Vaihtoehtoiset todellisuudet ovat olleet ajatuskokeiden arkea jo kauan. Äärimmäisillään tätä edustaa modaalinen realismi jossa ajatellaan että jokainen kuviteltavissa oleva maailma on reaalinen.
Ja jossain määrin teoreettinen fysiikka lähestyy näitä. Puhutaan multiversumeista ja muista vastaavista. Tässä kohden vastaan saattaa tulla myös ajatuksia siitä että osa näistä todellisuuksista on simulaatioita. Esimerkiksi Neil de Grasse Tyson hämmästytti jopa minua esittäessään että hänen mukaansa ajatus siitä että me itse olisimme jonkun toisen kovalevyllä on itse todennäköisesti kohtuu suuri. ; Hän ei tässä kuitenkaan edusta ihan Nick Bostromin vahvuudella teoriaa jonka mukaan olisi todennäköisempää että olisimme simulaatiossa kuin jos emme olisi. (De Grasse Tyson pitää kovalevyllä olemista relevanttina mahdollisuutena eikä jonain joka on todennäköisempää kuin muunlainen.)
Mielestäni Paul Daviesilla on tolkullinen ajatus tähän. Hänen mukaansa tietokonesimulaatioajattelu on nimenomaan vain sitä että mahdolliset maailmat viedään teoriana äärimmilleen. (Fyysikot vain rajaavat nämä ääret hieman eri paikkaan kuin filosofit joilla ei ole samanlaisia rajoitteita.)
Toisaalta vaihtoehtoja solahtaa sinnekin missä niitä ei nähdä. Jopa uskovaisten suosima versio antrooppisesta periaatteesta on nimittäin sidottavissa siihen että uskotaan että maailma voisi olla toisenlainen kuin se on. Ja tätä vaihtoehtoa pidetään jotenkin reaalisena. Ja sitten pidetään haasteena sitä että miksi universumi on sellainen kuin on, sellainen jossa voimme elää siinä.
Ilman erilaisten maailmojen tulkintaa on vain yksiuniversumimalli jossa toisenlaisten maailmojen ajatus on suoraan torjuttu vaihtoehtona. Tosin jotta tässä olevia teorioita voitaisiin kehittää naturalistisesti tehokkaimmiksi pitäisi silti ottaa käyttöön vaihtoehtohypoteeseja ja testata teorioita kuin näille teorioille olisi vaihtoehto. Että ne olisivat periaatteessa falsifioituvissa. Joten jotain erilaisuuden tulkintaa tulee mukaan jopa tähän.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti