Monesti kun esitetään eettisiä tai moraalisia ajatuskokeita, keskitytään vastaukseen. Ja tavallisesti kun ihminen kysyy kysymyksiä, ollaan hyvinkin johtopäätöskeskeisiä. Vastausta arvioidaan sen mukaan kumman lopputuloksen valitsee. Siksi onkin hyvä tarkastella Kohlbergin luomaa Heinzin dilemmaa.
Heinzin vaimo on kuolemansairas, mutta hänen sairauteensa on olemassa lääke.
Apteekkari on kuitenkin ylihinnoitellut sen, joten Heinzilla ei ole varaa ostaa
lääkettä. Pitäisikö Heinzin pelastaa vaimonsa henki varastamalla lääke?
Tämä dilemma on filosofisesti aika tärkeä. Siihen liittyen filosofisessa
aikakauslehdessä Niin&Näissä oli jopa pieni Arttu Laitisen essee. Joka taas
on sidottu vuoden 2019 reaalikokeen kysymykseen. Siinä Heinzin dilemmaa
esitetään tavalla jossa yksi tärkeä alkuun otettava huomautus on se, että kun
Heinzin dilemmaan vastataan, on vastauksessa helposti erotettavissa toisistaan
hyve-eettiset ja seurauseettiset vastaukset ; Karkeasti ottaen hyve-etiikka
kieltää varastamisen ja seurausetiikka taas katsoo säästyneitä elämiä. Toki
esiin tulee myös kysymyksen dilemmaluonne.
Kiehtovaa on että esimerkiksi perinteisessä kristinuskossa on haasteellinen
koska kymmenen käskyä kieltävät varastamisen ja tappamisen ja on mietittävä
onko lääkkeen hankkimatta jättäminen jokin josta voidaan olla vastuussa jollain
tavalla. Itse heittäisin että jos ei ole, niin kymmenen käskyä antaa dilemmaan vastauksen.
Tässä kiinnostavaa oli se, että Heinzin dilemmaa ei ole tehty johtopäätös edellä Kohlberg loi kysymyksen nimenomaan siinä hengessä että se on oikea dilemma. Ja häntä kiinnosti enemmänkin se, millä tavalla ihmiset generoivat vastauksen. Hän loi tästä sitten psykologisen kypsyysmittarin. Joka on psykologisesti varsin kyseenalainen. Mutta on silti hyvin kiinnostavaa katsoa sitä miten huomio siirtyy metodiin.
Esikonventionaalinen taso
1. Heteronominen moraali
2. Oman edun ja reilun vaihdon moraali
Konventionaalinen taso
3. Hyvien ihmissuhteiden moraali
4. Sosiaalisen järjestelmän ja omantunnon moraali
Postkonventionaalinen tai periaatteiden taso
5. Yhteiskuntasopimuksen tai yksilön oikeuksien moraali”
Heinzin idea oli että moraalikehityksen ensimmäisessä vaiheessa, esikonventionaalisella tasolla, asioita
katsotaan omasta perspektiivistä. Silloin vastaukset dilemmaan ovat muotoa ”varastamisesta
rangaistaan, se ei kannata” tai ”saa varastaa, koska vaimo on Heinzille
tärkeä”.
Konventionaalisella tasolla taas voidaan puhua sosiaalisemmasta moraalista
jossa keskitytään sopimisiin. Tällöin vastaukset ovat sellaisia, että ne voivat
esittää ett ”varastaminen on epärehellistä ja vastoin lakia – mitä siitä tulisi,
jos kaikki alkaisivat varastaa, mitä haluavat” tai ”Heinzin velvollisuus on
pitää huolta vaimostaan”.
Postkonventionaalisella tasolla taas perustana on yhteiskuntasopimus ja yksilön
jakamattomat oikeudet. Näistä periaatteista johdetaan muut säännöt. Tällöin
vastaus saattaa olla muotoa ”ihmishenki on arvokkaampi asia kuin omistusoikeus”
tai ”Vaimo ja kaikki muut ihmiset ovat yhtä arvokkaita. Jos vaimon vuoksi saa
varastaa, saa kaikkien muidenkin vuoksi. Olisi siis pysyvä velvollisuus
varastaa, mikä on aivan mieletöntä.”
Mitä tämä oli?
Kohlberg sitoi tämän kehitystasoihin jotka ovat deskriptiivisen ja eettisen välimaastossa:
Toisaalta hän sanoi että aluksi lapset ovat itsekkäitä ja kasvavat kokemuksesta
korkeammille tasoille ja miten oikein kukaan alle kolmekymppinen ei yltänyt korkeimmalle
tasolle. Ja naiset taas nousivat sosiaaliselle tasolle nopeasti mutta vain
harva heistä nousee kaikista korkeimmalle tasolle. Joka sitten on jonkinlainen
ihanne ja parasta moraalisuuden tapaa.
Kohlbergin näkemys on kiinnostava koska se on strukturalismia. Strukturalismi
katsoo merkitysten olevan sosiaalisesti tai kulttuurisesti rakennettuja
tuotteita. Ja siksi osa näkee tämän postmodernina. Toisaalta siinä on sellainen
moralistinen sabluuna joka vaikuttaa viehättävän erityisesti tiettyä konservatiivista
siipeä. Erityisesti jos se kuvataan eettisenä hierarkiana. On syytä muistaa
että oikeisto ja konservatiivius on aika lujasti sitonut filosofiaansa
luonnollisiin hierarkioihin. Siksi heille on luontevaa ajatella hierarkisuus on
loistavaa kun kuvataan moraalia ja samalla psykologisuus luonnollistaa tämän
ajatuksen.
Toinen konservatiiveihin liittyvä asia on se, että konservatiiveilla tässä
Kohlbergin kohdalla on vastaan tullut tilanne, missä he itse asiassa unohtavat
että Kohlbergin mittarissa ei voita ”tietyillä oikeilla johtopäätöksillä”.
Siinä usein mietitään johtopäätöstasolla niin että ne jotka päätyvät
konservatiivisiin arvioihin tulkitaan tuottaneen vastauksensa tietyllä korkeammalla
tavalla ja jos liberaaleja niin matalammalla tavalla. Eli selitetään miten
konservatiivi voi käyttää korkealla tasolla olevaa perustelua ja liberaali voi
käyttää matalalla tasolla olevaa selitystä omaan johtopäätökseen. Mikä on
tietenkin aina tehtävissä, koska kuten huomata saattaa, tietty johtopäätös
voidaan aina generoida jotenkin. Väitetään vain että vastapuolen argumentisto lopputulokseen
on tietty ja puolellasi olevien vastaukset haetaan toisesta kerroksesta.
Kyseessä on retorinen temppu.
Kohlbergin kuvauksissa erikoista on miten niin harvaa nähdään korkeimmalle
portaalle ja miten naiset pärjäävät huonommin kuin miehet. Mutta sitten kun aiheesta
on tehty suomalaisissa tutkimuksissa ei ole havaittu eroja miesten ja naisten
sijoituksissa. Sen sijaan eroja on havaittu eroja sen mukaan, kuinka tottuneita
tutkittavat ovat käsittelemään moraaliongelmia tai kuinka paljon he ovat
tottuneet tai joutuneet perustelemaan arvovalintojaan. Itse olen halutessani
helposti kyennyt yltämään Kohlbergin korkeimmalle tasolle viimeistään
teini-ikäisenä. En siksi että olsiin erityisen kypsä vaan koska olen erityisen
abstraktiokeskeinen haihattelija ja minun on lapsuuskotonani annettu sellainen
myös olla. Tämä tietenkin muuttaa ”luonnollista hierarkiaa” joksikin astetta
muuksi.
Minusta on kiinnostavaa katsoa dilemmaa filosofisesti. Ja tässä Arttu Laitinen
tuo esiin mielenkiintoisen asian. Kun tavallisesti dilemmoja voidaan nähdä
jonain jotka tuovat lisää informaatiota kuvioon ja luovat siksi jännitteitä. Dilemmojen
generoiminenhan onkin tavallaan siitä helppopa että sen kun vaan ottaa ideaaleja
ja paiskaa ne vastakkain. Immanuel Kant esimerkiksi loi tunnetun ajatuskokeen jossa
käsitellään sitä saako murhaajalle kertoa ystävän olinpaikan vai pitääkö
murhaajalle valehdella. Dilemmoissa onkin usein realismin makua siinä mielessä
että maailma muuttuu usein harmaasävyisemmäksi. Tai kahtiajaetummaksi. Kun
tärkeänä pidetyt asiat eivät voikaan molemmat toteutua samanaikaisesti.
Mutta dilemmojen ongelma voi olla myös liika yksinkertaistaminen. Itse asiassa Kohlbergin
teorian kritiikki keskittyykin hyvin suuresti siihen, miten toisaalta hän
mielellään torjui itselleen epämieluisat tulokset perusteluissaan ja toisaalta
miten moni älykäs ja käytännönläheinen ihminen voi nähdä tilanteet liikaakin
typistävinä. Esimerkiksi osamaksu- tai muut järjestelmät voisivat olla keino
lääke-esimerkissä.
Laitinen kuvaakin tämäntapaista tilannetta filosofisesta näkökulmasta siten,
että hän kuvaa tilannetta jossa utilitarismi antaisi aivan erilaisia tuloksia
riippuen siitä kuinka paljon lääkettä on olemassa. Jos lääkettä on yllin kyllin
varastaminen on paljon perustellumpaa. Mutta jos lääkettä on vähän tai se on
rajallista koska kysyntää on paljon on huomioitava että Heinzin vaimon ottama
lääke voisi olla toisaalla pelastamassa jotakuta muuta ja tämän elämää. Ja tämä
taas voisi kenties olla maksukykyinen. Siksi lisäinformaatio ja lisämuuttujat
saattavatkin ratkaista dilemman.
Tämänlainen pohdinta on erityisen hauskaa ja helppoa jos se on vain abstraktio. Mutta näin korona-aikaan tämä ei tietenkään juuri koskaan ole. Kohlbergia onkin jopa kritisoitu siitä, että kenties siinä ei huomioida maailmaa jossa eletään. Moraalia voi olla vaikeaa saavuttaa ihan siksi että vain osa voi olla varakkaasti irrallinen vailla tarvetta esimerkiksi liata käsiään moraalisesti ongelmallisissa asioissa. Siinä missä liian pienen abstraktin moraalifilosofioinnin riskinä on tehdä ihmisistä infantiileja kidulteja jotka näkevät kaiken oman napansa kautta on liiallisen filosofisuuden riskinä synnyttää tekoaikuisia teokraatteja, joiden mielipiteet ovat jonkinlaisia Objektiivisia Totuuksia, ikuisia muuttumattomia. Ääripäissä on joka paikkaan näkemyksineen rynnistävä öyhöttäjä yhdessä ja päsmäröivä teokraatti toisessa päässä.
Ja näin Korona-aikaan tilanne on tietenkin aika konkreettinen.
On hieman eri asia miettiä turvassa kotonaan Heinzin dilemmaa. Mutta jos sinun
oma puolisosi on kuolemassa ja tarvitset lääkettä niin taatusti siinä vaiheessa
ei mennä mihinkään platonis-filosofiseen pilvimaailmaan. Ja kun tilanteessa on
kerran oikeasti ollut on sieltä varmasti vaikeaa tulla pois.
Viittaukset:
Arttu Laitinen, ”Filosofian reaalikoe, syksy 2019 ; Kysymys 5, Moraalinendilemma (20 p.)”
Miina ja Ville, ”Kohlbergin moraalikehityksen teoria”
Renessanssimies, ”Ylimääräinen vastaus väärään kysymykseen”
Sami Eerola, ”Oikeistolaisuuden ideologiset juuret”
Raivon Ensyklopedia, ”Martin Shkreli”
Some More News, ”The Dystopian Reality Of All Those "Inspirational"
Stories”
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti