Lukemisen verkoissa

Vaikka käytöstavoistani ja muusta voisi kenties muutoin päätellä, minut on kasvatettu. Ennen kaikkea minut on kasvatettu arvostamaan kirjallisuutta. Toki tässä arvostuksessa oli vanhempieni välillä eroja ; Isälleni kirjallisuus oli enemmän arkista käyttötavaraa ja äidilleni luettu kirjallisuus oli arvostettava saavutus. Tämä pieni asenne-ero sitten ilmeni lähinnä siinä oliko kirjahyllyssä järkevintä asetella kirjat koon, järjestyksen, aiheen tai värityksen mukaan.

Lisäksi näkemyserot painottivat sitä mitä kannatti lukea ; Äitini ei pitänyt kioskikirjallisuudesta ja dekkareista koska ne olivat rahvaita ja pinnallisia. Hänestä lukuaika kannatti panostaa kirjallisuuden klassikoihin, koska muutoin aika haaskautui. Muutoin hän oli hyvin avomielinen esimerkiksi hengellisen ja filosofisen kirjallisuuden puolella. Isällä oli sitten laatukriteerit viihteessä lähes olemattomat mutta tiedekirjallisuudessa hänellä oli standardit. (Olin ainut tietämäni perhe jossa tiedelehtien tilausten kohdalla tehtiin punnintoja ja vaihtoja sen mukaan kumpi oli milloinkin parempi.)

Itsestäni tuli melko laaduton lukija ; Viihdepuolella olen niin kriteeritön että hirvittää. (Neljä viimeksi lukemaani juonellista kirjaa ovat olleet dekkareita. Ja mikä pahinta, olen lukenut jopa pornografiaa!) Ja herraties kuinka moni pseudotieteilijä on ostanut taloonsa kahvia ostamillani kirjoilla. (Molemmissa tavoissa haaskaan kallista lukuaikaa laaduttomaan ja voisin lukea tänä aikana vaikka valistavan klassikon tai ihan oikean tiedekirjan.) Lisäksi siinä missä äitini arvosti kultturelliutta ja sivistystä ja isäni viisautta, itsestäni tuli sitten vain knoppailija-snobbailija.

Näistä epäonnistumisista huolimatta molempien vanhempieni kunnioitus kirjallisuuteen oli kuitenkin sen luonteista että perheessämme oli luontevaa että luettiin. ; Esimerkiksi minusta ei ole ihmeellistä että olen lukenut kirjaston filosofiahyllyt ja biologianhyllyt tyhjäksi. Tämä ihmetys kun kertoo enemmän nykykirjastojen valikoimasta kuin itsestäni. Ja tämän "saavutuksen" jälkeen on hyvä huomata, että eri kirjastojen valikoimissa on paljon päällekkäisyyksiä, jonka seurauksena "paikkakunnan kirjastojen hyllyt" menevät suhteellisen pienellä lisäpanostuksella.

Kuitenkin on olemassa paljon ihmisiä jotka eivät lue. He ihmetyttävät minua aina suunnattomasti. (Ajatus siitä että ihminen olisi lukenut alle 1000 kirjaa on minusta ajatuksena ällistyttävä. Kunnes huomaa että harva on lukenut edes 100 kirjaa. Ja niistäkään harvat ovat olleet tietokirjoja.) Olen esimerkiksi tavannut ihmisen joka oli vakaasti sitä mieltä että logiikka ei ole jotain jota voidaan oppia tai opetella tai määritellä. Hänestä ihminen oli looginen tai ei ollut. Ja että taitoa ei voinut siksi harjoitellakaan. Tämänlaisesta lähtökohdasta on tietysti vaikeahkoa sanoa mitään. ~ Paitsi tehdä kuten minä ja tuoda seuraavana päivänä yliopiston logiikan oppikirja näytille. Että kyllä opettavat siinä omituisessa laitoksessa jonne menee järkeviä ihmisiä ja joka suoltaa ulos hulluja ihmisiä ja että se järkevyys indusoituu johonkin, pakko sen on! Ja että tuossa kirjassa se suunnilleen on.

Ja on hyvin perusteltua esittää että tämä on yksi oleellinen ero tekee sen, että minä olen skeptikko ja he taas eivät.

"Center for Inquiryssä" on kirjoitus siitä miten ihmiset eivät lue. Ja tälle saatiin valtavia seuraamuksia. Kirjoitus huomauttaa että ihmiset ovat länsimaissa lukutaitoisia ja käyttävät taitoaan. Mutta taidot ovat lähinnä bussiaikatauluja, sähköposteja, käyttöohjeita (kuka niitä muka lukee?) ja muuta vastaavaa konkreettista. Ja kun tästä ponnistetaan kirjallisuuteen, on tämänkin jälkeen "suuri kuilu" siihen että luettaisiin tietokirjallisuutta tai esimerkiksi uutisten analysointeja. Lukeminen keskittyy ja on luonteeltaan hyvin omituista "Television and podcasts provide easy, passive, one-way communication that demands little attention or cognitive engagement from their audiences." Tämä passivoituminen taas kantaa ikävää hedelmää. Monet ihmiset eivät nimittäin oikeasti enää edes lue sitä mitä he itse ajattelevat lukevansa. Kun heidän eteensä laitetaan tekstejä he voivat tehdä lyhyestäkin tekstistä väitteitä jotka tekstissä on suoraan kielletty.

Tähän omituisuuteen voi vain arvailla syitä. Kenties sitä vain luetaan otsikot, tai sitten tekstinlukutaito on puutteellista eikä tekstiä ymmärretä. Lisäksi ajassamme on passiivinen epäilykulttuuri jossa oma peruslähtökohta otetaan ytimeksi ja tiedemiesten katsotaan olettavan asioita. Näin pelkkä oma erilainen lähtökohta voi riittää tekstin sisällön ohittamiseen ilman että asiasta argumentoidaan varsinaisesti mitenkään. "Still another possibility is that they read and understood the piece, but disagreed with it (though there's no evidence for this, since they didn't refute anything contained in the piece)." ~ Tässä viimeksimainitussa taas on edullinen tilanne pseudotieteilijöille. He voivat vähällä vaivalla ja juurikaan perustelematta tehdä likimain mitä tahansa. Ilmiselvistä puutteista ja muusta ei ole huolta koska lukijat joka tapauksessa olettavat tekstin sisällön ja ovat omaa mieltään riippumatta siitä mitä sanotaan ja miten hyvin sanotaan. "As skeptics we encounter this all the time; paranormal claimants ignore important (and in some cases mystery-solving) details in stories and accounts of mysterious phenomena. If you ignore, don't read, or don't understand important information in the claims then it's easy to create a mystery."

Ihmiset ajattelevat laiskasti ja olettavat tietävänsä jo valmiiksi. Tämä tarkoittaa sitä, että valtaosa näkemyksistä on intuitiivisia. Lähdekritiikki (se jolla äitini katsoi syytä panostaa kirjallisuuden klassikoihin ja isäni sai vaihtamaan tiedeaiheisen lehden tilausta kilpailijalle) on tällöin yksinkertaisesti "se mikä tuntuu musta kivalta ja oikealta". Tämä taas johtaa meidät suoraan kognitiotieteestä tuttujen ihmisaivojen heuristiikkaan, ajattelustrategianvalintakysymykseen ; Ihmisillä on olemassa kaksi erilaista strategiaa. On nopea intuitiolla tehty keino jossa saadaan vastaus joka on laadultaan kohtuullinen. (Paitsi jos ollaan tehty 10 000 tuntia töitä tämän kyseisen aiheen parissa jolloin se on erinomainen. Ihmiset kuitenkin usein unohtavat tämän harjoittelun...)

Oma ajattelustrategia on sitten usein sellainen, että toisenlainen näyttää tylsältä. Jos harjoitat "oikeita tuloksia tarkalla työllä" -strategiaa, tuntuu intuitiivinen strategia liian yksinkertaiselta, vähän kuin huijaamiselta. Siinä ei ole mitään ponnistelua ja siksi se ikävystyttää. Hommassa ei ole pureksittavaa ja työskentelyä. Vastaavasti jos olet tottunut "helppoon strategiaan" tyydyt saamiisi tuloksiin ja kaikki ylenmääräinen tuntuu stressaavalta työläältä ponnistelulta joka on kuivakkaa ja siksi tylsää. (~Toiselle työläys on tylsää ja toiselle työttömyys on tylsää.)

Tähän liittyvä kirjoitus "Los Angeles Timesissä" kertoo, että perinteinen tapa erottaa uskonto ja tiede NoMa -periaatteella on kieltänyt tietynlaista kognitiivista tutkimusta. ""There's been a long-standing intellectual tradition of treating science as one thing and religion as separate, and never the twain shall meet," he said. But in recent years, he added, there has been a push "to understand religion and why our species has the capacity for religion."" Nyt asiaa on tietysti alettu penkoa (koska muuten siitä ei kirjoitettaisi lehdissä ja korostettaisi että tutkimusta ei ole ennen hirveästi ollut.) Ja esille nousi ero joka tekee eroa uskonnollisen ajattelun lisääntymisen ja vähenemisen. "Scientists have revealed one of the reasons why some folks are less religious than others: They think more analytically, rather than going with their gut. And thinking analytically can cause religious belief to wane - for skeptics and true believers alike." Toisin sanoen maailmankuvasta riippumatta ajattelustrategian valinta on oleelliseti se joka saa mielipiteen muuttumaan.

Laiska lukija tietysti ajattelee että tämä tarkoittaa samaa kuin uskonnollisten ihmisten tyhmyys. Kysymys on kuitenkin strategianvalintatavasta. Kysymys on siitä arvostaako laatua vai nopeutta enemmän. Ongelmana tässä on se, että nykykulttuuri tarjoaa uutisoinnissaan vauhtia mutta tämä tehdään helposti samaa kuin laatu. Esimerkiksi viime päivinä tapahtunut ylilyönti jossa väitettiin virheellisesti että Muslimit olisivat ajamassa kuolleiden kanssa avioon menemistä näytti että kun ihmisten "fiilispohjalla" tehty lähdekritiikki iskee, lopputulos voi helpostikin olla globaalisti levinnyt ja kammottavan virheellinen huhumyllytys.

Nopea tahti vaatisi nimenomaan kunnollista lähdekritiikkiä jotta ei tulisi "isoa kasaa roskaa". Kun tarjonta on runsasta ja laadultaan epätasaista, voi väittää likimain mitä tahansa ja lähteistää tämän jollain.

Strategia on tuttu ja esimerkiksi "Tämä Päivä" näyttää miten kreationistimateriaalissa unohdetaan tavallisesti tarkistaa väitteiden oikeudellisuus. Kreationistien väitteiden virheet löytyvät jo ääripinnallisella googlaamis-wikipedioinnilla (ja lähteiden tieteelisyyden voi kätevästi varmistaa wikipedian viitekäytännön ansiosta). Päätelmä "argumenteista" on yksiselitteinen ; "ei ole vaivautunut tutustumaan argumenttiensa vastineisiin, vaan on kylmästi apinoinut Amerikkalaisten kreationistien esittämiä perusteettomia ja virheellisiä argumentteja ilman pienintäkään lähdekritiikkiä." Ja sitten kun näkemykselle tulee kritiikkiä jossa niiden onttous osoitetaan, kreationisti vetoaa väitteidensä oikeudellisuuteen antamalla niille lähde, eli karkeasti se että joku "oikeaoppinen" sanoo jotain on heille riittävä. "Vastauksena tuli pitkä listaus luomisoppisivuja joista "tieto" oli otettu. Kreationistien tapa väitellä Internetissä tuntuu aina olevan mukafaktoihin ja linkkeihin hukuttaminen." Argumentaation ohittaminen linkflood -papujaijailuksi ja "omaa ideologiaa lobbaavien" ajatushautomojen käyttäminen lähteenä on toki tavallista muuallakin. (Itse asiassa jo "think tankin" käyttäminen tieteellisten lähteiden sijaan pitäisi nykyään herättää itsessään hälytyskelloja. Niitä "yhden asian liikkeitä" nimittäin löytyy USA:sta likimain aiheeseen kuin aiheeseen. Jos asia on aidosti perusteltu ja tieteellinen siitä löytyy kyllä materiaalia näiden ajatushautomoiden ulkopuoleltakin.)
Onkin oleellista että käyttää vain hyviä lähteitä. Kun ei oikein viitsi edes lukea, on tietysti monin verroin vaikeampaa sekä miettiä laatukysymyksiä että ennen kaikkea hankkia tämän arvionnin tekemiseen tarvittavat taidot. ~ Medialukutaidon hankintaan taas ei oikein olla panostettu. (Minun kouluaikana ei oikein koulussakaan ehditty. Ja internet on räjäyttänyt tämän tarpeen sittemmin.) Kuinka voitaisiinkaan kun ei lueta ja opetella? Kuinka voisikaan kun "fiilispohjalta" toimiminen ei ole työlästä eikä stressaavaa. (Paitsi sosiaalisesti jos se skeptikonpaskiainen on erimielinen. Ja tuo vielä jonkun saivartelukirjankin näytille.) Ja ison määrän käsittely ja analyysi tuottaa työtä, vaivaa, stressiä ja kaikkea muuta sellaista joka ei sovi monille. Nykyään "itsetunnon pitää olla kohdallaan" ja ajatus siitä että esimerkiksi oma logiikka vaatisi treenaamista kuten kaikki muutkin on ajatuksena monille vastenmielinen. (Pitäisi tunnustaa että on tyhmä? Sehän on pahaksi itsetunnolle! Kenties, mutta hyvällä itsetuntemuksella on sellainen tapa, että se kasvattaa nöyryyttä noin yleisestikin...)

Kaiken kaikkiaan ei siis ole ihme, että pseudotieteilijät tuottavatkin likimain poikkeuksetta materiaalia joka kehottaa lukijaa vain uskomaan suoraan oman intuitionsa ja järkevyytensä erehtymättömyyteen. Ne kehottavat että totuus löytyy suoraan yksilön sisältä ja kehottavat luottamaan itseen ja omiin intuitioihin. Sillä jos lukija onkin pihalla kuin lumiukko, uskoisin että näiden kirjojen kirjoittajat tietävät että heidän oma toimeentulonsa elää sen varassa että lukija omaksuu tämän "laiskan lähdekritiikkistrategian".