Apostolit kyytiin

Älä syytä kirkkoa jos kamera on vino!

Kotimaan blogissa otettiin esiin kristityn tunnelmia Lontoosta. Erityisesti esiin otettiin "Spire House". "Muutama askel hotellilta Notting Hill Gatelle päin on asuinkerrostalo nimeltä Spire House. Erikoiseksi sen tekee se, että se on muutettu kirkosta asuintaloksi. Toisen maailmansodan jäljiltä kirkko jäi heikkoon kuntoon niin, että lopulta alkuperäisen kirkkolaivan tilalle 1970-luvulla rakennettiin asuintalo ja jäljelle jäänyt kirkon torni kunnostettiin sisältä asunnoiksi sekin. Vain ulkokuori jäi." Olen nähnyt kyseisen talon. En vain tiennyt sen kaksoisfunktiosta. Yhtenä syynä oli luultavasti se, että en juurikaan pysähdellyt kahviloissa. Kuljin Lontoota apostolinkyydillä yli 40 kilometriä päivässä. Kävely pysäyttää mutta kilometrimäärä asettaa kuitenkin rajansa siitä mitä kaikkea tietoa ympäristöstä saa irti.

Reissu oli kuitenkin kenties tarpeen sitä kautta että voi noudattaa kliseetä "joskus on mentävä kauas nähdäkseen lähelle". Kaiken sitä peilaa tuntemansa ja tottumansa kautta. Voit viedä suomalaisen pois Suomesta, mutta et saa poistettua suomalaisesta viinaa. ~ Lontoossa, kuten ei Suomessakaan, minua ei häirinnyt kirkkorakennusten olemassaolo. Niitä oli siellä kohtuullisen paljon. Toki myötämielisyyteni on enemmän historiallista kuin hengellistä -ja estetiikantajuni on sen verran kieroutunut, että en ota sitä esille tässä. (Koska jos tähän sanoo hyvää tai pahaa, siitä tulee vain ongelmia ja murhetta kaikille.)

Kirkon otto asuinrakennukseksi on tavallaan moninkertainen symboli monelle asialle. Tärkein niistä lienee se, että olen itse asiassa tietyistä näkökulmista lähempänä Jeesusta ja Martti Lutheria kuin mainettani ... vittupäisen änkyränä uskonnonvihaajana ja antiteistinä. (Joka olenkin.)

Konkreettisimmillaan tämä paljastaa esille yllättävän piirteen. Itse koin, että Lontoossa oli "just hyvä" uskonnollinen ilmapiiri. Pappeja näkyi. Moni heistä oli virkapuvussa katukuvassa asti, joka oli jollain tavalla hienoa verrattuna siihen että Suomessa papit ovat konkreettisesti samanlaisia kuin ihmisen ja apinan välimuodot kreationisti Duane Gishille. "Juuri kuin sinä ja minä." Lappujulistajiakin oli, mutta melko vähän ja he olivat asiallisia. Kenties tämä ei kuitenkaan kerro siitä, että ihanteeni olisi jokin anglikaaninen kristillisyys. Vaan siitä, että kenties minun hengellinen utopiani on sekulaari lähes uskonnoton valtio. Kristinuskolla menee melko heikosti. "Kotimaassa" otettiin esille se, että kristinusko on ikään kuin "sukupolven päässä katoamisesta". Suomessakin laskua on odotettavissa yllättävän kovasti, koska kirkosta eroaminen ei ole pelkkä tilasto. Siinä vaikuttaa myös ikä. Kun nuoret ovat yhä vähemmän ja vähemmän kristittyjä ja yhä harvempi lapsi kastetaan iskee aktiivisen ja passiivisen jäsenistön puolelle katoa joka konkretisoituu nopeammin kuin pelkästä tilastoluvusta ja väkiluvusta voisi päätellä. Sillä keskimäärin vanhat kuolevat useammin kuin nuoret eivät. Ja eläkkeelle siirtymisen mukana kirkon tuloihin iskee lovi jo ennen tätä. Briteissä pastorit ovat huolissan ja jopa tappiomentaliteetissa.

Missä lampaat laiduntaa, siellä miehet ei saa ratsastaa.

Joku voisi luulla, että tämä olisi minulle suuri ilon ja riemun paikka. Olen kuitenkin miltei poikkeuksetta "sanavalintojani hipimpi". Komppaan enemmän "Kollektiivinen uskonto on tavalliselle ihmiselle hyödytön" -tekstin tapaisia kannanottoja, joissa vastustetaan osallistuttamista joka oikeutetaan yhteisöllisyydellä ja homo religiosus -ihmiskuvalla. Jos riettauden ja rienaamisen riisuu pois sanavalinnoistani jää jäljelle jotain sen tapaista kuin  "Uskonnon harjoittaminen kuuluu ihmisyyteen, arvelee teologian lisensiaatti Pertti Sistonen  (HS mielipide 11.8.2013). Perustelematon väite loukkaa todellisuutta ja vaatii täsmennystä koska uskonto todellisuudessa koskee vain joitakin ja väite, ehkä tarkoittamatta, rajaa suuren osan ihmiskunnasta lajinsa ulkopuolelle. Uskonto tarkoittaa kollektiivista, laitostettua uskoa, joka yksilön tarpeisiin on hyödytön. Elämä on ihmisen henkilökohtainen todellisuus jota ei harjoiteta, sitä eletään."Ja yllättävän vähän sanomani tiivistyy siksi joka ensin tulee mieleen. Eli johonkin sen tapaiseen kuin "Olet vain turhan tyhmä ja vähä-älyinen idiootti. En pidä Skepsistä sen suurempana ajatuksen riemuvoittona, mutta voitko vittu mennä hoitoon saatanan hullu, kun olet noin tyhmä?"

Siksi en iloitse kenenkään tuhoutumisesta. Olen tässä mielessä vähän kuin Jeesus joka ei selvästi ollut kumoamassa juutalaisuutta, poistamassa siitä kirjaintakaan. Tai kenties vielä vahvemmin Martti Luther - muutenkin kuin hänen varsin banaalin kielenkäyttönsä vuoksi - joka halusi tehdä uskonpuhdistuksen eikä luoda uutta kirkkokuntaa. ; Toki minut erottaa Jeesuksesta se, että minulla ei ole Jumalaa. (Ja jos käskette minua painumaan Helvettiin, niin esitätte vaikeita vaatimuksia koska reitti Helvettiin on minulle mysteeri, enkä voi toteuttaa pyyntöänne.) Ja Lutherista minut erottaa se, että minulla ei ole uskoninstituutiota.

Minua ei häiritse uskonto - kenties sen takia että perusluonteeltani halaan kaikkea typerehtimistäkin ja ylilyövät tempaukset ovat jotain jota minun on ikään kuin jo perusluonteeni takia siedettävä myös muissa vähintään samalla tasolla kuin he sietävät sitä minussa. Minua haittaa se, että kirkko tulee syliin kuin vieras ja turhan seurallinen koira, joka nuolee sinua naamaan kielellään joka on saattanut juuri viisi minuuttia sitten olla WC -pöntössä. (Paitsi että en ole hygieniapakkomielteinen vaan sotku. Ja tuollainen koira ei haittaa minua juurikaan. Mutta ymmärsitte varmasti pointin tästä huolimatta.)

Toinen - kenties hullun tai humalikon - näkökulma "Spire Houseen"

Jos Spire Housea katsoo viistosti, voi huomata, että kenties ongelmana onkin se, että arki ja pyhä erotetaan siten että uskontoa harjoitetaan ja elämää eletään. Sen sijaan pitäisi kenties enemmänkin elää uskoaan ja harjoitella elämää. (Siinä riittääkin tekemistä.) Silloin oikea tapa ei kenties ole rakentaa erillistä sinänsä kaunista mutta myös kliinistä tilaa joka sanitoidaan elämästä ja elämästä. Jossa tarjotaan ikään kuin oikeaoppista tunnelmaa sellaisena tiivisteenä, että ihminen joka haistaa tätä tiivistettä vieraantuu, hihittelee tai alkaa haukottelemaan vahvemmin kuin minun pahimpien puujalkavitsien äärellä.

Minun mielestäni maailmaan mahtuu hulluja juttuja ja höpsöjä hanuja. Myös institutionaalisoituneita hanuveljeskuntia. Kirkkokritiikin voisi tavallaan heijastaa hikipedian kautta. (Olen kuitenkin osa sitä skeneä, en tosin kovin sosiaalisena tai ahkerana tätä nykyä.) Siinä on reaktiona vähän sama kuin se, kun minulta kysyttiin motiiveja hikipediointiin. Että miksi kukaan selvästi sivistynyt - ehkä kuitenkin tarkoitti "lukenut" - ihminen tekisi jotain niin tyhmä, josta ei tienaa ja jossa on hyödyttömyydestään huolimatta potentiaalinen mahdollisuus lähinnä vaikeuksiin poliisin ja työpaikansaamisen kanssa. Kysymys oli peräti siitä että miksi nautin ja tykkään siitä. Ei siihen voi sanoa muuta kuin "Tykkään? Onkohan sinulla nyt ihan oikea kysymys tähän aiheeseen? Entä jos pidän sitä viheliäisenä osana joka on tehtävä marttyyrinomaisesti siksi että sananvapaus? Sanoinko "sananvapaus"? Tarkoitin sillä sitä, että idiootit saavat humalassa harrastaa sekoilua, että asennevammaääliöt saavat uuden kanavan koulukiusaamiseen. Koska pidän ehdottoman tärkeänä, että kulttuurimme saa ison kasan ripulivitsejä ja huumoriksi surkeasti naamioitua asenteellisen sarkastista rasismia!" Samoin kirkon kohdalla voidaan sanoa, että ytimessäni on uskonnonvapaus, uskonrauha ja oma rauha. Joita ei pidä sekoittaa niiden kanssa synonyymiksi usein sotkettuun sekularismiin. - Sanoinko uskonnonvapaus? Tarkoitin [lisää loppu mallin mukaan itse].