Se on ruoste

Tapanani ei ole pimittää tietoja. Tässä blogauksessa on kysymys yksityisestä ihmisestä ja laajemmasta viitekehyksestä jossa on kysymyksessä - ainakin teoriassa - rahanarvoiset asiat. Lisäksi kyseessä on kunnia ; Koska tässä perimmillään punnitaan huijaamisen mahdollisuutta, on mahdollista että prosessissa on vain älykkäitä ja rehellisiä ihmisiä. Siksi ei ole hyvä makustella ajatuksella herkkäuskoisuudesta tai siitä että olisi jotenkin petollinen kauppamies. Lisäksi esineessä on potentiaalisesti arvoa tavalla joka kehottaa minua olemaan kertomatta julkisesti internetissä paikkoja jonne kannattaa murtautua kohtuullisen helposti jälleenmyytävän arvoesineistön toivossa.

Sen vuoksi esitän valikoitujen faktojen valossa asian jota itse olen pitänyt mielenkiintoisena mysteerinä. Mysteeri on ratkeamassa pian, mutta vielä viime hetket kykenen makustelemaan "tietämättömyyden ihanuudella". Toivottavasti nautitte tästä tälle blogille poikkeuksellisesta hienotunteisuudesta ja lukkoonlyömättömyydestä. (Jos ette, niin tuskin tämä kovin pian toistuu.)

Kyseessä on miekka. (Kuva ohessa.) Siinä on ruostunut terä, kärjessä metallipampero, luukahva ja pommeli jossa on vaakunakuvio. Mysteeri koskee sitä, onko se aito esine vai väärennös. Kysymys on relevantti jokaiselle sellaiselle joka kerää antiikkiesineitä tai historiallisia esineitä. Itse en ole keräilijä. Mutta onnekseni olen päässyt seuraamaan ikään kuin vähän sivusta sitä, miten asiaa eri kulmilta ymmärtävät ovat lähestyneet asiaa.

Mitä tämä maksaa?

Kenties ensimmäisenä ihmisille tulee mieleen raha. Mielenkiintoista kyllä arkeologeilta kysytään yleensä ensimmäisenä juuri se kysymys, johon heidän ei ole työetiikan mukaan hyvä vastata ja joka ei itse asiassa kuulu heidän koulutukseensa. Kysymys on esineen rahallisesta arvosta. Kun kuka tahansa löytää mitä tahansa, sen arvo halutaan tietää.

Historioitsijan kannalta tämä on ongelma, koska jos esineelle antaa hinnan, käytännössä minkä tahansa hinnan, niin pian joku on aktiivisesti etsimässä esineitä ja myymässä niitä ebayssa. Tämä tietysti tuhoaa tieteellistä tietoa. Sillä ilman tietoa löytöpaikasta ja kerroksesta katoaa paljon yksityiskohtia jotka täsmentäisivät tietoa. Lisäksi jos esine on löydetty haudasta, muinaisesta asumuksesta tai vastaavasta, vaikuttaa esineen tulkintaan. Ilman tätä tietoa voidaan korkeintaan arvioida esinettä. Arvailla mistä se on löytynyt. Tämä ei kuitenkaan voi tuottaa uutta tietoa ja täsmentää tietoa, joten sen tieteellinen arvo on yllättävän vähäinen. Käytännössä se muuttuu vain kauniiksi/rujoksi/ruostuneeksi vanhaksi esineeksi. Sen arvot ovat siis enemmän sentimentiaalisia ja kulttuuriin liittyviä kuin tieteellisiä.

Siitä huolimatta on hyvä muistaa, että raha vaikuttaa. Tärkein ja yleisin syy jonka vuoksi huijauksia tehdään on raha. Nyrkkisääntönä onkin se, että
* Jos esine on huippuarvokas, sitä on erityisen vahva syy epäillä huijaukseksi. Todistuksen aitoudesta pitää siis olla vahvempi. Ei historian, vaan huijauksen arvon vuoksi.
* Jos esineen tekeminen on kalliimpi kuin siitä saatava rahallinen arvo, se on todennäköisesti aito. Toki tässä on hyvä muistaa että oikeasti joku voi esimerkiksi kaunan tai näyttämisen vuoksi haluta todistaa olevansa kaikkien aikojen huijari tai väärentäjä. Ja joku voi tehdä tietoisesti persnettoa vain siksi, että saisi huijauksen tehtyä.
* Vaikka aarteeksi naamioitu voi tuntua houkuttavalta, ei rikolliset yleensä varasta huipputunnettuja teoksia juuri siksi, että niitä on vaikeaa saada myydyksi. Siksi suurin osa huijauksista ovatkin maltillisia. Tavallaan juuri siksi, että tietyt kohteet on helppo tunnistaa joko varastetuiksi tai väärennöksiksi. (Kuten tiedät jos joku tulee myymään sinulle "Mona Lisaa".)
* Hinta-laatuarvioissa suuria ongelmia tulee siitä että se ei ole mikään eksakti tiede. Ja vaikka suuruusluokkia voidaan toki arvoioida, niin siitä huolimatta osa myy hirveällä ahneudella ja ylihinnalla ja osa myydään hyvässä uskossa tai myyntitarpeessa alihintaan. Hinnat ovat helposti "hyvien kauppojen"  tekemisten ja etsimisen aihe puolin ja toisin.

Kyseisen esineen kohdalla tämä hinta-arvio ei tuo relevanttia tietoa. "Hinnasta ei ole mitään sellaista tietoa joka tekisi siitä omituista". (Näin onnistuin käsittelemään hinnan relevanssista, mainitsematta mitään sellaista jota ei olisi tiedetty muutenkin. Valitan salamyhkäisyyttäni, mutta saatte vain kestää sen.) On hyvä huomata, että hintakysymys on aina huijausnäkökulman asia.

Juridinen puoli.

Miekkaan on liitetty uskottavasti sen provenienssista kertova paperinippu. Siinä ei ole suoranaisia asiavirheitä. Tiedot ovat historiallisten esineiden kohdalla usein hitusen epätarkkoja ja niin tässäkin on pieniä omituisuuksia. Se sidotaan 1400 -luvulle hyvin erikoisella tavalla. Kun esine oli löydetty, oli siihen liitetty kertomus siitä että kyseinen miekka olisi ollut Agincourtin taistelussa. Sitä ei siis ole löydetty suoraan sotakentältä ja täten sidota paikkaan.
* Kuitenkin miekan muoto on sellainen, että väite on hyvin uskottava. Muoto ja malli ovat selkeästi sellaisia että ne olivat erityisen tyypillisiä siihen aikaan. Jos miekka olisi vaikka 1700 -luvun mallinen, muotoilu olisi huutanut että vaikka löytöaika olisi todellinen, siihen liittyvä tarina ja esineen ikä eivät pitäisi paikkaansa. Voidaan vaikka sanoa, että tässä kohden esine on läpikäynyt eräänlaisen falsifikaatioperusteen täyttävän testin ja korroboroitunut. Silti väärentäjä voi tietysti olla ovela ja ottaa selvää sen ajan esineistöstä.
* Agincourt on sinänsä aivan uskottava lähde aseille. Mutta siinä on myös jonkinlainen tunnettavuuden kirous. Jokainen miekoista innostunut amatöörikin tietää Agincourtin taistelun. Siksi siihen liittäminen ikään kuin luo ilmaista lisäarvoa ja tuo uskottavuutta esineelle. Väärentäjä voi käyttää juuri tämänlaisia ideoita voidakseen saada ihmisen innostumaan ja "koukkuun".
* Tiedoissa oleva löytöaika on merkittävä. Sillä esinettä väitetään niin vanhaksi, että jos se löydettäisiin nykyään se laskettaisiin muinaismuistoja koskevien lakien kautta laittomaksi omistaa. Se on ajalta ennen näiden lakien säätämistä, joten esineen myyminen on siirtynyt yksityiselle puolelle juuri siten, että esine ei ole laiton ja on mahdollista että se on yksityisellä puolella kiertämässä aivan asiallisesti. Tämänlaiset yksityiskohdat ovat helposti sellaisia joissa väärentäjä voi epäonnistua. (Rehelliselle ostajalle on yksi ja sama onko esine väärennös vai laittomaan kauppaan kajoamista. Se on haistapaskaa-ja-poliisin-tapaat -metodia myyjälle molemmissa tapaukissa.)

Lisäksi jo itse pakkauslaatikko on vakuuttava. Miekka on nimittäin kiinni telineessä, joka on "selkeästi vanhahtava". (Ei toki "antiikkia-antiikkisella" tavalla, vaan tavalla joka kertoo että se ei ole tehty aivan nykyaikaisen tavan mukaan.) Siinä on myös asiaankuuluvia leimoja ja myyntilappuja erilaisista huutokaupoista. Nämä laput ovat myös kuluneet, eli niihinkin on saatu iän tuntua. ; Vaikka ehjä tarra ei tarkoita että esine olisi huijaus ja vaikka kuluma on kenties maailman helpoin asia tehdä väärennökseen, se on kuitenkin sen luokan detalji että se vaikuttaa arvioihin hitusen. Laatikko lisää esineen aitouden uskottavuutta yllättävän paljon. Propsit painavat paljon. Kysymys ei tavallaan ole vain esineestä.

Miekan mukana on alkuperän kertova todistus. Tämä on hyvin tärkeä asia, koska ilman tämänlaisia joku voisi myydä nurkan takaa ruostutettuja rautatankoja aitoina keskiaikaisina temppeliritariaseina. Lisäksi tämä näyttää asianmukaiselta vesileimapapereineen ja huutokauppatodistuksineen. Tässä on kuitenkin hyvä muistaa, että tämä ei ehdottomasti tarkoita että kohde olisi aito ; Joku on voinut väärentää kyseiset paperit. Kysymys on kuitenkin siitä relevantti, että mitä enemmän, tarkempia ja vaikeammin toteutettavia yksityiskohtia mukana on:
* Sitä kalliimmaksi väärentäminen tulee. Joka johtaa etenkin vähäarvoisten esineiden kohdalla tiettyihin arvioihin.
* Sitä vaikeampaa väärentäminen on, eli johonkin livahtaa virhe. Esimerkiksi vesileiman muodon voi tarkistaa. Väärä vesileima voi näyttää arvokkaalta, mutta on myös traceable. Samoin tiettyyn huutokauppakamariin sitominen johtaa siihen että voidaan soittaa ja tarkistaa onko kauppa tehty.
* Etenkin vanhojen kauppakirjojen kanssa vaikeutena on se, että tietoturva on voinut "jäädä jälkeen".

Mielenkiintoista oli, että miekka oli merkitty tutkituksi. Eli myyjä olisi ollut erityisen huolellinen ja käyttänyt sitä yksityishenkilönä näyttämässä asiantuntijalle. Kaikki eivät tee tätä. Tässäkin tulee esille se, että byrokratiamyllypuolella merkinnät luovat uskottavuutta mutta lisäävät tarkistettavuutta ; Esimerkiksi voimme tässä kohden usein tarkistaa että kyseisen nimisiä tutkijoita on ollut olemassa tai on olemassa. Kyseisessä tapauksessa tutkija on peräti melko tunnettu asiantuntija jolla tämänlaisia arvioita todella tehdään. ; Tarkistaminen onkin siksi helppo varmistaa ottamalla yhteyttä häneen ja tiedustelemalla. ; Itse asiassa prosessi meneekin ironisen parodisessa hengessä ; Uskottavaksi tehty huijaus on paradoksaalisesti joskus erityisen helppo tarkistaa.

Itse esine.

On tavallaan sääli, että monet tieteilijöiden soveltamat halvat keinot eivät toimi miekkoihin.
* Esimerkiksi alkuaineanalyysi, joka tehdään erityisellä hieman pistoolilta näyttävällä vempeleellä joka tekee tutkimusta rikkomatta esinettä on miekkojen kohdalla melko turha, koska se ei näytä hiilen pitoisuutta.
* Toisaalta useimmat ajoitusmenetelmät toimivat orgaanisiin aineisiin. Miekan teräosa on terästä. Kahvan ja muut mahdolliset osat voidaan tietysti teoriassa ajoittaa. Ja itse asiassa terän hiilipitoisuus on ollut arkeologisissa piireissä mietinnän kohteena. Se antaisi teorissa tilaa radiohiilen mukaanottoon. Tämä vaatisi kuitenkin tutkimusta tasoilla ja välineillä joka on karkeasti sanoen "käytännössä tavallisen ihmisen ulottumattomissa". Esineen ikä on siis käytännössä arvioitava muutoin. Onneksi nämä eivät ole kovinkaan epäsuoria.

Aivan pinnallisesti tarkkaillen voidaan huomata että miekka on ruostunut.
* Aitoja historiallisia miekkoja kaivauksissa ja museoissa nähnyt arkeologi kertoi, että  miekat ruostuvat pitkän ajan kuluttua juuri tuolla tavalla. Väärennetyt ruostumiset tapahtuvat helposti eri tavoin. On halpaa ottaa jostain littana metallilevy ja kusta sen päälle. Mutta tapa jolla ruostuminen on tapahtunut, on tyypillinen. Esimerkiksi jos miekassa on ollut eri metallia, niiden saumakohta toimii usein ruostumisen lähtökohtana. Näin terä ei ole vain tasaisesti hilseytyvä, vaan se menee "lohkareiksi". Toki tämä voi olla ovelalle väärentäjälle hidaste eikä este. Mutta se vaikeuttaa prosessia.
* Samoin voidaan huomata, että ruoti menee kahvan läpi pommeliin tavalla joka on uskottava. Luukahva on itse asiasa mennyt rikki juuri sillä tavalla, että ruostuneen mutta olemassaolevan kahvan sisällä kulkevan ruodin pääsee näkemään paljain silminkin.

Esineessä on joitain silmiinpistäviä piirteitä. Ne näkee amatöörikin.
* Amatööriä ihmetyttää terän pallo. Mieleen voi tulla ajatus siitä että se olisi jonkinlainen harjoitusmiekka. Tämänlaatuinen on kuitenkin tavallista. Pallo on se, mikä huotrasta on jäänyt jäljelle. Terä on siis ollut nahkatupessa. Nahka on syöpynyt pois.
* Pommeli näyttää ensivilkaisulta olevan "puolipallo". Eli se on katsomissuunnasta pyöreä, mutta takaa littana. Tämä ei ole kovin järkevä tapa tehdä miekkoja. Ja jos asia todella on näin, on uskottavaa että hieno vaakuna on tehty siihen vain näön vuoksi. Ja esine on väärennös ja koriste. Kuitenkin tarkemmin katsoessa voi huomata, että miekka ei ole aivan suora. On itse asiassa mahdollista, että taustaan on tehty kolo johon pommeli asettuu sopivasti. Tämä ei ole ollenkaan tavatonta. Asiaa vaikeuttaa se, että miekka pitäisi yrittää irrottaa telineestä asian tarkistamiseksi. Kurkistaminen vaikuttaa helpolta toimenpiteeltä, mutta se on itse asiassa vaikeampi kuin voisi uskoa. Näin puolipallomaisuus ei ole välttämättä relevantti ongelma.
* Pommelin vaakuna näyttää olevan "aivan kuin eri maailmasta". Miekka on muuten hyvinkin tummunut ja ruostunut. Se näyttää kuin jälkikäteen siihen laitetulta. Ero ei ole kuvassa kummoinen mutta esinettä katsellessa se on sen silmiinpistävin piirre. Alkuperää valottava paperi esittää sen olevan hopeaa. Tämä voi täysin selittää miksi se on hyvässä kunnossa. Toisaalta jos joku on keksinyt tavan painaa "tasapainorannekkeesta" kiiltokuvan, se ei ole mitenkään täysin mahdotonta.

Pienellä miettimisellä asiaan hieman perehtyneelle näkyvä piirre on suuri ero terän ja kahvan välillä. Sen näkee amatöörikin. Luut kestävät toki yllättävän hyvin, mutta yleensä lähinnä poltettu luu on "miltei ikuista". Tämänlaatuinen saman esineen eri tasoa tuhoutuminen on omituista mutta ei mahdotonta.
* Esimerkiksi maastossa on usein eroja ; Savisempaan palloon päätynyt kahvaosa on oikeasti voinut säilyä paremmin kuin hietaisempaan osaan päätynyt kärki.
* Miekka on löydetty aikana jolloin historiallisia esineitä kohdeltiin eri tavalla kuin nykyään. Historiallisia miekkoja on aiemmin "raiskattu" tyylisyistä. Jos on löydetty eri osia ja ne on vain läimitty yhteen. Kokonaisuus voi siis olla eri aseista. Tämä on periaatteessa mahdollista tarkistaa, esimerkiksi katsomalla katkeaako miekka vai onko se yhtenäinen. Kyseisen miekan kohdalla tämä on vaikeaa. Jo silmämääräisesti näkemällä näkee että ruoti ei ole samassa linjassa kuin miekka. Mutta siitä ei helposti näe, onko se irtipoikki-sopimaton osa yhteenliitetty, katkennut vai vain taipunut. Näiden tarkastaminen vaatii tieteellistä laitteistoa. Se on kuitenkin aivan mahdollista tehdä.
* Toisaalta ei ole ollenkaan tavatonta, että historiallisesti aitoon miekkaan on liitetty huijausmielessä uusia osia - joskus jopa asiantuntijalla käyttämisen jälkeen. Tässä suhteessa on oleellista tajuta, että amatööri on kannattavaa ottaa huijauksen kohteeksi. Ja heidän huomionsa kiinnittävät tietyt piirteet. Kahva kiinnittää etenkin amatöörin huomion. Terästä riittää että on suorahko kasa ruostetta niin se menee aivan täydestä. Tässä mielessä miekka on juuri kuten huijari sen tekisi. Siinä ei kuitenkaan ole mitään sellaista joka suoraan osoittaisi että se olisi huijausta. Vääntymiset ovat aivan tavallisia.
* Huotra on maatunut täysin, joten on omituista että luu ei ole maatunut pahasti. Kenties huotrassa itsessään on ollut jotain ainetta joka on nopeuttanut hajoamista. Ilmiö ei ole tuntematon miekkailun harrastajillekaan. Joskus jos huotraan päätyy vettä, miekan laitto tuppeen voi sinetöidä kosteuden sisään ja aseesi ruostuu tuppeensa yllättävän nopeasti.

Asioita tunteva kiinnittää esineessä huomiota siihen, että kahvassa on käytetty erityistä punoskuviota joka on ollut tavallisempi etelämmässä ja idemmässä kuin mihin tarina Agincourtista viittaa.
* Toisaalta maailma oli toisaalta tuolloinkin globaalimpi kuin voisi olettaa. Ja hopeavaakuna itsessään viittaa siihen että ase olisi ollut aatelisen, eli aikansa porhon, käytössä. Näin ollen erityinen punos ja hopea rakentavat sisäisesti koherenttia kokonaisuutta. Ne ovat outoja ja poikkeuksellisia ja hieman epäilyttäviä erityispiirteitä jotka kuitenkin komppaavat yhdessäollessaan toisiaan. Toisaalta juuri aatelisuuteen liittyvät piirteet ovat niitä seikkoja joilla tekeleeseen "saa helposti lisäarvoa".
* Ja tosiasiassa väärä paikka kertoisi lähinnä sen, että väite Agincourtista on ollut epäuskottava. Jo miekan löytymisaikaan ihmiset ovat osanneet huijata ja rehennellä, joten tämänkaltaiset yksityiskohdat ovat jotain jotka eivät suoraan murskaa miekan historiallisuuttakaan.

Loppukaneetti.

Mielestäni projekti on mielenkiintoinen. Jos esine on aito, se on mielenkiintoinen. Jos se on väärennös, se on todella harvinaislaatuisen hyvää työtä. ; Molemmissa tapauksissa ei voi kuin ihailla käsityötä. Käytännössä, koska tämänlaiset miekat eivät ole koskaan "aivan tajuttoman kalliita" on huijaus melko epäuskottava. Propsit ja niihin nähty vaiva vaatisivat vähintään "aivan muun selityksen kuin taloudelliset intressit". (Erikoista on, että CSI -riemuilun sijaan suuri varmuus saadaan juridiikan kautta. On yksinkertaisesti kallista lahjoa tutkijoita ja vaikeaa luoda salaliitto joka on riittävän laaja jotta väärennös saadaan läpi, ilman että kukaan projektissa ns. kavaltaa muut ja paljastaa salaliiton.)

Kuitenkin filosofisesti projekti oli lähinnä sitä varten, että se opettaa hyvin konkreettisesti kannattamani tieteenfilosofian perusperiaatteita.
* Ei saa presuppositionistisesti heittäytyä omaan suosikkiteoriaansa. On punnittava eri vaihtoehtoja. Jos on kyyninen paranoidi joka kutsuu itseään skeptikoksi, voi menettää hyvän ja arvokkaan miekan. Jos on hyväuskoinen hanu, on helppo innistua yksityiskohdista ja avautua projektille niin avomielisesti, että avomielisyys yltää lompakkoon asti.
* Asiat muodostavat verkostoja. Jokainen teoria nojaa muihin teorioihin jotka nojaavat muihin teorioihin. Aihepiiri voi vaihtua ja samaa esinettä ja tutkimuskysymystä voidaan lähestyä erilaisin keinoin alkuaineiden ominaisuuksista juridiikkaan ja kulttuurien tuntemukseen nojaaviin historiatieteisiin. Tämä johtaa siihen että mukaan tulee irrallisia väitelauseita joita voidaan tarkistaa muuta kautta. Verkostomainen ajattelu tekee huijatuksi tulemisesta todella vaikeaa, koska huomio kiinnittyy paitsi osuvuuteen, myös jatkotutkimukseen. Olisi vaikeaa kuvitella, miten ketjun voisi oikeastaan lopettaa tyystin. Projekti täsmentyy mutta ei välttämättä koskaan tule valmiiksi.
* Karkea jako itsekriittiseen fallibilismiin jossa asia on falsifioitavissa ja korroboratiiviseen puoleen jossa asiat on jo varmistettu ovat hieman karkea tapa lähestyä asiaa. Mutta siitä saa nyrkkisäännön jossa arvio on kokonaisuutta arvioiva prosessi. Siinä painaa se, mitä on tehty, kuka on tehnyt ja onko asia tarkistettavissa ja jo tarkistettu.
* Kuitenkin oikeasti mitään näkemystä ei kumota sanan vahvimmassa mielessä. Kysymys on todennäköisyydstä. Ja tämä ei tarkoita sitä että tulos olisi fuulaa ja huuhaata. Eli prosessi voisi päättyä vain mysteeriin. Positivisti ei hyväksyisi lähestymistapaani, mutta sen sijaan nykyinen käytäntö sekä juridisella, arkeologisella että terveen arkijärkenkin puolella aivan ymmärrettävä ja hyväksyttävä. ; Lopullinen arvio noudatettelee hyvinkin vahvasti Duhemin-Quinen teesiä ; Se teoria kumotaan jonka hyväksyminen vaatisi enemmän ad hoc -huitomitsa, todistamattomissa olevia oletuksia ja "vaikeuteen verrattavissa olevaa todennäköisyyttä" kokonaisuusverkostossa.

Itse asiassa olen hyvin iloinen, että miekka on juuri tämänlaisessa mysteerisessä tilassa. Sillä mysteeri itsessään luo prosessiin filosofista lisäarvoa. Ja asian ratkominen on vähintään yhtä hauskaa kuin esineen omistaminen. On lisäksi hyvin nautinnollista päästä älykkäiden ja asiaan koulutettujen ihmisten pähkäämisprosessia amatöörinä tasolla jossa mainittavin ero ei ole saatavissa oleva teknologia vaan itse perusteluprosessi. Etenkin kun saa osallistua amatöörinäkin prosessiin ilman suoranaista vastuuta. Lisäksi tämä miekka luo valistavan keissin, joka on sekä konkreettinen että teoreettinen. Ja tätä kautta esimerkiksi blogin lukija voi tutustua asioihin joihin hän ei muuten pääse käsiksi, ja ennen kaikkea ei pääse käsiksi yhtä herkullisessa ja kiinnostavassa muodossa vaan jonain irtodatalistana.