perjantai 9. syyskuuta 2016

Pettäjät

Televisiosta tulee todennäköisesti hyvin halvalla tehty sarja nimeltä "Cheaters". Siinä yksinkertaisesti vakoillaan ihmisiä joita puoliso epäilee pettäjiksi. Sitten tästä saadaan todisteet ja lopulta pettäjä käräytetään yhdessä tämän toisen kanssa. Ja sitten kuvataan tilannetta ja draamaa.

Tämä menisi muutoin normaalista tirkistely-pintaviihteestä. Iltapäivälehdistö paparazzoi julkkisten elämää ja salarakkaita vastaavalla asenteella. Tässä mielessä sarjassa ei ole mitään kovin erikoista tai uutta. Mutta sarjan aluksi on erityinen ilmoitus että sarja puolustaa perhearvoja. Että sarjan tehtävänä on saada pettäjät miettimään toisen kerran. Tämä on se viesti jonka sarja kertoo antavansa ihmisille.

Kuitenkin kun tuotoksia katsoo, on selvää että sarja on tehty aika vahvasti tirkistely edellä. Näin ollen se tarjoaa hyvin Amerikkalaista kauhistelu-moralismia. Sellaista jossa likaisia asioita halutaan nähdä mutta omaa tirkistelyä halutaan valkopestä niin että tämä olisikin jotenkin jokin eettinen aktio. Tulee miltei mieleen tarinan kaksi sensoria jotka arvioivat onko elokuva pornoa vai ei. Sensori sanoo toiselle, että "katsotaan se vielä kerran ja kielletään sitten".

Ei kommentteja: