Kun mietitään "rautarouva" Thatcheriä tai Ayn Randia, on selvää että heitä kuvataan "nietzscheläisin käsittein". Tämä on ymmärrettävää, koska yli-ihminen tulkitaan usein kaikille objektiivisesti näkyvän menestyksen kautta.
Ja tässä kulmassa yli-ihminen näyttääkin sopivan heihin ; Katsotaan vapaata markkinataloutta kannattavia ja huomataan, että heidän ajattelun ytimessään on se, että (a) ihmisen pitää kehittää itseään yrittämällä ja oppimalla ja kokemalla uutta niin että (b) hän kasvaa henkisesti suuremmaksi uuden oppimisen ja kokemusten kautta ja että tätä pitää tehdä (c) yrittämiseen liittyvistä vastoinkäymisistä huolimatta. ; Yli-ihmisen suuruus todellakin vaatii Nietzschenkin mukaan harjoittelua, verta, hikeä ja kyyneleitä. Ja yli-ihmiselle tulisi antaa kunnioitusta koska he nousevat asiassaan massojen yläpuolelle.
Ongelmana onkin sitten se, että Nietzschen ajattelussa ja postmodernismissa on jaettu ja yhteinen ydin. Uusliberalismi on siitä erikoinen käsite, että siinä missä uuskonservatiivit ovat konservatiiveja, myös uusliberaalit ovat yleensä konservatiiveja, rikkaita konservatiiveja. Toki pahimmat uusliberalismin kriitikot ovat konservatiiveja, joka johtuu siitä että vaikka uusliberaalius onkin (kalvinistista oikeisto)konservatiivisuutta, ei kaikki konservativismi ole uusliberalismia (eikä sen puoleen uukonservatiiviutta tai oikeistolaistakaan.)
Tämä ero on muutakin kuin poliittinen jakolinja. Voidaan sanoa että poliittinen jakolinja tässä kohden enemmänkin viittaa siihen filosofiseen jakolinjaan joka erottaa Ayn Randin Nietzscheläisestä yli-ihmisyydestä. Karkeasti sanoen ero johtuu siitä että Nietzschen yli-ihminen ei ole koneinsinööri tai nörtti, vaan taiteilija. Tämä tulee erityisen vahvasti esiin Nietzschen jaottelussa apolloniseen ja dionyysiseen. Nietzsche esitti että maailma on jokin jota emme tiedä ja hallitse. "Epäjumalan hämärä" pitää sisällään suoran kannanoton luonnontieteisiin "Tahto systematisoida on rehellisyyden puutetta." Toisaalta hän vahvistaa tätä myös "Inhimillistä, aivan liian inhimillistä" teoksessa statementissaan jossa mikä tahansa malli luonnosta on "Maailma mielikuvana, siis erehdyksenä." Nietzchelle maailma on moninaisuus. Ihminen on kaikkea. Ja tätä kautta elämän ytimessä on syvä ristiriitaisuus, jota ei voida
koskaan sovittaa.
Talousajattelussa ei kenties onnistuta olemaan objektiivisia - raha ja mittaaminen on ärjyimpien talousteoriakriitikkojen mukaan pseudotiedettä jossa yhteiskuntatieteet teko-objektisoidaan - mutta joka tapauksessa se on vahvasti apolloninen projekti jossa maailma systematisoidaan ja siitä tehdään mielikuva. (Siis erehdys, kuten postmodernisti voisi jatkoksi mukailla.) Nietzsche olisi siis moittinut esimerkiksi Randia siitä että tämä on liian apolloninen. Klassisen talousteorian näkemykset joissa ihminen on rationaalinen ja laskelmoiva ostopäätösten tekijä jota ohjaa kysynnän ja tarjonnan laki ja vastaavat objektiivisuudet olisi saanut Nietzschen hyvin vihaiseksi. Siinähän on apolloninen maailma jonka ytimeen on laitettu apolloninen ihminen.
Nietzsche näkisi tämän hyvin sairaana. Hänen ihmisensä olisi itse asiassa nimenomaan vapaa taiteilija joka kykenee olemaan iloinen vaikeuksista huolimatta. - Tämä tulee selvästi esiin hänen ihanneihmisistään. Nietzsche on sinänsä poikkeuksellinen yli-ihmisyydestä puhuja, että hän ei ikään kuin ota itseään esimerkiksi tai edes vihjaa tästä. Sen sijaan hän ottaa esille esimerkiksi Michel Montaignen. Minun mielestäni tämä valinta kertoo jo yksinään riittävästi.
Tässä mielessä voidaan sanoa että talousmaailman ihmiskuva on itse asiassa sujuvampaa jatkoa valistusajan ihanteelle, nimittäin uomo universalikselle, renessanssi-ihmiselle. - Joka on minun ihanteeni, jonka kriteerejä en täytä ja siksi olen Tuomo vaan. Ilman kirjoitusvirhettä ja universuminkattavuutta. Toki uomo univesalis on generalisti siinä missä vapaata markkinataloutta kannattavat ovat useammin spesialisoitumista korostavia. Ne ovat jossain määrin lähellä yli-ihmisyyttä mutta ne ovat silti hyvinkin eri asia. Sillä molemmissa on objektiivinen maailma ja jopa objektiivinen ihmisyys.
Moni tuntuukin sekoittavan tältä osin - etenkin Randin ottamat - vaikutteet Nietzschestä siihen mitä Nietzsche on sanonut. Tulkinnasta ja vaikutuksista syntyy mukaelma. Ja tämä ei todellakaan ole samaa kuin oikeaoppinen kirjaimellinen seuraaminen tai edes pyrkimys oikeaoppiseen tulkintaan. Siksi Nietzsche on minusta hullu mutta vaaraton raivopää kun taas Ayn Rand on sosiopaattinen ihmishirviö jonka vaarattomuus on sitten "jotain ihan muuta".
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti