"Usko-keskutelu ei ollut muuta, kuin ovat kansat Platonin ja Aristoteleen mietteistä asti oikeaksi kokeneet : Jumala on henki, hyvä ja täydellinen alkumuoto, josta kaikki muu saa muotonsa. Hän liikuttaa kaikkea, häntä ei liikuta mikään. Tuhansia vuosia, palstan viisaiden mielestä menneet viisaat uskoivat satuihin."
(Nimim. "HM", Metro 26.4. 2011)
Ylläoleva argumentaatio on mielenkiintoinen. Siinä vihjataan että ateistinen argumentaatio on ad hominem -pohjaista. Syynä on se, että menneet filosofit ovat uskoneet Jumalaan. Erimielisyys ja se, että pitää näkemystä vanhentuneena on siksi pilkkaamista. Tämä tuo mieleen valtapeleihin olennaisesti liittyvän lähestymistavan ; On tavallista, että valtaan tottuneet pitävät erimielisyyttä ja haastamista epäkunnioittavana. Heillä on valta, josta he eivät halua luopua. Erimielisyys itsessään on provokaatiota ja pilkkaa.
Näkökulmaan sopii hyvin se, että argumentti on itse asiassa name dropiin perustuva auktoriteettiin vetoaminen. Auktoriteettina ovat kuuluisat filosofit ja massat. Suosio, historiallinen perinteen jatkuminen sekä nimekkäät kannattajat riittävät itsessään antamaan painoarvoa. Nämä ovat kuitenkin perustelujen sijasta nojautuvat ideologiseen valtaan ; Tässä huomion kiinnittää se, miten muutoinkin ihmisillä aika usein sekoittuu keskenään lähteistäminen ja auktoriteetin rakentaminen. Osittain varmasti siksi, että näitä on joskus vaikeaa erottaa toisistaan. Lähde auttaa argumenttien sisällön muodostamisessa (olipa kyseessä tutkielma tai tieteellinen koe). Lähteistämisessä tiedon äärelle päästään helposti. Auktoriteettiin vedotessa olennaista on lähteen olemassaolo, ei sen pätevyys ja tarkistettavuus tai argumenttien hienosäätö ja yksityiskohdat. (Joista voidaan debatoida. Argumentin esitys ei ole sama kuin absoluutti, vaan sen perustelut ovat jotain, jonka aukot voidaan tuoda esiin jos sellaisia löydetään.)
Itse asiassa ihmiset jopa tuntevat auktoriteettien erehtyväisyyden. Tämä ei kuitenkaan juuri koskaan tule esiin teologiassa (uskovaisten puolelta), vaan silloin kun "vastustetaan skientistejä" (uskovaisten harjoittamana). Silloin voidaan muistuttaa, miten ennen luultiin flogistoniin, maakeskiseen maailmankuvaan, universumin kattavaan eetteriin, siihen että maailma koostuu neljästä peruselementistä. Pauli Ojalalla on asiasta esimerkiksi sivu, joka muistuttaa esimerkiksi siitä, miten (mm) "Aristoteleelle maa oli maailman keskipiste ja tähdet henkiolentoja jotka oli laskettu useisiin samankeskisiin maata ympäröiviin sfääreihin" ja miten hän vastasi kysymykseen "Minne linnut katoavat talveksi?" vastaamalla että "Kesälinnut muuttuvat talvilinnuiksi kestääkseen paremmin kylmyyttä" ja miten "Platonin mukaan naisille ei ollut mitään paikkaa ihanteellisessa yhteiskuntajärjestelmässä" ja miten saman herran "mielestä köyhälistön lasten piti antaa kuolla. Lapsuus oli sairaus joka parani pikkuhiljaa kepin avulla."
Toisin sanoen tunnustamme vuosituhantisten viisaiden erehtyneen niin tosiasioissa kuin arvoissaankin. Eikä tämän virheen huomauttaminen ole pelkkää egoilua, jossa vain pilkataan vuosituhantisten viisaita ja kuvitellaan että itse ollaan parempia. Ei se, että näihin virheisiin viittaa ole ad hominem -argumenttivirhe. Kuten ei sekään että keksii mikä näissä viisaiden argumenteissa on vikana. Joku nämä ajatukset on huomannut ja osoittanut virheiksi. Kysymys ei kuitenkaan ole auktoriteettia vastaan hyökkäävästä pilkasta, vaan kuuluisan ajattelijan ajatusrakenteista löytyneen virheen esilletuominen. Kyse on argumentaatiosta ei pilkasta.
Teologian kohdalla asia on tietysti niin, että ne ovat todellisuuspakoisia tai ainakin konkretiasta totaalisesti irrotettuja ; Niitä ei koetella kokemusperäisesti. Niissä olevia virheitä voi olla, mutta niitä ei voi näyttää, koska koko rakennelma on siirretty syrjään ; Ei ole mitään havaintoa tai tosiasiaa joka voisi osoittaa näissä rakennelmissa mahdollisesti olevat erehdykset.
Siksi onkin jännittävää, että jos tyypit esittää jotain jota voidaan testata ja varmentaa, tähän luotetaan vähemmän kuin siihen että esitetään jotain jota ei voida testata ja varmenta. Toki varmentamalla löytyy virheitä. Mutta pitäisi samalla tajuta että ilman testaamista ja varmentamista virheitä jotka tehdään ei havaita virheiksi. Tämä epätasapaino virheenhuomaamisen ja virheiden määrän välillä johtaa tietysti siihen että "skientisteit" kohtaavat virheet, kun taas olettelija-määrittelijät eivät joudu kohtaamaan erehtyväisyyttään.
Tämä yhdistettynä valta -asemaan joka uskonnolla yhteiskunnassamme vielä yllättävissä määrin on. Se on jotain jota voisi katsoa huolestuneena.
"Opetelkaa, hyvät ihmiset, nyt jo vihdoin ajoissa erottamaan nämä vihan ja pelkän vihaisuuden merkitykset toisistaan! Erimielisyys asioista ei ole sitä vihaa, mutta saattaa toisinaan saada jotkut toiset kyllä vihaisiksi! Silloin ihminen yleensä vihastuu, kun, tai jos tälle ihmiselle tärkeät asiat eivät mene mielensä mukaisesti. "
(Nimim. "En vihaa, vaikka olisinkin jostain vihainen", Metro 26.4.2011)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti