perjantai 2. syyskuuta 2016

Kuka tunteilee - kuka järkeilee?

Yllä on vierekkäin asetettu kaksi kuvaa. Niissä molemmissa käsitellään Euroopan pakolaiskriisiä joka alkoi vuonna 2015. Kuvissa käsitellään yhtä asiaa. Sitä, miten maahanmuuttoa toteutetaan.

Ensimmäinen (vasemmalla, länsimaisen lukutavan mukaan) kartta kuvaa samanaikaisesti kahta asiaa ; Maihin liitetty palkki näyttää osuutta kaikista pakolaisista. Itse maa on sitten väritetty sen mukaan miten paljon se ottaa pakolaisia suhteessa sen väkilukuun. Suomen palkki on säälittävän olematon, juuri ja juuri nähtävissä. Lisäksi Suomen pohjaväri on vaalea, ei punainen joka tarkoittaisi runsasta määrää maahanmuuttajia suhteessa väkilukuun. Toisin sanoen Suomeen tulee paitsi vähän maahanmuuttajia niin myös vähemmän väkimäärään nähden kuin moneen muuhun maahan.

Toisella puolella on sitten se miten kuvataan se miten Suomi muka olisi koko maailman sosiaalitoimisto. Mielenkiintoista jälkimmäisessä kartassa on, että siinä ei lähde nuolia kaikkiin paikkoihin joihin otetaan  maahanmuuttajia ja liitetä kuvaan mukaan sitä tahoa joka hoitaa asiaan liittyvän byrokratian tässä maassa. (Sillä ne ovat länsimaisia sivistysvaltioita joissa nämä asiat on byrokratisoitu jonnekin.) Lisäksi siinä mianitaan "ei sotaa". Ja tätä ei ole selvästi tarkistettu. Esimerkiksi Ukrainassa on tunnetusti kaikkea muuta kuin "ei sotaa" -tila. Toisin sanoen on selvää että kartan tekijä on lähinnä läiminyt valmiiseen maakarttaan "ei sotaa" jollain dossin paintilla. Tarkistamatta yhtään mitään yhtään mistään.

Silti yleinen kanta on että liberaalit tunteilevat ja konservatiivit ovat järkeilijöitä. Ainut syy tähän taitaa olla se, että oikein kukaan ei voi teeskennellä että konservatiivit olisivat hyveellisiä tai lämminsydämisiä. Kovatunteisuus ei tarkoita kuitenkaan välttämättä tunteettomuutta. Julmuuteen taivutaan usein tunteilulla. Esimerkiksi jos on menty johonkin pelottelupuheisiin.

Tämä ei itse asiassa ole minun puoleltani edes kannanotto siihen että kaikki maahanmuutto olisi hyvästä. Itse asiassa on melkolailla selvää että taantumatilanteessa hyvä elintaso ja avoimet rajat ovat jotain jotka ovat enemmän tai vähemmän nollasummaisia. Kysymys on siitä mitä preferoi. (On selvää että oikeisto haluaa ajaa köyhät kilpailemaan keskenään jotta työn hinta saadaan mahdollisimman alas ja jos sosiaalitoimintaa joudutaan ajamaan alas koska se on "mahdotonta ylläpitää" niin se on heille vain bonus. Ja osa nyt vain ajattelee enemmän etiikkaa kuin budjetin rajoja ja heitä voi vahvasti viehättää ajatus pelastaa kaikki, köyhät, mummot, ulkomaalaiset ja koirat.)

Kysymys on siitä että näkemysten huonoutta voidaan mitata aika hyvin sillä miten paskat argumentit sen sisällä hyväksytään. Jos asia on vahvoilla ja hyvin perusteltu, sen argumentit voivat olla hyvinkin vahvoja. Sen sijaan roskamielipiteet tuppaavat joutumaan ottamaan vastaan mitä tahansa. Huono maahanmuuttokritiikki ja sen leviäminen ja levittäminen luo viestiä siitä että tätä mielipidettä kannattavat ovat joko idiootteja tai heillä ei ole parempia argumentteja puolustamaan asiaansa.

Kartankäyttöä provosoi lähde josta se oli saatu. Henkilö piti sitä nerokkaana. Henkilö joka mm. ensin kritisoi Delfiinien hyväksi tehtyä konserttia kun mummoille ei pidetä konsertteja. Eläintensuojelu on liberaalien humpuukia. (Vanhusten hyväksi muuten pidetään konsertteja - esim "Tampere auttaa" ja se että maahanmuuttokriitikko ei näiden aiheiden parissa toimimisesta ole kiinnostunut eikä siksi saa niitä mediaansa tee niitä olemattomaksi, pikemmin demonstroi että häntä itseään ei mummo kiinnosta jos mummoihin vetoamalla ei saada oikeutettua väkivaltafantasioita hänelle itselleen. Aika moni on halukkaampi vetoamaan erilaisiin avuntarvitsijoihin saadakseen valtaa, mutta ovat samalla erinomaisen vähän tekemässä näiden autettavien eteen mitään...) Ja joka sitten pari tuntia myöhemmin jakoi koiranhakkausvideota joka oli vahva peruste sille että "matulle kuulaa kalloon". Upeaa!

3 kommenttia:

Korppi on oikeus kirjoitti...

Jos oikeanpuoleinen kartta on yksinkertaistava, ei vasemmanpuoleinen kuva sen vastinparina ole rehellisempi. Jos viitsii vilkaista siinä annettuja tietoja, huomaaa että tilastot koskevat aikaa tammikuusta kesäkuuhun. Ja kuten tiedetään, alkoi invaasio vasta syksyn aikana, jolloin Suomeen saapui yli 30 000 muukalaista. Se tarkoittaa Suomen vastaanottaneen neljänneksi eniten muukalaisia suhteessa välilukuunsa tuona syksynä

Tuo irvaileva karttakin tehtiin invaasion ollessa käynnissä, kun mutavyörylle ei näkynyt loppua. Kartan suurin virhe ei muutenkaan ole lopulta se seikka, että Ukrainassa ei muka sodittaisi (tosin, eipä matuja Ukrainan läpi juuri kuljekaan). Suurin virhe on se, että Suomeen ei tuona ajanjaksona juurikaan saapunut syyrialaisia vaan irakilaisia.

Tuomo "Squirrel" Hämäläinen kirjoitti...

Kommenttisi hyvä enkä moiti sitä. Suomi on siis ottanut neljänneksi eniten väkilukuun nähden. (Maa joka on Euroopassa kohtuu hyvinvoiva ja jossa on hirveän vähän kanslaisia neliökilometria kohden.)

Otin esiin sen, että ivaava kartta on tehty "invaasion ollessa käynnissä". Eli molemmat kartat voivat tosiaan näyttää hitusen erilaisilta. Oikeanpuoleinen kartta ei kuitenkaan silti "vastaa mitään". Se kuvaa maahanmuuttajien reittiä. Mutta vaihtoehdottomana. Ovatko reitillä olevat maat jotka ottavat "määrällisesti" (puhtaasti yksilöitä) ja "laadullisesti" (prosenttimääriä) eniten maahanmuuttajia? Jääkö matkan varrelle ihmisiä vai ei. Kartta ei kuvaa jakautumista ja se luo käytännössä mielikuvaa jossa ihmisiä tulee ja tulee.

Ukraina oli vain pikkuvittuilu joka demonstroi tehdyn taustatyön vähyyttä. Sitä ei ole sidottu mihinkään. On vain yksi nuoli. Ei vaihtoehtoja. Kuin kaikki muukalaiset tulisivat Suomeen ja vain suomeen. Tässä mielessä sen väittäminen "huonompilaatuiseksi" ei täytä oikein minkään "laadun" sisältöjä.

Missä on kartassa nuolet Ruotsiin, Saksaan ja Itävaltaan joissa on väkilukuun nähden enemmän? Missä ovat kaikki ne maatj otka ovat ottaneet useamman yksilön? Eivät missään. Nuoli kuvaa lähtöpaikkaa ja loppupaikkaa eikä mitään muuta. Se on paskan ihmisen tekemä paska kuva. Sitä ei voi kehua millään kriteerillä. Ei edes käytetyn kuvaeditointinsa puolesta.

Kartta on siis silti huono. Ja tämä iskee siihen mitä kirjoitin ja alleviivasin. Eli sitä että kierrätetään yliyksinkertaistettuja ja huonoja argumentteja. (Jotka on kaiken päälle toteutettukin niin huonosti että ne jopa näyttävät typeriltä.) Voi kun kaikki matumeemit olisivat sinun kommenttejasi. Valitettavasti eivät ole. Dossin paintilla on näköjään jatkossakin töitä...

Korppi on oikeus kirjoitti...

Joo, kuva nyt on mitä on eli käytännössä propagandaa. Suhtaudun siihen lähinnä läppänä, mutta eittämättä jotkut (tai varmaan monetkin) ottavat sen informatiivisena.