Jos minun pitäisi antaa nyrkkisääntö jolla pornografia ja erotiikka erotetaan toisistaan, se olisi sukupuolittunut. ; Miesten suosima eroottinen materiaali on pornoa ja naisten suosima on erotiikkaa. On itse asiassa erikoista huomata, että suurta eroa sisällöissä ei ole. ; Tapahtuman mekaaninen kuvaus on hyvin samantapaista niin jallun tarinoissa kuin naisten erotiikkakirjoissakin.
On kuitenkin myös toinen, hyvin pinnallisestikin katsoen huomattavissa oleva, ero. Nimittäin se, että miesten pornografia on visuaalista. Naisille suunnatussa erotiikassa ei ole kuvia. Aion tuhota kaiken uskottavuuteni viittaamalla "Oprah"iin. Hän listaa pornoon liittyvien tilastojen valossa, että ihmiset etsivät netistä pornoa eniten perjantaina, viileillä alueilla eläminen lisää pornon katsomista, ja miehet ovat visuaalisia ja naiset ovat tekstuaalisia.
Tämäkin saattaa redusoitua perimmiltään sukupuoleen. ; Voidaan selittää vaikka niin, että naisten suosima muoto ylevöitetään ja miesten suosima alennetaan. Tätä tukemaan voidaan nostaa huomio siitä, että ei taiteissakaan taidemaalaamista laiteta huonommaksi kuin kaunokirjallisuutta. Olisi erikoista, että valittu esityksen muoto olisi erityisen leimallinen määrittäjä siinä onko tuotos ylevää vai alhaista.
Mutta kuitenkin kysymys voi olla tästä muotoerosta. ; Visuaalisuuteen kun liittyy näyttelijöiden käyttö. Monet feministit voivat liioitella kun he rinnastavat tämän suoraan prostituutioon ja hyväksikäyttöön. - en korostaisi tätä, ottaen huomioon että esimerkiksi pornotähteys on varsin hyvin palkattu ammatti, jota kuvaa enemmän valitseminen kuin ajautuminen. ; Mutta ei tarvitse olla tämänlainen yliampuva feministi (tai edes minkäänlainen feministi) huomatakseen, että ihmisiä käytettäessä alaan liittyy ongelmia ja lieveilmiöitä. Tekstimuotoisessa pornossa ei ole kysymys oikeista ihmisistä. Tekstimuotoisessa erotiikassa on tässä kohden sama kuin hentaipornossa ; Se on victimless crime.
10 kommenttia:
Se että tässä nimellisesti lähdit sukupuolittuneelle tielle lienee selkeästi poleeminen valinta. Pornogafian olemus on minusta sidottu materiaaliin joka sekä kiihottaa että mitä käytetään apuvälineenä sukupuolisen kiihotuksen huipentumisen saavutukseen.
Tämä tarkoittaa että materiaali joka luokitellaan normisti HC-pornoksi on sitä jos ja vain jos se kohdettaan kiihottaa ja auttaa saavuttamaan sukupuolisesti halutun tilan.
Porno on siis niin ambivalentti asian ominaisuus että minusta on julkeaa esim se että jotkut ryhmät esim erillaiset feministisesti suuntautuneet ryhmät sukupuolittavat sitä.
Milloin minun kirjoitustavan valinnat eivät ole "poleeminen valinta"?
"materiaali joka luokitellaan normisti HC-pornoksi on sitä jos ja vain jos se kohdettaan kiihottaa ja auttaa saavuttamaan sukupuolisesti halutun tilan."
Pornografiana kaupattujen asioiden laatu on mitä on. Ja itse asiassa on kyseenalaista onko mainitunlaista efektiä saavuttavaa asiaa olemassakaan. Jos haukkuu pornoa tässä määritteissä, voi kriitikin kohteena olla nollasta yksiköstä koostuva joukko.
Pornografia on kuitenkin, onneksi, määritelty tavoitteen eikä onnistumisen kautta. Tarkoitus on kiihottaa sukupuolisesti, sanoo joku tyhmä blogisti siihen pornon kiihottavuuteen mitä tahansa.
Mutta kyllä. Yleensä pornoa ei edes suostuta katsomaan muuten kuin sukupuolittuneesti. Se oli vähän kuin se vitsi tässä "poleemisen valintani" takana.
Mikä on siis sen materiaalin status joka on toiselle yksilölle erotiikkaa mutta taas toiselle pornoa?
Jos minä teen projektin -> muille suunnattua pornoa, joka ei kiihota ketään, edes itseäni, se siis silti ansaitsee vaikkapa Anneli Tempakan kaltaisen hahmon moralisoivan närkästyksen? Vai pitääkö sitä verrata syljen katsojien kielelle nostattavaan tuotokseen?
Kysymys ei ole siitä ansaitseeko se närkästyksen. Kysymys on vain pornon määritelmästä. Jos pornon tarkoitus on kiihottaa seksuaalisesti, mainitsemasi tapauksen kritiikki määrittyy "pornokritiikin" alle, eikä jonkin muun genren kritiikiksi.
Jos määritelmäsi mukainen lopputulos vaaditaan, on mahdollista että maailmassa ei ole yhtään pornoteosta. Ei ole välttämättä mitään lajityyppiä puolustettavaksi tai kritisoitavaksi.
Kysymys ei ole siitä onko kritiikki taitavaa, osuvaa, tarpeen tai edes oikeutettua. Se voisi aivan täysin olla surkeaa, epätarkkaa, turhaa ja asennevammaista vittupäisyyttä ja ylenmääräistä pahuutta.
No mutta niinhän se on. Määritelmä luo pornon. Porno on mitä suurimmassa määrin postmoderni käsite. Esim se että työntää haarukan mehukkaaseen lihaan on esim moninkertaisen ja väkivaltaisen penetroinnin kuva alisteisella maailmankuvalla laveerattuna. Avuton lihaknööli vielä päätyy hampaiden hyväilemäksi ja kielen hieromaksi.
Vänkää on että porno on näin ambivalentti määre. Itse asiassa sen voisi nostaa vain korkean tietoisuuden mahdollistamaksi aiheeksi. Siinä missä koira nylkyttää isännän tai vieraan jalkaa kyse on vain kiimasta ja sosiaalisten laumapaineiden luomasta korvaustoiminnasta...
Niin. Jos me lähtisimme tuolle tielle, niin määritelmä luo kaiken. Ja sitten oltaisiin postmodernissa. Sanoilla on kuitenkin enemmän tai vähemmän vakiintuneita käytänteitä, joista poikkeaminen helposti sotkee kuvioita.
Tämä on ehkä vahvimmillaan nuoruuden suosikissani, panpsykismissä. Siinähän esimerkiksi kvanttien ja alkuaineiden reagointi nähdään analogisena eliöiden reagoinnin kanssa. Toki tästä voidaan päästä siihen, että määritelmällisesti jokainen alkuaine on älyllinen ja että äly kattaa kaiken ja kokonaisuus on jonkinlainen kalkylointikone jos takana on mitään luonnonlainomaistakaan tai muuten vaan reagoivaa. (Eihän mielen tarvitse redusoitua...) Pidän tätä kuitenkin käsitteiden uudelleenmäärittelemisenä sillä tasolla, että argumentaatio on lähinnä sisäisesti koherenttia. Uudistuneet merkitykset lainaavat arvokkuutensa niistä vanhoista vakiintuneista käsityksistä. Ja nämä tunnesiirrokset eivät ole mitään mihin panpsykismi oikeastaan oikeuttaisi.
Samoin meillä käyneet Jehovan Todistajat kysyivät että uskonko sieluun. Kun sanoin, että en ainakaan toistaiseksi tarvitse tätä konseptia minkään asian selittämiseen, he korostivat että sanoakseni näin minun olisi tiedettävä mikä on sielu. Korostivat että liharuumis on sielu. (Koska heillä ei ole esimerkiksi teologisesti korrekteja kuolemanrajakokemuksia. Kuollut on kuollut ja ylösnostetaan viimeiseen tuomioon.) Kuitenkin he lähinnä sanoivat että jos jokin kohde on elossa se on sielu. Joka on uudelleennimeäminen. By definition ei vakuuta. Samoin olisi omituista vaihtaa pornografian määritelmää kun melko vakiintunut ei nojaa "onnistuu kiihottamaan" -pykälään (koska se on subjektiivinen) eikä "tarkoituksena on kiihottaa" joka on sentään jotenkin arvioitavissa.
"Itse asiassa sen voisi nostaa vain korkean tietoisuuden mahdollistamaksi aiheeksi. Siinä missä koira nylkyttää isännän tai vieraan jalkaa kyse on vain kiimasta ja sosiaalisten laumapaineiden luomasta korvaustoiminnasta..."
Samoin sen voisi asettaa vastakkain hairahtumishypoteesin kanssa. Tosiasiassa jos mietitään seksuaalisuuden evoluutiota, vastaan tulee ns. havainnointiongelma. Parittelussa kun ei ole aivan identtisen saman näköisiä naaraita ja koiraita. Yleensä on "pakko panna" riittävästi eri sukupuolen kanssa mutta ei kuitenkaan "panna jokaista samansukupuolistakaan". Usein sukupuolet erottautuvatkin tämän vuoksi jotenkin. Ja erilaiset perversiot ovat mahdollisia.
Ja mikä on loppujen lopuksi "abstrakti". Sitä arvostetaan symbolisena. Mutta onko se sitä aina? Itse uskoisin että ei. Onhan jo sammakollakin abstrakti tapa oikeassa vireessä panna kaikkea mikä liikkuu. (Nyrkkiä, kiveä.) Samoin se kohdistaa syömisintoaan kohteisiin jotka liikuskelevat ja mahtuvat sen suuhun. Onko tämä kohteen abstraktiointia yhtään sen vähemmmän kuin se, että kohdistaa halunsa muutaman sentin kokoisiin kaksiulotteisiin kuviin?
Hyvin ohjaat, kiitos. Tämä on niin monitahoisesti kiinnostava aihe. Nykyisin pornografia on niin pääsääntöisesti visuaalista, kuvia, että muut asitit unohdetaan. Ja loppujen lopuksi pornon vaikuttavuus syntyy aivoissa.
Esim jos ihmisen sairauden lääkitykseen käytetään dopamiiniagonisteja voi lääkitylle kehittyä pornon suurkulutukseen (tms)johtavia kontrollihäiriöitä. Tällöin aivojen sisäinen palkkiojärjestelmä palkitsee impulssin toteuttamisesta mutta tarve ei saturoidu...
(Hah haa, ehkäpä moralisointikin ruokkii aivojen sisäistä "peukuttajaa")
Sitäpaitsi mihin perustuu animoidun pornon moralisointi. Hyväksikäyttö ainakin on vaikeasti perusteltavissa....
Lähetä kommentti