"Karkeasti: Jos henkilö sanoo kuulevansa ääniä, nimitämme häntä hulluksi ja vaadimme että hänet täytyy viedä köysissä pois. Jos henkilö sanoo kuulevansa Jumalan äänen, kutsumme häntä syvän uskonnolliseksi ja vaadimme kovaäänisesti kanssaihmisiä arvostamaan häntä ja ylistämään hänen pyhyyttään. Jos Jumalan ääni käskee ihmistä lyömään metrossa kanssamatkustajaa kirveellä, pyhyys haihtuu kuin aamukaste ja hänet luokitellaan taas hulluksi."
(Kari Enqvist, "Kuoleman ja unohtamisen aikakirjat" s. 142-143)
Laitoin alkuun melko provosoivan sitaatin, joka kuvastaa melko hyvin sitä, miten ateistisessa keskustelussa uskonto tavanomaisesti medikalisoidaan. Tai ollakseni oikein tarkka, tämä käsittelee uskonnon sijasta nimen omaan uskoa. Itse asiassa uskon käsittely ateistisessa kirjallisuudessa näyttää pyörivän ensisijassa tämän kohdan ympärillä. Muut kohdat käsittelevät sitten uskon sijasta uskontoa, esimerkiksi (teo)loogisten ristiriitojen/luonnontiedevirheiden/sosiologisen etiikan kautta.
Näin ateismin tapa käsitellä uskoa jää "varsin tiukkalinjaiseksi".
Tämä tarkoittaa - paitsi sitä että usko yhdistetään neurologiaan joka on itse asiassa varsin perusteltua, että vaikka yliluonnollinen todellisuus olisikin, olisi se liitoksissa ihmisiin juuri neurologian kautta vaikutus aivotoimintoihin ei siis olisi tässäkään tapauksessa väärä lähestymistapa - myös sitä että uskonnosta tehdään mielenvikaisuutta. Ei ole vaikeaa löytää esimerkkejä, joissa uskontoa on medikalisoitu. Uskonto voidaan liittää esimerkiksi neuroottisuuteen.
Näissä selityksissä ei mielestäni ole ongelmana se, että uskovaisissa ei olisi hulluja, ja että hulluus tuottaisi uskonnollisia yksilöitä. Sen sijaan ongelmana on se, että tämä laajennetaan. On toki mahdollista että mielenterveyden häiriö tuottaa ankedootteja jotka mieleltään terve ottaa vastaan näkijän näkynä ja uskoo sen. Hän on kenties ignorantti/hätäisiä päätelmiä tekevä tai muuten vain hömelö, mutta hänen kutsumisensa mieleltään järkkyneeksi on kuitenkin suoraan sanoen liikaa.
Itse pidän enemmän Pascal Boyerin tavasta lähestyä asiaa. Hänkin toki myöntää uskonnollisuuteen mahdollisesti liittäviä mielenterveyden ongelmia. Mutta pääasiassa hän lähestyy asiaa siten, että uskonto on ihmisaivojen varsin tavallinen ilmiö. Ei kenties rationaalinen itsessään, mutta hän ei näe uskoa vakavana häiriötilana tai sairautena, enemmänkin sivutuotteena. ~ Sanoman voi ymmärtää enemmänkin niin että usko ei ole rationaalista, mikä ei tarkoita samaa kuin että uskovainen olisi erityisen irrationaalinen. Sillä olisi idealistista nähdä ihmistä läpeensä typeränä ja irrationaalisena tai läpeensä rationaalisena. Yleensä olemme vähän sekaisin (molempia).
Toki esimerkiksi Enqvistin kirjata selviää vahvasti ja alleviivatusti että hän on Boyerinsa lukenit. Mukaan on vain hypähtänyt Dawkinsin uskon virus -käsitteistö ja ennen kaikkea tämän analogian tuomat mielikuvat värittävät loput.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti