"Koska kaikki kuviteltavissa olevat hyödylliset mutaatiot ovat jo valikoituneet vakaissa elinympäristöissä, uusien hyödyllisten mutaatioiden syntyminen on melko harvinaista."(Ernst Meyer, "Evoluutio" [2003], s. 157)
Arki -ihmisten mielikuvissa evoluutio nähdään sopeutumisprosessina, jossa eliökunta kehittyy paremmaksi, hienommaksi, monimutkaisemmaksi. Evoluutio rinnastetaan sellaiseen sanaan kuin edistys ja edistyminen. Selvää on että evoluutiota ei nähdä peruuttamisena.
Kuitenkaan evoluutiolle ei tarvitse - tai edes kannata - nähdä pidemmän trendin suuntaa:
1: Esimerkiksi Gould on esittänyt juopon merimiehen kävelyyn perustuvan argumentin, jonka mukaan kompleksisuuden lisääntyminen ei ole mikään evoluution ohjaus itsessään. Ajan mittaan vain syntyy hieman ääripäitäkin. Maksimi kasvaa, mutta tämä ei tarkoita sitä että kompleksisuutta päin ajaisi jokin voima.
2: Toinen, hyvin tärkeä, on Dollon laki, joka sanoo että evoluutio ei toista kehityskulkuaan tai pakita suuria evoluution kehityslinjoja pitkin; Syy on se, että mutaatioita voi tapahtua monenlaisia. Ja peruuttaminen tai evoluutiohistorian toistaminen tarkoittaisi sitä että mutaatiot tapahtuvat tietyssä järjestyksessä.
Kuitenkin evoluutio tuntee ilmiön nimeltä atavismi. Se tarkoittaa sitä, että yksilöissä ilmenee jotain piirteitä, joita populaatioissa ei ole (juurikaan) ilmennyt moneen sukupolveen. Tälläinen on esimerkiksi ihmisille joskus syntyvä häntä, jonka olemassaolo johtuu siitä että esivanhemmillamme on ollut häntä ; Ilmiön taustalla on kysymys geenejä ohjaavien ominaisuuksien muutoksista jotka voivat olla mutaatioina melko pieniä ; Siinä missä pienet muutokset voivat johtaa surkastumaan, voi sama ominaisuus palatakin pienellä muutoksella takaisinkin. (Vaadittava muutos on sama.) "Avaimena" ongelmaan on se, että vaikka geenit eivät toimi, ne ovat "vain sammuksissa". Niitä ei käytetä mutta se ei tarkoita sitä että ne olisivat poistuneet perimästä ; Toki ajan mittaan näihin käyttämättömiin osioihin voi kertyä mutaatioita. Mutta periaatteessa ne eivät tuhoudu välittömästi.
1: Historiallisesti atavismilla on kiistämättä varsin huono maku. Sillä ennen perimän kartoittamisen keinoja atavismilla on perusteltu hyvinkin epäilyttäviä asioita. Esimerkiksi rikollisuus nähtiin atavistisena piirteenä, jäänteenä aggressiivisista eläimistä. Ihminen nähtiin jalostuneen kulttuuritasolle, ja tätä kautta saatiin ylläpidettyä siihen aikaan yleistä näkemystä (~ myyttiä), jossa rikollisessa ja alhaisessa ihmisessä on eläimellisyyttä, joka on jalosukuisissa pienempää. Tällä näkemyksellä on linkkejä esimerkiksi frenologiaan, jossa uskottiin että kallon ominaisuuksia mitaten saadaan laajasti tietoa ihmisen ominaisuuksista, kuten älystä ja persoonallisuudesta. ~ Frenologia on tosin vanhempi kuin Darwinin evoluutioteoria. Darwinhan kohtasi vaikeuksia kun hän ei meinannut päästä laivalle koska hänen kallonmuotonsa ei vastannut sitä johon frenologiaan luottava omasta mielestään luotettava kapteeni olisi luottanut.. Tämä ei tietysti estä lainaamasta myöhemmin keksittävää terminologiaa.
Nykyisin atavismi tunnistetaan joko suoraan perimästä tai epäsuoraan evoluutiohistorian tutkimuksen antamien tietojen kautta (~höyhenet ihmisellä eivät sovi evoluutiohistoriaan) ~ Ja tätä kautta saadaankin yksi tapa testata evoluutiomuutoshistorian tapahtumia kokeellisesti. ; Atavismilla nähdään jopa merkittävä rooli. Se nopeuttaa ja lisää joustavuutta sopeutumiseen. Sen sijaan että tarvitsisi mutatoitua valtavan paljon, pienillä muutoksilla saadaan aikaan rakenteellisia heilahteluja. Tämä nähdään esimerkiksi sauvasirkkojen evoluutiossa, jossa siivet ovat syntyneet ja kadonneet useita kertoja. Tämä mukautuminen on mahdollista koska siivet ovat surkastuneet ja mutatoituneet esiin kohtuu pienin muutoksin. Esimerkiksi surkastunutsiipisen sauvasirkan ei tarvitse rakentaa siipeä alusta asti uudestaan - joka vaatisi Dollon lain mukaan vähintään vaikeuksia.
Kreationistinen palautus vanhaan
"I am suggesting here that organisms have a built-in capability of adapting to their environment".
(Lee Spetner,"Not By Chance!", p. 200)
Kreationistit eivät juurikaan käytä atavismi -sanaa itsessään. Mutta hyvin suuri osa heidän argumenteistaan voidaan nähdä sen kautta. Esimerkiksi kreationistien rekapitulaatiokritiikissä - tai oikeastaan sitä että embryologiaa sävytetään rekapitulaatio -olkiukolla - olennaista on viitata siihen, miten sikiöiden piirteet eivät toista evoluutiohistoriaa. Yhteisiä piirteitä ei muutenkaan haluta nähdä ennen olleina piirteinä koska ne viittaisivat yhteiseen historiaan. Kreationisteille eliökunnan rakenteet ja piirteet (kompleksisuus) on heille olennaisesti "aidosti uusia", eivätkä mitään "vanhojen modifikaatioita."
Kreationistit käyttävät usein myös esimerkkejä joissa perimän tuhoutumista mutaatioiden vaikutuksesta. Tätä on aikaisemmin käytetty atavismin vastaisena argumenttina ; Perimässä olevan käyttämättömän aineksen katsottiin karsiutunvan valintapaineen vaikutuksesta nopeasti ; Tässä näkemyksessä luonnonvalinnan ajatellaan pitävän yllä ominaisuuksia ja jos hyötyä ei ole, olisi seurauksena karsiutuminen. Neutraalejen ominaisuuksien kohdalla tuhoutumisasia ei kuitenkaan ole aivan yksiselitteinen. Asiaan vaikuttaa esimerkiksi mutaatiotahti.
Kenties vahviten atavismiin viittaa kuitenkin Lee Spetnerin kreationistinen teoria, johon voi tutustua "Not by Chance!" -kirjan kautta. Hänen suhteensa atavismiin on itse asiassa atavismin luonteen miettimisen kannalta valaiseva. Joko opimme siitä mitä hän tekee oikein tai siitä mitä hän selvästi tekee väärin.
Spetnerin näkemyksen ytimessä on ajatus siitä että ominaisuuksien toistaminen ei lisää informaatiota. Voidaankin jakaa "hyödyllisiin mutaatioihin" ja "aidosti hyödyllisiin mutaatioihin", joissa syntyy uutta informaatiota. Näin hän irrottautuu puhtaasta, evoluutiolle tyypillisestä, adaptaationäkökulmasta ; Atavismikäsitteen mukaanotto helpottaa asian ymmärtämistä koska se muistuttaa miten geneettiseltä muutokseltaan hyvinkin pieni mutaatio voi olla hyödyllinen ja tuottaa isojakin rakenteita.
Spetnerin mukaan mutaatiot eivät varsinaisesti tuota uutta informaatiota vaan nostavat esiin perimän potentiaalista informaatiota esimerkiksi herättelemällä "nukkuvia geenejä".
Spetner käyttää tässä termiä "dormant genes" muodossa joka tarkoittaa likimain samaa kuin atavismi. - Tosin sillä erolla, että evoluutikot myöntävät että mutaatiot ovat pieni (ei olematon) informaationmuutos ja Spetner korostaa miten kyseessä ei ole uusi informaatio lainkaan. - Ja Spetner menee itse asiassa astetta pidemmälle ja mahdollistaa ennen ilmenemättömien rakenteiden ilmestymisen, hän viittaa abstraktimpaan evolutiiviseen potentiaaliin, jossa evoluutiohistoria on koodattuna. Hän jopa esittää omaksi mallikseen NREH -hypoteesin ("Non Random Evolutionary Hypothesis"), jossa mukana on mahdollisuus siihen että mutaatiot eivät ole ollenkaan satunnaisia vaan nekin olisivat osa ohjelmointia. Tämän seurauksena syntyy se, että atavismi ei voi kovin usein rikkoa Dollon lakia, mutta Spetnerin mallissa atavismi voi toistaa tai olla toistamatta evoluutiohistoriaansa - riippuu siitä miten "ohjelmointi on tehty."
Tästä päästäänkin siihen erikoiseen tilanteeseen;
1: että jos jokin asia on evoluutiolle vaikeaa, se kertoo siitä että evoluutio ei kierrä ongelmaa ja siksi tarvitaan yliluonnollista apua. Ja jos se tapahtuu helposti, on ratkaisu selvästi esiohjelmoitu.
2: Ensin vaaditaan ominaisuuksien syntyä evoluutioprosessein ja sitten kun uusi rakenne esitetään, väitetään että kyseinen ominaisuus onkin oikeasti "vanha ominaisuus" Joko se on perimässä tai jos ei ole, niin se kertoo eisatunnaisten mutaatioiden informaationtuontikyvystä.
3: Ytimessä on ikään kuin se, että ensin tehdään teoria evoluutiosta jonka perusteella tehdään laskelma siitä mihin evoluutio kykenee. Ja kun ei kykene, niin todetaan evoluutio hävinneeksi. ja jos maailma ei tottele laskelmaa ja evoluutio tuottaakin piirteitä, ei töstö päätellä tavallisen tieteen tapaan että teoria on väärässä. Vaan sen sijaan mennään siihen tulkintamalliin, että teoria on oikeassa ja että evoluutioprosessien lisäksi mukana on Jumaa.
Toisin kuin evoluutioteorian atavismissa jossa historia todistetaan sitomalla se perimässä tapahtuviin muutoksiin ja niiden suuruuksiin ja evoluutiohistoriaan, on Spetnerillä ominaisuuden "vanhuus" jotain joka periaatteessa vain oletetaan ; Mikään asiantilatesti ei ole ratkaisevaa, vaan se, miten mikä tahansa tapahtumatila saadaan tulkittua omalle maailmankuvalle sopivasti, eli miten havaittu asiantila voisi olla Luojan työn mukaista.
Mielenkiintoista on huomata miten Spetner tekee loikan eisatunnaisuudesta Jumalaan sanoessaan esimerkiksi seuraavaa kirjansa sivulla 210 : "The NREH, on the other hand, postulates nonrandom variation. It does not fulfill the neo-Darwinian agenda in that it does not contribute to a natural explanation of the origin of life." Eisatunnainen mutaatio ei tarkoittaisi lainomaisuutta, vaan ohjelmointia joka viittaa Jumalalliseen älyyn. Tätä loikkaa hän ei todista mitenkään, se on vain otettava. Tässä on vahvasti muutosta vanhaan, tässä mielessä Spetnerin näkemys ei sisällä sinällään uutta informaatiota vaan vanhaa maailmankuvaa, jota se toki lämmittelee frenologian tapaan lainaamalla elementtejä ja uudelleenlämmittämällä maailmankuvaa niiden kautta.
Kuvassa on Helsingin tunneleissa oleva läntti, jossa on valuvaa ainesta jossa elelee jotain orgaanista. Valuessaan se muistuttaa evoluutiopuuta. Sellaista, joka ei ole oksat taivaita kohden, vaan joka opettaa että paska valuu alaspäin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti