Kuten moni tietää, minulla on takanani räiskyvä (lyhyt että kiivas) historia Päiviö Latvuksen kanssa.Yleisesti ottaen hänessä minua on ärsyttänyt pari pääpiirrettä ; Hänen tekstinsä on sellaista että on hyvin vaikeaa sanoa mitä hän itse asiassa väittää ; Tämä hämäryys on moniviitteistä mutta on vaikeaa sanoa mitä sillä tarkoitetaan. Tässä mielessä se on hyvinkin epäeksakti teos ; Siinä kasataan faktaa faktojen päälle, ja lukija ikään kuin ohjataan rakentamaan lopputulos, ei sen kautta että esitetään selkeä perusteoria, jota tukevia todisteita kasataan, vaan jotain joka ohjaa päättelyn sijasta intuitiota.
Esimerkiksi hänen "Ymmärryksen siivet" -kirjassaan teemaa näyttävät koherentisoivan eräänlaiset retoriset kysymykset, joihin oletetaan retoriset vastaukset, joiden löytymiseen löytää avaimet sitä kautta että tietää hänen vakaumuksensa. Näiden implisiittisten oletusten - jotka on esitetty vihjaten kysymyksillä - jälkeen kaikki on todistettua, ja koherenttia. Leikolan arvio kirjasta onkin sisältänyt kannanoton siitä, että sitä kannatellaan liikaa retoristen kysymyksien kautta.
Viime päivinä olen keskustellut hänen kanssaan privaatisti facebookissa. Tämä on muuttanut hyvin voimakkaasti näkemyksiäni hänestä ihmisenä ja perustelijana. Näyttää pikemminkin siltä, että hän rakentaa ehdotuksia. Kun huomaa että kysymykset eivät olekaan retorisia, vaan ikään kuin ehdotuksia ja tätä kautta miltei "tunnustuksia teorian aukkopaikasta", tekstin henki muuttuu kovasti.
Tätä luonnetta voi olla vaikeaa huomata, sillä Latvuksen teksti tuntuu hyvin voimakkaasti seuraavan juuri sitä kaavaa, mitä ideologista agendaa tunkevat kristilliset tahot harjoittavat. Sellaiset, joiden ketunhäntä kainalossa on ilmiselvää. Heilläkin yksi tärkeimmistä tavoista on kikkailla ; Käytetään vihjailuja joissa lukijan intuitiota ohjataan, ja joiden kritiikissä sanotaan että "en tarkoittanut tätä" (mutta ei koskaan täsmennetä mitä sitten oikein pohjimmiltaan tarkoitetaan, vaan tarjotaan lisää uudenlaista epäeksaktia kikkailua).
Tämä saivarteleva kikkailu elää siitä, että valtaosa kommunikaatiosta ei perustu suoraan sanoihin, vaan mukana on aina paljon "kirjoittamattomia sääntöjä". Tätä kautta sanojen pintamäärittelyjen, denotaatioiden, lisäksi on esimerkiksi konnotaatioita, lisämerkityksiä ja vivahteita. Nämä vivahteet ohjaavat ajattelua hyvinkin monisyisesti, jolloin puhutaan esimerkiksi jotain tahoa halventavista Weasel wordeista. Näihin vivahteisiin on vaikeaa tarttua pelkän logiikan ja kieliopin kautta. Vaaditaan lisäksi aihepiirin "skenen" tuntemista.
Onkin hyvä huomata, että analogiaan mainpuloivan puheen kanssa voi olla monta syytä. Joskus jonkun ihmisen teksti näyttää aivopesulta siksi että se käyttää aivopesun mekanismeja. Ja joskus taas se näyttää aivopesulta siksi, että aivopesu teeskentelee viatonta ; Jos aivopesu olisi ilkeää, se olisi suoraviivaista ja havaittavaa jolloin se ei toimisi. Siksi saivartelukikkailu pyrkii näyttämään mahdollisimman viattomalta. Ja tätä kautta tapahtuu kaksisuuntaista prosessia ; "Pahikset" alkavat näyttämään "hyviksiltä" ja "hyvilkset" alkavat näyttämään "pahiksilta".
Tämä toisiaan vastakkaisten asenteiden sanavalintamuotojen samanlaisuus vaikuttaa lukutavassa. Varovaisuus johtaa helposti siihen että "viaton tulkitaan syylliseksi". Ja liika avomielisyys taas johtaa siihen että moni "pahis" tulkitaan "hyviksenä".
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti