Doodle

Ylläolevaa kuvaa ei saa ottaa liian vakavasti. Se on eräänlainen töherrys, joka vastaa lähinnä sitä mitä jotkut toiset ihmiset piirustelevat paperinkulmiin kun ovat tylsistyneitä kokouksessa tai luennolla. Olen pyöritellyt siinä jonkin verran jotain jota voisi kutsua miltei käsiteanalyysiksi. Sitä kautta voi kuitenkin huomata joitain seikkoja jotka ovat oleellisia sen käsittelemässä uskonnonfilosofiassa. Karkeasti ottaen kysymys on siitä että käsitteitä analysoitaessa on erilaisia vaikeuksia. Ja niihin törmätään hyvinkin toistuvasti.

Ensimmäinen tärkein huomio on kenties siinä, että arkikielessä käsitteet ovat usein hyvin epäselviä. Ja niissä on joko eri määritelmiä tai sisäisiä hierarkioita joiden kautta ollaan epäselviä ja tehdään joko aivan suoranaisia virheitä tai sitten ollaan sisäisesti epäkoherentteja, epäselviä, viestinnällisesti nollatietoa jakavia, irrelevantteja tai triviaaleja. Ja täsmälleen samat ongelmat ovat myös akateemisissa ja filosofisissa käsitteissä riskinä.

Esimerkiksi "usko" on käsitteenä hyvin epäselvä. Ja tätä käytetään hyvin usein väärin. Ja väärin ei tarkoita sitä että olisi jokin kielipelillinen erimielisyys. Vaan se, että käsitteitä vaihdetaan lennosta tavalla joka rikkoo kaikkia hyvän ajattelun perusperiaatteita. En haluaisi olla ilkeä (mutta olen). Ja otan tästä esimerkiksi jo eilen pitkän ja omituisen kritiikin saaneen Systomykoosin tekstin. Mainitussa tekstissä usko määriteltiin käytännössä siksi mitä uskonnonfilosofiassa kutsutaan beliefiksi. Tätä vastaan on toki olemassa toinenkin uskon määritelmä, nimittäin faith. Mutta oleellisinta on se, että usko otetaan tietoteoreettiseksi tilanteeksi johon liittyy asenne. Uskonto taas sidotaan uskoon. Tähänkin on erilaisia määritteitä mutta pysytään tässä valitussa. Sitten uskonnon vastakohdaksi laitetaan ateismi. Tämä valinta on siitä omituinen, että tosiasiassa ateismin määritelmällinen vastakohta ei ole usko vaan teismi.

Ateismi on hyvin laaja käsitys joka perimmiltään määrittyy nimenomaan kanannotoksi Jumalan olemassaoloon. (a - teismi) Sen sijaan Systomykoosi näyttää rinnastavan tämän tiedeuskoon. Tässä on siitä erikoinen maku, että se ikään kuin implisiittisesti vaatii että tieteellisen maailmankuvan väistämätön seuraus olisi ateismi. Karkeasti ottaen voidaan sanoa että usko on metodi ja teismi on johtopäätös. Tämä ei ole pelkkää saivartelua.
1: Sillä jos otamme esimerkiksi (ateisti) Sartren eksistentialismin, sen ytimessä on maailmaan heitettynä olemisen käsite. Tässä ytimessä ei ole se, että ateismi todistetaan vaan jumalan puute on ikään kuin peruskokemustila josta lähtien asiat tulkitaan. Maailmaan heitettynä oleminen on taas aatehistoriallisesti sidoksissa Kierkegaardin teismiin jossa uskon hyppy on ideaali. Tosin Kierkegaardin ja Sartren ero on siinä että Sartren maailmassa ei hypätä vaan meidät enemmänkin paiskataan siihen kuiluun väkisin. Systomykoosin määritteissä Sartren ateismi ei olisi ateismia vaan uskoperustainen.
2: Samoin Nietzschen jumalan kuolema -estetiikka ei olisi Systomykoosin uskonmääritteissä ateismia. Siinä ei nimittäin olla skientistejä, vaan maailma on nimenomaan syvimmiltään mysteeri.

Toki joku voisi huomauttaa, että Systomykoosin uskon määritelmästä johon sidotusta uskonnon määritelmästä syntyy koherentisti ajatus siitä että Sartren ja Nietzschen jumalaton tai jopa antiteistinen malli ei ole ateismia ollenkaan vie meidät arvokkaaseen huomioon. Nimittäin siihen, miksi hän sai ajatelmastaan tuloksia "agnostismi on uskontoa" ja "kreationismi on ateismia". Niiden yllättävyys kuitenkin katoaa tämän määrittelyhuomion kanssa. Sillä yllätys on sidottu arkikieleen ja vakiintuneisiin käsityksiin. Voidaan jopa sanoa, että koko tekstin taustavoimana onkin se, että keskeiset määritelmät on ikään kuin määritelty tyystin uusiksi. Ja että tästä seuraa enemmänkin ymmärtämisvaikeuksia ; Jos minä vaihdan sanojen "haista", "sinä", "idiootti" ja "paska" määrittelyt siten että ne tässä minun maailmassani kiittävät tarkkanköisestä analyysistä, määritän itselleni aivan uuden kielen ja voin vain syyttää itseäni jos minut ymmärretään väärin.

Ja siltikin jää jäljelle huomio siitä, että usko = uskonto ≠ ateismi -ketju nojaa enemmän arkikielen epämääräisyyteen. Usko kun arkikielessä tarkoittaa sekä teismiä että asennetta. Teologiassa näiden asenteiden ja teismin suhdetta on korostettu niin että moni ei kykene näkemään että tosiasiassa metodi ja tietty johtopäätös ovat aivan eri kohdassa perusteluapparaattia. Karkeasti sanoen usko=uskonto -kohta yhdistetään asenteella. Ja uskonnosta hypätään ateismista irtautumiseen teismin kautta. On selvää että ketjussa sekä uskon ja/tai uskonnon monimerkityksellisyys johtaa ekvivokaatio -päättelyvirheeseen. Tai sitten ateismi on määrittynyt todella omituiseksi tavalla joka ei oikein tunnu kuvaavan sitä ateismia jota kaikki muut tarkoittavat. Jolloin lopputulosta ei voi soveltaa toimivasti oikein mihinkään.

Toinen mielikuvien sekoittumiseen perustuva pyrkimys taas perustuu määritelmien hierakiaan. Se näkyy vahvasti lausumissa kuten "ateismi on uskontoa". Näiden lausumien kohdalla ongelmana on se, että ne ovat usein joko väärässä tai jollain hyvin tarkasti määritetyllä ja rajatulla tavalla tosia.
1: Esimerkiksi jos katsotaan Sartren eksistentiaalista ateismia, siinä on valintaan liittyvä heittäytyminen jota voidaan jollain tavalla pitää uskon hyppynä. Jollain hyvin rajatulla uskonnon määritelmällä Sartrelainen eksistentialismi on uskontoa. Tässä määrittein voimme kuitenkin huomata että kreationismi ei ole uskontoa, eikä uusateismikaan. Ne kun ovat evidentialistisia - kenties jopa sairaalloisuuteen asti. Näin ollen lausunto "ateismi on uskontoa" on selvästi puutteellinen kun noin suuri ja nykyään kenties vaikutusvaltaisin ateismin suuntaus ei ole by definition uskontoa.
2: Toisaalta Boyerin kognitiivisessa uskonnon mallissa on mahdollista olla ateisti ja uskonnossa. Hän nimittäin itse nostaa "Ja ihminen loi jumalat" -kirjassaan avaruusolentoihin uskovat. Boyerin mallissa raelilaiset, jotka eivät ole teistejä vaan jotka uskovat että avaruusolennot ovat ohjelmoineet ja valmistaneet ihmiset, ja jotka tarjoavat omienkin määritteidensä mukaan "Intelligent Designiä ateisteille", täyttävät uskontomallin kriteerit. Toisaalta tässä mallissa vaaditaan sitä että joku saa ajatuksenlukutasoisen pääsyn "likaisiin" (sosiaalisesti noloihin) salaisuuksiisi (olivatpa nämä tekoja tai ajatusrikoksia) ja siksi esimerkiksi Sartren ja Nietzschen malli ei siinä ole edes periaattessa mahdollista pitää uskontona. Tässä kohden ateismi on uskontoa jollain hyvin tarkasti ja triviaalisti määritetyillä ateismin muodoilla. Sellaisilla jotka eivät useimmilla ole edes tiedossa tai jotka tiedosta huolimatta eivät kovin luontevasti tule mieleen kun nostetaan käsite "ateismi" pöydälle.
3: Uskonto voidaan määritellä hyvinkin epämääräisesti. Tavallisesti on totuttu että mikä tahansa ideologia ei ole uskonto ja siksi uskonnoille on määritelmiä. (Teistit jotka korostavat että ateismi on uskonto, selittävät usein että määritelmiä on monia ja siksi kysymys on vaikea. Mutta kuten tuohon linkkiini kasasin, voimme huomata että määritelmästä riippumatta ateismia saa hyvin vaikeasti sovitettua uskonnoksi.) Voidaan nähdä että maailmankuvat institutionalisoituvat ideologioiksi. Ja vaikka kaikki uskonnot ovat ideologioita, niin kaikki ideologiat eivät ole uskontoja. (Aivan kuten vaikka kaikki koirat ovat eläimiä, eivät kaikki eläimet ole koiria. Eläimet voivat olla vaikka kissoja tai monia muitakin olentoja.) Hierarkia menee nurinniskoin, mikäli siis puhutaan suomea suomalaisten kanssa ja halutaan tulla ymmärrettäväksi.
1: Ja moottorina tässä kohden ei ole maailmankuva, ateismi tai teismi, vaan yhteinen kieli, suomen kieli. En todellakaan ole kielinatsi - minulla ei yksinkertaisesti ole rahkeita puhua toisten huonoista lauserakenteista tai kirjoitusvirheistä - mutta korostan että kieli on käytännössä viestinnän väline. Jos vaihtaa kielipeliä kielen perustasoa myöten, eikä analysoiden ja pedanttisesti määrittele niitä selkeästi esille pitkin matkaa, ansaitsee tulla väärinymmärretyksi.

Tässä voidaan kohteliaimmillaan ajatella, että käytössä on kielipeli jossa uskonto tarkoittaa sitä että on vähintään yksi perustelematon premissi. Tämän lopputuloksena on se, että lausuma ei ole väärä, mutta se on epäkiinnostava. Sillä tässä määrittein ihan vmikä tahansa on uskontoa. Se, että uskonnon määrittää niin laajasti että kaikki on uskontoa johtaa siihen että lausuman informatiivisuus katoaa. "Ateismi on uskonto" on tässä vain tyhjä kupla ja lätinää.

Yllämainittuja eri määritelmiä yhdistääkin tavallaan se, että väitelauseen esittäjät eivät yleensä vaivaudu erittelemään tai perustelemaan väitettä. Emme tiedä mikä on se uskonto mitä tarkoitetaan. Ei mitä ateismi siihen sopii. Useimmiten huomataan, että joko väitteen yleispätevyys katoaa, eli se toimii vain tiettyyn ja hyvin rajattuun ateismiin. Tai sitten uskonnon määritelmästä tulee niin lavea että se menettää arvonsa. Näitä tarkennuksia ei käytetä. Koska sloganin tarkoituksena ei ole olla argumentti vaan se on ns. mudanheittoa. Slogan on epämääräinen jotta sitä vastaan ei voitaisi argumentoida muuten kuin hyvin työläästi. Epämääräisyys ja saivartelu takaavat että on hyvin vaikeaa narahtaa siitä että väite on väärä tai huono. Ja kun tavoitteena ei ole kehittää ihmisten ajattelua uskonnosta ja sen käsitteistä, on ideana pelkästään se, että yritetään tartuttaa uskontoon - rehellisesti sanoen uskontojen ja uskovaisten ihmisten käyttäytymisen takia syntyneitä - negatiivisia konnotaatioita ateismiin.
1: Montako uskonnon määritelmää toinen jaksaa vaivata läpi ja kauanko tähän menee aikaa vs. se että "ateismi on uskontoa" on nopea ja ei vaadi edes kaulasta ylöspäin halvaantuneen päästäisen kognitiivista prosessointia. Riittää että "uskonnoksi" kutsuminen väheksyy ateismia asenteellisesti mielikuvissa.

Kolmas asia on sitten se, mikä vaatii toisen aikaisemman ateismikritiikin esilletuomista. Tässä oltiin toki liikkeellä hieman samoissa hengissä kuin Systomykoosissa. Mutta siinä missä Systomykoosi korostaa uskon määritelmää, ateismin tuputtamisesta - sinänsä ymmärrettävästi -  loukkaantunut korotsaa ateismin määritelmää. Karkeasti sanoen siinä skientismi = positivismi = ateismi.

Mutta prosessi vedettiin ikään kuin nurin päin. Tekstin perusvirhe oli se, että skeptismi tai skientismi liitettiin ateismiin. Siinä ikään kuin yritettiin luoda ristiriitaa jossa ateismi väittäisi että se ei ole uskonto, mutta se kuitenkin olisi uskonto. Sen ytimessä on "aukoton todistaminen". Tämä on mielestäni hyvin tavanomaista mutta erikoista. Sillä siinä tavallaan ymmärretään skientismi -termi monimerkityksellisesti ; Skientismi voidaan nimittäin arkikielessä nähdä (a) positivismina, eli jonain jossa metafysiikka torjutaan eikä sitä sallita maailmankuvissa (b) ontologisena naturalismina eli näkemyksenä jossa kaikki on ainetta ja energiaa. ~ Ongelmana on se, ovatko nämä yksi ja sama. Eilisestä systomykoosin esimerkistä nostin esiin sen, että Jumala on "triviaalisti falsifioitavissa". Eli jos jokin uskonto sanoo että tietty Jumala on yhteensopimaton evoluutioteorian kanssa, tämä uskonto itse asiassa väittää että evoluution todistaminen olisi tämän jumalan falsifikaatiokriteeri. Tämä tarkoittaa sitä että Jumala on joskus kumottavissa. Se, että se Jumala olisi itsessään yliluonnollinen ilmiö ei tee siitä tieteen metodologialle mahdotonta. Toisaalta jokainen tietää Raamatussa ilmestyvät ja ihmeitä tekevät Jumalat. On selvä, että tämä on täysin empiirisen maailman piirissä tapahtuvaa toimintaa. Ja tätä kautta se ei ole epäempiiristä.

Tämä on sinänsä ikävää, että itse olen nähnyt skientismin ns. tieteellisen maailmankuvan korostamisena. Tämä on se, mitä uusateistitkin tavoittelevat. Mutta tämän käsitteen ytimessä on enemmänkin skeptismi kuin ateismi. ; Itse näkisin että Popperin huomioiden jälkeen kumoutunut looginen positivismi on jotain joka liitetään skientismiin, mutta joka on itse asiassa aidon skientismin kanssa täysin yhteensopimaton. Skientismi onkin jokin joka paistaa "me tulemme tietämään" -asenteissa. Ja tätä asennetta ajavat lähinnä (a) pseudoskeptikot joilla asenteena on naïvi realismi ja jotka ovat tieteenfilosofisesti "helvetisti jälkeenjääneitä" (b) Alvin Plantingan kaltaiset reformoidun epistemologian kannattajat joilla jumala-aisti ja warrant takavat sen, että "Popperin kokoinen kuilu epistemologian ja ontologian välillä" on irrelevantin pieni ja että siksi voimme tietää.

Itse Quinelaisena näen, että epistemologia ei ole täydellinen, mutta meillä ei ole mitään parempaakaan. Ja valtaosa skepsis RY:läisistäkin on fiksoituneita Popperiin ja osaavat hokea falsifikaatioperiaatteesta. Tämäkin on selvästi "jossain määrin jälkeenjäänyttä". Mutta se ei selvästi ole positivismia.

Mutta oikeasti tämä on vasta sidos jossa olisi ateismin sijaan skeptismi. Ateismi sen sijaan on jotain joka ei ole aina naturalistista. Olisi syytä että kriitikko täsmentäisi että ateismi tarkoittaa tässä kyseisessä tapauksessa nimenomaan uusateismia eikä ateismia. Sillä tässä spesifiys on tärkeää. Ilman sitä ei ole mitään argumenttia, on vain syytös joka ei oikein kuvaa kovinkaan montaa ateismin suuntausta. Vaikka a-teismi on sidottavissa teismiin, usein kannattaa täsmentää että mitä niistä aivan erilaisista ateismeista on viitattuna kohteena. Erittelyn kanssa sitä argumenttia on jo astetta enemmän ja tyhjää valituslänkytystä vähemmän. (Tosin suoraan sanoen ; ei kovin paljoa. Mutta asiat kannattaa korjata virhe kerrallaan niin kauan kuin niitä on.)

Karkeasti sanoen yhtäläisyysmerkkejä ei voida vetää missään kohdassa. Jos skientismi on "aukotonta todistamista" puhutaan positivismista eikä tieteellisestä maailmankuvasta. Ja vaikka tämä positivismi kenties vastaa mielikuvia skientismistä, se ei vastaa edes evidentialismiin fiksoituneiden ateistejen omia esityksiä. Kriitikki ei siis enää tämän ensimmäisen yhtäläisyysmerkin kohdalla kohdistuisi oikein kehenkään. Se rakentaisi korkeintaan olkiukon. Jos positivismi on ateismia, otetaan tiukka kanta Jumalan empiirisyyteen joka on kannanotto jota sitäkään aika harva ateisti tekee. (1) Dawkins vihjaa että epäsuorasti voisimme arvioida Jumalan todennäköisyyttä. Tässä ei ole kysymys Jumalan falsifioinnista sanan vahvimmassa mielessä, vaan puolesta ja vastaan tehtyjen tieteellisten argumenttien paremmuutta. Tieteellisessä maailmankuvassa tämä ei ole suinkaan mahdotonta. (2) Ja Dawkinsin antiteesiksi voi torpata Nietzschen viikset väpättäen huutamaan siitä että luonnon systematisointi on valehtelevaa mielikuvien tekemistä, pohjimmiltaan erehdystä. Häntä pidettäneen tästä huolimatta ateistina par excellance. Vaikka yhtäläisyysmerkkejä positivismista vedelläänkin mielikuvissa, se ei toimi kovinkaan hyvin käytännössä.

Käsitelanalyysi - vaikka tässä ei ole puhuttu pätkääkään ontologiasta, eli siitä miten maailma todella toimii, vaan on pitäydytty puhtaasti logiikassa ja erilaisissa kielipeleissä - on selvästi tärkeä ja vaikea taito. Pitää osata rajata määritelmiä siten että ei vaihda määritelmää lennosta. Pitää osata huomata, onko valittu määritelmä ainut määritelmä. On katsottava paitsi sitä mitä lopputuloksia valittu määritelmä tekee, niin myös se, että katsoo lopputulosten soveltamisalueen. Että onko kaikki ateismiksi sanottu todella sitä ateismia johon tämä määritelmä iskee. Ja jos ei, niin kannattaa miettiä ollaanko tässä harhaanjohtamassa käsitteiden omintakeisella uudelleenmäärittelyllä sen sijaan että tehtäisiin aidosti radikaaleja ja intuitionvastaisia havaintoja siitä miten asiat, kuten ateismi, usko tai uskonto, on koettu ja nähty.

Itse asiassa aluksi laittamani lista vaikutti pilkkakirvelistalta. Mutta ne kaikki ovat huomattavia tapoja perseillä. Ja niissä ei ole yhtään turhaa kohtaa. Melko hyviä huomioita nyitty irti laadultaan keskinkertaisesta piirrustelusta.