Kun antrooppista periaatetta tarkastellaan, on arkijärkeen hyvin sopiva esitystapa sellainen, että universumimme on juuri elämälle sopiva, vaikka voisimme kuvitella muunlaisiakin maailmoja. Jos luonnon peruslait olisivat erilaisia, estyisi esimerkiksi tähtien rakentuminen ja tätä kautta ei voisi syntyä elämääkään. Monen asian olisi osuttava yhteen. Tämä tuntuu omituiselta yhteensattumalta johon aina välistä sovitetaan Jumala.Tätä vastustetaan monelta kantilta ; Osa näkee että antrooppinen periaate johtuu vain episteemisistä rajoitteistamme, eli siitä että emme tiedä tarpeeksi. Heidän haaveinaan on yhtenäisteoria jossa selvitetään miten tämä maailmankaikkeus on ainut mahdollinen. Tällöin yhteensattumuus luonnollisesti katoaa. Toinen suosittu tapa on viitata monimaailmallisuuteen, kuten multiversumiin, taskumaailmankaikkeuksiin tai siihen miten kaikki mahdolliset maailmat toteutuvat. Tällöin on monenlaisia universumeita, ja vain niissä joissa voi olla elämää on tarkastelijoita ; emme siis elä satunnaisesti valitussa universumissa.
Jälkimmäinen ajattelutapa on logiikaltaan sellainen, että se johtaa varsin omintakeisiin tilanteisiin. Nick Bostrom on esittänyt että tietoisuutta olisi mahdollista laittaa simulaatioihin. Hän korostaa että universumin simuloimiseen tarvitaan vain yhteisö, joka on teknisesti tarpeeksi korkealla tasolla. Hän korostaa että simulaation tekeminen olisi mahdollisesti näille jopa yllättävän "kevyttä" koska yksityiskohtien ei tarvitse olla tarkkoja, riittää että niissä on rajallisesti uskottava määrä tietoa. Hän korostaakin että supersivilisaatio voisi tuottaa useita tämänlaisia simulaatioita. Bostromin mukaan tietoisuus simulaatiossa on systeemin sisällä sillä tavalla, että se elää ja reagoi simulaation tuottamiin ärsykkeisiin eikä siksi kykene tunnistamaan olevansa simulaatiossa vaan kokee olevansa aito. Hän esittääkin, että tämä logiikka tarkoittaa sitä, että olisi uskottavaa että olemme todennäköisesti nimenomaan simuloituja ; Yksittäinen supersivilisaatio voi olla harvinainen kun taas sen luomia simulaatioita voi olla hyvinkin useita.
Miltei kaikki tälle asetetut kritiikit käytännössä murtuvat jos multiversumiajattelua sallitaan. Joku voi esittää, että sivilisaatiot tuhoutuvat ennen kuin pääsevät teknisesti korkealle tasolle. Tämä on kuitenin tilastollinen este ja multiversumissa on tarjolla vain hieman poikkeavia tilanteita jotka sanovat että mikä tahansa tilastollinen este on käytännössä aina mahdollista kiertää.
Jos tämän ottaa relevantiksi mahdollisuudeksi, voidaan kiertää Paul Daviesin erikoiseen ajatuskokeeseen joka johtaa simulaatiotilanteen jumalatodistukseksi. Hän korostaa että simulaation ohjelmoijat ovat simulaatiossa oleville transsendentti kohde, oman maailman ulkopuolinen rakentaja-tuhoaja. Jos Bostromin ajattelutapa on tosi, on se kenties omituisin jumalatodistus mikä on esitetty, mutta siinä on samalla jotain sellaista jota on vaikeampaa ohittaa kuin monessa muussa jumalatodistuksessa. Se myös samalla ratkaisee antrooppisen periaatteen. Maailma on tietynlainen koska se vastaa simuloija-koodarin tarpeita.
Toki tästä valinnasta seuraa jotain muutoksia jotka ovat olennaisia. Kristillinen teologia on usein ajatellut Jumalaa luonnonlakien säätäjänä tavalla joka on olennaisesti analoginen ohjelmoijan kanssa. Kuitenkin John Barrow on nostanut esiin sen, että olisi yksi hyvin oleellinen epäanalogia. Hänestä simuloidun maailman olennot voisivat perustellusti tietää olevansa simuloiduissa maailmoisa. Hän nojaa siihen että mahdollisuus tähän tietämiseen syntyy jos ohjelmoijilla olisi rajoitteita ; Jos simulaatiossa olisi luonnonlakitodellisuus, olisi kuitenkin jokin raja jota he voisivat tehdä tai eivät voisi tehdä. Algoritmien tekijä joutuisi tällöin korjaamaan tilanteita joka näkyisi siten että pysyvät luonnonlait pettäisivät. Systeemissä olisi virheitä ja ristiriitaisuuksia.
Barrowin argumentin valossa jännittävää onkin juuri se, että simulaatiomaailmassa jouduttaisiin hylkäämään se periaate jota nykyfysiikassa käytetään paljon ja jonka kristinuskon parissa on nähty vahvaksi Jumalasta kertovaksi viitteeksi. Eli se, että luonnonlait olisivat pysyviä nyt ja aina. Muuttumattomuus kertoo "mekaanisuudesta" kun taas muutokset olisivat sitä transsendenttiin ohjelmoijaan viittaavaa. Tämän huomion jälkeen jumalatodistus näyttää olevan hieman ongelmissa ; Satumme elämään juuri sellaisessa simulaatiossa joka olisi juuri tietynlainen, sellaienen että sitä ei tarvitse rukata. Tämä kertoo siitä että ohjelmoijanäkemys epätodennäköistyy. On toki vaikeaa sanoa kumpi on yleisempi ; (a) Sellainen maailma jossa supersivilisaatio paitsi syntyy, myös yltää tuhoutumatta tekniselle simulointitaidolle jossa rukkauksia ei enää tarvita ja jotka siitä huolimatta tekevät näitä simulaatioita (b) maailma jossa synnytään ja ylletään nykyhetken älyllis-tekniselle tasolle.
Toinen huomio, joka tästä tulee onkin sitten omituisempi ; Kristillisen ajattelun parissa paikoin tällä hetkellä muodikkaan "warrant" -ajattelun ytimessä on todellisuudenmukainen havaitseminen. Simulaatiossa havainnot voivat olla relevantteja, mutta on vaikeaa sanoa ovatko ne aidosti tosia havaintoja. Se, mikä on relevantisti oikea havaitseminen näyttäytyy tällöin uudessa ja erikoisessa valossa. Itse olen toki ajattelemassa Goddfried Leibnizin tapaan ; Hänhän esitti että jos joku esittää että unennäkö on aito todellisuus ja valvetila on harhaa, hän kuitenkin pitäisi valvetilaa "riittävän totena" koska sen parissa voidaan tehdä koherentteja ennusteita tapahtumista. Eli vaikka valvetilamme olisi valheellinen tila, se olisi kuitenkin ihmisen kannalta relevantti. "Vaikka koko elämän sanottaisiin olevan vain unta ja fysikaalisen maailman vain houretta, kutsuisin tätä unta tai houretta kyllin todelliseksi jos käyttäessämme järkeämme hyvin emme koskaan pettyisi." Tämä asenne tosin heittää samalla koko warrant -termin käytännöllisyyden viemäriin ; Emme kykene nousemaan inhimillisen ymmärryksen ja järkeilyn ulkopuolelle, mutta tämä ei tarkoita että emme voisi relevantisti elää sen sisäpuolella. Ja jos ihminen luopuu inhimillisen älyn käyttämisestä, koko älyllinen keskustelu vain muuttuu mahdottomaksi eikä siitä sitten sen enempää.
On toki olemassa yksi kritiikki, joka estää tämänlaisen simulaatioajattelu on ongelmallista. Se perustuu siihen, että jos olemme simulaatiomaailmassa, yritämme kuitenkin laajentaa simulaatiomaailmamme logiikkaa myös sen ulkopuoliseen maailmaan. Ei kuitenkaan ole välttämätöntä että ohjelmoija imitoi juuri oman maailmansa toimintaperiaatetta. Näin ollen esimerkiksi sellaiset termit kuten "laskennallisuus" voivat olla vain oman simulaatiommemukaisia asioita. Tällöin ongelmana on tietysti se, että logiikka jolla simulaatiomaailmat saadaan "yleisemmäksi" perustuu simulaatiomaailman laventamiseen simulaatiomaailman ulkopuolelle - joka ei ole ollenkaan välttämätöntä.
Tästä voi saada pienen opetuksen ; Yleisesti ottaen monimaailmatulkinnan kannalta ongelmallista onkin se, että se pelaa "mahdollisilla maailmoilla". Multiversuminäkemystä onkin moitittu siitä että se nappaa spekulatiivisia konsepteja ja leikkii niillä leikkiä joka muistuttaa enemmän vanhakantaista rationalistista nojatuolifilosofiaa kuin empiiristä tiedettä. Näistä näkemyksistä multiversumin käyttäminen ei toimi koska siinä ei todisteta että mahdolliset maailmat olisivat relevantteja. On kuitenin omituista että Jumalaa kannattavat antrooppisen periaatteen ystävät vetoavat tähän. Sillä tosiasiassa koko antrooppisen periaatteen ajattelu rajoittuu siihen että kuvitellaan mahdollisia maailmoita jotka ovat enemmän rationalistisia havaitsemattomissa olevia konsepteja. Antrooppinen periaate on käytännössä "sisäisesti monimaailmallinen" joka olettaa että on relevanttia ottaa huomioon maailmoja joita emme ole nähneet (ja joita Jumalakonseptin kannattajien mukaan ei välttämättä edes ole muuna kuin "toteuttamatta jääneinä mahdollisuuksina Jumalan päässä".)
Onkin yleistä, että näissä kysymyksissä käytetään kaksoisstandardia (puolin ja toisin). Yhdet esittävät että nykyiseen universumiin tyytyvät (joista muunlaisten vaihtoehtojen tulkinta ei ole mahdollista) että olisi selitettävä miksi kaikki "rationaalisesti kehitellyt mahdolliset maailmat" ovat irrelevantteja. Todistustaakka "kaiken teoriasta" on tällöin teorian esittäjällä eikä sen kriitikoilla. Toiset taas esittävät että olisi jotenkin osoitettava että nämä muut maailmat ovat jotain muuta kuin abstrakteja esoteerisen filosofian mielikuvitusmaailmoita. Eli toisenlaisten maailmoiden relevanttius olisi todistettava kun taas nykyinen elämämme maailma on selkeästi "empiirisesti tosi" ja täten vahvemmin todistettu mahdolliseksi kuin kaikki muu.
Kirjoittaja uskoo, että simulaatioiden kautta ajattelu helpottaa näitä kysymyksiä hieman. Se nimittäin kykenee irrottamaan mielet sellaisista tunteenomaisista konsepteista kuin "naturalistinen maailma" ja "Jumala". Jos ei aivan totaalisesti katkaisemaan välejä näihin, niin ainakin se kykenee muuttamaan asenteen niihin leikinomaisemmaksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti