Ei ole tavatonta kohdata uskovaista joka selittää, että uskonto on oleellista yhteiskunnan pysyvyydelle, koska se takaa samanmielisyyttä. Näin teemana on, että kristityt eivät riitele keskenään ainakaan etiikasta. Tämänlainen ajatus on helppo ymmärtää lähinnä jos uskonto tarkoittaisi jotain kulttimaista ja dogmaattista. Jotain, joka siis määrää etiikan ja sen oikeat mielipiteet hyvinkin tarkasti. Tämänlaista mallia ajava yhteiskunta olisi teokratia.
Käytännössä se, mitä olen kristittyjen parista oppinut, on se, että etiikasta tapellaan nimenomaan hyvinkin paljon. Näiden puolustuksia haetaan toki "Raamatusta", mutta tämä ei tarkoita kovin syvää koherenssia näkemyksissä. Mutta historia näyttää että orjuutta on puolustettu sekä vastustettu "Raamattuun" vedoten. Myös fundamentalisteja ja kristillisiä suuntauksilla on tunnetusti napit vastakkain. Vaikka molemmat ajavat samaa Pyhää Kirjaa perustallaan, niin esimerkiksi adventistit pitävät katolista kirkkoa porttokirkkona. ; Syvästi fundamentalismiin jäsenensä ajavana liikkeenä adventisteilla toki on vahva ajatus siitä jos "Raamattua" ei tulkitse heidän tavallaan, ei ole kristitty ollenkaan.
Tämä adventistien mallin mukainen kristinopin uudelleenmäärittely tai hyvin tiukka määrittely johtaa siihen, että kristillisyys olisi toteutuessaan yhä teokraattisempaa. Käytännössä hyvin moni kristillisenä pidetty valtio ei nimenomaan aja tämänlaista tiukkapipoista mallia. Ja näiden kaltaisten yksilöiden voimalla voidaan sanoa että "länsimainen kulttuuri on kristillinen" tai että "olemme historiallisen yhteiskuntakokeilun avulla saaneet hyviä tuloksia kristillisyydestä". Jos ajattelee konservatiivisen perusfilosofian mukaan, että menneisyydestä voidaan oppia, on valittava eiteokraattinen kristinuskon malli. ; Molempia ei voi saada, (1) fundamentalistista koheesiomallia ja (2) hyväksi ja menestyksekkääksi koeteltua länsimaista menestyskulttuuria jonka menestysvalttikorttina on kristinusko.
Toki tässä voidaan yrittää puolustaa kristinuskon riitelyä vähentävää voimaa sillä, että jos kaikki hakevat etiikan "Raamatusta", ei siinä riidellä enää etiikasta vaan faktoista. Tämänlainen saivartelu on mielenkiintoista, mutta se ei sovi psykologiaamme. Ihminen vihaa asioita jotka ovat hänen maailmankuvaansa vastaan, ja pitää tieteellisiäkin faktoja kyseenalaisina maailmankuvallisia agendoina. Tämä on "jokaikisen pseudotieteen toimimisen takana oleva moottori". ; "Practical Ethics" ottikin tämän juuri tuoreesti esille. Faktoista ei saa riitaa. Mutta koska kristityt tuppaavat riitelemään - esimerkiksi tällä hetkellä siitä miten lestadiolaisia pitäisi kohdella kun heidän yhteisönsä pedofiilien piilottelu esivallalta on tullut esille - kyseessä ei siis ole vain riitelyä faktoista. ; Se otti esimerkiksi aborttikeskustelun, joka on aihe joka vahvasti jakaa kristittyjä. "One could argue that the abortion debate in the United States is similarly fueled by a disputed ‘fact’: whether or not a fetus is a person. We can all agree that it is wrong to kill a person unjustifiably, just as Americans and jihadists can both agree that retaliation is justified if you are attacked. We just disagree about a ‘fact of the case’. But the key point is that this disputed ‘fact’ hinges on what it means to be a ‘person,’ an inherently normative concept: its definition cannot but be value-based."
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti