"Walking Dead" on hyvin kristillisessä kulttuurissa tapahtuva sarja. Zombieiden tappaminen on kuitenkin siinä aivan hyväksyttävää. "Walking Dead" on siitä erikoinen sarja, että mieli ikään kuin automaattisesti olettaa, että zombiet ovat kuolleista palanneita. ; Kuitenkin teknisesti viesti on aivan päinvastainen ; Zombiet toki mätänevät, mutta ne käyttävät ravintoa ja ilman ruokaa ne nääntyvät. Zombie johtuu virustartunnasta, joten kysymys ei ole mistään voodoosta. Lisäksi zombieiden toiminnalle juuri millään ruumiintoiminnoille ei ole väliä. Käden amputointi ei tee muuta kuin hidastaa niitä. Mutta yksi asia niille on kuitenkin oleellista. Ehjät aivot. Zombiet elävät niin kauan kunnes niiden aivot tuhotaan. Tämä on sarjan näkyvimpiä piirteitä. ; Voidaan sanoa, että "walking deadin" zombeja kuvaakin se, että niiden aivotoiminnat ovat hyvin rajoitettuja. Ne ovat elossa, mutta jäljellä on vain niitä alueita jotka ovat aistireseptoreja ja liikkumista ja syömistä koskevia.
"Walking Deadin" zombiet haastavat monia perinteisiä näkemyksiä. "Tieteen kuvalehti historia 17/2013" kertoo miten 1700 -luvulla vallitsi elävältä hautaamisen pelko. Tämä oli aikansa arvokeskustelun ja kauhistelupaniikin (mutta nythän minä jo toistan itseäni) nivoutumiskohdassa. Lääketiede ei vielä kunnolla kyennyt erottamaan elävää kuolleesta, syntyi silloin tällöin vahingossa hautaamisia. Muutama tapaus lietsoi liioitteluja, jonka seurauksena tarinoita heitettiin hatusta ja leviteltiin suusta suuhun ilman lähdekritiikkiä. (Kuten pelotteluja progesterexista nykyaikana.) Ja tämän vuoksi myös haudattuja ja kuolleita tulkittiin elävältä hautautuneiksi kun aivan tavalliset mätänemisen ja maatumisen tuottamat ilmiöt nähtiin todisteeksi siitä että haudattu oli ollut arkussa elossa. Lääkärit suosittelivat tämän - siis sekä lääketieteen epävarmuuden että kauhupaniikin - vuoksi karenssiaikoja, jonka aikana ruumista ei haudattu. Ehdotuksia kuolleeksi toteamiseen oli esimerkiksi sydämen pysähtymisestä. Mutta tässä tapahtui joskus virheitä, kun pulssia ei havaittu mutta kuollut nousikin arkusta hakemaan muutakin kuin lähimmäistensä aivoja. Vain mätäneminen nähtiin varmaksi osoitukseksi kuolemisesta. Tämä johtui induktiivisista havainnoista. Mätänevinä olentoina "Walking deadin" zombiet haastavat tavallaan tämän vanhan näkemyksen. Toisaalta niiden kuolleenkaltaisuuden puolustaminen nojaa tämän näkemyksen varaan.
Mutta elävinä kuolleina zombiet tietysti pakostikin kyseenalaistavat elävän ja kuolleen määritelmiä. Pascal Boyerin "Ja ihminen loi Jumalat" kertoo, miten tarinoissa mielenkiintoa tuottavat sellaiset kohteet jotka perustuvat skeemojen sekoittumiseen. Siksi ei pidä ihmetellä, että zombiet haastavat monia modernimman arvokeskustelun ongelmia.
Elävät ja kuolleet ; eutanasia ja zombismi.
Toki valtaosa sarjan zombieidentapoista johtuu itsepuolustuksesta. Zombieiden tietoisuus ei tässä kohden ole niin relevanttia koska tilanne voi palautua vaikkapa vaarallisiin ja hyökkääviin villieläimiin - tai vihaisiin aivan tietoisiin moottoripyöräjengiläisiin. Jos tälläisessä tilanteessa tappaminen on hyväksyttävää, on se hyväksyttävää zombieidenkin kohdalla.
Mutta silloin kun käsitellään loukkuunjääneitä zombieita, tavallista on, että ongelma hoidetaan. Näin esimerkiksi lukitut vankisellit joita ei edes käytetä puhdistetaan entisistä vangeista ja nykyisistä zombieista. Tätä ei voida puolustaa edes tartuntavaaralla, koska sarjan kantavaksi teemaksi on noussut se, että jokainen elossaoleva ihminenkin kantaa zombievirusta ja ilman puremaakin jokainen joka kuolee muuttuu zombieksi. Zombieiden tappamista voidaan tällöin katsoa murhan tai eutanasian käsittein.
Zombieiden tappamista puolustetaan sillä että tila on parantumaton, eikä zombie enää ole persoona vaan ruumis toimintoineen. Teknisesti kysymys on siitä että elämä määritellään muuksikin kuin elintoiminnoiksi.
Zombieiden tappamisen puolustus voidaan liittää vaikkapa alzheimerin tautiin. Minun on helppoa ymmärtää miksi Terry Pratchett haluaa eutanasian tämän vuoksi. Kysymys ei ole tuskasta. Eutanasia pyörii aivan hyvistä syistä kivun ja kärsimyksen tematiikassa. Mutta alzheimerintaudin kohdalla nämä menettävät merkitystään. Pratchett on sitä ihmisryhmää joista oman mielen menettäminen on sama asia kuin itsensä menettäminen. Alzheimerissä ei enää olla sinä vaan joku joka näyttää sinulta mutta ei ole. Kun menee muisti, mieli, käsitys siitä kuka on ja mitä muut ovat, jossa muutut pikkuhiljaa ihmiskuoreksi. Eutanasia että taudin kärsiminen ovat tuskallisia ja ikäviä vaihtoehtoja. Kysymys on priorisoinnista. Kysymys ei siis pohjimmiltaan ole se, että onko eutanasia eettistä vaan se onko se vähemmän epäeettistä kuin vaihtoehtonsa.
Tämä on monista hyvä syy lopettaa elintoiminnot. Ja asian puolustukset löytyvät "Walking Deadin" zombientapon puolustamisen alueelta. Tästä päästään ikuisuuskysymykseen siitä, että jos zombie -epidemia tulisi, ja olisit riittävän epäonnekas ja tulisit purruksi, olisitko mieluummin se, joka tapettaisiin heti kun käännyt zombieksi, ja sinut muistettaisiin ihmsienä. Vai olisitko se, jonka mielestä olisi elämää kunnioittavaa antaa sinun muuttua mielettämäksi olennoksi.
Jostain syystä tässä kohden apologeetikot eivät tule zombiesarjoja kritisoimaan siinä hengessä, että kenties Jumala pelastaisi nämä zombiet tuholta seuraavassa jaksossa. Vaikka tiettävästi televisiosarjat ovat fiktiota jossa Jumalallinen interventio on odotettavampi tapahtuma kuin mitä tosielämässä tapahtuu alzheimerpotilaille.
Päivi Räsäs -paradoksi
Kristittyjen näkemystä eutanasiasta kuvaa vahva elintoimintokeskeisyys. Tämä on kristillisyydelle luontevaa, sillä hehän ovat tottuneet ratkomaan pahan ongelmaa ja tämä johtaa aina jonkinlaisen kärsimyksen merkityksen nihilointiin. Itsemurhakiellot tukevat tätä kulmaa. Elämän laadulla tai tietoisuuden tasoilla ei ole väliä. Kenties vahviten tämä näkyy Päivi Räsäsen "Mitä maksaa ihmishenki?" - kirjassa tarjoamallaan suosikkiratkaisulla, sedaatiolla. Sedaatiossa elintoiminnot jätetään jäljelle, mutta tietoisuus tuhotaan. Näin tietysti katoavat kärsimyksetkin. Tästä toimenpiteestä ei ole paluuta. Räsäsen mukaan tämä ei ole surmaamista.
Zombiet nostavat esiin tässä sen oleellisen puolen. Tietyllä tavalla voidaan sanoa että jopa "Walking Deadin" kuolleet ovat enemmänkin viruksen extended phenotype kuin elävä olento. Sedaation nerokkuus onkin tavallaan siinä, että se on surma ja kuolema siinä mielessä mikä on Terry Pratchettille relevanttia. Tätä kautta sedaatio voisi olla helppo tapa luoda eutanasiajärjestelmä. Sillä siinä tapetaan tietoisuus ja mieli, siis pohjimmiltaan ihminen. Biologinen elintoiminto jäisi eikärsivänä jäljelle. ; Ihmiselämän eksistentiaalisen puolen korostaminen johtaa tietoisuuskeskeiseen ihmiskuvaan jossa sedaatio onkin tässä mielessä jotain jossa tapahtuu eutanasia ilman että tekijä myöntää sen olevan eutanasia. Minun filosofiassani eutanasian korvaaminen sedaatiolla elämän suojelemisen argumentein on absurdi. Se ei ole eutanasian korvaamista kun se on eutanasia.
Zombiemaailmaan sedaatio on siitä mielenkiintoinen, että jos on oikein lahdata zombie vankikoppiin, voitaisiin luoda eettinen tapa tuhota koko biologinen elämä. Päivi Räsänen on itse sitä mieltä että kristityllekään sedaatio ei ole mikään ongelma. Tästä syntyy zombienkaltainen tila. Ja zombientappo taas on hyvin harvasta kristitystä mitenkään epäeettistä. Näin eutanasia voitaisiin suorittaa kahtena viattomana sarjana ; Viaton sedaatio ja viaton eitietoisen elintoimintojen lopettaminen. Tässä vaiheessa voidaan huomata, että ne yhdessä ovat sama kuin se kammottava ja vihattu eutanasia. Tästä voidaan päätellä, että jossain on vika. Se voidaan korjata kahta kautta ; (a) Kristittyjen pitäisi massoittain vihata zombieidentappamista ja lukita heidät parannettavaksi (b) kristittyjen tulisi pitää sedaatiota murhana.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti