"Väärin" agnostiset.

Agnostismi on omituinen ja vaikeasti määriteltävä ominaisuus. Yksi syy tähän on tietysti se, että eräässä mielessä agnostikkoja on aika vähän. Agnostismin perinteisen suoran luokittelemisen sijaan katson asiaan liittyviä ilmiöitä astetta sosiologisemmalta sävyltä. Agnostmismia nimittäin sivuaa hyvinkin moni ilmiö.

Tämän käsittelyn lähtökohdaksi otan "puristisen" näkökulman. Tämän valinnan tein siksi, että saan otettua kätevän skeptisyyden käsitteen avuksi ; Nykyään ideologioiden intressit pyörittävät ihmisryhmiä, joiden tarkastelussa on ehdottoman tärkeää erottaa skeptikot (tai "skeptikot skeptikot") denialisteista ja pseudoskeptikoista. Ne kaikki ilmoittavat itsestään usein nimenä skeptisyys, koska skeptisyydellä on haluttava ominaisuus ; skeptikkona olemisella saa uskottavuutta sekä ikään kuin luvan kritiikkiin. Ihmiset ovat ikään kuin oppineet että skeptikko saa olla kriittinen. Muille tätä ei haluta helpoti antaa, ja vastustus koetaan kenties helpommin lyttäämisenä. Kenties syynä on se, että "skeptikot skeptikot" ovat yleisesti ottaen tehneet aika hyvää työtä.

Lopputuloksesta tulee toki hieman puristinen. Syntyy henki, jossa on oikeaoppista agnostismia ja vääräoppista agnostismia. Tämä toki kuvaa jonkin verran, joskin aika kärjistetysti, näkemystäni asiasta. Ja tätäkin kautta voinen ylpeästi kutsua itseäni fundamentalistiagnostikoksi. Olennaista on kuitenkin se, että liioittelemalla kykenee huomaamaan helpommin takana olevia hienovireisiä eroja.

Toki olisin voinut valita tavan, jossa luokittelen agnostisuuden luokkia joita ehkä hieman harvemmin tulee mietittyä. (Ainakaan jos ei ole sellainen, kuten enemmistö onneksi on.) En kuitenkaan pidä "katsokaa miten erilaisia meitä on samassa veneessä" näkökulmaa yhtä selventävänä kuin poleeminen vastakkainasettelunhenki jossa bashataan vääräuskoisia. (Syynä puutteellinen persoonallisuuteni, jota kiinnostaa valta ja tätä kautta yletön huomiohuoraaminen sekä halu latistaa, tuhota, tappaa, raadella, raiskata, rikkoa, vastustaa kaikkea hyvää ja kaunista, ja olla muutenkin häijy ja epäsosiaalinen.)

Koska on hauskaa lähestyä asioita negatiivisen kautta, määrittelen tässä rajat joita kautta voidaan hakea mitä agnostismi ei ole. Tätä kautta toivon että en tule luoneeksi mitään tiivistä lokeroa johon pakottaisin agnostikot laajasti. Mutta jota kautta agnostismista voi saada jonkinlaisen käsityksen. Ja jota kautta agnostismilla ei ratsasteta erilaisin ideologiajunttastrategiapelisin/aivopierullisin syin ihan miten tahansa.

Uskomiseen uskovat: Ei se uskonto, vaan mitä se tekee.

Agnostikoksi nimittäytyvissä on usein havaittavissa puoltenvalintaa. Periaatteessa agnostikko voi olla epäilevä Jumalaan mutta olla uskomiseen uskova. Tällöin hän katsoo että uskonnoista on hyötyä. Kenties rukous ei paranna, mutta rukous tuo hyvää mieltä kun toista kehutaan ja hänelle toivotaan hyvää. Periaatteessa tämä on hieman sama, kuin kehuisi kumartelurukousta siksi että se tarjoaa hyvää selkälihasten venyttelyä. (Tämä on tietysti totaalisen naurettavaa - jos uskovaiset kumartelun sijaan punnertaisivat, olisin tietysti paljon myötämielisempi.)

Kuitenkin uskomiseen uskomisen kohdalla on vaikeaa se, että käytännössä valtaosa uskovaisiksi nimittäytyvistä on uskossaan ja vakaumuksessaan passiivisia. Tätä kautta agnostikkoja on tavallaan valtavasti. On selvää että uskomiseen uskova voi ilman kannanottoa yliluonnolliseen voi ryhtyä ahkeraksi uskonnonpuolusta ja ankara ateismin kriitikko uskomiseen uskomisen kautta. Tätä kautta voidaan sanoa että uskomiseen uskovat ovat käytännön tasolla uskovaisia. Erot ovat toiminnan oikeutuksissa. Tavallaan tämä johtaa määrittelyn sisäiseksi itsensä ääneenidentifioimisprojektiksi, joka on tarkastelun kannalta suoraan sanoen hieman tylsä - ja sillä voidaan jopa saada aikan ideologista peliä jossa ollaan uskovaisia mutta halutaan päästä eroon uskovaisuuteen liittyvistä negatiivisista konnotaatioista, joka vertautuu juuri siihen miten esimerkiksi denialistit nimeävät itseään skeptikoiksi.

Ideologinen pyrintö taas johtaa siihen, että syntyy helposti sitä, että kritiikki -immuniteetti saavutetaan sillä että omaa agendaa puolustetaan vastustamalla vääräuskoisia vihaisestikin, mutta uhan edessä vedotaan siihen että "minä vain kysyn kysymyksiä". Tämä on kohtuu yleistä ja aina ärsyttävää, sillä jos kritiikissä mollataan aina yhtä puolta ja toista puolta jopa kehutaan on selvää että tyyppi ei ole ainakaan puolueeton:
1: denialistisia antiateisteja, jotka eivät perustele uskoa teologisesti ja välttyvät tällä viittaamalla agnostisuuteen. He eivät keskity oman näkemyksensä peruselemiseen vaan esittävät vain yksisuuntaista moitetta. Lopputuloksena on epäreilu tilanne, jossa toisen puolen pakotetaan puolustamaan kantaansa, kun toinen välttyy tältä tyystin ; Todistaminen muuttuu yksisuuntaiseksi prosessiksi.
2: Vastaavalla keinolla syntyy tietysti myös denialistisia uskontokriitikoita, jotka ovat de facto ateisteja, mutta jotka väistävät vastuunsa näkemyksen puolustamisesta siirtämällä todistustaakan teisteille. Tämän takana voi olla se lausuma (jonka olen toivon mukaan osoittanyt vääräksi) että agnostikot ovat ateisteja joilla ei ole munaa esittää sitä ääneen. Tai "kohteliaita ateisteja". Näitäkin on nähty, mutta vähemmän, syynä on luultavasti se, että uskovaisia on tilastollisesti paljon enemmän, joten on ymmärrettävää että uskovaisia ateistidenialisteja on enemmän kuin ateistisia denialistisia uskontokriitikoita.

Epäilemiseen uskovat ~ Ei se, mikä vakaumus on, vaan se miten ontolla pohjalla olevaksi sen tajuaa.

Toinen päätyyppi agnostiksi nimeytymiseen on se, mitä monet liittävät normaaliin uskonkokemukseen. On kuulemma normaalia ja tervettä että uskovalla on epäilyksen hetkiä. Sanotaan jopa että näinä tuokioina vakaumus punnitaan. Jumalanikävä ja Jumalannälkä siis ikään kuin koetaan samaan tapaan kuin Jeesus ristillä ihmetellessään sitä miksi Jumala hänet hylkäsi. Se on kova haaste. Epäilyn olemassaoloa on käytetty myös uskon hypyn perusideana. Uskovainen ei usko siksi että olisi erityisen vakuutettu, vaan juuri siksi että ei. Osa kuitenkin määrittää epävarmuuden agnostisuudeksi.

Käytännössä "part time agnostikko" on uskovainen. Hänellä voi olla jopa varsin aktiivinen uskonelämä, eikä edes oikeaoppisuusseula tuomitse heitä muiksi kuin "uskovaisiksi joilla on epäilyksen aikoja". Tämäkin tiivistyy subjektiivisuuteen. Ideologian tunnistaa siitä että hän kutsuu itseään sellaiseksi. Tämä on tietyllä tavalla hieman epätyydyttävää, koska se tarkoittaa että agnostismilla "ei ole oikein kunnon määritelmää". Sinänsä se voi olla myös realistista koska agnostismi, toisin kuin uskonnot - ja nykyään jopa ateismi - ei ole järjestäytynyttä. Tätä kautta on selvää että agnostikoilla on hirmuisesti variaatiota jota ei voida luokitella "sirpalemaisesti" samaan tapaan kuin uskontojen koulukuntia (jotka nekin kyllä tarjoavat merkittävän variaation yksittäisten uskovaisten sisälle ja muistuttaa uskovaisten suuresta heterogeenisyydestä.)

Poissaoloon uskovat : Ei se, onko takana älyllinen voima vaan se, miten sitä käyttelee.

Olen yllätyksekseni huomannut, että melkoisen moni agnostikko käyttää pääosin deististä tai teististä argumentaatioperinnettä. Käytännön tasolla he itse asiassa ajavat jonkinlaisen "etäisen Jumalan ideaa". Tällöin agnostikoksi nimittäytyvä voi esimerkiksi pitää esimerkiksi alkusyy -perustelusta.
1: Asian ytimen tajuamiseksi on hyvä huomata, että esimerkiksi Intelligent Design on deististä kreationismia, peräti sellaista joka on vastannut deismin perushaasteisiin. Deismiähän on moitittu siitä että deistit kutsuivat voimaansa Jumalaksi vaikka he esittivät vain, että Jumala ei vaikuta nykymaailmassa vaan on ominaisuuksiltaan tuntematon ja näkymätön alkuunpanija. Tämän seurauksena deistit näkivät että ainoa viite Jumalasta on nykyisessä maailmassa vallitseva järjestys jonka ihminen näkee teleologisena. Kriitkoista "Jumala" on peruskäytössään turhan voimakas sana.

Käytännössä nämä agnostikot uskovat Jumalaan, mutta eivät ihmeisiin. Eli heistä rukousparannus voi olla totaalista roskaa. Mutta he silti uskovat Jumalaan. Tässä mielessä he ovat juuri kuten hyvin moni uskovaiseksikin itseään kutsuva. Tässä edes sisäinen subjektiivienen kokemus ei välttämättä eroa uskovaisen kanssa mitenkään. Joten agnostikon identiteetti olisi pelkkä "agnostikko on kun agnostikoksi itseään kutsuu". Tämänlainen käsite olisi määritelmällisesti melko ontto, se ei kertoisi oikeastaan juuri mitään.

Ignoranssi : Ei se, miten ajattelee vaan se miten jättää ajattelematta.

Tätä voisi sanoa emmätiiä -agnostismiksi, joka ei perustu ajatteluun vaan laiskuuteen tai ylenmääräiseen varovaisuuteen joka johtuu esimerkiksi ateistiksi tai uskovaiseksi nimittäytymisestä syntyvien sosiaalisten tilanteiden pelosta enemmän kuin siitä mitä mieltä asioita oikeastaan on. Kun EVVK -asenne johtaa enemmänkin asioiden väistelyyn, on minusta enemmän kuin oleellista miettiä sitä voidaanko eiajattelua pitää ajattelullisena järjestelmänä tai edes mielipiteenä.