Ei kerettiläistenvastustajia vaan uskontorealisteja.

Frierdich Nietzsche on tullut tunnetuksi vallanhalun korostamisesta. Tahto valtaan oli yksi tärkeimpiä ihmisen ohjaavia voimia. Hän piti tätä vallantahtoa tärkeänä ihmisen kasvun ja kehityksen voimana. Tämän jälkeen onkin hyvä muistaa että hän piti vallassaoloa laiskistavana ja tyhmentävänä. Toisin sanoen kokemus vallasta johtaa usein passivoitumiseen ja kasvu pysähtyy. Tavoittelu ja saavuttaminen on hänellä erotettava. Tästä on tavallaan hyvä jatkaa hegemoniaan - tai hegemonian kokemiseen. Tätä kautta vallantahto näyttäytyy vallankumouksessa siten, että se on vihaa vallankäyttäjän dominointia kohtaan. Tämä viha pitää kuitenkin sisällään uuden kontrollin ja dominoinnin ytimen. Tässä mielessä vallankumous paitsi syö opetuslapsensa, sisältää oman antiteesinsä. Kokemus siitä että on hallitsevassa asemassa, johtaa helposti typerehtimiseen.

Vartijana ollessa tämä tulee vastaan ns. "mannekeskusteluissa". Alan sisällä on nimittäin varsin monenkirjoisia mielipiteitä kansallispukuun pukeutuvasta kansanryhmästä. Osa esittää että he varastavat ja siksi heitä on vahdittava. He eivät katso olevansa rasisteja vaan roturealisteja. Tunnetusti en ole pitänyt tästä ajattelutavasta, vaan olen enemmän sitä mieltä että vartijan tehtävänä on tarkkailla yleisiä varastamisen piirteitä. Tätä kautta saadaan kiinni toki mustalaisia, mutta myös muunlaisia pitkäkyntisiä. Esimerkiksi valkolaisia hyvinmenestyneitä naisia, jotka eivät yleensä profiloidu myymälävarkaiksi, mutta jonka piirissä on kuitenkin yksilöitä jotka käyttävät mielellään viiden sormen alennusta jos vain saavat siihen tilaisuuden.

Tämä kaksiosainen ja täysin irrallinen alustus liittyy vaalikeskusteluun. Katselin erästä paneelia, johon osallistui muun muassa Päivi Räsänen. Räsänen haastettiin aiemmista puheistaan, joissa hän esitti että pakolaisiksi pitäisi ottaa ensisijassa kristittyjä. Paneelissa hän puolusti näkemystä siten, että kyseessä ei olisi uskonnon puolesta tehty syrjintä, vaan että Martti Ahtisaari oli muistuttanut että pakolaisten valinnassa on mietittävä myös sitä, miten otettu pakolainen sopeutuu yhteiskuntaan johon hänet siirretään. Tämä sopeutuvuuskysymys onkin toki erinomaisen hyvä asia ; Ei ole kenenkään etu, että otetaan ihminen joka kokee itsensä syrjityksi eikä sopeudu maahan johon on muuttamassa. Tämä aikaansaa helposti syrjäytymistä joka heijastuu esimerkiksi työnhakemisen vähenemiseen, työskentelemisen vaikeutumiseen, ja aggressiivisuuden lisääntymiseen. Tästä tilasta ei hyödy pakolainen eikä maa joka hänet vastaanottaa.

Räsäsen mukaan uskonto on tärkeä indikaattori sille, miten ihminen sopeutuu maahan. Hän korosti sitä, että kun kaikkia pakolaisia ei voida pelastaa, valikoituu pakolaiset jotka maahan tulevat joka tapauksessa jollakin tavoin. Kun uskonnon kautta valikoidaan ja syyksi katsotaan että tämä uskonto symboloi tai on markkeri tietylle piirteelle, on uskonto tavallaan perusteltu valintakriteeri.

Pinnallisesti logiikka voi tuntua vakuuttavalta. Mutta tosiasiassa hän käyttäytyy juuri kuin vartija joka selittää että hän ei ole rasisti vaan roturealisti ; Räsänen - kuten vain mustalaisia kyyläävä vartijakin - ei huomaa, että suora "kerettiläispuhe" on itse asiassa hyvin harvinaista syrjinnässä. Hitler halusi Juutalaiset joukkotuhottavaksi koska he edustivat hänelle erilaisia uhkia. Taidettakin tuhotaan ei siksi että oltaisiin destruktiivisia vaan koska halutaan suojella lapsia.

Puhdasoppisuuteen vetoavien "kerettiläisrovioiden" sijasta selitetään miten teko suojelee. Näin syrjinnälle tyypillisesti haetaan oikeutus. Räsänen ei näyttänyt huomaavan tätä, kun hänelle huomautettiin että kansainväliset lait kieltävät uskonnon kautta valikoinnin. Hänestä kyseessä ei ole uskonnollisesta syrjinnästä ja se ei ole uskonnollista syrjintää koska Räsänen sanoi että ei halua syrjiä. Toimenpide on joka tapauksessa sama. Räsänen pesee ikään kuin kätensä pitämällä teot ennallaan mutta perustelemalla asian eri tavalla ; Myös moni vartija taatusti kylvää omia epäluulojaan tilastoperusteluun ja oikeuttaa näin rasistiset tunteensa ilman että hän joutuu kantamaan rastistin määritelmän sosiaalisia haittoja. Kun rasistisesta käytöksestä tehdään roturealismia, löydetään oikeutus toiminnalle jostain muusta. Tällöin ei kuitenkaan enää katsota itse toimintaa, vaan aletaan puhumaan jostain sisäisistä tiloita joiden arviointi on vaikeaa ellei mahdotonta. Se on hieman sama, kuin jos esittäisi että ei pahoinpidellyt jotain henkilöä, koska teki vain ennaltaehkäisevää itsepuolustusta.

Tämänlainen profilointi sisältää myös mielenkiintoisen paradoksin. Se ei itse asiassa olekaan logiikaltaan niin vakuuttavaa argumentaatiota, kuin voisi arkijärjellä luulla. Tilastomatematiikan mukaan kyseessä on itse asiassa harhaanjohtava päättely. Logiikkakaan ei siis ole Räsäsen puolella.

On kuitenkin herkullista miettiä, mitä Räsänen pitää sopeutumattomuutena yhteiskunnan arvoihin. Tässä ytimeen nousee tietysti provokaatio. On hyvä huomata, että homoseksuaaleihin suhtaudutaan nyky -yhteiskunnassa melkoisen suvaitsevaisesti. Pride -kulkueeseen tehty pippurisumutetilanne, juridisesti vakava pahoinpitely laillista mielenosoitusta tai siihen rinnastettavaa tapahtumaa vastaan, oli Räsäsen mielestä tapahtumassa olennainen kulma oli se, miten homojen kulkue oli provokaatio perinteisiä arvoja vastaan. Samaa henkeä näyttää Helsingin Walkerstalon seinään Kampissa pian Pride -iskujen jälkeen ilmestynyt graffiti.Provokaatio on vakava rike, koska se kristillisdemokraattejen normaalisysteemissä on hyökkäys perinteisiä arvoja vastaan. Samaa asiaa uhkaa tietysti vieras uskonto. On kuitenkin hyvä huomata, että esimerkiksi homoillan jälkeen huomattiin selvästi että enemmistön arvot eivät ole Päivi Räsäsen arvot. Hän oli tässä provokatiivinen vallitsevia arvoja vastaan. Kristillisdemokraatit elävät kuitenkin kuvitelmassa siitä, että heidän perinteiset arvonsa ovat yhteiskunnan arvot - Ei ole tavatonta että Kristillisdemokraatti tai heidän kannattajansa kertoo siitä miten Suomella on paitsi kristinuskon vahvasti sävyttämää historiaa, että tämä on myös heijastunut lakiin ja arvomaailmaan niin että elämme kristillisessä yhteiskunnassa jonka kulmakivenä ovat kristilliset arvot.

Tässä mielessä meidän tulisikin miettiä, että jos Kristillisdemokraatit olisivat pakolaisia, pitäisikö meidän katsoa heidän vakaumustaan ja pitää tätä Kristillisdemokraattien omalla logiikalla indikaattorina huonosta sopeutuvuudesta yhteiskuntaamme. Ja pitäsiimmekö sitä jonain sopeutumattomana radikaalina näkemyksenä jonka arvot provokatiivisesti yrittäisivät muuttaa vähemmistön arvoja enemmistön arvoiksi. Näin esimerkiksi Päivi Räsäsen yhteiskuntakelpoisuus asettuisi varsin kyseenalaiseksi.

Kristilliseen yhteiskuntaan viittaaminen on kuitenkin osoitus että Kristillisdemokraatit kokevat olevansa vallassa. Ja jotenkin tästä nyt vaan tulee Nietzsche mieleen.. Samalla mieleen kuitenkin muistuu se, että arvomaailman muutos on itsessään eräänlainen vallankumous, jonka sisällä olevan kontrollin Räsänen tunnistaa ja näkee, ja silloin hänen suustaan purkautuu sana "provokaatio".