On vietetty ruotsalaisuuden viikkoa. Olen suhtautunut tähän hieman samalla huvittuneisuudella kuin kaikkeen muuhunkin kansallistunteen ympärillä pyörivään. Tosin näyttäisi siltä, että viime aikoina käyty "pakkoruotsikeskustelu" on johtanut siihen että suomenruotsalaiset ovat alkaneet harjoittamaan vastaankirjoittamisen periaatetta. Tämä on johtanut siihen, että yhä enemmän on korostettu sitä miten koko suomen identiteetti on ruotsalainen identiteetti. Ja toisaalta erilaisia viholliskuvia on ollut esillä tavalla ja tasolla jota ei miellä stereotyyppiseen suvaitsevaiseen "ruotsalaisuuden malliin".
Ruotsi on ollut minulle lähinnä asia joka ei kosketa omaa elämääni. Olen vouhkannut monista asioista. Tämä ei ole ollut yksi niistä. Nähdäkseni pakkoruotsi on ollut liian vahvasti patrioottien "oikean kulttuuripuhtauden viljelyä" ollakseen asia johon edes haluaisin ottaa osaa. ; Nyt kun viholliskuvissa on nostettu esiin se, että "pakkoruotsin opettamisen vastaisuus olisi muukalaisvastaisuutta" ja että "Suomi on ruotsalainen maa", nousee mieleen väkisin kysymys siitä, että mitkä kulttuuriset piirteet ovat johtaneet sivutuotteena siihen, että ruotsalaisten geenit eivät ole levinneet suomalaisten keskuuteen. Ja että miksi suomenruotsalaisuus olisi muukalaisuutta jos he ovat vuosisatojen aikana integroituneet suomalaiseen kulttuuriin ja sen ytimeen asti. (Maahanmuuttajia ruotsinkielisten ei kannata esiintuoda, sillä he joutuvat nyt opettelemaan pakosti ylimääräisiä kieliä onnistuakseen maahan integroitumiseen. Heidän on pakko identifioida itsensä muukalaisiksi jotta tässä muukalaisvastaisuudessa olisi mitään mieltä.) Samoin syntyy ihmetystä miksi ruotsalaiset korostavat suomalaista identiteettiään vaatimalla erilliset varuskuntansa ja vastaavat jos suomalaisuus todella on ruotsalaisuutta ja vahvasti sidoksissa kieleen ja sen osaamiseen.
Olen "huono kielimies", enkä oikein ymmärrä miksi pitäisi opetella yhtään mitään vierasta kieltä. Olen kuluttanut valtaosan kouluajoistani kieltenopintojen kanssa painiessa. Ja kaikki perustelut ulkomailla työskentelystä ja vastaavasta ovat kauniisti sanoen mallia "jos olisin joku muu ihminen, sellainen joka haluaa kaupalliselle kansainväliselle alalle tai jota vittu kiinnostaisi ihmispaskiaiset ja näiden apinansukuisten idioottien "kohtaamiset" keskimäärin yhtään" ... Tämä ei kuitenkaan ole johtanut ärsyyntymiseen kulttuureja kohtaan. (Olen yksinkertaisesti liian kaikenkattavasti ihmisvihamielinen kusipääpaska ollakseni syrjivä kansallisesti tai ideologisesti.) Ruotsalaisuuden päivä ei ole siksi häirinnyt ja ruotsi jäi vain tylsäksi kouluaineeksi jota en osaa. (On minulla muitakin aineita joita en osaa eivätkä ne ole minusta kuin tylsiä. Ja sitten on sellaisia puolia joita osaan. Egoistisena ihmisenä keskityn mieluummin positiiviseen ja pelaan vahvuusalueilla.)
Sen sijaan tämä viholliskuvan luominen ja pakkoidentifikaattien luominen ärsyttää. Siksi vouhkaan nyt. ; Jos ruotsalaisuus ja ruotsin kielen taito on jokin pakollinen osa "suomalaista identiteettiä" alan suhtautumaan siihen samoin kuin luterilaisen kirkon aamunavauksiin joissa "kulttuurisesti merkittävä instituutio" ja jopa "oma vakaumus ja identiteetille tärkein rakennusaines" nostetaan myöskin temaattisesti esille. (Ja arvon suomenruotsalaiset. Tätä. Te. Ette. Halua. Kokeilla. And believe me - that is same in your stupid language which I proudly refuce to use as long as your hostile and assholic attitude stands.)
Ongelmana tuntuu kuitenkin olevan se, että vaikka ruotsi on Suomen toinen virallinen kieli, into ja motivaatio opiskella sitä ei ole kovin vahva. Syynä tähän on rehellisesti sanoen se, että ruotsin kieli ei edusta juuri minkäänlaista osaa suomalaisten identiteetissäni. Esimerkiksi minun identiteetissäni sillä ei ole mitään sijaa. Olen vahvemmin eurooppalainen kuin skandinaavi ; Viikingit ovat minulle niitä toisia, hurreja. Ja näkisin, että Venäjän vallan vaikutus on Suomessa relevantimpi kuin Ruotsin, sillä Suomi oli viimeiseksi Venäjän vallan alla. Ja Suomen identiteetin kannalta on oleellista muistaa, että Venäjä tarjosi Suomelle autonomiaa. Ruotsi taas on tässä suhteessa ollut tiukkapipoisempi. (Mikä on hieman ironista koska nykyajan Venäjää ja Ruotsia katsellessa voisi olettaa että asiat olisivat juuri toisin päin.)
Voidaan jopa sanoa että itsenäisyys vaatisi - talvisodasta huolimatta - enemmän kiitollisuutta Venäjän kuin Ruotsin suuntaan. Kuninkaanvaltaan jätettynä olisimme osa Ruotsia. Ja olisi hyvin vaikeaa uskoa että siellä tunnettaisiin mitään "pakkosuomea" jota olisi pakko päntätä koulussa. Suomi olisi tässä heikoilla. Olisimme todellakin ruotsalaisia. Edellämainitsemaani vastaankirjoittamisen periaatteeseen nojaavaa aivan tuoretta "persuuntunutta" ruotsinsnobismia taas tarvitaan lähinnä siksi että emme ole. Suomalaisuutta kuvaakin slogan "Ruotsalaisia emme ole. Venäläisiä emme halua olla. Olkaamme siis Suomalaisia."
Voidaan toki nähdä että Ruotsin vaikutus on suuri. Sen arvo on kuitenkin yleensä varsin kyseenalainen. Suomalaisen identiteetin sidosaine, kristillinen usko - ja ennen kaikkea luterilainen usko - on "ruotsintuomaa". (Emme ole ortodokseja koska Venäjä tarjosi enemmän autonomiaa.) Ja tämä taas ei ainakaan minulle edusta omaa identiteettiäni, vaan juuri oman identiteettini tukahduttajaa. (Ja niillekin joille se ei ole, voidaan kysyä onko Ruotsi vähemmän merkittävä kuin Saksa. Ruotsi kun on ollut monelle idealle vain välikulkureitti. Niiden alkuperä on mannermaista eikä skandinaavista alkuperää.) Kulttuurimme ruotsalaiset piirteet kertovat usein tarinaa siitä miten asiat voisivat todellakin olla toisin. Kulttuurimme on ruotsalainen siksi, että suomalaisuus jyrättiin ja sen päälle rakennettiin ruotsia. Ruotsi onkin tietyssä määrin snobistinen herrakultuuri jolle suomalaisuus on orjakulttuuri jonka pitäisi olla jotenkin kiitollinen ruotsalaisista vaikutteista ja olla nöyrän alemmuudentuntoinen.
Tämä taas ihan oikeasti nostaa esille kysymyksen siitä, pitäisikö ruotsalaista kulttuuria kohdella esimerkiksi samalla kunnioituksella jolla ruotsalaisten tänne siirtämä saksalainen kulttuuri kohteli vaikkapa karhunpalvontalehtoja. Tämä on minusta aivan viehättävä ja reilu kysymys, koska se nojaa siihen historialliseen painolastiin jonka pohjalla ruotsalaisuudella on mitään sijaa yhteiskunnassamme. Menneisyys on se avain joka selittää miksi tarvitsemme ruotsalaisuuden päivää nykyaikana.
Tässä suhteessa on varsin ironista miten ruotsalaisuuden päivä on sidottu kalenteriin. On hieman ironista juhlia 1600-luvulla elänyttä kuningasta nimeltä Kustaa II Aadolf. Hän kun osallistui 30 -vuotiseen sotaan, jossa hakkapeliittojen rooli muistuttaa siitä miten ruotsinvallan alla syntyi sanonta "Ruotsi on valmis taistelemaan viimeiseen suomalaiseen." Hänen saavutukset ovat ruotsin kannalta varmasti vakuuttavat, mutta suomalaisten näkökulmasta on kyseenalaista ihailla sotaista miestä jonka aktioiden vaikutuksesta 10% suomenkielisestä väestöstä kuoli. (Ja koska valtaosa oli miehiä se iski populaatioon vahvemmin kuin jos molemmat sukupuolet olisivat olleet tasaisesti edustettuina.) Ilman Ruotsia moni nykyään olematon ihminen olisi elossa. Jos haluaa juhlistaa suomenruotaslaisuutta tai viettää ruotsalaisuuden päivää Suomessa, siihen on varmasti tilaa. Mutta symbolisesti kannattaisi valita ... no rehellisesti sanoen ihan mikä tahansa muu päivä kuin Gustav Adolfs dag.
Siksi kun "Savon Sanomat" kirjoitti siitä "Sopii kysyä, että jos ruotsin kieli on näin pahasta, pitäisikö meidän häivyttää näkymättömiin kansallisesta historiastamme myös ne seitsemän vuosisataa, jotka suomalaiset elivät yhtenä maakuntana Ruotsin kuninkaan alaisuudessa?" se kysyy kysymyksen johon se ei ehkä halua että vastaamme.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti