Olen ollut huomaavinani, että suhde uskonnottomuuteen on (a) maantieteellinen kysymys ja (b) sukupolvikysymys. Esimerkiksi Helsingissä se, että nuori aikuinen on ateisti on jo suorastaan standardi. Sitä suuremman ikäpolven ihmiset etelässä saattavat olla kiinnostuneita siitä että ollaanko mietitty että kirkko on tärkeä hyväntekeväisyysjärjestö ja että kuinka aiotaan järjestää kirkkohäät. Kehä kolmosen pohjoispuolella saattaa olla tarpeen piilotella televisioantennit.
Tämän lisäksi on olemassa suuria linjoja joita ei voi käsitellä tällä tavalla. Siinä toki tapahtuu muutoksia ajassa. Esimerkiksi noin karkeasti sanoen uusateismin nousuun vastattiin aluksi närkästyksellä. Strategiaksi valikoitui "militantti" ja "fundamentalisti" -sanan käyttö. Sittemmin tämä hioutui, osittain kirkolliskokousten vaikutuksesta, muotoon "ateistit eivät käsittele uskontoa relevantisti". Tuorein suurempi linjamuutos, joka sekin lienee ainakin osittain liitoksissa kirkolliskokousten satoon, on näkemys jossa "ollaan pahoillaan" toisten ratkaisuista ja kenties "toivotaan vahvasti että erimielinen uudelleenharkitsee ja muuttaa mieltään."
Tämä matka on ollut kieltämättä parannusta joka askeleella. Mutta olen siltikin hämmentynyt. Sillä tässä uudessa strategiassa uskovainen pahastuu tai kokee pahaa mieltä siitä, että joku eroaa kirkosta. Esiin nostetaan myös pahastumista siitä jos "suositumpi kuin Jeesus" -ilmiö nousee esiin usein. Tämä ei sentään suoraan kyseenalaista uskonnonvapautta tai halvenna tiettyjä mielipiteitä lähtökohtaisesti. Mutta tämä tiivistää sen, miten vieraantuneita kristinuskon parissa toimivat ovat.
Enkä puhu pelkästään käsitteistä. Vaikka niissä toki riittäisi työsarkaa. (Katsokaa vaikka näytepakkaus.);
1: On toki itsessään erikoista, että tässä pahastumisessa suosikkiteema on kirkosta eroaminen. Kuitenkin tätä ei käsitellä instituutiotasoisena tapahtumana. Sen sijaan sitä käsitellään kuin se olisi uskonasian ydin. Eli retoriikassa kirkosta eroaminen on sama kuin uskosta vieraantuminen ja luopuminen. Nähdäkseni nämä ovat yllättävän usein kausaalisia, mutta pikemminkin niin että vieraantuminen on syy eroamiselle eikä päinvastoin. On turhaa puhua siitä miten Jeesus sanoo lähetyskäskystä jos ihminen ei ole käynyt kirkossa kuulemassa mitään innostavaa vuositolkulla. On turhaa puhua ihmisten lähestymisestä, jos minä sain ensimmäisen soiton seurakunnalta vasta kun pistin kirkosta eroamispaperit menemään. Soittivat ja kysyivät mitä voisivat tehdä. Ei siinä voi muuta vastata, kuin toivoa että tuonkaltaiset välittävät puhelut olisivat tulleet vaikka viikkoa tai kuukautta aikaisemmin.
2: On toki erikoista että vaikka julkisesti puhutaan että näkyvyys ja mahtipontisuus, mahtailu ja huomiohuoraaminen eivät ole kirkon syvintä ideaa, uskovaiset ihmiset todella pahastuvat huonoista suosiolukemista. John Lennon ei nostanut niin suurta meteliä sillä, että hän kyseenalaisti Jumalan kuin sillä että hän kertoi olevansa Suositumpi kuin Jeesus. Tämä ei ole suinkaan kadonnut nykyaikana. Uskonto toki myykin itseään konformistisella kielellä. Pyrkien puhumaan "kansankirkosta" ja viittaamalla siihen että kulttuuri-identiteetti olisi jotenkin erityisen oleellisesti sen hallussa. Ja että kirkko edustaa pysyvyyttä. Ikuisuus ja suosio ovat kirkon retoriikassa sen verran yleisiä ja toistuvia, että on helppoa ymmärtää miksi esimerkiksi Dawkinsin suosio on monia erityisesti ärstyttävä seikka. Uskovaisien maailmassa se mitä sanotaan on toki itsessään ärsyttävää, mutta jos se saa suosiota taakseen, siitä tulee sietämätöntä ja jotain jota on ikään kuin aivan pakko hakata ja teilata. Tämä selittää miksi uusateismin nousuaikana ensimmäinen ja luontevin reaktio rakkautta mainostavalta kirkolta oli hokea "fundamentalisti" -sanaa aina leppoisana huumorimiehenä itselleen mainetta hankkineen Heinimäen kolumneja myöten.
Minun on hyvin vaikeaa suhtautua mitenkään kovin ystävällisesti siihen jos jollakulla on kanttia ilmoittaa paha mielensä siitä että joku toinen tekee jonkin ratkaisun. Esimerkiksi minulle ei tule paha mieli jos joku liittyy kirkkoon. Tosin minun ei kannattaisikaan, koska välittömästi siinä vaiheessa jos näin olisi kävisi niin, että vuosien yhdessäelämisen harjoittelu unohdettaisiin ja palattaisiin oikotietä siihen "militanttifundamentalisti" -linjalle. Uskovaisten kohdalla vastaava reagointi on tietysti vain asiallista uskonvakaumusta ja hyväntahtoisuutta. Rakkautta, jonka kutsuminen vihaksi olisi kristityistä loukkaavaa ja naurettavaa koska kristinuskossa on kysymys rakkaudesta.
Samoin jos minä joutuisin pahastumaan siitä, että esimerkiksi tiedeasioista ei olla perillä ja kiinnostuneita, vaan moni muu epäjumala ja maallisempikin idoli on suositumpaa, en kerkeäisi mitään muuta tehdäkään. On tavallista että Sylvia Brownen ennustelut ovat kiehtovampia kuin Derren Brownin skeptismi. Kvanttifysiikkakin kiinnostaa vain jos ei tarvitse osata kaavoja ja joku kertoo että se tarkoittaa että meillä on kuolematon sielu ja että tietoisuus hallitsee ainetta kvanttimystisesti.
En ole edes pahastunut kun törmäsin ihmiseen joka pyytää minua lukemaan jotain hänen New Age kirjaansa ja joka sitten vastapalvelukseksi selitti, että ei hän siitä evoluutiosta välitä ja perusta. Että hän oli kerran aloittanut "Lajien synnyn" ja lopettanut sen kesken kun se oli sen verran tylsä. (Vaikka tietyllä tavalla tässä kokonaisuudessa ei ole mitään kovin ansiokasta. En ymmärrä miten rationaalisuustestissä voi epäonnistua näin mahtavalla sarjatulivaihteella. Tuohon lauseeseen liittyvät käsitykset ovat niin virheellisiä että niiden aukipurkamiseen tarvittaisiin kokonainen pitkä blogaus.)
Miksi minä olisin pahastunut jos ihmiset päätyvät erilaisiin ratkaisuihin kuin minä? Hankkikaa hyvät ihmiset siellä kirkossa oikeita ongelmia ja pahastukaa niistä! Kun kerran olette siellä kirkossa jo valmiiksi, niin niitä oikeita ongelmia ei, sikälimikäli oma kokemusmaailmani mistään kertoo, tarvitsisi kaukaa etsiä. Kenties ei tarvitsisi mennä edes lähintä peiliä pidemmälle? (Ja peilikin on vain visualisointiväline. Ei tarvitse vaivautua edes niin pitkälle, usein. Enemmistöllä ihmisistä on mielikuvitus joka pienellä yrittämisellä kurottaen yltää itseen asti.)
Kirjoittaja ei pahastu. Häntä vituttaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti