"History become a Legend. And the Legend become a Myth. - And something that shouldn't be forgotten was lost."
("Lord of The Rings - Fellowship of the Ring" [movie])
Varhaisin ihmisen menneisyyttä kartoittava muoto oli tarina ; Tarinat menneisyydestä olivat myyttejä, joissa oli opetuksia, maailmankuvaa ja arvolatauksia. Tarinoilla oli voimakas viihdytysluonne ja maailmankuvan opetusrooli.
Antiikin Kreikassa Jumalten ja sankarien roolin lisäksi otettiin ihmisten tekeminen. Tämän jälkeen, esimerkiksi kristinuskon vaikutuksesta, historia muuttui uskonnon välikappaleeksi ; Tutkimukset muuttuivat kronikoiksi ja annaaleiksi.
Renessanssin aikana antiikin ihanteita nostettiin takaisin asteittain, ja pikku hiljaa ajauduttiin valistusaikaan. Silloin lähteisiin otettiin aivan uudenlainen suhde. Ihanteeksi alettiin ottamaan objektiiviset tapahtumat. Valistusaikana historiasta yritettiin etsiä kuitenkin, hieman arrogantilta maistuvaan tapaan, myös eräänlaisen juonen piirteitä ; Ihmiskunnan historiasta yritettiin löytää vaikuttavia elementtejä, joiden huipentumana olisi nykymaailma. Yksi tärkeä juoni oli järkevyyden taistelu irrationalismia ja taikauskoa vastaan, joka huipentui tieteen voittoon.
1700 -luvulla maailmankuva otti uuden erikoisen vaiheen. Kutakin aikaa yritettiin tavoitella sen oman aikansa kautta. Näin ihmisiä ei enää alistettu "modernin maailman tulkintakentälle", vaan asioita yritettiin selittää kustakin ajasta ja siihen aikaan vallinneista näkemyksistä käsin. Tässä tärkeään osaan on nimettävä ainakin Leopold Niebuhr. Näin saatiin ikään kuin erottua siihenastisesta näkemyksestä, jossa menneisyyden tuomitseminen ja oman ajan maailmankuvan opettaminen vaihtui siihen että menneisyyden ihmisiä yritettiin ymmärtää.
Tästä ei mennyt "enää niin kauaa", kun Weber esitti että historia on liian monisäikeinen, jotta sitä voisi esittää selkeänä tarinana tai mallintaa tieteellisentarkasti. Objektiivinen järjestys on toki ollut olemassa, mutta sen tavoittaminen ei onnistuisi. Tätä näkemystä painotti se, että samanaikaisesti historiantutkimusta haluttiin luonnontieteistää. Tätä kautta saatiin tarkempia ja uusia faktoja, joihin tulkinnat oli vähintään sovitettava, jolloin mahdolliset tulkintakentät tiukkenivat (joka tarkoittaa ainakin jollain asteella objektisoitumista, vaikka subjektiivinen tulkinta pysyisikin mukana, sen määrä vähenee).
Kuitenkin toisen maailmansodan jälkeen esille nousi myös yhteiskunnallisen vaikuttamisen teemoja. Tämän seurauksena syntyi esimerkiksi naistutkimuksen kenttä, jossa paitsi kuvataan menneisyyttä, myös pyritään arvovärittämään sitä ja esittämään muutosvaatimuksia. ; Samantapaista historianäkemystä edustaa myös oikeistofundamentalistikonservatiivien tapa värittää menneisyys ja "omia se", jonka lopputuloksena syntyy nostalgioitu menneisyys joka ei oikeastaan välttämättä vastaa mitään toteutunutta asiantilaa.
Tämänlaisten aktivististen lähestymistapojen kohdalla ongelmana on se, että niihin voidaan suhtautua pamfletteina ; Eräässä mielessä näiden alojen kritiikin voikin tiivistää siihen että historiallistieteeseen soluttava pseudotiede naamioituu tutkimukseksi, mutta onkin oikeasti ideologian intressien heijastuma, ja lopputuloksena on myytti ja tarina, joka perinteiseen malliin kertoo tarinaa ja jonka päätehtävänä on opettaa tiettyä maailmankuvaa.
Pamflettinäkökulman voidaan katsoa olevan jotain, jossa parhaimmillaan on mielenkiintoinen aihe, jossa on tärkeitä elementtejä, joka esittää kiinnostavia ja omia huomioita uusista kulmista ja lähteistää ne jotenkin. Siksi rajanveto pamfletin ja historiatieteen välillä on vaikea ; Voidaankin kuvitella jatkumo, jossa on kaunokirjallinen fiktio, joka liudentuu pelkän maailmankuvansa teesiytymiseen ja tätä kautta poliittiseksi aktivistiliikkeeksi, joka sitten pikku hiljaa muuttuu tutkimukseksi. Harva pitää silti satuja ja historiaa samana. Kyseessä on eräänlainen Sorites -paradoksi.
Kirjoittajalla on näkemys historiankirjoittamisesta ja sen suhteesta tarinoihin. Siitä löytää vihjeitä, kun tajuaa että tämä on historian historiaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti