Nykyinen kaupunkikulttuuri eroaa hyvin voimakkaasti perinteisestä kyläyhteisöä koskevasta maalaiskulttuurista. Etenkin kuvitteellisissa idylleissä maalla elämänmeno on leppoisaa ja että ollaan vieraanvaraisia. Ovet ovat auki. Kaupungissa taas viiletetään ja ollaan kiireisiä.
Monesti se, että nyky-yhteiskunta ei toteuta tätä maalaisidylliä nähdään seuraukseksi "ideologisista syistä" ; Osa selittää että uskonnon hylkääminen ja maallistuminen johtaisi ihmisten etääntymiseen toisistaan. Toinen selittää että kapitalismi riistää ja pakottaa ihmiset stressielämään. Ja osa selittää että ajatus nyky-yhteiskunnan väkivaltaistumisesta johtuu lähinnä uutisoinnin tehostumisesta ja siitä että menneisyys väritetään nostalgiseksi ja nähdään parempana kuin mitä se olikaan.
On kuitenkin mielenkiintoista ottaa esiin Robin Dunbar. Hän on tullut tunnetuksi Dunbarin luvusta, joka kuvastaa sitä määrää ihmisiä, joihin yksilöllä voi olla merkityksellinen ihmissuhde. Luku on yllättävän pieni, määrältään se on arvioitu 100 ja 230 välille, ja luku 150 esiintyy toistuvasti "keskiarvoisena arviona" tälle. Rajoitteena on jo yksistään aivojen suorituskyky, pääosin neokorteksin koko. Dunbarin lukuun viitatessa nostetaankin esiin, että kenties ongelma ei olekaan niinkään ideologioissa jotka pyörittävät maailmaa, vaan vika olisi jo siinä ihmisten määrässä. ; Ihmiset ovat toisten kanssa siten että he tietävät toisista ihmisistä erilaisia ominaisuuksia, piirteitä, mieltymyksiä ja arvoja. Ja muistavat nämä. Sekä osaavat myös tietyn sosiaalisen yhteyden. Eli tietää kuka on kenenkin ystävä ja missä piireissä. ~ Tämä ei ole varamasti yllättävää. Ihminen on laumaeläin. Olemme evolutiivisesti sopeutuneet heimoelämään. Tässä mielessä uusi yhteiskunta on muuttanut maailmaa muotoon johon emme ole vielä ehtineet sopeutua. (Evoluutiolla on etenemisvauhti, joten olemme tässä kohdassa kenties mukautumassa mutta emme vielä mukautuneet.)
Lähestymistavalla on kovia seurauksia kaupunkilaiselämään. Ihmiset kun tunnetusti reagoivat toisiinsa eri tavoilla sen mukaan onko tilanne sellainen että ihminen on vieras (ex ante) vai onko kyseessä tuttu ihminen (ex post). Kaupunkilaisen ihmiskontaktit ylittävät jo päivässä helposti Dunbarin luvun, vaikka valittaisiinkin "suurin mahdollinen" tila. Tämä tarkoittaa sitä että suurin osa kohtaamisista on kohtaaminen ex ante.
Maalaisidyllissä jokainen ihminen on ex post. Siksi ei pidä ihmetellä jos sosiaalinen kanssakäyminen on erilaista kuin kaupunkikulttuurissa jossa sosiaalisessa kontaktissa ex post -ihminen on se arvostettu luksus jonka kanssa kulutetaan aikaa vapaa-aikana.
Tällä on taatusti vaikutuksia esimerkiksi jos työskentelee asiakaspalvelutehtävissä. Olen tehnyt näitä töitä jonkin verran. Ja siihen liittyvä julkinen salaisuus on se, että tämäntapaiset työt johtavat helposti siihen että "sielusi syödään pala palalta". Asiakaspalveluelämässä on nimittäin olemassa sellainen trendi, että jos et kiinnitä työhön huomiota, asiakasystävällisyytesi karisee päivä päivältä. Näin ei ole vaikeaa kuvitella, miksi esimerkiksi paperiapyörittelevät asiakaspalvelijat virastoissa saattavat vaikuttaa "roboteilta". He tekevät työnsä rutiinilla eivätkä he oikein mitenkään voi käsitellä jokaista kohtaamaansa ihmistä ihmisenä. Suurin osa on vain asiakkaita. (Tämä ero lienee tuttu niille jotka ovat tehneet asiakaspalvelutyötä ruuhkaisissa paikoissa.)
Toki tämä ei tarkoita sitä että asiakaspalvelija degeneroituisi. Päin vastoin, hänen on vain tiedostettava ongelma ja tehtävä työtä ystävällisyysrutiineihin. Esimerkiksi kun tein pienessä kuumeessa töitä, ja jouduin tekemään (toki puhelimitse) sosiaalista kontaktia, pomoni ihmetteli kuinka ääneni kuulosti stressittömältä ja iloiselta. Pointtina on tietysti se, että voin vaikka tunkea kynää nenääni ja oksennella ämpäriin. Kysymys ei ole valitettavasti enää siitä mitä ajattelen, vaan mitä teen. Kysymys ei siis ole siitä että kokisin tämänlaiset tilanteet kohtaamisina. Ne ovat vain kontakteja. Myyn illuusiota. Ja tätä kutsutaan ammattitaidoksi. Tämä illuusio on myös työlästä, työntekoa. Osaan olla ystävällinen mutta työajan ulkopuolella, silloin kun minulle ei makseta siitä, olen sellainen yllättävän harvoin.
Dunbarin näkemys ihmisten sosiaalisuudesta on toki liitettävissä myös suurempaan ympäristöön ; Fenomenologiassahan opetetaan usein ihanteena sitä että ihmiskontakti olisi ihmiskontakti ilman luokitteluja, odotuksia tai yrityksiä ymmärtää toista käsitteellisesti. Sillä tässä toinen vain määriteltäisiin johonkin lokeroon. Dunbarin huomiot kuitenkin näyttävät, että tilanne on itse asiassa juuri päinvastoin ; Ihminen jolla on merkityksellinen kohtaamissuhde toiseen ihmiseen on ihminen joka tietää toisesta ihmisestä asioita, ottaa nämä huomioon ja liittää tämän yleisempään yhdessäolon kontekstiin.
Fenomenologia myy sosiaalisuuden ihanteena "ex post -ystävällisyyttä" vaikka sosiaalisuus on yleisesti ottaen nimenomaan "ex ante -ystävyyttä". Tämä taso jättää ystävyyden kuitenkin helposti pinnalliseksi. ~ Tämä voinee selittää sitä, miksi olen ollut kovin vastentahtoinen esimerkiksi fenomenologien taipumukseen selittää että esimerkiksi se, että rikas hymyilee köyhille hymyily olisi erityisen olennainen keino rakentaa vastavuoroisuutta yli sosiologisten rajojen ja että tämänlainen johtaisi kaikkien onnellistumiseen. ; Fenomenologian takana on yksinkertaisesti "liian pinnallinen ystävyys", jokin jossa keskitytään enemmän hymyilijän omaan subjektioon ja sisäiseen kokemukseen sen sijaan että otettaisiin huomioon se toinen ihminen.
Tämä ei muuta sitä, että fenomenologia on asiakaspalvelijan filosofia. Se kenties jopa sopii kaupunkiympäristöön. Ja siksi en ihmettele että vilkkaassa kahvilakulttuurissa ja sen sosiaalisissa pyörteissä sompailevat punaviininlipittäjät kokevat sen oleellisen osuvana todellisuuden kuvaajana.
Kirjoittajan facebookkontaktit alittavat Dunbarin luvun. "Hyvänpäiväntutut" joita tapaa kerran pari vuodessa ylittävät Dunbarin luvun 150, mutta eivät mitenkään valtavasti. Sellaisia puolisosta poikkeavia ystäviä joiden kanssa voisi lähteä viikon reissulle Lontoon luonnonhistorialliseen museoon ei ole.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti