tämä on sinänsä erikoista koska minulla on aina ollut hiukset. Ne ovat voineet olla hyvin lyhyet, mutta minulla on aina ollut jonkinlaista tukkaa. Taustalla on ollut esimerkiksi äitini huomautus siitä että minulla on hyvin omituisen mallinen pää. Hiukset peittävät tämänlaisia asioita. Ajelun jälkeen minulla on empiirinen puolisoni antama vahvistus siitä että äitini oli oikeassa tässä päänmuotokysymyksessä.
Nyt kun hiuksia ei ole (tai teknisesti ne ovat niin lyhyitä miten lyhyeksi ne saa partahöylällä) niiden alta paljastuu kaikkea mielenkintoista. ; Sana trauma juontaa etymologisesti kreikan sanasta τραῦμα, joka tarkoittaa yksinkertaisesti "haavaa". Sana käsittääkin ulkoisten tekijöiden aikaansaamat vammat jotka voivat olla fyysisiä tai henkisiä. (Jos tämänlaiselle erottelulle on aina tarvettakaan.) Tämänlaiset mietteet tulivat mieleeni kun päästäni paljastui kaikenlaista omituista.
Monien mielestä varmasti vaikuttaa siltä, että minua on lyöty päähän muutaman kerran liikaa. Nämä epäilyt on nyt empiirisesti osoitettavissa. Minulla on jonkin verran omituisia arpia joiden synnystä ei ole mitään muistikuvia. ; Voin toki jossain määrin päätellä haavojen luonteesta niiden syntyä, mutta tämä ei auta muistamisessa.
1: Esimerkiksi oikealla puolella minulla on muutaman sentin vekki, joka näyttää syntyneen jollain hyvin terävällä. Tämä on melko pitkä ja väriltään voimakas. Eli se on ollut syvä. Mutta se on samalla sen verran ohut että sitä ei kykene näkemään mikäli hiuksia on suunnilleen yhtään. Tämä vihjaa siihen että tämä on teräaseen tai vastaavan jälki. Voin jopa arven reunojen muodosta päätellä että tämä ei ole tullut impaktista, jossa terä olisi tullut suoraan päin, vaan tämä on enemmänkin raapaisu joka on "miltei mennyt ohi". (Olen ollut merkittävän hyvä väistämään asioita niin kauan kuin muistan.) Arvoitus onkin vain siinä, miten päässäni on ollut tämälainen vekki ilman että sitä on erityisemmin tikattu.
2: Päälaellani on kokoelma vajaan herneen kokoisia arpirykelmiä, jotka taas näyttävät tulleen jonkinlaisesta konkreetisemmasta impaktista. (Olen niin pitkä että tiedän että käytännössä tämänlaisia on voinut syntyä vain kun olen melko pieni eli lyhyt.)
Psykoanalyysiin viehättyneet tietysti selittävät että tämä johtuu niiden traumaattisuudesta. Itse en ole psykoanalyysiin viehättynyt joten muistutan lähinnä siitä että yleensä muistan hyvinkin tarkkaan kohtaamani pahat asiat ja että olen käytännössä unohtanut elämäni ajalta ennen kuin olin 6 -vuotias. Ja tämä siksi että ennen tätä en tehnyt mitään kovin mieleenpainettavan arvoista. Arvet ovatkin traumaattisia lähinnä siksi että tiedän niiden olemassaolosta mutta en niiden synnystä.
Eikä tämänlaisista asioista voi vetää liian pitkälle vietyjä johtopäätöksiä joissa spekuloidaan sellaisilla asioilla, kuin onko pään muodosta varoitteleminen vain osa totuutta. (Toki on myönnettävä että ensimmäinen mielikuvani oli suorittaa yksi puhelinsoitto joka olisi mennyt "Olen ajanut itseni kaljuksi. Onko sinulla minulle jotain kerrottavaa?") Erilaisia skenaarioita tietysti putkahtelee mieleen. Ongelmana onkin se, että todisteiden sijasta tämänlaisia rationalisointeja värkkää aivan liian helposti ja siksi ne kertovat kuitenkin enemmän omista ongelmistani kuin maailmasta ja tosiasioista. Olenhan voinut vaikka lyödä pääni kiipeillessäni puunoksaan. (Se ei olisi ihmeellistä kun muistaa lapsuuden touhuni.) Ja ties mikä terävä risu päätäni on voinut raapaista. Ja tosiasiassa vaikka syy olisi sitten mikä, se ei kuitenkaan voisi kovin paljon järkyttää sitä kuvaa joka minulla on tällä hetkellä itsestäni ja suhteistani ties kuinka moneen muuhun ihmiseen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti