"Unkurissa" esiin nostettiin Linkola. Hänen kohdallaan esiin oli nostettava idealisoiviin maailmankuviin liittyviä piirteitä "stephen pepperin 1942 esittämän teorian maailmanhypoteeseistä. teorian idea on se, että ihmiset muodostavat todellisuudesta käsitteellisiä konstruktioita, paremmin tai huonommin perusteltuja kuvitelmiensa maailmoja. jos konstruktiosta rakentuu sisäisesti eheä maailma, pepper kutsuu sitä maailmanhypoteesiksi. yksi hypoteesin rakentamistavoista on linkolan edustama formismi; teoria maailmasta, jolla on välittömän havaintomaailman ulkopuolella oleva perusmuotonsa. ajattelutavan nimi voisi olla myös normismi, koska muoto tulkitaan yleensä normiksi, jota asioiden pitäisi noudattaa."Olen jopa yllättävän paljon samaa mieltä. Formismi on Platonistinen tapa katsoa maailmaa, joka ei ehkä vastaa todellisuutta mutta kuvaa melko hyvin sitä miten ihmiset usein yrittävät rakentavat mieleensä maailmankuvan, jossa on teoria maailman toiminnasta, teoria ihmisten toiminnasta ja teoria etiikasta. Ja tätä he sitten koherentisoivat elämänsä ajan. Konstruktio on oikea sana viitata, koska psykologiassa tiedetty ihmisten peruskäsittelytapa on assimilaatio, jossa epäsopivat piirteet sovitetaan maailmankuvaan sen sijaan että maailmankuvaa haastettaisiin. Koherentisointi voitaisiin tehdä monella tavalla, mutta ihminen on tässä kohden yllättävän vastahakoinen muuttamaan vallitsevan maailmankuvansa ydinkohtia. Ne kestävät ongelmat kuin ongelmat. Assimilaation seurauksena lopputulos koherentisoituu. Näin ihmisellä säilyy kokemus muuttumattomasta maailmasta.
Helpoin tapa purkaa koherentti maailmankuva on huomata, että ihmisten pyrkimys ja kokemus ristiriidattomuudesta on aika kovastikin eri asia, kuin se, että heidän näkemyksensä olisi todellakin ristiriitainen. Ihmiset korjaavat virheitään vasta kun virhe jotenkin tuodaan heidän tietoisuuteensa. Näin on paljon asioita jotka voivat olla hyvinkin ristiriitaisia koska niiden suhdetta toisiinsa ei ole oikeastaan edes mietitty.
Tämä on kuitenkin melko pientä ; ihminen itse ei ole niin pysyvä kuin voisi ajatella. Ihminen identifioi itsensä pysyväksi yksiköksi. Kuitenkin ihminen muuttuu ajan kanssa. Tässä mielessä ihminen onkin yllättävän paljon Theseuksen laivan tarinassa esitetyn kaltainen : Osia vaihdetaan toisiin. Ihmisen kohdalla voitaisiin sanoa että korjaaminen tehdään niillä välineillä ja osilla joita on helposti saatavilla. Näin ollen osia ei enää korjatakaan samanlaisilla osilla, vaan vaikkapa vain jonkin verran samankaltaisilla osilla. Näin tapahtuu aina kun ihminen oppii asioita, tai saivartelee jonkin asian määritelmällisesti hieman eri muotoon jotta hänen ei tarvitsisi luopua siitä kokonaan.Pysyvän identiteetin ja maailmankuvan pysyvyyden olettamus on tietysti eräänlainen arkielämän määräämä pakko. Esimerkiksi menemme opiskelemaan ja otamme lainaa pankista oletuksinamme että elämämme pysyy tietyillä määrin hallittavana ja että olemme tulevaisuudessakin "suunnilleen samanlainen persoona suunnilleen samanlaisissa oloissa". Kuitenkin ihmisille ihan oikeasti käy siten että tulevaisuudensuunnitelmat romahtavat ; Asuntolainan pitkälle ajalle ottanut saa päähänsä pianon ja menettää työkykynsä ja päätyy pienelle eläkkeelle. Ihmiset myös muuttavat mielipiteitään ja ala joka opiskelijaiässä tuntui kiehtovalta tuntuukin turhanpäiväiseltä ; Näin voi käydä vaikkapa kristitystä joka hakee esimerkiksi Suomen Teologiseen Instituuttiin, oppii sananlevityksen mestariksi. Ja sittemmin luopuu vakaumuksestaan. Moni avioliittokin päättyy eroon, vaikka avioliitoista "likimain usein" suunnitellaankin erityisenpysyviä - ja niitä esitetään tavallisesti ikuisuusviittauksin ja lupauksin.
Samoin sitä voi tehdä lausuntoja joissa näyttelee roolia kielikuva "Minut saa tappaa jos olen joskus tuota mieltä". Joskus mielipiteet muuttuvat heilläkin. Eräässä mielessä vanha persoona on kuitenkin kokonaisuutena kadonnut. Tietyssä mielessä mielipiteenmuutos on vanhan persoonan murha ja "uudestisyntyminen" jossa ollaan erilaisia kuin ennen. Vaikeus on tietysti siinä, mihin vetää "olennaisesti samanlaisen" ja "olennaisesti erilaisen" rajan. Usein ihmiset tekevät niin että muutoksia pidetään "olennaisesti samanlaisina" ja tätä kautta identiteetti oletetaan pysyväksi, vaikka sitä koristeleekin "epäolennaisten yksityiskohtien viilaaminen, parantelu ja hiominen".
Tälläisessä muuttuvassa näkemyskokonaisuudessa on kuitenkin likimain mahdotonta testata näkemyksiä ristiin. Näin ristiriitojen tietoinen skannaaminen muuttuu hyvinkin vaikeaksi ; Yksi muutos heijastuu voi korjata ristiriidan yhtäällä mutta helposti rakentaa sellaisen muihinkin asioihin. Näin maailmankuvan koherenttiuden arviointi onkin hyvin vaikeaa. Tieteessäkin se on vaikeaa, vaikka siellä käsitellään teoreettisesti paperille painettuja kaavoja ja työssä on useita tiedemiehiä (ja tieteenfilosofeja). Duhemin Quinen teesi kertoo mikä on ihanne, mutta sen tarkistaminen mikä on sen ehdon mukainen "pienin muutos" vaatii usein paljon miettimistyötä, joskus jopa lisää kokeita. Ihmisyksilöiden maailmankuvan kohdalla ei ole tarjolla samanlaista kirjaamisvelvollisuutta, joten useimmat asiat ovat ääneenlausumattomia, eikä tarjolla ole samaa määrää aivotyötäkään..
Näin ollen formismi näyttäytyy ensisijassa ihanteena, jota tavoitellaan, kuin jonain jota seurattaisiin edes kovin hyvin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti