Oikeakulttuurisuus, sisäkulttuurisuus

"Tahtoisinpa pitää suomalaista talonpoika-kansaa humorillisimpana kansana maailmassa, hänellä on mielestäni se syvin sisällisyys kuin kellään muulla."
(Aleksis Kivi)

Perussuomalaisia on moitittu monokulttuurisuudesta. Tästä asenteesta on saatu jopa natsipuolueen leimaa. Erikoista kyllä, sivistyneissä piireissä tunnetaan vastaavia kulttuurihygieenisiä asenteita. Ja niitä pidetään sivistyksellisinä. Silloin kysymys on äidinkielestä. Sitä pidetään kultturellina. Otan tästä asenteesta esimerkiksi "Aristoteleen Kantapään" facebookryhmässä olleen lausunnonpätkän.

"Miksi Suomessa yhä kiihtyvällä tahdilla tuntuu lisääntyvän englannin kielen käyttö jokaisessa mahdollisessa paikassa? Miksi englanti on muka hienompaa kuin oma äidinkielemme? Englantia pursuaa joka paikassa ad nauseum. Olen itse opiskellut englantia, en valita siis siksi, että minulla olisi jotain englannin kieltä vastaan - päinvastoin! Mutta eikö meidän suomalaisten tulisi vaalia omaa kieltämme? Onko suklaa parempaa, jos rasian teksti on englanniksi? Menevätkö vaatteet paremmin kaupaksi, jos mainostekstit ovat englanniksi? Pärjääkö pienen paikkakunnan sähkö- tai vesilaitos muka paremmin, jos firman nimi ei olekaan suomenkielinen? Olen huolissani siitä, minkälaisen kuvan tämän päivän lapset saavat kielestämme ja sen asemasta yhteiskunnassamme. Jopa itse Suomen valtio on vaihtanut valtionomisteisten yhtiöiden nimiä ahkerasti sellaisiksi, etteivät ne enää kerro tavan tallaajalle yhtään mitään. On Fortumia, Itellaa, Destiaa ja vaikka mitä! Mihin tämä kaikki vieä johtaa? Väitöskirjojakin kirjoitetaan yhä enemmän englanniksi. Milloin koittaa päivä, jolloin tutkimusta lakataan tekemästä ja painamasta suomeksi? Uskon sen päivän nimittäin vielä koittavan ja se tulee olemaan murheen päivä tässä maassa." ... "Me olemme suomalaisia, meillä on oma kielemme ja se on osa yhteistä identiteettiämme, erottamattomasti sidoksissa myös kulttuuriimme. Se erottaa meidät hyvällä tapaa muista kansoista, kertoo meille itsellemme, keitä me olemme. Miksi meidän täytyisi muuttua kansaksi, joka ei tiedä, puhuuko se englantia vieraskielenä, vaiko äidinkielenä! Jos annamme äidinkielemme rappeutua vain vetoamalla siihen, että muutos on välttämätöntä, silloin luovumme samalla myös omasta kulttuuriperinnöstämme ja identiteetistämme osana kansaamme. Tämä olisi mielestäni äärimmäisen murheellista ja huolestuttavaa.

Nähdäkseni tässä kohden asian kanssa voi olla vahvasti erimielinen kahtaa kautta (1) Kieli on tosiasiassa käytettävä asia. Sen tehtävä on viestintä. Kieli elää ja muuttuu. Siksi jos anglismit täyttävät kielen, suomen kieli kenties rapistuu, mutta se ei teknisesti ole murheen päivä. (2) Ajatus siististä ja kliinisestä kielestä ei pidä paikkaansa globaalissa maailmassa. Ja maailma on ollut globaali aina.

Kun puhutaan sivistyssanoista ja lainasanoista, voimme huomata varsin helposti miten ilmaisuissa on latinaa ad nauseam. Samoin ruotsin kielen opetuksesta muistan, kuinka ensimmäisinä tunteina yritettiin kannustaa ruotsin helppoutta : Suomen kielessä oli paljon lainasanoja. Ruotsin kielestä lainaaminen on yksinkertaisesti ollut aikaisemmin fiinimpää. Ruotsinopetuksesta en muista tarpeeksi paljoa, mutta se mikä oppi sieltä tuli suomen kieleen oli se, että aikanaan ruotsista on otettu sanoja, osittain koska ne ovat fiinimpiä. Aateli käytti aikoinaan ranskaa ainoana keskustelukielenä, koska Ranskan loisteliasta hovia ihailtiin ja ranskalainen sivistys oli korkeimmalle arvostetuinta ja jota matkittiin hoveissa ja aateliskartanoissa halki Euroopan. Nykyään suomen kieli ottavaa vaikutteita etenkin englannin kielestä. Puheeseenne tunkee anglismeja.

Kalevi Wiik on esittänyt että tässä on taustalla ajatus imitaatiosta. Ihmiset lainaavat menestyneiltä kansoilta piirteitä. Ja kaikki nämä piirteet eivät ole oleellisia menestykselle. Näin esimerkiksi kieleen tulevat lainasanat kertovat tietyn kulttuurin statuksesta ja vallasta. Idea muistuttaa hieman Jari Sarasvuon imitaatiokeskeistä lähestymistapaa, jossa M. A. Nummisen luovuutta ihaileva myös pukeutuu kuin Numminen ja harjoittelee puheeseensa myös Nummisen kiekaisuista koostuvan erikoisen puhetavan.

Suomen kieli on täynnä lainasanoja, sekä nykyajalta että menneiltä ajoilta. Eikä suomen kieli ole ainut, jossa näin käy ; Saksan kieli on vielä vastustuskyvyttömämpi englannista otetuille sanoille kuin suomi. Saksassa "kotisivu" on itsestäänselvästi "homepage", ja "heimseit" -sanan käyttö siellä vihjaa suoraan, että olet uusnatsi. Englannin kuningatar on paljon useammin "die queen" kuin "königin". On myös tärkeää ymmärtää, että englanti ei ole ollut kovin kauaa superasemassaan. "Crackedin" artikkeli englannin kielen oikeinkirjoituksesta paljastaa, että sanojen kirjoitusmuotoja on latinaistettu, koska sen on nähty olevan sivistyneempää.

Osittain sanoja lainataan koska kielen lisäksi ideat siirtyvät. Innovaatiot ovat levinneet kulttuurin mukana ja niille ei ole edes ollut mitään oikeakielistä vastinetta. Lisäksi, kuten Wiikin kohdalla huomautin, valta ja status vaikuttavat. ; Tässä mielessä voidaan sanoa, että monikielisyyttä vastaaan taistelu nojaakin samantapaiseen kansallisidentiteettillä halailuun kuin mihin perussuomalaisuus nojaa. Ainoastaan niiden arvioitu sivistyneisyys koetaan erilaiseksi. Uusnatsien oikeinkirjoitus on yleensä "vähintään luovaa". "Isän maan puollustajat" on muuttunut jonkinlaiseksi tätä piirrettä kuvaavaksi käsitteeksi, ja kieliasiaa pidetään nipojen pilkunviilaajien käsittämättömän tylsänä valtakuntana. Kielinipottajat taas eivät samastu natsikulttuuriin vaan katsovat kieltä pysyvänä ja kielitieteellisenä ja kulttuurin kunnioittamisena.

Tästä kiistämättä olemassaolevasta erosta huolimatta perussuomalaisten henki pitää sisällään samantyyppisen eetoksen ja jopa paatoksen kuin lainasanojen virtaamista kammoksuvien. "Aristoteleen Kantapäähän" tulleet kommentit valaisevat tätä mielestäni hauskasti ; "Kieli on kuitenkin avain käsitteelliselle ajattelulle ja omalla kielellä se käy parhaiten. Se on hienoa, kun osataan monia kieliä, mutta kyllä äidinkielen hallinta on A ja O. Tämä nimienmuutosvimma kuvastaa mielestäni heikkoa itsetuntoa." Jopa ironisuuteen asti. "Jos me emme vaali omaa äidinkieltämme, kuka sitä vaalii? Äidinkieli on ihmisen koti. Tällä ei ole kansalliskiihkoilun kanssa mitään tekemistä, vaan syvän henkisen ja emotionaalisen identiteetin."

Paremminkin pitäisi päästä eroon nollasummapeliajattelusta: nykymaailmassa on melkein pakko osata useampia kieliä, mutta se ei välttämättä ole suomen kieleltä pois. Normaalin ihmisen päähän kyllä mahtuu useampi kieli. Tämän takia minusta melkein isompi ongelma kuin se, että suomen kieltä ei arvosteta, on se, että mitään muuta kieltä kuin englantia ei osata, että englannista tulee se ainoa "The Vieras Kieli". Ja kyllähän se on pakko myöntää, että nykymaailmassa on vaikea tulla toimeen ilman englantia. Tarve sen opiskeluun on suurempi kuin monilla muilla kielillä

Kuitenkin on helppo ymmärtää myös oman kansallisen identiteetin puolustajia. Tästä saa hienon kuvan kuuntelemalla nuoria suomenruotsalaisia. Heillä on tapana puhua sekaisin suomea, ruotsia ja englantia. Eikä mitenkään siten, että ensin puhuttaisiin ehyt lause tai ajatuskokonaisuus yhdellä kielellä ja sitten vaihdetaan toiseen. He vaihtavat kieltä kesken lausetta, jopa monta kertaa. Syntynyt puhe muistuttaa enemmän kryptografiaa kuin kieltä, jonka funktio on käsittääkseni viestintä toisten ihmisten kanssa. Ja tässä syynä ei ole edes se, että kenties maailman tehokkain tapa muuttaa teksti salakieliseksi minun silmissäni on kääntää se ruotsin kielelle. Syynä on se, että kielen vaihtaminen on prosessin raskain osio. Kun yhden kielen "nappaa päälle" sillä on helpompi jatkaa. Sekakielisyydestä tulee vain häiritsevää.