Tieteenfilosofian ja tiedeilmiön suurin siunaus ja kirous on siinä että tietomme eivät ole täydellisiä.1: Lohdullisesti tämä tarjoaa mahdollisuuden oppia. Tiede voidaan kuvata oppimisprosessina, mutta joka tapauksessa tieteellinen tutkimus ilmenee nimen omaan tiedetyn ilmaisemisena : On selvää että jonkin uuden korrelaation synnyttäminen on jotain uutta. Kun taas tuntemattoman pysyminen tuntemattomana ei ole minkään uutisoinnin arvoinen asia. Oppiminen sen sijaan on. Voidaan sanoa että tästä seuraa jonkinlaista tarkentumista ja kehittymistä. Näin tieteen voima ei olekaan siinä että heti keksittäisiin jokin oikea teoria ja sitten loppuelämä koherentisoitaisiin tätä absoluuttista totuutta, vaan pikemminkin se, että ensin oletetaan jotain väärin ja sitten tästä erehdyksestä opitaan jotain siitä miten asiat eivät ole. Verifioinnin ja suoran todistamisen sijaan edetäänkin modus tollens -logiikan mukaan.
2: Ikävästi tietojen epätäydellisyys tarkoittaa sitä, että kohtaamme absurdin ja tietämättömyytemme. Tieteen aukkojen kohdalla ei yksinkertaisesti voida vedota huonoon muistiin. Ihmiskunta just fails, eikä ratkaisua voida edes delegoida keneltäkään asiantuntijalta.
Periaatteessa tietämättömyys voidaan kuitenkin jakaa henkilökohtaisesta julkisen kautta eijulkiseen tietämättömyyteen.
1: On asioita joissa on melkoisen hyvää tietoa. Mutta joko laiskuus, ajanpuute, muistin vajavaisuus tai psykologinen maailmankuvasilmälappu joka ajaa tarkoituksellisesti tai värittää tulkinnat niin että asiantila ei näy.
2: On olemassa tietoa, josta tiedetään että emme tiedä niistä. Näissä kohden meillä on jotain tietoa ongelman luonteesta. Ilmiö on tunnettu ja siihen liittyvää tutkimusta on tehty sen verran että tiedetään että tutkimuksessa on jonkinlainen etenemättömyysvaihe ja että kaikki tutkimusohjelmat aiheen kohdalla ovat hedelmättömiä. Tutkimus sepeää paikallaan eikä tuota uusia tuloksia. Tohinaa on, mutta asia ei etene. (Tälläiseksi voidaan ainakin toistaiseksi nimetä alkeishiukkanen joka on generoitu selittämään gravitaatioilmiö. Tiedetään että siitä ei ole havaintoa.) Näiden merkkinä ovat erilaiset anomaliat.
3: On tuntemattomia tuntemattomia. Eli ilmiöitä joista ei tiedetä edes sen vertaa että epätietoisuus tiedettäisiin. Nämä selviävät yleensä vasta jälkeenpäin. Näin kävi esimerkiksi kun Einsteinin suhteellisuusteoria korvasi Newtonin fysiikan. Aikaisemmin fysiikkaa pidettiin melkolailla valmiina ; Kaikki olisi vain yksityiskohtien säätöä, tiedon lisääntyminen olisi ikään kuin tarkkuuden kasvattamista ties kuinka monenteen desimaaliin. Suhteellisuusteoria tuotti kuitenkin paljon uusia saarekkeita, jotka "selittyivät jälkikäteen" : Ilmestyi uusia tutkimuskohteita : Etukäteen ne eivät näyttäneet välttämättä edes ongelmilta joten niiden ratkaiseminen ei ollut tietysti edes tarpeellista.
Tieteessä kuljetaan kuitenkin yleensä selkä tietämättömyyttä päin : Uusi tutkimus on ratkaiseva siksi että se kertoo asioita joita ei ole ennen tiedetty. Aukkojen paljastamisen näyttäytyy näin niiden peittämisen kautta. Näin tuntemattomat asiat sata vuotta sitten ovat monin paikoin ratkaistuja nykypäivänä. Tässä on tietysti intoa tarinoittaa prosessi, jolloin syntyy mielikuva jossa tieto korostuu tietämättömyyden sijasta.
Tämänlainen ajattelu on kuitenkin pitkässä tähtäimessä vaarallista. Tämän näyttää perinteinen uskonnollinen tapa. Siinä tunnetaan argumentaatiovirhe jota kutsutaan Aukkojen Jumalaksi. Tässä tietämättömyydestä päätellään mysteeri ja mysteeri määritellään Jumalallisuudeksi. Tässä on takana kaksi oleellita perusteluongelmaa:
1: Tässä tuntematon peitetään toisella tuntemattomalla. Olipa kysymys sitten Jumalasta, avaruusolennoista tai sitten taikauskoisesta johonkin eläimeen liittyvästä essenssistä, on takana joka tapauksessa se, että selityksessä on mukana suuri tuntematon, jota pidetään ratkaisuna. ~ Jos kysymys on jotain joka tulisi korjata, miksi ratkaista kysymys uudella kysymyksellä?
2: Sisällä on määritelmäkikkailulla synnytetty ristiriita. Tuntematon on pohjimmiltaan määritelty tunnetuksi antamalla sille uusi nimi. Näin syntyy luultavasti (pintapuolisesti~typerästi miettiville) selittymisen kokemus ja tunne, joka on eri asia kuin perustelurakenteen toimivuus ja pätevyys. Jos emme tiedä jotain, emme voi väittää että tiedämme siihen ratkaisun. Ei vaikka kuinka sanoisi että "just because".
___2.1: Se, että tekee kuten kysymysvaiheessa olevan lapsen vanhempi tekee, eli vastaa kysymykseen "miksi" pelkän sanan vastauksen "siksi" ei tosiasiassa opeta lapselle mitään uutta asiasta. Tai korkeimmillaan se opettaa sen, että vanhempikaan ei osaa vastausta. Tai halua antaa sitä.
___2.2: Näin uskovaisen nöyryys tietämättömyyden edessä muuttuukin PR -tempuksi. Väittäessään Jumalaa ratkaisuksi, hän väittää tuntevansa ratkaisun tähän monia viisaita vaivanneeseen kysymykseen. Näin uskovaista innostaakin juuri kokemus ymmärryksestä. Ja jos tietämättömyyden tunnustaminen on nöyryyttä, on tämä liitoksissa röyhkeään arroganssiin.
Näin palaammekin agnostismiin. Etenkin sellaiseen surrealistissävyteiseen, jossa absurdinkin kohtaaminen on mukana. (Miten ihmeessä tässä blogissa sellaiseen muka voisi törmätäkin.) Siinä skientismi, jossa uskotaan että tiede ratkaisee kaiken on tietysti koominen, hallitessaan absurdia laittamalla sen koriin johon se ei muokkaudu. Mutta niin uskontokin, joka tekee mysteeristä jotain jota väittää tiedoksi. Sen sijaan kannattaa röyhkeästi sanoa että "I don't know. And anyone else doesn't know either - and anyone who disagrees with me is an filthy infidel."
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti