implisiittisesti kaksinaamaista

Mannermaisessa filosofiassa fenomenologiaan painottaminen on johtanut siihen, että itsereflektio ja introspektio ovat muuttuneet luotetuiksi asioiksi. Tietyllä tavalla tämä on ymmärrettävää. Descartesin cogito -oivalluksesta lähtien on tiedetty, että muu voi olla harhaa paitsi se, että olemme olemassa jos ajattelemme. Kant oivalsi, että havaintomme ovat meille jotain, joten vaikka ne olisivat hallusinaatioita, ne olisivat jotain.

Tämä on sitten vain jotenkin vääntynyt fenomenologiapohjaiseksi ontologiaksi. Tässä ajatuksena on, että ihminen on paitsi vapaa, niin myös pohjimmiltaan vapaa. Ja ainut mikä hänt rajoittaa ja ohjaa on alistumista kahleille eli ideologiaa. Ja tämä on sitten jotain jota ei voi pitää kuin hyvin ongelmallisena.

Ihmiset eivät nimittäin ole itsensä asiantuntijoita. Se, mitä esimerkiksi Eaglemanin "Incognitosta" voidaan oppia, on se, että tietoinen prosessointi kattaa vain melko pienen osan toiminnastamme. Emme tiedosta valtaosaa teoistamme ja valinnoistamme. Ja hyvin usein päätämme ensin ja jälkikäteen selittelemme toimintaa. Ja joskus valintojemme vapaus syntyy siitä, kun teemme sille narraation ja keksimme miksi teimme ihan vapaasti niin kuin tutkija hienovaraisesti manipuloi ihmisen tekemään.

Itse ottaisin tässä kuitenkin esille ateismin. Sillä siitä meillä on paljon opittavaa. Tuore tutkimus paljastaa, että ateistit eivät ole neutraaleja Jumalaa kohtaan. Tarkalleen ottaen ""I dare God to make someone murder my parents cruelly" "I dare God to make me die of cancer." These statements, when read aloud by religious people and atheists alike, induced feelings of nervousness, according to a University of Finland study. In fact, atheists and religious people found the experience equally stressful." Tämä voi uskovaisen silmiin näyttää siltä että ateistit oikeasti uskovat Jumalaan. Kaikki vaihtoehdot eivät kuitenkaan kata sitä, että Jumalaan suoraan uskottaisiin. "For one thing, while atheists may not explicitly fear God, they might believe implicitly. The exercise may also have been stress-inducing because atheists may have at one point in their lives believed in God or are close to people who are believers. On the other hand, the essential absurdity of the exercise may have caused "dissonance-related affect."" Näistä viimeisin korostaa miksi "Suvivirsi" on kenties niin tärkeä asia ateisteille. Uskovaiset väittävät että ateistille suvivirsi on vain laulu. Teknisesti koska ateistille Jumalaa ei ole näin voisi olla. Kuitenkin jokainen tietää maailmankuvan haastamiseen liittyy kognitiivinen dissonanssi. On täysin yhtä kohteliasta "vain yhden sanan verran" vaatia laulamaan ja kuuntelemaan Jumalallisesta kesästä, kuin vaatia hartaita uskovaisia  "vain yhden lauseen verran" rienaamaan Jeesusta Kristusta yhdessä muiden kanssa. Että hiljaa saa olla, mutta ei saa metelöidä ja paikalla on oltava tai sitten eristäydyttävä koko juhlasta pois. (Ja tästä tehtäisiin kouluun liittyvä asia jota ei helposti voi kiertää.)

Tästä huolimatta mainittu tutkimus ei ole hirvittävän yllättävä. Dan Ariely kertoo "Predictably irrational" -kirjassaan pääasiassa taloudesta. Hänen harjoittamansa behavioral economics ei tutki ihmistä rationaalisena ja laskelmoivana kaupankävijänä, vaan se keskittyy mittaamaan ihmisten oikeassa elämässä - tai sitä simuloivassa tilanteessa - tekemiä valintapäätöksiä. Valintapäätöksissä yllättävää on se, että vain hyvin harvoin ihmiset tekevät optimaalisia valintoja. Heitä voidaan myös hyvin ennustettavilla keinoilla manipuloida kohti tiettyjä valintoja ilman että he sitä itse tiedostavat. Ihmiset ovat siis ennustettavalla tavalla irrationaalisia. Näistä on havaittu esimerkiksi kymmenen käskyn vaikutus käytökseen. Ihmiset, olivatpa he teknisesti ateisteja tai uskovaisia, käyttäytyvät kymmenen käskyn mukaisemmin jos heille muistutetaan niistä. Vaikutus kestää molemmilla vain vähän aikaa.

Tämä tulos kertoo samanaikaisesti ja välttämättä kaksi asiaa (a) kymmene käskyä vaikuttaa ateisteihin joten ateisti ei ole immuuni uskonnolle (b) uskovaiset eivät aina toimi kymmenen käskyn mukaan vaikka se on heidän uskontonsa. ; Pascal Boyer kertoo "Ja ihminen loi Jumalat" kirjassaan kognitiotieteen näkökulmassa siitä, että ideologiakeskeisyys ei oikeastaan toimi. Itse asiassa tutkimuksissa on havaittavissa teoreettinen pohja ja käytännön elämä. Niissä teoria edutaa teologista korrektiutta ja käytänne eroaa siitä paljonkin. Ja oikea elämä noudattaa tätä ihannetta yhtä harvoin ja yhtä ennustettavalla tavalla, kuin mitä ihminen kaupassakäydessään ei tee kuten klassinen taloustiede heidät näkee. Ihminen ei ole rationaalisia ostopäätöksiä useimmiten tekevä aivan kuten hän ei oikeasti noudata ideologioitaan omassa elämässään kovinkaan usein.

Siksi suomalaistutkimuksen tulos ei ole oikeastaan yllättävä. Se on vain yksi esimerkki siitä miten intressi-ideologiappohjainen fenomenologia ei toimi. Sillä ihmiset eivät yleensä tiedä valintojensa perimmäisiä syitä, he eivät ole kovin loogisia tai järkeviä.
1: Itse asiassa valtaosa argumenttivirhelistoista on tarpeen siksi että ihmiset "lajityypillisesti" tekevät näitä virheitä. Kaikki loogiset virheet eivät saa omaa nimeä koska niitä ei käytetä yhtä usein. Ja ristiriitojen esilletuominen ihmisten argumenteista on helppoa koska sitä tehdään hyvin usein. Ihminen ei ole luonnostaan kovin järkevä. Itse asiassa ilman harjoittelua ihmisistä "järkeenkäyvät" arkijärkeen sopivat ajatukset ovat aivan helvetin laaduttomia ja tyhmiä. Halveksittavalla tasolla tehtyjä virheitä ja yleistä roskaisuutta ei ole vaikeaa löytää.

Siksi en ihmettele, että ateistit ovat perustaneet kirkkoja. Ajatus on minustakin huvittava, mutta ihmiset nyt vain tekevät tämänlaisia. Samoin en suhtaudu kovin suurella vakavuudella argumentteihin joissa selitetään että olisi vaikeaa kuvitella että kristitty ei vihaisi ateisteja. Sain tähän liittyen esimerkiksi kommentin aikaisempaan blogaukseeni. "En siis edes keksi ensimmäistäkään loogista syytä siihen, miksi kristitty voisi tuntea vihaa tässä kohden. Mielikuvitukseni ei siihen riitä. Se voi osaksi johtua siitä, että en usko, että kukaan voi koskaan todella lopullisesti "käännyttää" toista. Kristityllä ei ole siihen edes tarve, koska hän uskoo, että ainakaan hänelle se ei ole mahdollista. Se on aina ja vain "Jumalan työ", jos joku kääntyy." Ja ainut minkä se sai minut tekemään, on ihmettelemään sitä, että miksi uskovaiset sitten käännyttävät. Kun ei se kuitenkaan ole heistä kiinni eikä heillä ole mitään tekemistä sen kääntymisen kanssa. Koko pelastamisen idea kaatuu eikä kristityllä tuossa määrin ole mitään "avannosta pelastamista" jolla he käännyttelynsä ja julistelunsa ja syyttelynsä oikeuttavat. Sen sanon, että looginen syy ei liene kovin oleellinen ihmisten toimintaa selitettäessä. Jos olisi, minulle ei olisi kriittisyyteni, epäilemiseni, skeptisyyteni kanssa mitään tilaa. Ja omien epäonnistumisteni kanssa rypevään ja muiden virheajatuksien kanssa painivaan kyökkifilosofiaani ei muutoinkaan olisi polttoainetta.