Uskontoon kuulumista perustellaan - paitsi sillä että Jumala on Totta (totuusargumentti) ja että Jumala Pelastaa (Jumala hyödyttää), myös - sillä että seurakunta tarjoaa yhteenkuulumisen tunnetta (joka on yksi uskomiseen uskomisen keskeinen argumentti). Seurakuntaa kaupataan jonkinlaisena yhteisönä. "Sceptic's Playssä" tämän perusluonne tulee hyvin esiin. Kirjoittaja kuvailee sitä, miten jumalanpalveluksessakäyminen koostuu etiketinmukaisesta tervehtimisestä. Ihmisiä on paljon, ja heille sanotaan pari kohteliasta sanaa. Tässä ei välttämättä keskustella kenenkään kanssa sen syvemmin. "And then there's the time when everyone holds hands while saying the Our Father. But that's it. It was more a ritual than real socializing." Tilanne muistuttaa sitä, mitä "Muistamisenarvoisia Päähänpistoja" kertoo sukujuhlista. Tilanne on puolisosiaalisuutta.Yhteisöllisyys on sitä, että ihmisiä on paljon ja he tekevät samoja asioita. Ulkoinen toiminta, sekä se että se tapahtuu samassa paikassa ei kuitenkaan riitä siihen mikä olisi normaalin sosiaalisuuskäsitteistön mukaista ; Kommunikaatioon. Kohtaamisen ja juttelun sijasta on vain pinnallista suorittamista ja rituaalinmukaisia kohteliaisuuslausumia. Kirkossa ilmenee kommunikaation symboli, ei itse asia. (Mikä on suunnilleen sama, kuin yrittäisi valaista pimeää huonetta maalaamalla tauluja kynttilöistä.)
Entisenä seurakuntanuorena kykenen samastumaan kyseiseen tunteeseen kaksi kertaa vuodessa. Hyvin usea ihminen käy kirkossa lähinnä jouluna, pääsiäisenä, rippijuhlissa, häissä ja hautajaisissa. Silloin paikalla on useita ihmisiä. Mitään yhteenkuuluvuutta ei ole, koska ihmiset eivät oikeastaan ole missään tekemisissä toistensa kanssa kirkon ulkopuolella. Ja sisäpuolellakin se on enemmän perinneinertian voimalla tehty rituaali jota "ei oikein kehtaa jättää tekemättäkään". Yhteisöllisyyttä ei ole. Tätä kautta on selvää, että kirkko ei merkitse heille juurikaan mitään. Se tarjoaa tylsänpuoleista "viihdettä ja sporttia" jolla ei ole sen kummempaa merkitystä. (Kuvatkoon tätä valokuva huvipuistosta ; Paljon ihmisiä joiden kohtaaminen on hyvin pinnallista ja jossa ympäröivä toiminta on oleellinen.)
Mutta aivan kuten sukujuhlissakin on ihmisiä, joita asia kiinnostaa, on seurakuntaelämässä täsmälleen sama. Heitä voisi sanoa "sisäpiiriläisiksi". Aktiivisia kirkossakävijöitä on vähän - ja he tuntevat kyllä toisensa. Normisunnuntaina jumalanpalveluksessakävijää yllättää se, miten vähän tilaisuudet muistuttavat täyteentupattua joulu/pääsiäisjumalanpalvelusta. Täällä toisten kanssa voidaan jutella. Tässä astuu mukaan se toinen puoli. Mukaan tulee helposti "kyyläämismeininkiä". Sinänsä positiivinen kiinnostus johtaa ihmisten kanssa helposti liialliseen kiinnostukseen. Ja ideologia voi olla tässä mylly erilaisille asioille.Tätä kautta mukaan tulee eräänlainen "sisäinen valvonta". Tässä on mukana sävyjä jotka nostavat esiin piirteitä joita voi kuvata sanoilla "ystävyyttä ehdoilla". ~ Tätä kuvaava henki on selvästi näkyvissä Jehovan Todistajilla. Hehän korostavat, miten heillä on rakkaus keskuudessaan. Jehovan Todistajat ovat tervetulleita toisiin seurakuntiinsa ympäri maailmaa. Tuntemattomat ihmiset suhtautuvat heihin suopeasti koska heillä on oikea ideologia ja he seuraavat sitä ja tottelevat sisäpiirin sääntöjä. Järjestön suhde apostasiaan näyttää oleellisen. Tutut ihmiset eivät keskustele ja eristämisen ja ignoraation henki valtaa jäsenet yhtä automaattisesti kuin tuntemattomalle oikeaoppiselle tuleva hymy. Luterilaisten parissa tilanne ei tietysti ole yhtä tiukasti "kirjoissa ja kansissa", kuin Jehovan Todistajilla. Mutta vastaavaa henkeä sen jäsenten parista silti löytyy. Tilanne ei ole yhtä ehdoton ja teologisesti valvottu ja seurattu. Mutta monet ihmiset eivät tarvitse järjestön johtajien komentoa tämänlaiseen suhtautumiseen. Asenne on ikään kuin "luonnollinen" monille.
Siksi tämän pienen sisäpiirin meininki on sellaista, että sitä on kenties hauska seurata naureskellen sivusta, mutta tulee olla varovainen ettei eksy kuvioihin sisälle, koska ulospääseminen voi olla vaikeaa ; Lähdönkin jälkeen erilaiset juorupuheet voivat kiertää - ja joskus niihin törmää mutkan kautta. (Kuvatkoon tätä eläintarha. Häkeissä olevat ovat vähemmistöä. Heitä voi katsoa ulkoa, mutta katsojan on varottava että ei vahingossa päädy häkkiin!)
Kirjoittaja uskaltaa sanoa että seurakunnat epäonnistuvat "yhteisöllisyydessä". Kontekstista riippuen aivan päinvastaisilla tavoilla. Siksi siihen viittaaminen argumenttina onkin varsin kummaisaa enkä ymmärrä miksi sitä ylipäätään käytetään ; Laadukkaamman korvikkeen - sellaisen jossa on sosiaalisuutta eikä vain yhteenkuuluvuuden rituaaleja ja symboleja/sosiaalisuutena myytyä ideologista oikeaoppisuuden valvontaa - löytäminen ei ole edes vaikeaa. Sen löytää likimain mistä vain. Tämä on peräti kummallista, koska yleensä ihmisten sosiaalisuus on melkoisen vallitsevaa. Ehkä syynä epäonnistumiseen onkin juuri mielikuvamyynnissä ; Kun kirkon ajatellaan ikään kuin automaattisesti tarjoavan yhteisöllisyyden, ihmiset unohtavat oman ansionsa, ja jättävät näin sosiaalisena olemista vähemmälle...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti