"Irina tarttui molemmin käsin kahteen käärmeenpäähän jotka reagoivat hänen puristuksessaan äitymällä tunkeutumaan taipumustensa mukaan viivasuoraan kun hän taas väitti että maksimimäärä pidätettyä voimaa vastasi käärmemäinen notkeus, taipuminen mahdottomiin vääntelehtimisiin jotta hänet voisi saavuttaa."
(Italo Calvino, "Jos talviyönä matkamies", s. 94)
Freud tuli tunnetuksi - paitsi siitä, että hän esitti että ei ymmärrä naista - myös siitä, että hän selitti naiset luontaisesti masokistisiksi. Hän korosti sitä, miten nainen on neitsyydenmenetystilanteessa ja synnytyksessä tilassa jossa tuska ja nautinto yhdistyvät. Kipu ja tuottaminen liittyvät naiseudessa jo ikään kuin biologisesti mukaan samaan lauseeseen.
Simone de Beauvoir taas oli sitä mieltä että naisen ilmeneminen on sosiaalinen konstruktio, jossa mies valtaakäyttäen asettaa naisen kärsimään. Naisen rooli näkyy narsistisessa alistumisessa, jossa nainen muokataan kulttuurillisesti ylpeästi asioihin jotka tuottavat hänelle kärsimystä. Hänkin korosti mahdollisuutta jossa mies ja nainen voivat olla yhstäviä.
Vastaavaa, joskin vielä jyrkempää, tietä on jatkanut esimerkiksi Dworkin. Hän näkee koko seksuaalisuuden miesten vallankäytön ilmenemisenä ; Hänestä yhteiskunnassa miehet ovat vallassa ja määritelleet seksuaalisuuden niin että eivallassa olevat, naiset, on aina pakotettu johonkin muotoon. Hän menee niin pitkälle että koska tytöt eivät ole voineet elää miesvaltamaailmasta vapaana, he eivät ole rakentaneet omaa seksuaalisuuttaan ja näin naisen vapaaehtoinenkin tai pyytämä seksi on miehen harjoittamaa valtaa ja riistoa. Dworkin korostaa sitä, että (väki)valta on tehty seksuaaliseksi. Julmuus on erotisoitu.
Kaikki ylläolevat esitykset näyttävät seksuaalisuuden ilmenemisen, hieman eri tavoin, valtapelin terminologialla. Jotenkin vain tuntuu, että jo tässä metodinvalinnassa on otettu käyttöön oikoteitä. Dworkinin kysymyksen vallan ja seksuaalisuuden yhdistelmästä on se, että onko väkivalta erotisoitu vai onko sittenkin niin että erotiikka on väkivaltaistettu?
Seksuaalisessa aktissa voidaan nähdä toki eräänlainen alistumisen suhde ; Jos yrittää liikaa, tulee suorituspaineita eivätkä asiat suju. Siksi vallanotto pilaa oman nautinnon. Tämä kannustaa uhrutumaan, tilanteelle alistumisella. Kieltämättä tämä voi näyttää sadomasokismilta - sadomasokismia myydäänkin yllättävän usein nimen omaan alistumis-luottamus kombinaatiolla sen sijaan että tyydyttäisiin perinteiseen kipu+tuska+dominointi -tematiikkaan.
Kuitenkin voidaan sanoa että on alistumista ilman alistamista. Tämä vaatii toki sen posmodernissa suositun näkemyksen hyväksymisen, missä ytimessä on se, että vallassa ei ole kysymys nollasummapelistä. Toki askel tästä eteenpäin olisi myös miettiä sitä, että jos alunperäinen virhe onkin jo siinä että asiaa on lähdetty tarkastelemaan nimen omaan valtapelin käsittein. Jos tämän jälkeen löytyy valtapelin käsitteisiin taipuva järjestelmä, ei pitäisi olla kovin yllättynyt.
Itse henkilökohtaisesti näen, että itse asiassa tapa katsella asioita dominanssin, vallan ja kontrollin kautta on perinteisesti ollut hyvin maskuliininen asia. Näin seksuaalisuuden negativoivat ovat eräällä tavalla jääneet patriarkaalisen ajattelun vangeiksi. Se, mitä pidetään tärkeänä on varsin kovien arvojen mukainen valta. Pehmeät arvot on heitetty ikkunasta, ilmeisesti tässä on taustalla perusoletus että ennen naisilla ei ole ollut oikeuksia, vaan vain uhriutumista. Näin naiseuteen liitetyt asioita ei helposti kyetä nähdä positiivisina piirteinä. Itse, miehenä, yritän kuitenkin kaivella kasaan juuri näitä. Tasa -arvokeskusteluissa ei pidetä "pehmeiden arvojen" kautta lähestymistä, jossa ei katsota johtajien prosenttimääriä vaan sitä miten vaikkapa erotilanteissa adoptiot jakautuvat niin että toinen sukupuoli (pun intended) on yliedustettuna.
"Sillä tämä oli ensimmäinen uskonkappale, jonka Irina oli säätänyt : Että luopuisimme pystysuoran käsitteestä, suorasta viivasta, tästä sopiamttoman miehisen ylpeyden jätteestä joka vielä oli seurannut meitä vaikka olimmekin hyväksyneet tilanteemme naisen orjina."
(Italo Calvino, "Jos talviyönä matkamies", s. 94)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti