Arto Mustajoki kirjoitti "Tieteessä Tapahtuu" -lehteen 6/2009 artikkelin "Hyvyyden mittarit". Juttu ei ollut etiikkaa, vaan käsitteli tieteen piirissä toimivien tahojen paremmuusjärjestykseen laittamista. Aiheena on siis vertailla tutkijoiden, laitosten, tiedekuntien ja yliopistojen vertailua.
Tässä esiin nousi se, miten vaikeaa tässä on löytää aivan yksiselitteistä paremmuusjärjestystä. Mutta erilaisia mittareita kuitenkin on, eikä niiden kautta saada aivan satunnaisenoloisia tuloksia. Mustajoki esitteli yhtä arvostelutapaa, josta lainaten voidaan mainita jotain, jotka tuntuvat selvästi liittyvän oleellisesti tieteentekoon. "Indikaattoreita on kaikkiaan 136 (sic!). Niistä 74 liittyy tutkimusaktiviteetteihin, 24 opetukseen, ohjaukseen ja muuhun tieteen soveltamiseen, 35 tiedehallintoon ja 3 yhteiskunnalliseen toimintaan. Suuri määrä indikaattoreita selittyy sillä, että kaikissa ryhmissä on runsaasti alakategorioita"
Näiden arvioiden tuloksiin suhtaudutaan kaikkea muuta kuin yksiselitteisesti : Mustajoki sanookin aivan suoraan "Tarkkaa tietopohjaa hamuavat erityisesti tieteen rahoittajat ja tutkimuspolitiikan tekijät kaikilla tasoilla, koska yleisesti hyväksytyn doktriinin mukaan on oikeudenmukaista ja kaikille eduksi, että hyvästä tuloksesta palkitaan. Tutkijoiden joukossa ansioiden kvantifiointi herättää ristiriitaisia tunteita." Riskinä tässä on tietysti se, että jos rahoittajat tukevat vain menestyviä tieteenaloja, voivat muut jäädä ilman rahoitusta. Ja sitten voidaan päätyä tilanteeseen, jossa suuri on suuri vain koska on suuri. Imre Lakatoksen näkemyksiin luottavana on tietenkin hyvä muistaa että tieteenala voi ajautua tekemään nollatutkimusta, jolloin se menettää "heuristisen tehokkuutensa". Silloin hyötysuhteet pienenevät, eli investoidulle rahalle ei saada määrään suhteutettuna yhtä hyvin vastinetta. Eikä ongelma tätä kautta ole "aivan niin paha" kuin heti voisi luulla. (Mikä on eri asia kuin se että riskiä ei ole.)
Tästä päästäänkin mielenkiintoiseen ongelmaan. Paradigmasta puhuminen on yleistä. Tässä kuitenkin pitää selvittää se paljonpuhuttu "tiedeyhteisön autonominen kanta". Tämä ei kuitenkaan ole yksiselitteistä. Se on itse asiassa hyvin samantapainen ilmiö kuin eri tieteenalojen vertailun kohdalla. (Se ei ole aivan sama, koska kilpailevat paradigmat ovat aina samaa aihepiiriä melko samantapaisesta näkökulmasta käsittelevät: Esimerkiksi fyysikko voi tutkia sammakkoa apuna käyttäen fysikaalisia ilmiöitä, eikä tässä synny mitään taistelua biologin kanssa asiasta : Näkökulmahan on aivan erilainen. Mutta biologian sisällä voi olla eri biologisia teorioita ja fysiikan alalla eri fysikaalisia teorioita, jotka kisaavat keskenään. Nämä ovat kilpailevia paradigmoja.) Tutkimusmääriin viittaaminen on tietenkin hyvin käytetty mittari, jolla tätä asiaa voidaan lähestyä. Myös Mustajoen käytetty lähteiden ja mainintojen hyvyyden painottamista käytetään usein asiassa. Tällöin vaikka "Nature" -julkaistu vertaisarviointi tiedeartikkeli on arvokkaampi kuin jonkun vähemmän maineikkaan.
Ongelmana tässä on tietenkin apurahalahjoitusten kannalta se, että lukuja voidaan pitää tieteenteon manipuloimisena, jossa keskitytään irtopisteiden keräämiseen, valtapeliin. Toisaalta rahoitukset on suunnattava jotenkin. Ja tässä tarvitaan jokin mittari "kannattavalle", "kiinnostavalle" ja "hyvälle tieteelle". Tai sitten on myönnettävä että ainut mahdollisuus on mielivalta.
On hieman erikoista, miten sosiologia, etiikka ja filosofia kohtaavat vahvasti tässä kohden: On vaikeaa sanoa onko tutkimusrahoitusvalinta poliittista vaikuttamista siitä mitä kannattaa tutkia yhteisönä, ideologista lähestymistä jossa korostetaan tiettyjä aloja toisia tärkeimmäksi, arvoja korostavaa jossa jokin asia nähdään ideologisesti arvokkaaksi, tieteenfilosofinen kannanotto jossa hyvän tieteen filosofinen määrittely on keskiössä, vai onko se vain ahkeruuden palkintaa jossa raha menee niille aloille joiden tutkijat ovat päämääräsuuntautuneesti innokkaita. Vai onko se jotain kosmista "näkemystä/luutumista", joka nousee uran tekemisen myötä. On itse asiassa vaikeaa sanoa voidaanko niitä tältä osin erottaa toisistaan. Ja kaikki päättyy kuitenkin siihen että mittarit ja tavoitteet ovat miltei sama asia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti