Paha sivuraide.

Sosiaalidarwinismi on erikoinen tieteellisen puheen ruokkima poliittinen syrjäpolku. Otin sen aiheeksi, vaikka olen törmännyt aiheeseen ns. "liikaa". Tosin yritin kirjoittaa aiheesta kerrankin niin että ei tulisi oloa "ääh, ei aina sitä kreationismia". Tähän oli tietysti helppo ratkaisu. Asiaa ei lähestytä "evoluutiota vai luomista" -poteroista. Sen sijaan lähestyn asiaa sitä kautta että sosiaalidarwinismin takana ollut evoluutiokuva on nykyinen harhaluulo evoluutiosta : Evoluutioteoriahan usein on sellainen että jokainen luulee ymmärtävänsä sen. Ja kun asiaa hieman kaivelee, ei takaa löydykään evoluutioteorian asioita, vaan sosiaalidarwinismia toisella nimellä. Tavallinen ihminen ei tietenkään hyväksy eugeniikkaa, mutta sen takana oleva ajatus luonnon toiminnasta on kuitenkin yleinen. On kehitystä parempaan. Ihminen keikkuu huipulla. Evoluutio etenee suoraviivaisesti.

Sosiaalidarwinismi on kuitenkin samanaikaisesti erittäin "ei evoluutioteorian mukainen" ; se on suorastaan ristiriidassa sen nykymuotojen kanssa. (Miten monella tavalla - lue loppuun asti!) Siksi sen esiinnostaminen ja evoluutioon rinnastaminen ei sinällään kritisoi nykyistä evoluutionäkemystä, saati käsittele "evoluutikoiden moraalia". Ja sellaiseiin sen käyttö osoittaa tietenkin sekä asiantuntemattomuutta että huonoa makua. Sen kaikista epäargumentatiivisin, mutta ehkä yleisin muoto : "sosiaalidarwinismi oli evoluution kauhea seuraus joten olette väärässä" ei tietenkään sinällään ole edes mikään argumentti tosiasiaväitteiden todistamisessa.(Mutta vittumaista se on silti ; se sekä hylkää evoluutikon ihmisenä, kiistää tämän moraalisuuden täysin, sekä toimii propagandatyylisenä ideologisena aseena.)

Ymmärrän kuitenkin hieman tästä syyttäviä : Sosiaalidarwinismista löytyy merkkejä jopa evoluutiota puolustavilta erilaisilla foorumeilla. Näyttää siltä että muutama evoluutioteorian puolustaja yrittää todistaa ja levittää sosiaalidarwinismin levittämää teoriaa, tosin ei sitä täksi kutsuen. Voin vielä jotenkuten hyväksyä sen, että ideologia sokeuttaa ja sen valossa hyökätään olkiukkoja rakennellen pahan vastustajan kimppuun. Mutta vielä pahempi asia on se, että joku asian kannattaja luulee joitain näistä olkiukoista aivan oikeaksi asiaksi. Tämänkaltaiset "evoluutikot" tekevät kreationismin moittimisesta kummallista. Koska hyväksymällä olkiukon, he tavallaan ovat ihan oikeasti kritisoitavia kohteita. Näihin ihme pseudoevolutionisteihin argumentaatio itse asiassa osuu.

Toisin sanoen tässä on tärkeää työsarkaa. Ja vähintään pääsen aukomaan päätäni asiasta. (Minkä pyrin tietysti tapani mukaan tekemään jauhamalla pitkästi ja työläästi erilaisia juttuja jotka kiinnostaa yleensä vääriä ihmisiä. Lääkkeen nielevät ne jotka eivät ole alkujaankaan sairaita..)

Alustus.

Ensin on syytä alustaa. Koska sosiaalidarwinismi ei syntynyt tyhjiössä, on hyvä ottaa esille näkemys, jonka päälle sitä rakennettiin. (Eli aloitan aiheen puhumalla toisesta aiheesta. Näyttää "juuri minulta"!)

Haeckelin rekapitulaatioteorian mukaan sikiönkehitys toisti evoluutiohistorian. Evoluutio oli hänestä prosessi, jossa oli kaksi elementtiä: Ensin sikiönkehitykseen tulee lisäys, jossa vanhasta versiosta parannetaan tietynlaisella muutoksella. Tapahtuu askel "korkeammalle tasolle". Toinen tapahtuma on tiivistyminen, jossa sikiönkehityksen jotkin vaiheet nopeutuvat. Tällöin sikiönkehityksessä "alempia portaita juostaan nopeammin", ja näin sikiönkehityksessä ei mene älyttömän pitkää aikaa. Jokainen porras on kuitenkin käytävä ja takana oli luonnon systematiikka, joka oli erittäin suoraviivainen.

Haeckelin näkemys oli eräänlainen kooste aikaisemmista näkemyksistä. Näkemykse takana oli esimerkiksi Carl von Linnén "scala naturae", luonnon paremmuusjärjestys. Myös Haeckel oli sitä mieltä siitä että evoluutiolla on selvä paremmuusjärjestys. On alempia ja korkeampia, ja näiden erot ovat suoraviivaisia. Haeckel oli myös innokas lamarkisti, ja tässä esitetty ympäristön ja eliöiden suhde toisiinsa sopikin hyvin Haeckelin näkemyksiin. Sen sijaan Darwinin omaan näkemykseen, jossa keskiössä oli piirteiden ilmaantumisen satunnaisuus, se sopi aika huonosti.

Haeckelin rekapitulaatio ei ole vain evoluutioteorian "modernin synteesin" hylkäämiä asioita. Jo Karl Ernst von Baer kritisoi sitä 1826. Hänestä sikiönkehityksessä oli liikaa poikkeuksia jotta rekapitulaatio olisi uskottavaa : Haeckelin näkemys olikin rakennettu induktiivinen teoria. Sen keskiössä on voimakas analogian käyttö, ja sen todistusaineistoa rakennettiin keräämällä "sopivaa aineistoa". Se oli yleistys, jota ei testattu deduktiivisesti. Evoluutiobiologiassa deduktiivinen testaustapa on sen sijaan hyväksytty, ja sen vuoksi esimerkiksi rekapitulaatioteoria voitiinkin hylätä. Onkin jännittävää huomata, että vaikka induktiivinen aineistonkeruu tuntuu arki -ihmisistä yhä tänäkin päivänä yhtä vakuuttavilta, kuin Haeckelin aikoihin, se on oikeastaan juuri päinvastoin kuin mitä tieteessä usein tehdään. Vain pseudotieteilijä voi vakavalla naamalla väittää että luonnonilmiöiden tutkimisessa analogia olisi tärkein ja arvostetuin työkalu. Humanistisissa tieteissä sillä on enemmän käyttötapoja. Ja käytetään sitä tietysti luonnontieteidenkin puolella, mutta luonnontieteet korostavat korrelaatioita, jossa koetilanmuutoksella saadaan lopputulemassa muutoksia. Epäanalogiat, erot, ovat tässä korostettuja. Analogia taas on samankaltaisuuksista tehty induktiivinen todistelemistapa.

Nykykäsityksen mukaan sikiönkehitys ei toista lajin evoluutiohistoriaa. Syynä on se, että evoluutiolla ei ole "maalia", ja muutos voi osua mihin tahansa vaiheeseen sikiönkehitystä. Esimeriksi maineikkaan evoluutikon, Haldanen, mielestä rekapitulaatioteoria olisikin nykyisen evoluutioteorian vastainen. Stephen Gouldin "Ontogeny and Phylogeny":n mukaan sikiönkehityksen yhteneväisyydet ovat evolutiotodiste, kun niiden pohjalta rakennetaan fylogeniapuita. Syy on sama kuin miksi aikuisiakin yksilöitä voidaan. Evoluutio ennustaa, että sikiönkehityksessä löytyy osia/jäänteitä varhemmista kantamuodoista ja näitä yhteneväisyyksiä voidaan tutkia. Haldane ja Gould eivät ole lainkaan "riidoissa keskenään". On aivan eri asia väittää että "joillain eliöillä on tiettyjä yhteisiä piirteitä ja että nämä piirteet liittyvät evoluutiohistoriaan", kuin väittää että näiden eliöiden sikiönkehitys "toistaisi tarkasti evoluutiohistoriansa."

Varsinainen asia.

Sosiaalidarwinismin takana on ajatus, että luonnonvalinta karsii heikommat ja ajaa yhteiskunnan parasta. Sen aloitti Herbert Spencer. Systeemi perustui vahvasti "survival of fittest" -lauseen ympärille. Hän ei tietenkään jäänyt tähän, vaan hänen fittestillä oli aivan erilainen näkemys kuin mitä nykyevoluutikoilla. Spencerille kelpoisuus oli puhdasta voimaa, älyä ja muuta. Kun tämä yhdistettiin varhaisempaan Haeckelin näkemykseen, syntyi ajatus siitä että oli portaat, jonka huipulla oli valkoihoinen brittimies. Naiset, mustat ja tietenkin eläimet olivat alempia. Spenceristä ihmispopulaation varallisuuden muutokset johtuivat geneettisestä paremmuudesta.
Hän itse piti kelpoisimpina niitä, jotka ovat sopeutuneet hyvin yhteistyöhön perustuvaan sosiaaliseen elämään. Tästä merkkinä oli esimerkiksi myötätunto tuottaa apua "epäonnisille arvollisille". Kuitenkin myöhemmin mukaan kuvioon astui vahvasti eugeniikka, jossa esimerkiksi vammaisia steriloitiin. Sosiaalidarwinismin hengestä kehittyi sellainen, että "luonnollinen luonnonvalinta" oli hyvä, eikä sitä saanut vastustaa. Sitä pyrittiin jopa vahvistamaan steriloinnein.

Samaa mietti myös Francis Galton, joka tutki sukuaan, jossa oli muun muassa Darwin. Hän päätteli että äly olisi periytyvää, koska tiedemiehet olivat samoista suvuista. (Hänelle ei ilmeisesti tullut mieleen se, että rahalla ja vanhempien asenteella voisi olla vaikutusta.) Hän kannatti nimen omaan sen muotoista eugeniikkaa, jossa tuetaan rikkaiden ja hyväosaisten perheenlisäystä. Tässä pohjalla termin nimikin on ymmärrettävä : Eu : hyvä, genos : syntymä. Vasta myöhemmin eugeniikkaan liitettiin "heikompien karsiminen".

Idean pohjalta kehittyi myös ajatus "puhtaista roduista". Tämä on sinällään merkittävä sivujuonne. Sitä kautta saadaan "epäsuora kulttuurisosiaalinen jälki". On nimittäin totta että Adolf Hitlerin "Mein Kampf" ei mainitse evoluutiota, mutta moneen kertaan Jumalan. Kirja kiistää lajien kehityksen toisiksi, esimerkiksi sanomalla että "Kettu pysyy aina kettuna, hanhi jää aina hanheksi, ja tiikeri säilyttää tiikerin luonnon. Ainoa erot, jotka voivat olla olemassa lajinsa puitteissa, täytyy olla eri asteisissa eroissa rakenteellisesa vahvuudessa, aktiivissa voimassa, älyssä, tehokkuudessa, kestävyydessä jne, jotka yksittäiset yksilöt ovat lahjanaan saaneet".(Adolf Hitler, "Mein Kampf", vol ii, kappale xi) Kuitenkin ajatus puhtaasta rodusta oli peräisin sosiaalidarwinismin keskustelukentästä. Lainausta ei siksi tarvita, mutta on selvää että populismiin taipuvainen postikorteista tauluja maalannut ei ollut oppinut asiaa yliopistosta, vaan lähtökohta oli ympäröivä kulttuuri.
1: Tosin Hitlerin rotufilosofia ei ollut Darwinin ja Haeckelin värittämää, vaikka kreationistit näin mielellään väittävätkin. Sille paljon keskeisempi oli Houston Stewart Chamberlain, hänellä oli suunnaton rooli koko natsi -ideologiassa. Ja hän avoimesti halveksi evoluutiota.

Sosiaalidarwinismi ja eugeniikka ei ollut tietenkään tieteentekoa, vaan sosiaalis - poliittista aktivismia, jonka polttoaineena oli paitsi teoria, myös viktoriaaninen ihmiskuva. Ajatus evoluution portaista hiveli luonnollisesti "korkealla olevien" egoa. Spencerinkin näkemys rakentuu Linnéläiselle ja Lamarkismista peräisin olevasta ajatuksesta suoraviivaisesta kehityksestä ja paremmuudesta. Tämä taas oli tuttua jo kristillisestä perinteestä : Esimerkiksi maakeskisyyden syyt olivat egosentriset, ja sitä tuki kristillisen perinteen antroposentrinen näkemys, jossa "oikeauskoiset" olivat huipulla.
1: Erikoista kyllä, esimerkiksi muroja kehittänyt Kellogg kannatti eugeniikkaa. Hänhän kannatti "kristillistä korkeaa moraalia", ja esimerkiksi hänen murojensa takana on sellainen tarina, että niiden piti vähentää masturboimisen syntiä.

Esittelystä normi -ihmisiä haukotuttaviin asioihin.

Sosiaalidarwinismissa on muutamia keskeisiä elementtiä, ja ne on arvioitava erikseen. Syy on se, että toiset ovat aivan oikein, ja toiset aivan väärin.
1: Resursseista käydään jatkuvasti kilpailua. Tämä on aivan totta. Esimerkiksi rahaa ei ole kaikilla loputtomasti, vaan päinvastoin, sitä on äärellinen määrä. Siksi ihmiset säästävät, käyvät töissä ja kouluttautuvat. Osa pärjää paremmin kuin toiset.
2: Kilpailijoista vahvin voittaa. Tämä pitää tietysti osittain paikkaansa. Harva on varmasti sitä mieltä että älykkyys ei auttaisi kouluttautumisessa. Mutta se ei ole koko totuus, eikä sitä pidä ottaa sellaisena.
3: Spenceristä luonnonvalinta toimii lajin parhaaksi, sen vastustaminen johtaa epäeettisiin lopputuloksiin. Tässä sekoitetaan se, miten asiat ovat ja miten niiden pitää olla. Tosiasiassahan luonnollisuus ei tarkoita hyvää. (Kalkkarokäärme puree lännenmiestä jalkaan luonnostaan. Siis tämä on luonnollista, eikä tältä skenaariolta saa puolustautua ampumalla kalkkarokäärmettä keinotekoisella revolverilla?)

Spencer oli "isosti väärässä" monessa asiassa, ja ainakin minua ihmetyttää miten systeemiä kutsutaan "sosiaalidarwinismiksi" ylipäätään. Spencerhän itse asiassa vastusti kiivaasti monia Darwinin näkemyksiä, yksi olennaisimmista on se että Darwinin mukaan evoluutio ei tunne tulevia hyötyjä. Spenceristä ja hänen seuraajistaan tilanne oli aivan toinen. Samoin suunnan satunnaisuus oltiin korvattu suoraviivaisella paremmuusjärjestyksellä "kehityksen tikapuina". Molemmat olivat keskiössä myös käytännön poliittisessa puheessa. Ja poliittinen puhe on keskiössä: suurimmasta osasta sosiaalidarwinisteja ei koskaan voi tulla niin sanottuja akateemikkoja tai oppineita, sillä sellaiseksi tulo kestää monen monta vuotta. Valtaosassa tapauksista sosiaalidarwinisti ei käänny tai kasva teoreettiseen viitekehykseen, vaan ideologiaan liittyminen ja aatteen palon syveneminen liittyi nimenomaan poliittiseen sosiaalidarwinismiin.
1: Tämä taas liittyy olennaisesti siihen, onko tiedeyhteisön rooli kieltää pseudotieteet yhteiskunnasta. Mielestäni ei. Mielestäni esimerkiksi professori joka yrittää ajaa kreationismin yhteiskunnasta tekee väärää asiaa. Sen sijaan jos hän ajaa sitä että kreationismi on epätiedettä, hän ajaa oikeaa asiaa. Mielestäni tässä ei voida vaihtaa vastuurooleja sen mukaan mitä oma maailmankuva hellii.

Nykykäsityksen mukaan sosiaalidarwinismi on siis monella tavalla väärä. Ja itse asiassa menetelmiltään toimimaton. Toki jo käytöksen ja genetiikan suhde, joka tulee vastaan esimerkiksi rikollisten kastroinnissa, on monesti kyseenalainen, ja jo tämä heikentää tehokkuutta huomattavasti: Että ei karsittaisi fenotyyppiä vaan genotyyppiä. Toisaalta tässä karsittiin myös sellaista porukkaa, joka muutoinkin oli seksuaalivalinnan piirissä. Vammaiset lisääntynevät ilman sterilointejakin vähemmän kuin keskivertoihmiset. Vakavampi "ammus" tälle reagointitavallakin on löydettävissä: Jos vakava vammaisuus olisi vallitseva ominaisuus, se karsiutuisi populaatiosta nopeasti ilmankin. (Se ei pääse leviämään saati fiksoitumaan populaatioon edes geneettisen ajautumisen kautta, koska siihen kohdistuisi vahva karsiva valinta.) Siihen liittyy kuitenkin usein resessiivisiä ominaisuuksia, ja ne eivät näy päällepäin kovinkaan usein. (Ja tätä kautta ne voivat yleistyä geneettisen ajautumisen kautta.) Ja vasta "yleisiä ongelmia" ylipäätään poistettiin. Jos jollain yksilöllä oli täysin uniikki "ongelma" , sitä varten ei kannattanut lakiin kirjoittaa ohjetta. Ja jos kuvitellaan että meillä on sairas yksilö jolla on sairas muoto aa, on jokin hänen sisaristaan todennäköisesti Aa. Terveet voisivat levittää pikku -a:ta. Ja itse asiassa mielenkiintoista on se, että jos pikku a-ta on populaatiossa yhdellä 10 000, on sitä sairastavia yhdellä 100 000 000.(Kun vaaditaan kaksinkertaisena, on lasku [1/10 000] * [1/10 000]= 1/100 000 000) Toisin sanoen karsittavat edustavat todella marginaalista määrää koko joukosta. Eli jotta a saataisiin karsittua, pitäisi tappaa todella runsas määrä "ihan normaaleja ihmisiä". Ja kun ominaisuuksien määrää kasvatetaan, päästäänkin siihen että tilastollisesti käytännöllisesti jokaisella on näitä piileviä vaivoja muutamiakin kappaleita. Haluan nähdä sen yhteiskunnan, jonka "parhaaksi" kuuluu tappaa sen jäsenet.

Evoluutiosta pitäisi siis osata vähintään jotain, jotta sitä voisi kannattaa. (Toki kritisointi ilman tietoa on typerää, mutta se on sentään emotionaalisesti ymmärrettävää, psykologian ja ideologian aivoihin pakkosyöttämän hyväntahtoisen pelon kautta.)

Tärkein asia on kenties evoluution kontingentti luonne. Tämä tarkoittaa sitä että evoluutiolla ei ole yhtä päämäärää, eikä sen uusiminen toistaisi välttämättä samaa muutoshistoriaa. Stephen Jay Gouldin "Ihmeellinen elämä" kannattaa lukea, jos tämä ajatus kiinnostaa enemmän. Tästä kontingenssista seuraa tietysti myös se, että ei ole suoraviivaista kehitysketjua. Siksi ei esimerkiksi pidä löytää olentoa joka olisi "puoliksi sika ja puoliksi ihminen". Kun molemmilla on yhteinen esi -isä, se voi näyttää aivan erilaiselta. Samoin ihminen ei ole kehittynyt simpanssista vaan heillä on yhteinen kantamuoto. Erottelu ei siis ole saivartelua, vaan olennainen ja valtava ero. Samoin muutoksia voi olla erilaisia, ja vain pieni osa mahdollisuuksista on toteutunut. Kehityksen portaissa on hyvä ymmärtää ns. "juopon merimiehen kävely": Jos liikutaan sattumalta, ja jossain on seinä joka estää vaeltamisen toiselle puolelle, ennen pitkää päädytään väistämättä kauas seinästä. Tämä tarkoittaa sitä että ajan mittaan kompleksisin eläin on todennäköisesti melko mutkikas. Silti bakteerit pärjäävät "oikein hyvin". Tosin niidenkin takana on valtava määrä evoluutiota, ja olisi todella typerää - Linné-Lamarck-Haeckel-Spencer -linjan seuraamista väittää että "bakteeri on alkeellinen ja yksinkertainen". Väärin, ainakin jos evoluution kautta ajatellaan. Bakteerienkin takana on pitkä evoluutiohistoria. Siltä ei pidä odottaa alkeellisuutta ja yksinkertaisuutta. (Vain alkeelliset ja yksinkertaiset evoluutikot esittäisivät sellaista.)